”Maskit” maksavat

Sattui silmiini suojamaskien hintoja, ne maksavat ilmeisesti halvimmillaan lähes euron kappale 50 kpl laatikoissa,  siis ostopaikasta riippuen noin 40 euroa laatikko. Tässä olevat hinnat ovat esimerkkejä nettikaupasta, siis todennäköisesti halvimmillaan. Saattaa jossain olla halvempiakin, mutta ei nyt jäädä tuijottamaan sitä.

Miten pitkään 50kpl riittää, tietysti se on paljonkin käyttäjästä kiinni, mutta jos kunnioitetaan THL;n ja hallituksen toiveita, aika usein maskia pitää vaihtaa. Sehän on niin, että samaa ei voi käyttää, jos sen kerran irroittaa.

Minä ihan arvuuttelen, jos on työssä käyvä ja ihmisten kanssa paljon tekemisiin joutuva ihminen, aika usein silloin pitää vaihtaa, olisikohan keskiarvo 10 kpl vuorokaudessa. Näillä tiedoilla se olisi noin 10 euroa vuorokaudessa. Todella paljon kuukaudessa, suunnilleen samaa tasoa, mitä keskivertotupakoitsija maksaa vapaaehtoisesti.

Mutta emmehän me maskia pidä vapaaehtoisesti, vaan käskystä, tai tehokkaasta suosituksesta. Eikös silloin pitäisi käskijän olla myös maksajana. En nyt puhu ihan omasta pussistani, mutta meillä on paljon pienituloisia, etten sanoisi varattomia, joille jokainen euro on tärkeä.

En tiedä onko vielä olemassa ohituskaista kunnissa, joista sai hakea ilmaiseksi maskeja, niille jotka kehtaavat todistaa köyhyytensä.

12 vastausta artikkeliin “”Maskit” maksavat”

  1. Ei kannata ostaa minun mitään 50 maskia ne kun puolet on paskaantuneita ennen kuin ne ehdin käyttään
    Ostan 25 kpl laatikoissa ei menee pilalle niin paljon ne kun ovat minulla autossa en minä kotona maska käytä kun asunkin ihan yksin
    Toivottvsti san pian koirulin sitten meillä alkaakin ilon päivät terv tepivaari

  2. Varmasti tahreentuvat, varsinkin jos vielä vedät sauhut autossa. Tiedän kyllä, aikanaan minäkin lopetin autossa polttamisen, kun ei tahtonut ikkunoista läpi nähdä.

  3. No harvemmin poltan ajaessa sitten menee pari peräkkäin kun menen jonnekkin kahville tosin niissäkin on tupakointi kielto
    Ja siinä vaiheessa ajan pois huoltamon alueelta ja poltan siellä auto on minun oma terv tepivaari

  4. Mutta kyllä sinne autoon tulee myös pölyä kun ajelet kesällä maskit siitäkään tuskinpa pitävät terv tepivaari

  5. Missähän ne maksaa neljä kymppiä?
    Paremmat maskit maksavat oikeissa kaupoissa kympin 25 kpl.
    Käytännössä ostan noita 25 maskin laatikoita, kun se laatikko mahtuu siistitsti auton ovitaskuun ja pysyvät siellä siistinä ja ehjinä tarvittavan ajan.

  6. Ihan vaan sen valmistajan mainoksessa ovelle toimitettuna. Minä en ole koskaan maksanut, enkä ostanut, vaimo hoitaa sen puolen huushollista.

  7. Joo voi pestä mutta kuoleekos siinä korona viirus sille kun nyt vasta on rokote tullut
    En luota pesuun lainkaan terv tepivaari

    1. Ihan ehkä sinulle yllättäen noista pesuistakin on tehty tutkimuksia ja saippuapesun riittävässä lämpötilassa on todettu tehoavan.

  8. Hinta ja teho riippuu noista luokituksista; FFP1, FFP2, FFP3 ja esim IIR. Kaikki ovat kirurginmaskeja mutta käsittääkseni esim FFP1 ja IIR eivät suojaa käyttäjäänsä mutta estävät käyttäjän levittämästä mahdollisia viruspartikkeleita.
    Luokittelemattomat ja esim FFP1 eivät ole pestäviä, sitä vastoin osa kangasmaskeista on pestäviä, näin olen ymmärtänyt.
    Halvimpia maskeja saa toki kympillä runsaat parikymmentä; eri asia sitten niiden hyöty. Kyllä niiden käyttöön tosiaan rahaa hupenee laadusta riippuen paljonkin.

    1. Kumma juttu, kun kaupoista löytyy IIR- maskeja kympillä25 kpl…

      ”Kotimainen kirurginen suu-nenäsuojus type IIR on CE-merkitty lääkinnällinen laite. Se soveltuu sairaalakäyttöön ja vaativaan potilastyöhön ammattilaisille, sillä se on roiskesuojattu. Tuote on turvallisista ja testatuista materiaaleista valmistettu, miellyttävä kasvoilla ja helppo hengittää.
      Tuotetiedot

      Suojuksessa on monikerrosrakenne ja joustavat, valkoiset korvien taakse asetettavat kiinnityslenkit
      Suojuksen suodatustehokkuus BFE (Bacterial Filtration Efficiency) ≥ 98%
      Roiskesuojattu”

  9. Apteekista 35,- per loota ja käyttöön sopimattomia – ovat löysiä vakka kuminauhat pyörittäisi ristiin korvien taakse.
    Ankkamalli seuraavaksi jos jostakin löytyy…

Kommentoi