Kunnioitusta, mutta kenelle?

Jonkin verran meitä etelämpänä on toinenkin maa, joka tunnetaan pitkästä historiasta idän ja lännen välisenä porttina. Tämä maa, jota ajoin toivotaan kutsuttavan nimellä Türkiye, on kovasti pinnalla Suomessa ja Ruotsissa, sattuneesta syystä. Puheissa vaaditaan ymmärrystä ja kunnioitusta – mutta kenelle?

Paljon voin ymmärtää

Voin ymmärtää, hyväksyä ja kunnioitaa maan kansalaisten muistoja 1980-1990-lukujen terrorista, jossa kurdidemarit eli PKK todellakin silmittömästi hyökkäsi siviilien kimppuun. Monella on varmasti läheisiä, sukulaisia, tuttavia jotka kokivat karmeimman kautta tämän terrorin. Terrorismin uhrien muistoa pitää kunnioittaa. Jos Suomi ei ole tätä onnistunut tekemään, on aiheellista tarkistaa sanomaamme. Jos osaltamme kaivataan suurempaa kunnian tai myötämielisyyden osoitusta Türkiyen kansalaisten toimesta, pyyntö on kohtuullinen ja siihen voi suostua.

On niinikään mahdollista, että useiden länsimaisten voimakas tuki esimerkiksi daeshia (isis) vastaan taisteleville YPG-joukoille näyttäytyy pelottavana. Vaikka kurdien YPG onkin vahvasti eri asia kuin PKK, on perusteltua nähdä vähintään henkistä myötämielisyyttä näiden välillä. Meille YPG näyttäytyy hirveimpien terroristien väsymättömänä vastustajana. Toisille he voivat näyttäytyä hirveimpien terroristien liittolaisina. Näemme asian eri tavalla, mutta se ei edellytä ilkeämielisyyttä. Voimme avata dialogia, kuulla toista osapuolta, ymmärtää heidän huolia, osoittaa kunnioitusta heidän suuntaan. Kunnioittava ja nöyrä mutta ei nöyristelevä asenne saattaisi tehdä paljon poliittisen umpisolmun avaamiseksi.

Helppo keino on myös kunnioittaa heidän toiveita siitä, millä nimellä he haluavat maataan kutsuttavan. Luonnollisesti he omaavat siinä asiassa viimeisen sanan.

Mutta.

Kuten todettua, Türkiyen kansalaisten huolia on asiallista kuulla. Türkiyen valtion suvereniteettia omien rajojensa sisällä on kunnioitettava. Maa ja kansa on arvokas liittolainen ja potentiaalinen ystävä. Tämä inhimillisen kunnioituksen kohde on se, missä on oltava tarkkana. On yksi asia kunnioittaa kansaa, toinen asia on kunnioittaa pahuutta. Edellinen on kunnioitettavaa, jälkimmäinen paheksuttavaa.

Kyseisen maan johtoon on vilpillisin keinoin itsensä puliveivannut diktaattori, josta ei voi hyvää sanaa sanoa. Hän on julma, mielipuolinen, korruptoitunut, pikkusieluinen paskiainen, joka ei ansaitse meiltä kuin sylkäisyn päin naamaa. Erdogan osoittaa kaikkia ihmismielen pahimpia puolia. Hän rakastaa islamistiterroristeja ja paheksuu demokratiaa. Hän vangitsee tai murhauttaa jokaisen, joka uskaltaa häntä kritisoida. Hän ei kunnioita muuta kuin rahaa ja valtaa – omaansa. Moinen toiminta edellyttää yksiselitteistä paheksuntaa.

Türkiyen valtio ja kansa ei ole yhtä kuin vallan kaapannut diktaattori. Kun tunteet ovat pinnassa, tämä ero on hyvä muistaa.

Mielenkiintoista – Viron mediasta saa tarkempaa ja todenmukaisempaa tietoa kuin Suomen mediasta

Tällä kertaa on kyseessä se mitä oikeastaan tapahtuu Kreikan ja Turkin välisellä rajalla – ja miksi.

Näyttää siltä, että Turkki yrittää väkisin lähettää Turkista sinne saapuneita ulkomaalaisia EUn alueelle jopa vastoin heidän omaa tahtoaan. Turkki on ollut ja ilmeisesti on edelleen turvallinen maa heille, mutta nyt Turkki hyökkää EUn kimppuun näillä aseettomilla siviileillä – jotka eivät ole pakolaisia.

Turkki ei suinkaan lähetä EUn alueelle Kreikkaan esimerkiksi syyrialaisia, jotka ovat paenneet kodeistaan Venäjän ja Syyrian raukkamaisia hyökkäyksiä siviilikohteita (sairaalat, koulut) vastaan. Turkki lähettää lähinnä afgaaneja ja pakistanilaisia, jotka ovat jo pitkään asuneet Turkissa (tai ovat olleet vankeina Turkin vankiloissa).

Turkki on myös keskittänyt Turkin ja Kreikan väliselle rajalle joukkoja estämään itse Kreikan suuntaan lähettämänsä porukan paluun Turkin alueelle.

Katso: https://www.delfi.ee/news/paevauudised/valismaa/turgi-kreeka-piiri-kohale-kerkisid-pisargaasipilved-pinged-endiselt-laes?id=89161365

Koko tämä hässäkkä näyttää yhä enemmän ja enemmän imperialistisen roistovaltion Venäjän hybridisodalta demokraattisia länsivaltioita vastaan.

http://jput.fi/Imperialistinen_Venaja.htm

 

Visegrád-ryhmän maat turvaavat yhdessä Unkarin etelärajat mahantunkeutujilta

Viktor Orbán: Visegrád-ryhmän liittolaiset ovat valmiita auttamaan Unkaria rajavalvonnassa, jos Turkki päästää siirtolaisvirran Eurooppaan.

Migrants_in_Hungary_2015_Aug_009-900x556

Kuva: Wikipedia

Bertalan Havasi, Unkarin pääministeri Viktor Orbánin lehdistöpäällikkö kertoi torstaina Visegrád-maiden (V4) kokouksesta ennen EU-huippukokousta torstaina Brysselissä.

Visegrád-ryhmään kuuluvat Puola, Tšekki, Slovakia ja Unkari olivat yhtä mieltä siitä, että Eurooppaa uhkaa todellinen siirtolaisvyöryn vaara, jos Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan epäonnistuu yrityksissään muodostaa turva-alue Syyriaan palautettaville siirtolaisille Syyrian ja Turkin rajalle.

Asiasta kertoi Hír TV

Venäläinen väite: Venäjä ja Assad asettavat Kobanen ja Manbijin ympärille valvotun lentokiellon

Epävirallisen venäläisen uutisen mukaan Venäjän Syyriassa olevat maajoukot ovat jo siirtyneet turkkilaisten uhkaamaan Manbiljin kaupunkiin, jossa ne odottavat presidentti Bashar Al-Assadille lojaalin Syyrian Arabiarmeijan SAA:n (hallituksen joukkojen) saapumista, tänään kurdien YPG:n kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Saman tietolähteen mukaan SAA ja Venäjän joukot ovat tuomassa paikalle kehittynyttä ilmatorjuntakalustoa, S-300 ja S-400 ohjuspattereita julistettavan lentokiellon vakuudeksi. Ilmatilaa […]

via Venäläinen väite: Venäjä ja Assad asettavat Kobanen ja Manbijin ympärille valvotun lentokiellon — Uutisia Hauskasti ja Kiinnostavasti

Mikä taho hyötyy?

Maailmassa tapahtuu jälleen kaikenlaista.

Esimerkiksi Turkki hyökkää parhaillaan Syyrian kurdialueelle. Miksi?

Mitä Turkki aikuisten oikeasti hyötyy siitä hyökkäyksestä? Minun mielestäni ei kokonaisuutena yhtään mitään. Toki Turkki saa taas tapettua jonkun määrän kurdeja, mutta ei siitä ole todellista hyötyä Turkille. Joku voisi ajatella, että Turkille olisi hyötyä valloittaa itselleen noin 500 km x 30 km alue lisää. Silläkään ei ole juuri merkitystä. Turkilla on aluetta ihan tarpeeksi ja Syyriakaan ei juuri menetä jos alue on kurdien sijaan Turkin hallussa.

Hyökkäyksensä vuoksi Turkki tulee menettämään paljon. Esimerkiksi USAn parlamentin molemmat kamarit keksivät parhaillaan Turkille kaikenlaisia sanktioita. EU tuomitsee hyökkäyksen ja se heikentää ennestään Turkin ja EUn suhteita. Turkille matkailu on ollut hyvin merkittävä tulonlähde. Matkailu Turkkiin vähenee entisestään, kuin myös Turkish Airlinesin käyttö.

Kannattaakin katsoa kuka tästäkin ”sodasta” hyötyy. Vastaus on Venäjä. Venäjä hyötyi kun Iran hyökkäsi ohjuksilla ja lennokeilla Saudi-Arabian öljyntuotantoa vastaan. Maailmanmarkkinoilla öljyn hinta nousi, joten Venäjä saa enemmän rahaa öljystään ja maakaasustaan.

Syyria  on tärkeä osa Lähi-Idän ”Gordionin solmua”. Tämäkin Turkin ”hölmön tölmäys” hyödyttää nimenomaan Venäjää – lähes kaikki muut kärsivät siitä.

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainan kimppuun vuonna 2014, niin sille on asetettu kaikenlaisia sanktioita, joten Venäjän taloudella ei mene kovin hyvin. Se taas tarkoittaa, että Venäjällä ei ole rahaa tarpeeksi suunnattomaan asevarusteluunsa, jota se tekee hyökätäkseen taas länsimaiden kimppuun. Venäjälle sopii mainiosti, että Turkki sotkee entisestään Lähi-Idän tilannetta. Nimenomaan kurdialueet ovat olleet Lähi-Idässä suhteellisen rauhallisia – niin Irakissa, Syyriassa, Iranissa, kuin myös Turkissa.

Turkille on asetettu ”punainen viiva”

Trump on tiedottanut, että jos Turkin joukot tekevät Syyriassa enemmän kuin sovittu, niin USA tuhoaa Turkin talouden.

Trump voisi kertoa meillekin missä se ”punainen viiva” sijaitsee. 100 km Turkin rajasta Syyrian puolella?

Erdoganin kantsis uskoa Trumpia. Trumpilla on poliitikolle harvinainen ominaisuus – hän pyrkii pitämään lupauksensa.