Opettavaista opetuksesta

Koulukokeiluista puhuttaessa keskustelu saturoituu nopeasti poliittisilla linjapuheilla ja hevonpaskabingon valmistusaineilla. Joka maailman visio ja itseohjautuvuus ja digitalisaatio on voimissaan kun lapsista tehdään koekaniineja. Onneksi aiheesta on myös tiedepohjaista mielipidettä, jota tarjosi tuore Tiedeykkönen.

Lapset ovat lapsia

Ohjelman ensimmäisenä asiantuntijana oli psykologian professori emerita Liisa Keltikangas-Järvinen, jolla on raudanlujaa osaamista vuosikymmenten varrelta. Hän onnistui ihailtavalla tavalla palauttamaan keskusteluun perusasiat. Sen sijaan että puhuttaisiin poliittisesta eturyhmästä x tai y, tai tytöistä tai pojista, maahanmuuttajista tai kantasuomalaisista, hän puhui lapsista. Hän puhui aiheista, psykologisista tarpeista ja kehityksen vaiheista jotka yhdistävät kaikkia lapsia. Kun viet lapsilta pois ennustettavuuden (=lukujärjestys), oman paikan (=pulpetti), tutun ja turvallisen yhteisön (=oma luokka), suoritat ihmiskoetta laajalti hyväksytyn tieteen vastaisesti.

Professori Keltikangas-Järvinen kritisoi jämäkästi, mutta asiallisen perustellusti koulukokeiluja. Esimerkissä oli 80 lasta yhdessä tilassa, monen eri ikäisiä, joka aamu erilaiset ryhmät eikä mitään tuttua ja vakaata ympärillä. Tämä ei voi olla lisäämättä pahoinvointia, oppimisvaikeuksia ja muita ongelmia. Tällaisessa ympäristössä luonteen piirteet ratkaisevat menestyksen, eivät kognitiiviset kyvyt. Lapsi, joka perinteisessä luokassa saisi kiitettäviä arvosanoja, voi joutua mielenterveyspotilaaksi ja ongelmaoppilaaksi väärässä ympäristössä. Erityisen alttiita tähän ovat lapset kodeista, joissa on haasteita, ehkäpä ei ole Suomen yhteiskunta niin tuttua, tai on köyhyyttä, yms. Suomen kouluissa lasten pitäisi olla tasa-arvoisia, mutta olemme tehneet kaikkemme että näin ei tapahdu.

Keskustelussa otettiin kantaa myös korkeakouluopiskelijoiden korkeampiin mielenterveysongelmien määrään. Tässä kohtaa professori muistutti, että heillä niitä on aina ollut suhteessa enemmän. Jostain syystä vain korostamme juuri yliopistoissa opiskelevia, vaikka ongelma on koko ikäluokan mittainen. Henkilökohtaisesti ajattelen että on opiskelijoiden etujärjestöiltä luonnollistaajaa omaa asiaansa, mutta on tärkeää nähdä heidät osana keskustelua, ei sen määräävänä osapuolena. On myös hyvä ymmärtää, että eri ikäisille ihmisille erilaiset ympäristöt toimivat eri tavoin, ja tätä professovieraskin korosti. Lapsi ei ole vain pieni aikuinen. Ohjelma tarjosi myös lukuisia muita kulmia, joten suosittelen kuuntelemaan koko paketin.

Ratkaisu on liian helppo

Professori Keltikangas-Järvinen tarjosi ratkaisuina niin yksinkertaisia asioita, että niitä tuskin yksikään päättäjä koskaan kuulee. Hän ehdotti tilastotietojen keräämistä yhteen, jotta mielenterveysongelmissa päästäisiin syiden äärelle, eikä vain korjattaisi seurauksia. Hän muistutti että ongelmien jatkuva kasvu ei yksinkertaisesti voi jatkua, sillä emme ikinä pysty hankkimaan jatkuvasti lisää ja lisää hoitoa. Ongelmien pahenemisen pitää loppua ja se lähtee tietopohjaisesta tutkimustyöstä. Tällä hetkellä tutkimus on aatepohjaista.

Lisäksi hän ehdotti niinkin pöhköä asiaa, että jos kouluissa tehdään uusia kokeiluja, niiden pitää pohjautua tieteelliselle pohjalle, niillä on oltava selkeä tarkoitus ja tavoite, joita voidaan myös seurata. Mahtaa moni kepulainen broileri suuttua melkoisesti pelkästä ajatuksesta. Sitä paremmalla syyllä: lapset eivät ole koe-eläimiä. Ehkäpä olisi aika lakata käsittelemästä heitä sellaisina?

P.S. olen korostetun osaamaton tästä aihepiiristä, eli kuunnelkaa tuo ohjelma ja uskokaa fiksumpia, älkää herran tähden minua.

9 vastausta artikkeliin “Opettavaista opetuksesta”

  1. Saksassa ydinasia on perinteinen tottelevaisuus ja riittävä kuri. Kännykät ova kiellettyjä kolulussa, eikä näin kolujen pihalla nojailla kännykkä kädessä. Ne ovat kotona.
    Eikä sielläkään perheet hyväksy nuorimmaisten suomalaista kännykkäkulttuuria alkuunsakaan.
    Kaiken kaikkiaan lapsi on siellä normiperheissä lapsi Keltikankaakin mukaisesti.
    Oli tyttäremme perheellä taas ihmettelemistä täkäläisestä touhusta alkukesästä.

  2. Uskoisin, että isossa roolissa nuorten hyvinvoinnin tukemisessa ovat myös perheet, eikä vastuuta kasvatuksesta voi ulkoistaa tai ladata vain opettajille/ oppilaitoksille. Aito kiinnostus lapsista sekä yhteisöllisyys, joka ei rajoitu vain koulujen luokkien sisälle, vaan välittää myös niissä määrin, että yhteistyö koulujen ja perheiden välillä sujuu, eikä moraalisuus, säännöt ja turvallisuus lopu koulujen porteille.
    Onhan se individualistisille vanhemmille toki näppärää heittää lapsensa ”ilmaisen” koulujärjestelmän kasvatettavaksi samalla kun he itse tavoittelevat kiehtovia haaveitaan, luottavaisina sille, että yhteiskunta kyllä sitten ottaa kopin.
    Suomihan on saanut WHO:lta nootinkin siksi, että meillä nuorten itsemurhaluvut väkilukuun nähden ovat olleet niin korkeita.

    Eikä se varmaan lapsesta, nuoresta eikä nuoresta aikuisestakaan kovin lämpöiseltä tunnu, jos kokemus on se, että vanhempien kiinnostus kohdistuu pärjäämiseen ja saavutuksiin. Sitten yksin jossakin opiskelijaboksissa hampaat irvessä suoritat elämäsi kehitystehtäviä, kamppailet urheilu-addiktion ja kenties päihdeongelmien kanssa, ja huomaat että kahteen vuoteen kukaan sukulaisistasi ei ole vieraillut edes asunnossasi, ja todelliset kuulumisesi soittelee välillä joku Kelan täti. Viikonloppuisin sitten syömässä perheen luona, jossa kysellään miten opinnot etenee.

    Mutta täytyypä katsella tuo Tiedeykkönen, kiva kun otit tällaisen tärkeän aiheen pöydälle! 🙂

    1. ”Uskoisin, että isossa roolissa nuorten hyvinvoinnin tukemisessa ovat myös perheet,”

      …ei, vaan perheet ovat täysvastuullisia kasvatuksessa, ”alihankkijoina”, koulut, harrastusvalmentajat, esimerkillinen kaveripiiri jne
      ..
      Ei kasvatusta voi ostaa kaupan hyllyltä tai vastuuttaaä muualle !

  3. Jos vanhemmat ottaisivat kasvatusmetodikseen sen, että rajat ja kuri on rakkautta, niin silloin kouluissakin voisivat opettajat keskittyä opettamiseen, eikä häiriköiden ojentamiseen.
    Enkä nyt tarkoita ruumiillista enkä henkistä kurittamista, kyllä niitä rajoja voi lapselle opettaa muutenkin, olemalla esimerkiksi läsnä.
    Lapset eivät kaipaa mitään muuta kuin rauhaa ja turvaa ja koko perheen yhteistä aikaa ilman mitään kromeluureja.

  4. Se vanhanaikainen koululuokka, jossa oli vain esimerkiksi kolmannen tai viidennen luokan oppilaita ja sama porukka koko ajan oli hyvä. Opettaja oli auktoriteetti ja piti kuria yllä. Tunnilla puhuttiin vain kun kysyttiin ja annettiin lupa.

    Minusta koko homma on mennyt pieleen ”vapaan kasvatuksen” kanssa. Kotona ei ole tiukkoja sääntöjä, eikä kuria – koulussa kurittomuus jatkuu. Lopputuloksena on henkilöitä jotka eivät osaa mitään ja syrjäytyvät.

  5. Aiemmin kanat juoksivat vapaana. Sitten joku pisti ne häkkeihin kunnes todettiin ettei ole hyvä juttu. Nyt kanat juoksevat taas vapaana.

    Aiemmin kouluissa oli luokat ja säännöt. Sitten joku päästi heidät vapaasti laiduntamaan kunnes nyt on todettu että se ei ollut hyvä juttu.

    1. Kyuu, nyt olet hakoteillä pistäessäsi ihmiset ja kanat samaan kategoriaan.

      Kanojen tarkoituksena on tuottaa ihmisille hyviä kananmunia ja laadukasta kananlihaa – mielellään myös edullisesti. Jotta se toteutuisi tarvitaan tiettyjä optimointeja. Eikä haittaisi, vaikka kanoillakin olisi miellyttävät olosuhteet elää.

      Sen sijaan ihmisen lapsesta pitäisi kasvaa ajatteleva, osaava ja hyödyllinen kansalainen hyvin pitkän prosessin aikana. Sen hyödyllisen kansalaisen pitäisi ihan itse voida tehdä sen hyvin pitkän prosessin kuluessa useaan otteeseen erilaisia valintoja, jotka johtavat sekä hänen omaan hyvinvointiinsa, että hänen hyödyllisyyteensä yhteisölle – kuten Suomelle.

      Kaikki ihmislapset eivät ole samanlaisia – vaikka kommunistit yrittävätkin tehdä kaikista samanlaisia järjestelmää palvelevia orjia.

      Osalla ihmislapsista on taipumuksia esimerkiksi tekemään suurenmoisia suorituksia omilla käsillään. Toisilla on enemmän taipumuksia henkisellä sektorilla ja on ”peukalo keskellä kämmentä”.

      Me kokoomuslaiset yleisesti ottaen haluamme, että yksilön omia kykyjä ja taipumuksia hyödynnetään, eikä kaikkia yritetä pakottaa samaan muottiin.

Kommentoi