Virtaa elektroniikalle

Nyt puhun pitkästä aikaa tylsästä teknologiasta. Harva on voinut missata keskustelun elektroniikkalaitteiden laturiviidakosta. Tilanne on parantunut hurjasti vuosien varrella ja isoista arkisista merkeistä vain Apple kieltäytyy noudattamasta yleistä standardia. Esittelen tässä oman ratkaisuni, johon joudun olemaan varsin tyytyväinen.

HUOM: Itse käytän tietyn merkin ja valmistajan laturia ja kaapelia. Vastaavia saa myös muilta valmistajilta, enkä millään muotoa väitä omia merkkivalintojani parhaiksi tai ainoiksi optioiksi. Minulla ei ole henkilökohtaisia tai taloudellisia suhteita tässä mainittuihin tuotteisiin, niiden valmistajiin tai jakelijoihin.

#1: Deltaco GAN-laturi, n. 60 € (tuotekoodi: USBC-GAN03)

Pohjoismaissa yleinen tarvikebrändi Deltaco myy satoja erilaisia latureita, joista paremmat käyttävät GaN-valmisteita (Galliumnitridi). Tällä tekniikalla laturista saadaan parempi hyötysuhde, siten pienempi koko ja vähemmän hukkalämpöä. GaN-latureita löytyy nykyään maltilliseen hintaan lukuisilta eri valmistajilta. Tämä laturi tarjoaa vähintään riittävän 100 watin tehon varsin pienessä koossa ja siten se riittää lataamaan kännyköiden lisäksi myös läppäreitä, jopa vähän tehokkaampia sellaisia. Samasta laturista on saatavilla myös edullisemmat 30 ja 60 watin versiot. Minun arjessa tämän laturin myötä voin jättää pois laukusta Applen puhelin-, tabletti- ja läppärilaturit, Lenovon ja Microsoftin läppärilaturit, Nikonin kameralaturin sekä Jabran kuulokelaturin. Tämä on pelkkä seinäpistorasiaan menevä laturiosa eikä sisällä kaapeleita.

Mistä voi ostaa? Melkein mistä vaan.

#2: Rolling Square inCharge X Max -kaapeli, n. 40 €

Rolling Square on pieni sveitsiläinen yritys, joka on menestynyt joukkorahoituskampanjoin esitellyillä pikkutarvikkeilla. Henkilökohtaisesti olen tykästynyt heidän inCharge-latausadaptereihin ja kaapeleihin. Näiden filosofia on kytkeä yhdellä kaapelilla ihan mitä tahansa ihan mihin tahansa. Täten sama kaapeli voi ottaa virtaa joko perinteisestä USB-A tai esim. em. laturin tarjoamasta USB-C liittimestä, ja tarjota toisesta päästä sitä USB-C ”yleismalli”, Lightning ”Applen oma” tai Micro-USB ”vanha malli” liittimeen, hyvin pienellä tai erittäin suurella virtamäärällä. Ei irtoilevia osia ja kokemukseni mukaan erinomainen kestävyys. Toki on hyvä huomauttaa, että jos kaikki laitteesi noudattavat jo yleismallista USB-C liitintä, pärjäät yksinkertaisemmalla ja halvemmallakin kaapelilla.

Mistä voi ostaa? Rolling Squaren verkkokaupasta

1+1 = aika paljon

Teknologiakehityksen ongelmista kirjoitetaan tiuhaan ja usein aivan hyvästä aiheesta, mutta joskus kehitys kehittyy myös parempaan päin. Yhä harvempi laite käyttää omaperäisiä latauskaapeleita, yhä useampi pyörii tutulla standardilla. USB-C latausstandardia myös yhä päivitetään ja jatkossa sitä voi käyttää jopa kaikkein tehokkaimpien peli- ja grafiikkaläppärien virtalähteenä. Hyvää kehitystä näkyy myös standardia huonosti noudattavien laitteiden ja valmistajien kaivamisessa esiin ja standardiin rohkaisemisessa.

Tällä hetkellä suurin toiveeni on, että EU saa läpi tavoitteensa yleislaturista. Leijonaosa teknologiayrityksistä noudattaa jo nyt EU:n tahtotilaa, sillä yleisen teknologian käyttö on valmistajille paitsi helppoa ja halpaa, lisäksi myös myyntiä ja palvelua helpottavaa. Olemme vaihteeksi ihan hyvällä tiellä, joten jatkakaamme sitä pitkin.

9 vastausta artikkeliin “Virtaa elektroniikalle”

  1. Latureista ymmärrän vähiten, mutta yksi kännykän on pieni ja kuumenee ladattaessa toinen on todella hidas. En uskalla jättää valvomatta enkä verkkoon kun eivät ole käytössä.
    – Hyvä jos saisi joskus turvallisen ja joka sopisi eri laitteille.
    Nyt taitaa olla vielä pari laturia laatikossa joiden kännyt ovat jo vaihtuneet…

  2. Laatikollinen vanhoja latureita on lähdössä kierrätykseen ensi viikolla muun elektroniikkaromun kera.
    Onneksi vara-akun adapterisarjan saa myös heittää roskiin, koska tarvitsen vain micro-usb tai usb-c liitännän.
    Applen viritelmiin en näe terpeelliseksi varautua.

  3. Latureita on meillä monenlaisia, onneksi usb:n tulo yhdenmukaisti aikoinaan kamalaa kirjavuutta. Yhden kännykän laturilla ei voinut ladata toista. Yleislaturille ei oikein ole tarvetta kun erillisiä on riittävästi nykyisiin laitteisiin, Matkoille taas en tarvitse muuta kuin kännykän laturin.

  4. Samsungin alkuperäiset usb-laturit vain alkuperäisillä kaapeleilla seinästä ja ulkopuolisesta akusta toimivat eli lataavat. Tarvikekaapelit eivät. Tuli testattua.

  5. Kamala sotku erilaisia latureita ja latausjohtoja. Jo ajat sitten huhuttiin puhelinvalmistajien sopineen, että tekevät samanlaisia johtoja, jotka sitten sopivat kaikkiin puhelimiin. Ei vaan ole toteutunut, ei ainakaan vielä, onhan se usb liitin samanlainen, mutta ei puhelimen pää. Minulla on vielä parikin ladattavaa taskulamppua, joissa niissäkin on samannäköinen pää, mutta ei kuitenkaan sovi mikään muu. Nyt on ainakin meillä ihana sotku latureita ja johtoja, on vielä uusia ja vanhoja.

  6. Minulla on useitakin laitteita; Apple, Fenix otsalamppu ja muutama muukin härpäke, joihin sopii tuo USB-C liitin. Toisaalta paljonkin laitteita mm varavirtapankki, vaikkakin siinä on tuhoton valikoima erilaisia liitti,miä; minulle ainut käyttökelpoinen on juurikin USB-C-

  7. Latureita ja johtoja on tosiaankin liian paljon erilaisia.

    Minusta kohtuullisen hyvä ratkaisu on, että on verkkoadapteri, jossa on USB-A lähtö ja auton tupakansytytinadapteri, jossa on myös USB-A lähtö.

    Sitten kaapeleita: USB-A/USB-C; USB-A/micro-USB; USB-A/mini-USB.

    Niin ei tarvitse raahata eri laitteiden alkuperäisiä latureita mukana.

    Samsungin puhelimen alkuperäinen laturi on kuitenkin erittäin pieni, ohuella hyvällä kaapelilla varustettu, joten se on mieleinen matkaseuralainen.

  8. Juhanin mainitsema johtokaaos oli omassakin repussa pitkään, juuri tuollaisia eri piuhoja vaikka miten. Sitten toki konfiguraatiokaapelit joihin ei vielä pika-apuja ole. Vanha kunnon RS-232 on voimissaan – onneksi. Mutta siihenkin on sitten vähintään kaksi eri liitintä.

    Mutta tusina piuhaa lähti pois kun vaihdoin pariin tuollaiseen inCharge-piuhaan.

    1. Eri radiopuhelimien ohjelmointipiuhat ovat myös viheliäinen sekasotku: Ziljoona erilaista liitintä ja vaikka liitin olisi sama, niin piikkijärjestys on erilainen.

      RS-232 on vanha hyvä standardi, mutta sitäkin on mahdollista käyttää monella eri tavalla. Ynnä eri softaerot. Grrr…

Kommentoi