Marin on myös presidentin ”työnantaja” valtasuhteisiin nojautuen.

Olen useasti hämmästellyt sitä, että miksi eduskunnassa on äänestysnappi, että voi äänestää tyhjää, kyllähän mielipide pitää olla jos on sinne valittu, joko puolesta tai vastaan ja jos ei osaa tai uskalla olla puolesta tai vastaan, niin pysyköön kotonaan.  Minä ristisin nämä tyhjää äänestäneet tyhjäpäiksi toimintaansa mukaellen.

Sitten tähän kuumaan natoperunaan mennäkseni, kun se tuntuu nyt olevan kansaa kahtia repivä voima ihan ylintä valtiojohtoa myöden.

Presidentti ja pääministerikin tuntuvat pelaavan kysymyksen ympärillä sököä keskenään, kun vuoroo toisiaan nokittelevat.

Itse olen ”puolueettomana” kyllä pääministerin lausuntoon tyytyväinen kun hän sanoi, että tällä hallituskaudella suomi ei tule jäsenyyttä hakemaan. Se on selvä kanta ja uskoakseni se viilentää tunteita myös naapurissa, mikä on hyvä asia meidän kannaltamme.

Presidentti on sillä kannalla, että kansanäänestys natosta on välttämätön ja kun pääministeri sanoi, että eduskunta päättää, niin minä tulkitsen sen niin, että eduskuntaan valitut parlamentaarikot tekevät päätöksen ilman kansanäänestystä natosta., tässäkin yhdyn pääministerin lausumaan jos tulkintani on oikea.

Ensikeväänä on eduskuntavaalit ja silloin tulisi vaatia sinne pyrkiviltä selvä kanta natojäsenyyden puolesta tai sitä vastaan, sillä se tulee varmuudella olemaan asia, joka voi äänestykäyttäytymiseen vaikuttaa ratkaisevastikkin ja jolla ei kantaa ole tai ei sitä uskalla julki tuoda niin hänelle ei pidä myöskään ääntään antaa.

Onhan se hyvä että presidentti yrittää viilentää asekalistelijoiden tunteita idässä ja lännessä, sitä en tiedä onko sillä sitten kummepaa vaikutusta puolin taikka toisin, sillä siinä tanner tömisee ja aitaa kaatuu kun hevoset nai.

Jos tuosta natosta vielä mainitsen, niin kyllä se on eduskunta joka päättää, järjestetäänkö natosta kansanäänestys ja jos presidentti on eri linjoilla sen tarpeellisuudesta, niin se merkittäneen pöytäkirjaan, mutta päätöksen tekee kuitenkin hallitus eduskunnan tuella, ei presidentti.

Joten perustuslakia tulisi siltä osin muuttaa sanallisesti, että suomen ulkopolitiikkaa johtaakin hallitus ja eduskunta, eikä kuten nykyään sanotaan, että presidentti johtaa, se on harhaanjohtava lausuma, sillä eduskunta on se joka sen kaapinpaikan määrää, jos sen paikasta ollaan erimielisiä.

9 vastausta artikkeliin “Marin on myös presidentin ”työnantaja” valtasuhteisiin nojautuen.”

  1. Kuuntelin Niinistön haastattelun eilen MTV-3.ssa ja anteeksi nyt yksinkertaisuuteni, että jos suomen linja on ollut sekava, niin ei se ainakaan selvemmäksi tullut häntä kuunnellessa, kun selvää vastausta ei saatu mihinkään kysymykseen, saatiin vain ympäripyöreitä, ees taas soutamista ja huopaamista. Jos tämä haastattelu tehtiin kansalaisten rauhoittelemiseksi, niin taisipa sillä olla kyllä päinvastainen vaikutus kuuntelijoihin.
    Pidän enempi Marinin linjasta, halki poikki ja pinoon.

    1. Kokoomus lienee ainoa puolue ehdokkaineen, jolla on selvä kanta natoon ja odottaisin sitä myös muilta puolueilta ehdokkaineen, olipa se kielteinen tai myönteinen.
      Eikä se ole mikään kanta, että sanotaan että ei nyt ehkä myöhemmin.
      Mikä kumma siinä on että tätä keskeistä kysymystä kierretään kuin kissa kuumaa puuroa, vai vieläkö se isoveli valvoo joidenkin takaraivossa.

  2. Kokoomus pyörii Natotanssia ja presidentti on entinen kokoomuslainen.
    Kokoomus on päässyt suurimmaksi puolueeksi lupaamalla verojen kevennystä.
    Mielenkiinnolla seuraan kun kokoomus pääsee tekemään leikkauslistoja ja yhteiskuntamme palvelut heikkenevät niin sitäkö edelleen kansa tukee?

    1. Niilo,- En vielä lähtisi kirkossa kuuluttelemaan kokoomuksen ykköstilaa ensikevään eduskuntavaaleissa,, sillä maratonjuoksunkin sanotaan varsinaisesti alkavan vasta 35 kilometrin jälkeen.

  3. Herra Niinistö on ilmoittanut, että Suomi päättää itse Natoon liittymisestä. Ja että ei hyväsi sotimista Ukrainassa. Se riittää. Viisas ei turhia huutele tai sitoudu joka asiassa.

    1. Eihän suomen natoon liittymisestä kukaan ole eri mieltä, itse se on meidän ratkaistava ja päätös tehtävä, mutta tapaa jolla se tehtäisiin vallitsee eriäviä kantoja, niitä käsittelin.

  4. No ulkomaan politiikka hoitaa presidentti ja pääministeri sisäpoliitiikan euu on muuten sisäpolitiikkaa
    Natosta emme tule saamaan yhtään mitään ja pitää muistaa että yksikin nato maa jos ei kelpuuta sitä jäsenyyttä ei tule
    Ja Suomen asema on muuten idän ja lännen välissä olla puskurina ja neutraalina lähes kaikessa
    Ja sellasena se pitää myös pitää
    Miitä taas tulee tyhjää äänestäminen se on aivan oikea tapa kun ei ole asialle mielipidettä lainkaan
    Maailma ei ole musta valkoinen ei siinä rohkeutta kysellä
    Mitä tulee tuohon että Suomi päättää itse Nato jäsenyydestään ei ole lainkaan noin vaan kaikki nyt natossa olevat joko hyväksyy jäsenyyden yksikin kieltävä lausunto riittää sanomaan ettei tule jäsenyyttä terv tepivaari

  5. Juuri noin se menee mielipidettään ai aina kannata julki tuoda terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle teuvo mast Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *