Komissio vaatii:Suomelle uudet vihapuhelait, luotettavat kansalaisjärjestöt toteuttaman ennakkosensuuria

Euroopan komissio on lähettänyt Suomelle huomautuskirjeen, jossa Suomea vaaditaan tekemään muutoksia rikoslakiin vihapuheen ja eräiden muiden viharikosten osalta.

Komissio vaatii Suomea esimerkiksi kriminalisoimaan holokaustin kiistämisen.

Komissio moittii Suomea myös erityisesti siitä, että tietyissä viharikoksissa syyttäjä ei voi aloittaa rikoksen tutkintaa ilman uhrin tekemää ilmoitusta. Tämä viitannee ilmeisesti tiettyihin rikostyyppeihin jotka ovat Suomen laissa asianomistajarikoksia – esimerkiksi kunnianloukkausjuttuihin.

Komission mukaan kyse on Suomen kansallisen lainsäädännön yhdenmukaistamisesta EU-lainsäädännön mukaiseksi. Komissio viittaa asiassa erityisesti vuoden 2008 puitepäätökseen “rasismin ja muukalaisvihan tiettyjen muotojen ja ilmaisujen torjumisesta rikosoikeudellisin keinoin”.

Suomella on nyt kaksi kuukautta aikaa vastata komission kirjeeseen. Viime kädessä komissio voi viedä Suomen asian käsiteltäväksi EU-tuomioistuimeen osana unionin rikkomusmenettelyä.
——————————-
Blogini lähteenä olen käyttänyt: Suomen Uutiset 26.2.2021, Artikkelin otsikko sama kuin tässä.

26 vastausta artikkeliin “Komissio vaatii:Suomelle uudet vihapuhelait, luotettavat kansalaisjärjestöt toteuttaman ennakkosensuuria”

  1. Joku vielä väittää, että EU:n vertaaminen jo edesmenneeseen Neuvostoliittoon oli asiantonta.

    Toisaalta nykyaika on sellainen, että G.Orwell yllättyisi kirjoittaneensa roomaanien sijasta tietokirjoja.

  2. VIhapuhetta on maassamme ajettu kuin käärmettä pyssyyn. Petteri Orpon johtama nykykokoomus on ollut tässä asiassa varsin aktiivinen. Kokoomus on ajanut vähintään yhtä tarmokkaasti sananvapauden rajoittamista Suomeen kuin vasemmistopuolueet. Tämä on tapahtunut liioittelemalla rasismiongelmia ja jankuttamalla vihapuheesta/maalittamisesta. – Miksi tämä vihapuhe pitäisi saada kirjattua Suomen lakiin, vaikka laissa on jo ennestään kaikki tarpeelliset pykälät, mitä ilman rangaistusta saa julkisesti puhua/kirjoittaa?

    Koska: Maahan aiotaan pakkoasuttaa ensimmäisessä vaiheessa 100 000 pakolaista ja sen jälkeen aina sopivissa määrin miljoonaan tulijaan asti. Tosin miljoona olisi vasta alkua sillä entinen pääministeri Jyrki Katainen totesi v. 2016, että me tarvitsemme 1,8 miljoonaa tulijaa. Se ei onnistu ilman diktatuuria ja sananvapauden suitsimista.

    Ns. populismin lisääntynyt kannatus Euroopassa ja tietenkin korona ovat jarruttaneet tätä vaarallista kehitystä. Turha kuitenkaan uskoa, että kokoomuksen kuin myös muidenkaan samanhenkisten voimien suunnitelmat olisivat muuttuneet mihinkään.

    Komission vaatimus kertoo karun totuuden. EU-eliitti on on pannut ison remmin päälle.
    ——————————————
    Kommenttini lähdeaineistona olen käyttänyt Juha Ahvion kirja ”Sananvapaus uhattuna Suomessa” (2018) sivut 111-115.

  3. Koronan varjolla sorvatun elvytyspaketin tarkoitus on viedä EU-jäsenmaat tulonsiirtounioniin ja sitä kautta liittovaltioon. Tämä ja nyt tullut komission vaatimus puhuvat selvää kieltä. Enää ei ole pienintäkään epäilystä siitä, että kaavaillusta liittovaltiosta tulisi päivitetty versio Neuvostoliitosta.

    Gatesstoneinstitute-sivuston 30.9.2018 päivätyn artikkelin on kirjoittanut Judith Bergman. Kyseisessä artikkelissa osoitetaan se kylmä tosiasia, että EU-eliitti ja varsinkin Merkelin Saksan EU-eliitti pyrkii – yhteistyössä netti- ja somepalveluiden kanssa – tukahduttamaan kaikenlaisen kansalliskonrservatiivisen, maahanmuuttokriittisen ja islamkriittisen sananvapauden internetissä ja sen myötä julkisesta poliittisesta mielipiteenilmaisusta ja vaikuttamisesta.
    Tähän sananvapauden tukahduttamiseen pyritään nimenomaan EU:n vihapuhelainsäädännön ja sen suomien totalitaaristen pakkokeinojen avulla.
    ——————————————
    Viimeisen kappaleen lähde: Juha Ahvion kirja ”Sananvapaus uhattuna Suomessa” (2018) sivut 118-119.
    —————————————————————————————-
    Orwellilaista dystopiaa pukkaa, täysillä.

  4. Annan tämän blogauksen olla koska siihen tuli jo kommentteja.

    MUTTA JATKOSSA LINJA TIUKKENEE: Omaa sisältöä on oltava leijonaosa, 100% sitaatit eivät riitä. Tämä on aihe josta hyvinkin mieluusti näkisin keskustelua blogeissa, puolesta ja vastaan, mutta sitä varten on kirjoittajan tuotettava omaakin sisältöä.

  5. Taas huonoilla yöunilla kuten 07/2018 jälkeen olen ollut. Se siitä.

    Olen huomannut että näillä alustoilla aletaan laskemaan monta blogi avausta tekee ja jos ei koske jotain kokkausta tai eläimen hoitoa on maailma sekaisin, taitaa meikä ottaa huilia ihan oma-aloitteisesti, milloin syytetään että kirjoittaa väärin, lukihäiriö mulla, ei mahda mitään, mutta tämä ikuinen tylyttäminen täällä on jotain uskomatonta.

    Onnea. ” i dont belong here ”

  6. Minä en laske kenenkään muun avauksia vain omiani ja niitä ei tule kun se yksi päivässä
    joka päivä ei edes sitä terv tepivaari

  7. Eilen illalla väsytti niinpä menin nukkuun jo n klo 20.00 niinpä heräsin jo n neljältä aamulla no ei se oikeasti haittaa minua terv tepivaari

  8. On selvää, ettei unionin sekametelisoppaa voi hallita muutoin kuin tiukoin fasistisin ottein.

    Vihervasemmisto ja kokoomus ovat fasismin asialla, mutta vain me älyä omaavat kykenemme tajuamaan tämän.

  9. Tuo fasismi ei tee rajoja äärioikiston ja ääri vasemmiston tekemisiin fasisteja on molemmissa puolissa ja sen näkee älykkäät ilman mainintaakin tevv tepivaari

  10. Mutta älyääkö monikaan, että eu-integraation edistyminen johtaa joko hajoamiseen tai tiukentuvaan fasismiin.
    Vain älyä omaavat osaavat ajatella nenäänsä pidemmälle.

    1. No ei oe tuota lainkaan jospa olisit realistisempi ja vähentäisit fasismi nimikettä kun asia ei ole lainkaan noin terv tepivaari

  11. Minusta Kyuu;lta, ken sitten oikeasti lieneekään; aivan oikea kommentointi näihin kopiointeihin milloin mistäkin aiheesta ilman omaa kannanottoa.
    Kirjoitan mitä mieleen tulee kaikenlaisista aiheista, myöskin ruuanlaitosta, joka mielestäni lienee melko arkipäiväinen askare. Toisaalta, joku ”kädetön” voisi ehkä oppiakkin jotain.

  12. Minusta lainauksien käyttö täällä blogistaniassa on tiedottavaa ja tehokasta informointia, varsinkin nyt kun kuntavaalit ovat edessä ja ensi kuussa ilmeisesti ratkeaa (elvytyspaketin käsittely eduskunnassa) siirtyykö Suomi tulonsiirtounioniin ja sitä kautta ojentaa EU-troikalle hopealautasella itsenäisyytensä. Eli elämme nähdäkseni historiallisia hetkiä muutenkin kuin koronan suhteen

    Ymmärrän, että Kyuu Eturautti on sivuston perustajana ja valvojana hankalassa välikädessä, eikä minulla ole mukisemista hänen määräykseensä.

    Tuosta lähteiden käytöstä. Jos pyrkii tiedottavaan kirjoittamiseen, on pikku pakko käyttää muitakin lähteitä kuin omaa muistiaan. Tietenkin tämän voi tehdä monellakin tavalla ja minun tapani on ollut vain yksi tapa. Esimerkiksi tämänkertainen avaukseni on sitaattilaina Suomen Uutisten artikkelista. Ensimmäinen kommenttini, jossa ilmoitan käyttäneeni lähdeaineistona Juha Ahvion kirjaa ”Sananvapaus uhattuna Suomessa”, ja jonka kirjoitin eilen klo 21.58, – siinä on sitaatilainaa 7 riviä, omaa tekstiäni 17 riviä (kävin laskemassa).

    Niin, me ihmiset tarvitsemme suosituksia, sääntöjä ja suoranaisia määräyksiä, muuten vallitsisi viidakon laki.
    Elämä ilman sääntöjä tai elämä vääristyneiden sääntöjen kanssa voi jonkin aikaa olla mukavaa, muttei kovin pitkään: ihminen joutuu tällöin varsin helposti omien mielihalujensa orjaksi. ja kun näin käy, ihmiset rupeavat tanssimaan kultaisen vasikan ympärillä ja kurkunleikkaajat ja kannibaalit ovat irti ja naiset ja jopa alaikäiset tytöt ja pojat ovat vaarassa joutua raiskatuiksi.

    Lopuksi: ns. vihapuheesta/maalittamisesta olen edelleen samaa mieltä kuin aikaisemminkin. Jos tämä seuraava menee läpi meillä kuin myös muissa EU:n jäsenmaissa – ”Komissio vaatii: Suomelle uudet vihapuhelait, luotettavat kansalaisjärjestöt toteuttamaan ennakkosensuuria” – olemme hemmetin lähellä tilannetta, jota George Orwell kuvaa kirjassaan ”Vuonna1984”.

  13. Noista järjestäytyneen yhteiskunnan säännöistä ja määräyksistä.

    Täällä pohjoisessa on viime aikoina ollut Lapin Kansassa ja varmaan myös Kalevassa (en ole koronan vuoksi voinut käydä kirjastossa lukemassa Kalevaa ja muitakin lehtiä) porinaa Lapin ”taiteilijaprofessorista” Vesa Puurosesta (s. 4.2.1953) Rovaniemellä).

    Oulun yliopiston sosiologian professori ja Rovaniemen kaupunginvaltuutettu Vesa Puuronen (vas) tuomittiin 19.2. Lapin käräjäoikeudessa vahingonteosta sakkoihin. Puuronen oli toukokuussa 2020 maalannut Pirttikosken ja Seitakorvan voimalaitosten seiniin ja muihin pintoihin spraymaalauksia, joissa oli kalojen kuvia ja iskulauseita. Voimalaitokset sijaitsevat Kemijoen varrella toinen Rovaniemellä ja toinen Kemijärvellä.

    Puuronen myönsi teon, mutta kiisti syytteet. Hän oli ymmärrellyt toteuttavansa vain perustuslaissa tarkoitettua sananvapautta ja oikeutta paheksua voimalaitoksen tuottamia haittoja kalakannalle ja muulle luonnolle.
    Käräjäoikeus oli Puurosen ”oikeuksista” eri mieltä ja Puuroselle tuomitiin 40 päiväsakkoa sekä vahingonkorvausta Kemijoki Oy:lle 11 000 euroa sekä yhtiön oikeudenkäyntikulut noin 3700 euroa.

    Lisäksi hän joutuu maksamaan Kemijoki Oy:lle vahingonkorvauksena noin 11 000 euroa sekä yhtiön oikeudenkäyntikulut eli noin 3700 euroa.
    Tuomio ei ole lainvoimainen.

    Korkeasti koulutettu kapinallinen ei ole osoittanut katumusta ja on saanut osakseen ymmärrystä ja ihailua ”kansalaisrohkeudestaan”. Näihin ymmärtäjiin kuuluu myös Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan terävin professorikaarti.

    Entä jos professori kuuluisi johonkin muuhun puolueeseen kuin Vasemmistoliittoon (tai Vihreisiin)?

    Mainittakoon lopuksi eräänlaisena kuriositeettinä: Vuonna 2019 Vesa Puuronen vaati Oulun yliopiston kasvatustieteen ainejärjestöjä poistamaan Mannerheimin kuvan ainejärjestöjen kiltaseinältä. Puurosen mukaan kuva kertoo historiattomuudesta. Ainejärjestö poisti kuvan.
    ———————————————
    Lähteet: Iltalehti 22.2., Lapin Kansan kolumni 4.2. teksti Petteri Holma, Timo Tolosen mielipidekirjoitus ”Oikeus on voittanut taas” Lapin Kansa 24.2., Wikipedia-artikkeli otsikolla Vesa Puuronen.

  14. Korjaus edelliseen kommenttiin. Tuo vahingonkorvaus 11 000 euroa ja oikeudenkäyntikulut noin 3700 euroa tuli kahteen kertaan. Pahoittelen.

  15. Kalle, jos ei olisi korona-aika niin kutsuisin käymään, voin näyttää ihan henkilökorttia, passia ja ajokorttia jossa lukee tasan sama nimi kuin tämän kommentin yllä. Eli semmoinen lienen.

    Enkä missään nimessä kiellä sitaatteja tai blogiaiheiden avaamisesta uutisista, jutuista muualta, twiiteistä, facebook-päivityksistä, yms. Oleellista on, että sitaattia seuraa ja/tai edeltää kirjoittajan omat näkökulmat. ”Nostin tämän asian esille, koska olen siitä tätä mieltä”.

  16. Niin minustakin. ja Suomen laissahan on jo pykälät mitä ilman rangaistusta saa julkisesti puhua/kirjoittaa. Parempi minusta on jos ihmiset saavat puhaltaa kirjoittamalla pahimmat höyryt ulos, kuin että heiltä tukitaan suut. Viha/suuttumus painetaan silloin pinnan alle ja pelkään, että seuraukset eivät ole ainakaan hyviä.

    Länkytysellä vihapuheesta en näe muuta tarkoitusta kuin että sillä yritetään rajoittaa sananvapautta jyrkästi, jotta kansa ei pystyisi arvostelemaan poliittisia päättäjiä.
    Eikö Kiinan kulttuurivallankumous opettanut mitään?

  17. Edellisen kommenttini tarkoitin jatkoksi Niilo Mäkelän näkemykseen.

  18. Eemeli:
    Onko se joku autuus siellä Facebookila hillua. Pääsee moneen muuhunkin paikkaan.

    En tiedä autuudesta, en ole itse facebookissa. Pointti on se kenen/keiden suut facebookissa tukitaan.

Vastaa käyttäjälle Kalle Pohjola Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *