Trump syyllinen Capitolin valtaukseen!

Mies menee, mies tulee, mies vastaa teoistaan. Näin on käymässä ex presidentti Trumpille. Tämä henkilö ajoi vallankumousta Yhdysvalloissa yrittäen kaataa maan laillisen hallituksen ja päästäkseen valtaan, oikeastaan jatkaa presidenttikauttaan laittomasti.

On veikeä nähdä millainen rangaistus hänelle tulee.

Hyvä että asiaan on puututtu väkevästi!

 

18 vastausta artikkeliin “Trump syyllinen Capitolin valtaukseen!”

  1. Kyseessä on kuin syytekirjelmä, jossa syytettyn syyttömyyttä tukevia todisteita ei ole lainkaan kuultu/nähty. Mikäli asia etenee oikeuteen, ja oikeus toimii länsimaisen oikeuskäsityksen mukaisesti, kullaan siellä myös puolustuksen todistajia ja nähdään puolustuksen todisteita.

    Jo pelkästään se, ettei henkilöä nimeltä Ray Epps kuultu J6-komitean istunnoissa, kertoo paljon raportin tasapuolisuudesta. Ray Epps on kuitenkin henkilö, joka on useiden videotodisteiden perusteella kiihotti mielenosoittajia tunkeutumaan Capitolin hallintorakennuksen sisään. Mikäli Tump oli tunkeutumisen takana, Ray Epps voisi todistaa Trumpin ja hänen toimiensa välisen linkin. Jos taas Ray Epps kiihotti mielenosoittajia oma-aloitteisesti, asettaa se väitteen Trumpin syyllisyydestä vähintään epäilyksen alaiseksi, koska tällöin tulee todistetuksi, että paikalla oli Trumpille tuntemattomia henkilöitä kiihottamassa mielenosoittajia rikokseen. Pitää muistaa, että pelkkä mielenosoittaminen Capitolin ympäristössä on täysin laillista, rikolliseksi toiminta meni vain niiltä osin, kun mielenosoittajia tunkeutui rakennuksen ja sitä ympäröivän tuva-alueen sisään.

  2. Jopa maallikokin näkee syyllisen, mutta kaikkia syyllisiä ei hevin tuomita. Sama pätee Suomessakin esim. Tiitisen lista ja nyt sotasalaisuuksien paljastamisesta hesarin toimittajapari muttei päätoimittajaa eikä tietovuotajaa.

  3. Donaldia kadehtivat wannabe-alfaurokset nielevät kakistelematta kaiken, mitä kielteistä milloinkin CNN:n etäpäätteet HS ja Yleisradio keksivät miehestä sanoa.

  4. Tämä prosessi on myös yksi naula arkkuun Trumpin presidentti toiveille, alkaa olla iso uhka republikaaneille…

  5. Aina pitää muistaa että kun Suomessa rikoksesta epäillyn pitää todistaa syyttömyytensä
    Niin Yhdysvalloissa se asia on että syyttäjän pitää todistaa syyllisyys ja se onkin monasti vaikeampi juttu terv tepivaari

    1. Trumppelilla ei ole varaa huonompiin.
      Kaiken trumppelia puolustelevan päälle voi todeta, että toiminta valtauksen lopettamiseksi – tosiasiassa toimimattomuus – on jo sellaisenaan peruste syytteelle.

      1. Okei tuli vaan mieleen O.J. Simpsonin oikeudenkäynti joka oli täysi farssi. Oli selvästi syyllinen murhaan mutta money talks, eli rahalla selvisi.

  6. Voihan asia olla näinkin mutta siinä se suurin ero on Suomeen jos syyttäjä ei voi täydellisesti osoittaa jonkun olevan syyllinen ei häntä myöskään tuomita
    Meillä on erilaiset oikeus laitokset Suomessa ja Yhdysvalloissa terv tepivaari

  7. Syytteiden nostaminen on edelleen aika 60/50 mutta katsotaan nyt.

    Trump nousi voimalla, mutta myös kaatui voimalla. Hänellä oli kaikki kortit voittaa viime vaalit, mutta aktiivisin toimin hän pilasi kaiken.

    Siinä mielessä on kuin putin, että kun on häviö jo ilmiselvää niin hän vain pahentaa tilannetta. Toki aika vissi ero, vain toinen edellisistä jätti jälkeensä kuusinumeroisen määrän ruumiita.

  8. Haluan sitä mitä poltatte, jos uskotte että vuoden 2020 presidentinvaalit olivat rehellisiä.

    1. Olivat ainakin rehellisemmät kuin edelliset, missä ryssä manipuloi trumppelin edestä.

  9. No varmaan niin rehelliset kun Trumpin valinnassa olivat
    Mutta eiköhän sekin ole Yhdysvaltojen oma asia kuitenkin terv tepivaari

  10. ”Rehelliset” on amerikkalaisista vaaleista hiton subjektiivinen määritelmä. Jos rima vedetään moniin manner-eurooppalaisiin vaaleihin, jenkkilän vaalit eivät ole olleet rehellisiä puoleen vuosisataan.

  11. Trump on yksinkertaisesti narsisti joka ihailee itseään eikä koskaan pysty myöntämään tappiotaan. Nähtiinhän se virkaanastujaisissakin. Trump väitti yleisön olleen ”suurimman ikinä” kun jokainen näki että yleisöä oli aika vaatimaton määrä. Ikään kuin sillä olisi ollut edes väliä, mutta sen myöntäminen ei vaan Trumpilta onnistunut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *