Kunnioitusta, mutta kenelle?

Jonkin verran meitä etelämpänä on toinenkin maa, joka tunnetaan pitkästä historiasta idän ja lännen välisenä porttina. Tämä maa, jota ajoin toivotaan kutsuttavan nimellä Türkiye, on kovasti pinnalla Suomessa ja Ruotsissa, sattuneesta syystä. Puheissa vaaditaan ymmärrystä ja kunnioitusta – mutta kenelle?

Paljon voin ymmärtää

Voin ymmärtää, hyväksyä ja kunnioitaa maan kansalaisten muistoja 1980-1990-lukujen terrorista, jossa kurdidemarit eli PKK todellakin silmittömästi hyökkäsi siviilien kimppuun. Monella on varmasti läheisiä, sukulaisia, tuttavia jotka kokivat karmeimman kautta tämän terrorin. Terrorismin uhrien muistoa pitää kunnioittaa. Jos Suomi ei ole tätä onnistunut tekemään, on aiheellista tarkistaa sanomaamme. Jos osaltamme kaivataan suurempaa kunnian tai myötämielisyyden osoitusta Türkiyen kansalaisten toimesta, pyyntö on kohtuullinen ja siihen voi suostua.

On niinikään mahdollista, että useiden länsimaisten voimakas tuki esimerkiksi daeshia (isis) vastaan taisteleville YPG-joukoille näyttäytyy pelottavana. Vaikka kurdien YPG onkin vahvasti eri asia kuin PKK, on perusteltua nähdä vähintään henkistä myötämielisyyttä näiden välillä. Meille YPG näyttäytyy hirveimpien terroristien väsymättömänä vastustajana. Toisille he voivat näyttäytyä hirveimpien terroristien liittolaisina. Näemme asian eri tavalla, mutta se ei edellytä ilkeämielisyyttä. Voimme avata dialogia, kuulla toista osapuolta, ymmärtää heidän huolia, osoittaa kunnioitusta heidän suuntaan. Kunnioittava ja nöyrä mutta ei nöyristelevä asenne saattaisi tehdä paljon poliittisen umpisolmun avaamiseksi.

Helppo keino on myös kunnioittaa heidän toiveita siitä, millä nimellä he haluavat maataan kutsuttavan. Luonnollisesti he omaavat siinä asiassa viimeisen sanan.

Mutta.

Kuten todettua, Türkiyen kansalaisten huolia on asiallista kuulla. Türkiyen valtion suvereniteettia omien rajojensa sisällä on kunnioitettava. Maa ja kansa on arvokas liittolainen ja potentiaalinen ystävä. Tämä inhimillisen kunnioituksen kohde on se, missä on oltava tarkkana. On yksi asia kunnioittaa kansaa, toinen asia on kunnioittaa pahuutta. Edellinen on kunnioitettavaa, jälkimmäinen paheksuttavaa.

Kyseisen maan johtoon on vilpillisin keinoin itsensä puliveivannut diktaattori, josta ei voi hyvää sanaa sanoa. Hän on julma, mielipuolinen, korruptoitunut, pikkusieluinen paskiainen, joka ei ansaitse meiltä kuin sylkäisyn päin naamaa. Erdogan osoittaa kaikkia ihmismielen pahimpia puolia. Hän rakastaa islamistiterroristeja ja paheksuu demokratiaa. Hän vangitsee tai murhauttaa jokaisen, joka uskaltaa häntä kritisoida. Hän ei kunnioita muuta kuin rahaa ja valtaa – omaansa. Moinen toiminta edellyttää yksiselitteistä paheksuntaa.

Türkiyen valtio ja kansa ei ole yhtä kuin vallan kaapannut diktaattori. Kun tunteet ovat pinnassa, tämä ero on hyvä muistaa.

4 vastausta artikkeliin “Kunnioitusta, mutta kenelle?”

  1. Nato on hankalassa saumassa itsevaltaisen, täysin kaikista eurooppalaisin mittarein arvoidusta tilanteesta vrt. erityisesti Pohjoismaat.
    USA:ssakin on Fox ja Trumpit, vaikkakin kontrolloitavissa.
    Mutta, tämä antaa aihetta Suomelle olla myöntymättä juuri mihinkään Turkin kanssa.

    Turkki | Suomen poliittinen johto vaikenee Turkin ihmisoikeus­ongelmista – Tutkija: ”Pitäisi avata keskustelu siitä, millaista Turkki-politiikkaa tulemme Natossa tekemään”: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008889249.html?share=b4817b2cbd3cbe2979d2f7165d43ba69

  2. Aloitetaan vaan räksyttäminen suureen ääneen, niin Erdogan estää jäsenyyden pysyvästi.
    Asioita kannattaa alkaa arvostelemaan vasta jäsenyyden hyväksymisen jälkeen.

Kommentoi