Terveellisyyskin on suhteellista

https://yle.fi/uutiset/3-12133463

”Keho reagoi eri ruokiin yllättävän yksilöllisesti, kertoo tutkimus – terveellinen ruoka saattaakin nostaa kolesterolia tai verensokeria”

Niinpä niin eli ns. terveellinen ruoka on toisille terveellistä ja toisille ei.

Paras pysyä vanhassa ohjeessa eli syö ja juo kaikkea kohtuullisesti ja unohda terveysterrosistit.

2 vastausta artikkeliin “Terveellisyyskin on suhteellista”

  1. Muuta ei voi määritellä kuin sen, että yleisesti jotkut ovat ns. terveellisiä ruokia ja juomia.
    Jos on aivan perusterve, asia on paljon yksinkertaisempaa kuin muilla. Jos on sukurasitetta, se myös määrittelee asioita.
    Joidenkin suolisto ja ruoansulatus on niin tehokas, että voi syödä kottikörryllisen, joka tulee ulos, eikä liho. Toisilla taan toisin päin.
    Mutta ihminen on ruoan suhteen ”sika”, sekaruokainen olio, jolla ei ole märehtijän tehokasta ruoansulatusta ja kuolee puutoksiin tai sairastuu IBD:n ilman lisiä, jos ei syö kalaa ja lihaa.

  2. Ruokavaliomuutoksella on parikin tuttavaa päässyt eroon diabeteslääkityksestä. Kyllä tässä jotain järkeä on. Kuten Heikki sanoo, jotkut asiat ovat selkeitä: syö vihanneksia ja marjoja. Siitä eteenpäin, kuuntele kroppaa, kuuntele lääkäriä.

    Nyt on paras mahdollinen aika kokeilla uusia ruokia, saatavuus on hurjaa. Kasvisruokiakin saa laajalti kotimaisia, jos haluaa koettaa. Mielestäni uusia asioita kannattaa kokeilla, vaikkei niihin sitten jäisikään. Viime vuosien tuotteista Mifu-suikaleet ovat yksi oma suosikkini. Kotimainen maito valmistusaineena, ei tarvitse pohtia montako Brasilian metsää on alta kaadettu.

Vastaa käyttäjälle Kyuu Eturautti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *