Työelämän vaiheita.

Nykypäivän ihmiselle lienee melkoisen tavallista ammatin vaihto, kerran jos toisenkin.

Minä taasen palvelin runsaat 25 vuotta puolustusvoimissa ja kun se loppui; katkesivat kaikki siteeni sotilaselämään.

Alkoi yrittäjän elämä, aluksi tuotin turvallisuuspuolen koulutusta, sittemmin pääosan vei rekikoirayrittäjyys ja sen jälkeen, osin jo runsaan kymmenen vuotta limittäinkin, alkoi markkinakauppiasyrittäjyyteni; kesti kolmisenkymmentä vuotta.

Molemmissa hommissa oli tietynlainen sidonnaisuus ja sulkeutuneisuus, sisäpiiri.

Kun sotilasurani päätin, en vanhalla työpaikallani käväissyt kertaakaan, vaikka etäisyyttä oli vain alle kaksikymmentä kilometriä.

Markkinakauppa muodosti myöskin eräänlaisen sisäpiirin; kun lopetin, en edes vanhoille kavereilleni soitellut; markkinoilla en käynyt asiakkaana, suljin menneisyyden portit.

Nyt oikeasti eläkeläisenä lienen varsin tyytyväinen, huolimatta täällä toitotetusta ja Lipposelle (Aho) nimetystä taitetusta indeksistä.

Meillä menee hyvin kunhan muistamme rytmittää menomme ja tulomme oikein.

Osuuspankin tiliotteessa (netissä) on mainio laskuri, joka kertoo menosi/tulosi ja niiden saldon.

 

15 vastausta artikkeliin “Työelämän vaiheita.”

  1. Pitää näin aivan erikseen mainita; ken katselee jälkeensä, peruutuspeilistä, tuskin uutta enää osaa omaksua.
    minun mielessäni on lukuisia palveluskavereita; kasarmilla syntyneitä, sotilasuransa tehneitä ja kun sotilasura on loppu; tavallaan elämä loppuu.
    Hyvin läheinen tuttavani Raimo x, kun siirtyi eläkkeelle, yhteysalus Porkkalan päällikön tehtävistä; Raimo kuoli runsaan vuoden sisään ilman sen suurempia lääketieteellisiä tutkimuksia.

  2. Varmasti voit Kalle sanoa, että en päivääkään vaihtaisi pois.
    Elää ja antaa muidenkin elää on hyvä ohjenuora.

  3. Ensin piti harjoitella työelämään tekemällä kaikkea sitä, mitä työelämässä ei koskaan tarvinnut, meinaan konepajan hommia laajasti aina haalausmiehestä hitsariin. Sitten opetella tietotekniikan ohjelmia ja myydä valmispaketteja tilitoimistoille.
    Sitten töihin eri firmoihin teknokemian alasta laajaan lehdistöön.
    Oli siinä ohessa myös pari soitinfirmaa kuten F-Musiikki, jossa olin pianonkantajana vapaa-aikanani ja omistajana. En varsinaisesti palkollisena töissä. Kai siitä monialaisuudesta on jokin jälki on jäänyt.

    Rikastumaan työn tekemisellä ei pääse, melkein päinvastoin.
    Kannattaa mieluummin laiskotella, mietiskellä, ideoida, ulkoilla metsissä, kerätä marjoja, veneillä ja kalastaa, hoitaa puutarhaa, soitella mielimusiikkiaan ja tehdä käsillään, mitä osaa. Sillä saa parhaat tuoton itselleen, meinaan terveyspääoman.
    Rahaa olen aina inhonnut, vaikka sitä on joskus ollutkin taskuja pakottamassa, mutta siitä pääse helposti eroon. Se vain tuo murheita ja otsaryppyjä ja kateellisia katseita ja siitä sairastuu.

  4. IT-alalla kun on niin ei tarvitse työpaikkaa vaihtaa että kaikki ympärillä vaihtuu. Tekniikkaa tupataan koko ajan kui käärmettä pyssyyn. Kaikki uusi on oletusarvoisesti hienoa ja vanha surkeaa, eikä tätä tarvitse kenenkään koskaan perustella.

    Noh, joskus uusi on parempaa. Useimmiten…noh…

  5. Ikäni IT töitä tehnyt. Aluksi kymmenen vuotta Helsingissä. Kypsyin kaupunkielämään, hain uutta paikkaa ja sattuma toi Vasaan, tosin pari kolme viime vuotta ajelin ja lensin Helsingin ja Raippaluodon väliä, mutta samassa firmassa (Kemira) koko ajan.

    It:n saralla on monenlaista askarta, itse kamalasti vierastan tekniikkaa ja nippeleitä joten työmaat olivat sovelluspuolella. Viimeiset ajat firman toiminnanohjaustiimin (SAP) vetäjänä suorastaan nautin työstäni, se oli ryhmätyötä, esimiehenä suurin haaste ja se mistä pidin oli tiimihengen luominen ja ylläpitäminen ja SAP:n lobbaus firmamme niille toimipaikoille jossa sitä ei vielä ollut.

    Pois Helsingistä muuton suuri haittapuoli oli se että sinne jäivät kaikki kaverit, useita aivan perhetutuiksi tulleita. Muutamat vuodet pidettiin yhteyksiä jotka vähitellen hiipuivat. Vanhemmalla iällä ei niin helposti kaltaiseni karu luonne uusia kavereita saa.

    Että tällaisella taustalla tänne kirjoittelen mitä milloinkin mieleen juolahtaa isommin harkitsematta ja kanssakirjoittajien erheitä yrittäen oikoa ja saman mielisiä kehuskella.

    1. Mitään ei enempää inhottu kuin tekoteknistä toiminnanohjausjärjestelmää SAPpia. Posti käytti sitä, ja oli aina sekaisin kuin mummon tukka. Tärkeintä oli ylläpitää ja raportoida sappiin kuin tehdä niitä oikeita hommia.

      1. SAP on juuri sellainen miksi se on viritetty. Mahdollisuuksia riittää, hyvään ja huonoon. Valtion laitoksista ainakin ennenvanhaan löytyi paljon epävireisiä tietojärjestelmiä.

    2. Matti
      Kyllä minunkin täytyy sanoa, että Hesassa se elämä opiskelun, työn ja ihmissuhteiden osalta rakennettiin yli 20 vuoden aikana ja se jälkeenkin asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
      Toisaalta minä pidin silloisesta Hesasta erittäin paljon.

  6. En erityisemmin Helsinkiä ole koskaan ihaillut. Sinne vaan jouduin, koska Pv:n toimintaan kuuluu siirrellä henkilöstöään kuin shaklkinappuloita pitkin varuskuntia. Siirtoon ei pystynyt vaikuttamaan mutta alueella asumiseen kyllä.
    Parasta antia oli Suomenlinnassa asuminen ja tietenkin Katajanokan aivan eteläkärki. Molemmissa asuessani oli mahdollista monipuolinen kalastaminen, jo silloin lähes puoliammattilaisena, sivutoimisena.
    Muuten en Helsinkiä mitenkään erityisellä lämmöllä muistele.
    Täällä Tammelassa olen viihtynyt jo lähes 38 vuotta. Helsinki on nykyisin minulle kuin WC, pakko siellä on aina joskus käydä.

    1. Katajanokalla vankilan vieressä oli turvallista asua ja kävellen tai ratikalla töihin. Illalla kasinon vierestä paattiin ja merelle. Eikä kapaakaan kaukaa pitänyt hakea. Eikä Kumpula siirtolapuutarhankaan matkaa ollut kuin fillarin ketjujen pyörähdyksen verran, kun muut otsa hiessä jonottivat ulospääsyä Hessasta mökeilleen Tissinperälle.

  7. Siellähän sitä tuli asuskeltua siellä Katajanokan Linnankuja 16. Venepaikkani oli siellä laivaromuttamon vieressä, ihan etelä-kärjessä. Lähimmät lohiverkkoni olivat siellä Vasikkasaaren kupeessa ja kauimmaiset Vallisaaren takana liki Gustav Adolfin matalikkoa.

    1. Samoilla kalavesillä on liikuttu. Lisäksi minulla oli Vuosaaren matalikolla kampelaverkot, Sipoonselällä ja Kaunissaaren kupeessa myös. Ja laituripaikka myös Hangelbyssä.

  8. Oli minullakin vene, viisimetrinen kuidutettu puuvene jonka arvo nykyrahassa ehkä 500 euroa. Velipojan kanssa kimpassa, paikan jonotti veli yötä myöten Kaivopuiston rannassa oli hyvällä paikalla. Moottorina oli pieni Saegul, merikikkeliksi me sitä kutsuttiin. Niin mieluinen oli että kelpasi rosmolle, tilalle hankittiin ikäloppu kauheasti savuava ja pärisevä Evinrude.
    Helsingin edustalla olevilla kareilla käytiin makkaraa paistamassa ja uimassa, hyvät muistot siitä jäi.

    1. Siellä Kaivarissa meillä oli myös aikanaan venepaikka Albatrossillamme ( Alberta Ross). Oli tavisäilytyksessä siinä plaanilla peitettynä. Keväällä, kun pressut poistin, lasiovi kajuuttaan oli rikottu ja nuoriso käynyt nussimassa sisällä.
      Työpäivän jälkeen ajelimme paatilla Pihlajasaareen grillailemaan ja savustelemaan ja palasimme aamulla kukonlaulun aikaan takaisin satamaan ja töihin.
      Ikivanha Seagul oli maalla peltiveneen perässä.

  9. Tuttu se Helsinki on minullekin, tai paremminkin oli. Työpaikka aikanaan oli ihan meren rannalla, niin että meillä oli ihan oma laituri, eli kaija. Siihen isot rahtilaivat tulivat siinä purettiin sen meille tuleva kuorma. Pihlajasaarta tuli useinkin katseltua, kun sehän oli helsinkiläisten kesänviettopaikka ja siellä oli tiettävästi hyvät uimarannat.

    Olihan se Helsinki eräänlainen työpaikka, vaan ei koskaan tullut tutuksi minulle, pois lähdin heti, kun uutta työpaikkaa tarjottiin. Hukkuihan siihen kahdeksan vuotta.

Kommentoi