Viiden pennin viisauksia

Koska tilanne ei nyt salli ns. oikean blogauksen kirjoittelua, kun on vähän juttuja niskassa, ajattelin että optimoidaan. Hyvä yleisö, ohessa pieni ote henkilökohtaisista mukaviisauksista. En avaa tai perustele niitä, en laita kontekstiin, sillä mielestäni lukijalle pitää jättää tekemistä myös. Ehkäpä muilla kirjoittajilla on vastaavia viiden pennin viisauksia jaettavaksi?

  1. Mene metsään ja istu alas
  2. Betonirakenteet kannattaa, tämä keskustelu ei
  3. Tarvitsemme enemmän kysymyksiä ja vähemmän vastauksia
  4. Hyvä yhteiskunta ei lähde osaamisen yltäkylläisyydestä vaan sen puutteesta, tarpeesta toisen ihmisen erilaisille taidoille
  5. Oikeus olla idiootti on tärkein vapaus
  6. Ole optimisti, joka saa aikaan
  7. Kuvan kettu ei liity tapaukseen

Pistäkää paremmaksi/pahemmaksi.

46 vastausta artikkeliin “Viiden pennin viisauksia”

  1. Ootko kyuu vetänyt lauantaikännit??. (Mulla on viides karhun a-olut korkattu)

      1. Minulla on vakaa tarkoitus ottaa pari senttiä ukrainalaista brandya jahka saan hoidettua muutamat ikävät velvollisuudet alta.

        Mutta en vielä!

  2. Ihminen joka tunnistaa oman pienuutensa, omaa mahdollisuuden kasvuun.

    Hölmö menee siitä mistä aita on matalin, viisas kulkee avoimesta portista.

    1. Typeryys ihmisen tyhmentää sanoi Forrest Gump elokuvassa Forrest Gump

  3. Maailma on täynnä sattuman loitsuja. Tosin tuo ajatus on jo enemmän kuin viiden pennin arvoinen.

  4. Kovimpaa huutavilla on vähiten sanottavaa, hiljaisimmat kannattaa ottaa vakavasti.

    1. Elämänkokemusta omaava huutaa niille, joilla on vaikkua korvissa.

  5. Seinäkirjoitus: Jumala on kuollut: Nietzsche.
    Nietzsce on kuollut: Jumala.

  6. 7. Jaa kettu on nykyään tuon näköinen. Se taitaa olla valepuvussa, kun ei missään näy. Minä näin niitä muutama päivä sitten, kun oli pihalla parikin kappaletta.

  7. Armeijassa meillä oli patterin vääpelinä sotilasmestari joka kielsi meiltä varusmiehiltä ajattelun.

    Olisikin hyvä jos pystyisi pistämään päänupin vähäksi aikaa tauolle.

    1. Juu. Se oli se kohta missä Tuco (Eli Wallach) istui kylpyammeessa.

      On muuten yksi parhaista länkkäreistä.

    2. Minä pidän miehistä, joiden pyssyistä tussahtavat kukkaset 🙂
      Nuorena joskus entisessä elämässäni kohtasin wappua viettäessäni erään pojan, joka reagoi minun kohtaamiseen haluamalla antaa jotkut omat armeijassa saamansa väkäset minulle. En lainkaan tiedä, mitä sotilasarvoa tai muuta ne edustavat, mutta minulla on ne edelleen korurasiassa muistona. Oli todella söpö, pusutautinen poika, jota edelleen lämmöllä muistaa.

  8. Paras vastine ”sovinismi”-sanalle on ”femmakkous”.
    femakko=radikaalifeministi.

    1. Kaikkea tyhjää pelkäävälle miessovinistille ihmisen puolikkaalle ehkäpä paras määritelmä voisi olla empatiavajakki hebefreeninen valtapaskahousu 🤷🏽‍♀️

    1. Pentti, mitä pidät ”alistaja sadisti-natsista”; millaisia mielikuvia tällainen määritelmä voisi herättää?

      1. (Tuo ei ollut minun, vaan erään miessukupuolisen keksimä nimitys)

  9. 50 vuotta vanha (vähintään) neuvo: Jos jyrkän linjan feministi on katkeroitunut, kun ei saa itselleen miestä,- hän menköön peilin eteen ja tehköön parannuksen.

    1. Muistatko, Lasse vielä, mitä olet nelisen vuotta sitten blogeissasi kirjoittanut omasta suhteestasi jopa omaan kumppaniisi liittyen?

        1. Tanssi, Lasse! Naura ilosta, älä irvokkuudesta. Ja lepää. Rakasta läheisiäsi.

  10. MInä onneksi tunnen paremman Liisan, kuin tämä, joka kirjoittaa Pirkan Blogeihin. Tällä on harvoin mitään positiivista sanottavaa.

    1. Ehkä tuntemasi Liisa voi vastata kysymykseen sitä koskien, miksi eräs kanssablogaaja, joka ei kerta kaikkiaan tunnu kykenevän minkäänlaiseen normaaliin keskusteluun naissukupuolisen kanssa (siis sinun kokemuksestasi poikkeava asetelma — me kaikki ihmisethän kykenemme olemaan vaikka minkälaisia eri ihmisten kanssa/ yhdistelmissä) on poistunut vihreästä langasta syyttäen Elina Hirvosta? Mitä pahaa Elina Hirvonen voikaan olla tehnyt kyseiselle blogaajalle, joka myöskin tuntuu inhoavan anoppiaan, on kirjoitellut joutuvansa ”luimistelemaan” omaa vaimoaan, jolta salaa katselee luokattomia tv:n pehmopornosarjoja sekä kenties jopa inhoaa omia tyttäriään, jos hänellä sellaisia on??

      1. Liisa:”Ehkä tuntemasi Liisa voi vastata kysymykseen sitä koskien, miksi eräs kanssablogaaja, joka ei kerta kaikkiaan tunnu kykenevän minkäänlaiseen normaaliin keskusteluun naissukupuolisen kanssa (siis sinun kokemuksestasi poikkeava asetelma — me kaikki ihmisethän kykenemme olemaan vaikka minkälaisia eri ihmisten kanssa/ yhdistelmissä) on poistunut vihreästä langasta syyttäen Elina Hirvosta? Mitä pahaa Elina Hirvonen voikaan olla tehnyt kyseiselle blogaajalle, joka myöskin tuntuu inhoavan anoppiaan, on kirjoitellut joutuvansa ”luimistelemaan” omaa vaimoaan, jolta salaa katselee luokattomia tv:n pehmopornosarjoja sekä kenties jopa inhoaa omia tyttäriään, jos hänellä sellaisia on??”

        Siirsin tuon kommentin äsken julkaisemaani blogiin ”Vastaveto”.

    2. Ja mitä positiivisuuteen tulee, voisivat kuukaudesta toiseen transsissa ryssitelleet, nuoria naispoliitikkoja kuukausia eri tavoin ilkkuneet papparaiset ryhdistäytyä itse, vetää selät suoriksi niskassa olevasta narusta ja kirjoittaa edes yksi omaa puoluetta ylistävä bloginavaus loputtoman negatiivisuudessa ryventänne sijaan.

    3. Minä olen kirjoittanut tänne blogeille valtavasti kauniita asioita, joita Purkisen tuntemalta Liisalta saa odottaa turhaan.

    4. Juhani Purkinen: oletko kommentoinut mitään minun kirjoittamiini hyvin myönteisiinkin bloginavauksiini? Et. Mikset? Voisiko syynä kenties olla oma mustaakin mustempi erilaisuuden pelko sekä rasismi, josta alkuksi järkytyin niin, että tein sinun n-blogistasi ilmoituksen ylläpidolle johtuen karseasta kielenkäytöstä ja suorasta rasismistasi.
      En Purkinen millään tasolla kadehdi tuntemaasi Liisaa.

    5. Jos rasisti tulee minulle jotakin laukomaan, niin Kelloportinkadulla tavataan. Se on aivan selvää.

  11. Hullun suuttumus tulee kohta ilmi, mutta mielevä peittää kärsimänsä häpeän. – Sanalaskut (Raammattu).
    Hullun tie on hänen omissa silmissään oikea, mutta joka neuvoa kuulee on viisas. – Sananalskut (Raamattu).

  12. Liisa: ”Muistatko, Lasse vielä, mitä olet nelisen vuotta sitten blogeissasi kirjoittanut omasta suhteestasi jopa omaan kumppaniisi liittyen?”

    Kerro.

  13. Liisa:”Ehkä tuntemasi Liisa voi vastata kysymykseen sitä koskien, miksi eräs kanssablogaaja, joka ei kerta kaikkiaan tunnu kykenevän minkäänlaiseen normaaliin keskusteluun naissukupuolisen kanssa (siis sinun kokemuksestasi poikkeava asetelma — me kaikki ihmisethän kykenemme olemaan vaikka minkälaisia eri ihmisten kanssa/ yhdistelmissä) on poistunut vihreästä langasta syyttäen Elina Hirvosta? Mitä pahaa Elina Hirvonen voikaan olla tehnyt kyseiselle blogaajalle, joka myöskin tuntuu inhoavan anoppiaan, on kirjoitellut joutuvansa ”luimistelemaan” omaa vaimoaan, jolta salaa katselee luokattomia tv:n pehmopornosarjoja sekä kenties jopa inhoaa omia tyttäriään, jos hänellä sellaisia on??”

    Uteletko tietoja minulle läheisistä ihmisistä ja siitä mitä he merkitsevät minulle tietystä syystä? Onko sinulla muka, tai oikeasti yhteyksiä Antifaan ja/tai Putinin jengiin?

  14. Ajatteleeko Liisa kenties, että anonyymiteetti suojaa häntä, jos teen hänen minuun kohdistamista solvauksista, herjauksista tms. tutkintapyynnön poliisille?

  15. Liisa 7.5.2023 21:40
    ”Jos rasisti tulee minulle jotakin laukomaan, niin Kelloportinkadulla tavataan. Se on aivan selvä.”

    ”Pelisäännöt
    Sana on vapaa siinä laajuudessa mitä Suomen laki sitä tarkoittaa. Erimielisyys on sallittua ja jopa suotavaa, mutta henkilöön kohdistuvaa asiatonta käytöstä tai minkäänlaista uhkailua ei suvaita. ” – Lainaus Pirkan Blogit ohjeet ja säännöt-tiedostosta.

Vastaa käyttäjälle Liisa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *