Ensimmäinen YLE: n vaalitentti

Tätä kirjoittaessa, tunti sitten päättyi ensimmäinen YLE: n aluevaalitentti. Paikalla oli eduskuntaryhmien puheenjohtajat. Mitä jäi itselleni siitä mieleen? Kerrankin keskustelu säilyi asiallisena, eikä päällepuhumisia kuultu.

Muutama huomio illan annista mitä jäi mieleen. Itseäni häiritsee käyttöön otetut ”tyhjät seinät”. Tietenkään ei ole itseisarvo pitää terveyskeskusta, jos asiakkaita on jokunen. Mutta olen varma, että yksikään nykyinen terveyskeskus ei käy tyhjäkäynnillä.

On labraa, sairaanhoitajien ja lääkärien vastaanotot, toimenpidehuoneet, dialyysit, hoitajien taukotiltat, fysioterapia, päihde – ja mielenterveyden päivätoimintaa ja meillä Kihniössä myös uima-allas, jossa itsekin käyn vesijumpassa. Täytyy olla paikka, johon ihmiset pääsevät helposti ja saavat purkaa hoitajille tai lääkärille huoliaan. Kaikki eivät voi eivätkä vain halua olla digiyhteyden päässä.

Sitä paitsi, parhaat ”toriparlamentit” ja tuttujen tapaamiset sekä vaivojen valitukset tapahtuvat terveyskeskuksen pihassa tai odotushuoneissa:)

Vasemmistoliiton Jussi Saramo väänsi taas rautalangasta julkisen puolen ja yksityisen mukanaoloa. Uudistuksessa nimenomaan halutaan suitsia monikansallisia hoiva-alan sijoittajayrityksiä, jotka haluavat tulla tekemään bisnestä sairailla, vanhuksilla, hädässä olevilla, kuten on jo nähty vaikka vanhusten hoivassa.

On paljon pieniä paikallisia yrityksiä jotka palvelevat ansiokkaasti täydentäen julkista puolta, kuten fysioterapeutit jne. Tästä on kysymys, eikä suinkaan julkisen puolen vallankaappauksesta.

Kaikilta ryhmiltä tuli ihan hyviä pohdintoja. Vaikka en pidä Nyt – liikkeen Hjallis Harkimosta, niin hänen ajatuksensa perhelääkärimallista kuullosti hyvältä. Olen myös puhunut samasta asiasta.

Kristillisten Päivi Räsänen taas halusi lautakuntiin jokaisesta kunnista edustajan. Olen pähkäillyt valiokunta vai lautakuntamallia. Meidän omissa ehdokkaissa taitaa olla molempien kannattajia. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa.

Valiokunta olisi hyvä siinä, että eria asioiden valmistelutyö tehtäisiin aivan kuin eduskunnassa valiokunnassa. Valiokunta kuitenkin valitaan valtuutetuista, siinä huono puoli. Lautakuntamallissa taas virkahenkilöt valmistelevat ja tuovat valmiin esityksen lautakunnan päätettäväksi ja usein saattaa esitykset mennä ”sukkana läpi” jos lautakunnan jäsenet eivät ole valppaina tai tehneet kotiläksyjään. Hyvä puoli siis olisi tuo edustus kunnista, eikä tarvitsisi olla istuva valtuutettu.

Myös tuo 2/3 enemmistö päätöksenteossa olisi tae, etteivät isot kaupungit kuten Tampere kävele muun Pirkanmaan yli.

Paljon tuli asioita esille joista olen kirjoittanut eri artikkeleissa. Esimerkkinä liitoskuntien terveysasemat.

Saramo ja Räsänen myös nostivat hyvin esille erilaisen näkemyksen hoitajien palkkauksen kuin muut panelistit. Monet muun muassa kokoomuksen Kai Mykkänen kierti kysymystä, etteivät poliitikot päätä, vaan työntekijöiden ja työnantajien edustajat. Mutta kuten Saramo ja Räsänen totesivat, että valtio eli eduskunta päättää Hyvinvointialueiden budjeteista. Budjettiin pitää saada riittävästi rahaa, jotta korotuksiin on varaa.

Juontaja Pirjo Auvinen lopuksi kummasteli samaa mistä olen kirjoittanut ja ottanut kantaa esim. vaalikoneissa. Eli alueiden verotusoikeuteen. Hän myös hämmästeli, mikä se sellainen demokratia on jossa raha annetaan muualta valtuutettujen jaettavaksi. Ei siinä verotus nouse, sen sijaan kun se tehdään huolella, niin äänestäjät saavat demokraattisesti päättää ketkä rahaa jakavat eri kohteisiin.

Kaikenkaikkiaan ihan hyvä vaaliavaus ja antoi itselleni uusia eväitä monimutkaisista asioita joita aluevaltuustot saavat aikanaan eteensä.

Hannu Tiainen Kihniö

Pirkanmaan aluevaaliehdokas

Vasemmistoliitto

4 vastausta artikkeliin “Ensimmäinen YLE: n vaalitentti”

  1. Toteat: Ei siinä verotus nouse, sen sijaan kun se tehdään huolella, niin äänestäjät saavat demokraattisesti päättää ketkä rahaa jakavat eri kohteisiin.

    Valitettavasti tuo on matemaattinen mahdottomuus. Jos samaa veromäärää kerää kaksi organisaatiota, kaksi porrasta, kaksi prosessia yhden sijaan, täytyy saman euromäärän saamiseksi kerätä enemmän veroja.

    1. Ikävä tosiasia.
      Valitettavast ilisänä on tuo ylimääränen kustannuksia aiheuttava hallintohimmeli, mikä vie lisää rahaa todellielta hoidolta.

  2. Koitinpa katsoa tätä itsekin nyt jälkikäteen Areenasta.

    En pystynyt. Ei mitään asiaa. Ainoa jota tykkäsin kuunnella oli Atte Harjanne. En kyllä samaa mieltä ole hänen kanssa sanotuista asioista, mutta ilmaisu oli selkeää ja miellyttävää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *