Rauhallisin uudenvuoden aatto vuosiin.

En ollut uskoa silmiäni kun puolenyön aikoihin heräsin WC-reissulle.

Ei rakettiakaan ja koko illan aikana en tuolla etelä – lounaisella taivaalla, välähdystäkään nähnyt. Aivan uskomattoman rauhallista.

Tässä aamusella oikein mietiskelin, mistä johtuneekaan. Vaikeatapa tuohon on oikeastaan syytä löytää ja tarvinneekohan edes.

3 vastausta artikkeliin “Rauhallisin uudenvuoden aatto vuosiin.”

  1. Meillä tuli raketit parista kolmesta paikasta kuten aina ennenkin. Muuten oli hyvin rauhallista. Ei edes koira puhunut mitään, ai niin ei meillä koiraa olekaan, ilmankos.

    Yöllä oli yksi sukulainen lähettänyt Milanosta valokuvan, siellä oli lunta varmaan 15 sm ja koko ajan tuli lisää. Ainakin Eurooppa on ihan sekaisin.

  2. Kyllä se hiljaista oli Tampereellakkin kolmas maailmansota loppui jo ennen kahta yöllä
    Se sota kun on ollut aamukuuteen lähes joka vuosi liekkö syynä kapakat jotka taitaa sulkea jo aiemmin
    Niin ehtivät ampumaan rakettinsa jo aiemmin hyvää uutta vuotta toivottaa tepivaari

  3. Naapurini oli ostanut paukkupatoja lastensa iloksi ja siksi räjäytti ne kaikki jo alkuillasta.

Vastaa käyttäjälle Pentti Tuominen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *