Keskivertokansalainen tänä päivänä – teini tai isoäiti – ratkaisee hetken odottelun kaivamalla kännykän. Bussipysäkki, ruoan odottaminen tai jonotusnumeroiden hiljainen matelu, aina löytyy tekemistä luurista. Itsekin tuppasin aina pläräämään uutisia odotellessa, kunnes kokeilin tätä uutta, vallankumouksellista tuotetta!
Ei kosketa siihen kännykkään!
Menin yksi kaunis päivä mäkkäriin. Tilasin uskontoni vaatimusten mukaisesti kaksi kanawrappia, sillä uskontoni sanoo että auton ratissa tulee syödä vain ruokaa jotai voi syödä yhdellä kädellä. Niiden teossa menee aika hiukan aikaa, joten istuin alas.
Sitten jatkoin istumista.
Keittiöstä kuului laitteiden piippauksia. Ravintolasalista puheensorinaa. Kas, yksi piippaus oli erilainen kuin muut.
Yksi työntekijä tuntui olevan paniikissa ohjaten muita. Muut tuntuivat keskittyvän työntekoon.
Oven saranoita voisi rasvata jossain kohtaa.
Oikeesti, koska ne wrapit saadaan valmiiksi? Ja herran tähden, tuossa on tahra lattialla. Ja colahanassa on selkeästi suurempi paine kuin fantahanassa.
Hih, onpa hassuja kattovaloja. On taas joku täysi idiootti suunnitellut, tuossa valossa on selkeästi noin 4000 kelvinin lämpötila ja tuo toinen on alle kolmen tonnin. Enpä haluaisi olla TUO idiootti.
Pikkulapsi juoksee ympyrää vaikka ruokaa olisi pöydässä. Hitto, minäkin haluan juosta ympyrää kuin päätön kana. Tuo näyttää tosi hauskalta.
Numero 98, 98! – ja niin hihkuu neiti tiskin takaa että ruoka olisi valmista. Hittolainen, tässä olisi voinut eksyä ajatuksissa vielä toisenkin vartin verran. Noh, ensi kerralla sitten.
P.S. Tylsistyminen on ihan oikeasti myös hyväksi.
Lapsetkin voisivat välillä tylsistyä sen sijaan, että polkupyörällä ajaessaankin näpyttävät älypuhelinta.
Lapsille oli tehty mielipidekysely, että mitä he erityisesti toivovat ja haluavat sillä hetkellä omaan elämäänsä.
Niin tutkijat olettivat, että toivomuslistalla olisi kaikki vempaimet ja viimeisimmät uutuudet sähköisen viestinnän piiristä ja menon ja melskeen oravanpyörää mitä moninaisempine sirkushuveineen MUTTA….
Yllätys oli suuri, kun lähes kaikki halusivat rauhallista yhdessäoloa kotona perheen kesken, ilman mitään ulkopuolisia häiriötekijöitä.
Joten, ei se harrastusten määrä ja materian paljous ole lapselle perimmiltään se tärkein, mutta me vanhemmat heidät siihen ”pakotamme”.
Liian monet nuoret äidit näpräävät kännyä eivätkä vastaa lastensa kysymyksiin – eikö se ole oman lapsen heitteillejättö?
En omista älykännyä, enkä sellaista kaipaa.
Onneksi olkoon, olet selviytynyt aisti-ylikuormittavassa ympäristössä uskaliaan läsnäolevasti piiloutumatta puhelimeen ja ilmeisesti ahdistumatta myöskään dissosiatiivisen poissaolevaan zombimaiseen tilaan!
Kenties olet tavoittanut Esa Saarisenkin promotoiman filosofisen systeemi-ajattelun kaltaisen ajattelun ajattelun olotilan, jota mielen avaruutta luovaksi tylsistymiseksikin voisi kutsua, ja joka kenties auttaa itse kutakin irroittautumaan oman elämänsä uomasta…
Nostan hattua, koska itse en helpolla pysty menemään pikaruokaloiden, ravintoloiden, teattereiden, supermarkettien tai muidenkaan äänekkäiden ihmispaljouksien häliseviin/ koliseviin läheisyyksiin, erityisen koettelevia minulle ovat lastentarhojen meluisan kiljahtelevat riivinraudat, joita sijoitetaan usein jopa kerrostalojen pihoille leikkipaikkojen muodossa. Mitä painajaisia lemmikeillekin.
Lakiin pitäisi saada uudistus, jossa kotirauhan ja mielenrauhan takaamiseksi jokaisessa taloyhtiössä velvoitettaisiin olevan vaihtoehtoinen kulkureitti/ sisäänkäynti rauhaa sekä hiljaisuutta tarvitseville.
Yhteiskunta kun on rakennettu pitkälti neurotyypillisille, eivätkä kaikki voi asua maalla/ omakotitaloissa.
Minä en kaipaa paljon ihmisiä ympärilleni. Jos joskus harvoin käyn olusella, niin valitsen ravintolan jossa on vähiten porukkaa.
Tuommoinen kaamea meteli mitä Liisa edellä kuvaa on todellakin sellaista ettei siinä pysty keskittymään. Siinä on ihan sekaisin. Ajatus heiluu, repeää keskeltä palasiksi, ei mitään fokusta. Jos haluaisin saada jotain aikaan, tarvin niin absoluuttista hiljaisuutta ettei tosikaan.
Mutta aina ei pidä saada aikaan. Joskus pitää vain altistaa itsensä kaoottisuudelle ympärillä.