Tekijä: htiainen

 

 

Aurinko paahtaa pellot ruvelle

ympäri maapallon

viljat käpertyneet

odottaen sukupuuttoon

kuolemista

yltäkylläisten kaapeissa

leivät homeessa

 

Miljardi ihmistä rukoilee

vesitilkkaa

kuihduttavaan janoon

pihassa mies virittelee painepesuria

pölyn alta saatava

auton metallinhohtovärit näkyviin

 

Aurinko tai sade

elämä tai kuolema

ihan sama

saatu on

mitä tilattu

myöhäistä kuitenkin

vai

onko

 

 

Ostosparatiisien ja isojen kirpputorien nurkkauksissa miehille saunat ja oleskelutilat, omat puuhapaikat ajan tappamisiksi, kuten lapsilla pallomeret ja muut leikkipaikat, miltä kuulostaa? Vankan ja pitkän kokemukseni, sekä eri tahoilta saamieni ”tutkimustuloksien” perusteella puolisoiden käyttäytyminen eroaa voimakkaasti kyseisissä paikoissa.

 

Esimerkiksi kirpputoreilla mies kiertää puolessa tunnissa viisi hyllynväliä – kahteen kertaan. Katsoo kelloa ja lähtee etsimään ”muijaa”, josko alettaisiin lähteä. No, puoliso löytyy oven suusta, jossa kaivelee ensimmäistä, ”ota tästä ilmaiseksi” laatikkoa. Hyväähän siitä ei tietysti seuraa. Hiljaa supisten, ettei myyjä kuule, kalistellaan parisuhteen sapeleita. Mies poistuu autoon istumaan tunneiksi, välillä hikeä otsaltaan pyyhkien, pohkeita tunnustellen, joko se veritulppa on lähtenyt liikkeelle. Itsestään selvää on, ettei vihdoin viimein pois lähtiessä edes päälle kaatuva helle, ihan heti sulata odottajan ja odotetun kuumenneita tunteita.

 

Tässäkin esimerkissä sauna olisi se parantava voima, joka suomalaisia on kautta historian auttanut, kun on tuntunut seinien kaatuvan päälle tai elämä on näyttänyt olevan umpisolmussa. Mies olisi se joka tuon tuosta aamukahvia hörppien alkaisi ehdotella lähtöä vähän niin kuin shoppaileen, vai miten ne nykyään kauppareissua sanoo? Jos tämä ei olisi parisuhteessa historian siipien havinaa, niin mikä sitten, kysyn vaan?

 

Miten, ennen niin paljon suukopua ja hampaiden narskuntaa aiheuttaneista ns. shoppailuista, tulisikin yhteiselon onni ja autuus? Miehet istuisivat saunan lauteilla aina välillä löylyjä viskoen, vailla kiireen häivää. Vilvoittelisivat oleskelutiloissa miesten lehtiä, krhm. Tekniikan maailmaa selaillen, mitäs muuta.

 

Vaimot tekisivät löytöjään, tai sitten eivät, kunhan hypistelisivät, ah sitä tunnetta sormissa – voimaannuttavaa, kuten hienosti uuskielellä sanotaan. Ja totta tosiaan ilman pelkoa, että tulisi sanomista, perheriidasta puhumatta.

 

Suomalainen mies jota on moitittu hieltä haisevaksi, joka peseytyy vain joulu – ja juhannusaattona, tuoksuisi nyt saunan raikkaalta haluttavalta tosimieheltä, kiitos miesten nurkkauksen. Parisuhde kukoistaisi, stressistä ei tietoakaan, kierrätys lähtisi huimaan nousuun ja maailmaa pelastuisi omalta pieneltä osaltaan.

 

No, huono puoli tietysti olisi ostoskeskusten kerskakulutuksen mahdollinen kasvu, mutta milloinka neronleimaukset heti täydellisiä ovat olleet? Sallittakoon toistaiseksi vielä Vesa Keskisen vaurastuminen, tuumisivat miehet onnellisina miesten nurkkauksen saunassa, näin kuvittelisin.

 

 

 

Tehokkuus on noussut yhteiskunnallisen keskustelun ykkösasiaksi. On alettu suureen ääneen vaatia yhteiskunnan toimintojen ja palveluiden tehokkuuden huomattavaa parantamista, miksi? Mitenkään uusi asia julkisen talouden mollaaminen tehottomuudesta ei ole, eihän me muuten kapitalistisessa järjestelemässä elettäisi.

 

Kapitalismin syntysijoilta asti tuotannon tehokkuus on ollut kilpailuvaltti. Tehokkuutta on saatu tuotantovälineitä kehittämällä sekä tuotantovälineiden käyttäjien (työläisten) maksimaalisella tehokkuuden ulosmittaamisella. Yhä edelleen markkinatalouden yhtenä kilpailukeinona käytetään työläisten tehokkuutta.

 

Vaikka ammattiyhdistys – ja työväenliike ovat kyenneet luomaan aikojen saatossa työmarkkinoille tietyt raamit ja sopimusehdot, siitä huolimatta työntekijät ovat entistä enemmän osa tuotannon kasvun ja tehokkuuden tekijöitä. Ja millä tavalla? Sillä tavalla, että on tavallaan työntekijöiden osalta palattu juurilleen. Työaikoja on pidennetty, palkkoja ja muita etuuksia leikattu, eläkeikiä nostettu ja yhä vähemmällä väellä tuotantoa pyritään nostamaan. Kilpailukykyä kilpailijamaihin nähden parannetaan valtion tukia, esimerkiksi verotusta hyväksikäyttäen ja työvoiman erilaisin kikkailuin. Yhä enemmän työssäkäyvät ihmiset eivät tule palkoillaan toimeen, vaan saavat osan toimeentuloistaan yhteiskunnalta.

 

Työläinen on kapitalistiselle markkinataloudelle yksi tulon ja voiton maksimoinnin tulonlähde. Siksi puheet työajan lyhentämisistä palkkoja alentamatta, näin työtä jakamalla ja työntekijöiden hyvinvoinnin parantaminen, ei tule kuuloonkaan. Siitäkään huolimatta vaikka kokeilut työaikojen lyhentämisistä ovat poikineet kasvua sekä lisänneet työläisten jaksamista ja hyvinvointia.

 

Miksi sitten yhteiskunnan palveluihin halutaan markkinatalouden tapaiset olosuhteet? Julkisten palveluiden kun ei ole tarkoituskaan kääriä voittoja, eikä imeä viimeisiä mehuja työntekijöistään. Tuotantoalat ovat kaventuneet kapitalistisen markkinatalouden kehittymisen myötä – maailma on tavaraa täynnä. Täytyy siis suunnata katseet toisaalle, mutta minne? Tietysti sinne missä raha liikkuu. Julkisella sosiaali – ja terveysalalla pyöritellään valtakunnallisesti miljardeja. Samoin kaikki muu, joka ennen hoidettiin itsestään selvänä yhteiskunnan toimesta, kuten tiestöt tai rautatieliikenne ym. ym.

 

Me elämme oikeistolaisessa yhteiskunnassa, kuten EU ja lähes koko läntinen maailma. Nämä tahot kannattavat lämpimästi kapitalistista markkinataloutta, vaikka hämätäkseen jättävätkin mieluusti kapitalisti sanan pois. Nämä tahot ajavat myös kiivaasti markkinataloutta yhteiskuntien eri toimintoihin. Perustelevat palveluiden tehostamisilla yksityisen sektorin mukaan saamista ja niputtavat julkisen tuotannon näin samanlaiseksi, mollaten sitä tehottomaksi.

 

Tehokkuus ja tahtotila ovat sanoja joita kuulleessaan kannattaa olla varuillaan ja miettiä, keiden päänmenoksi niitä taas esiin nostettiin ja keitä hyödyttämään.

 

 

 

 

 

 

 

Nauttia vanhuudesta

 

ei koulukiusaamista

 

vailla

 

nuoruuden kasvukipuja

 

pikkupomojen kyttäämistä

 

näyttämisen tarvetta

 

työkkärin ja Kelan nöyryyttämisiä

 

alfauroksen suorituspaineita

 

vanha

elää elämäänsä

 

tarkkaillen

 

ihmetellen

 

maailmanpyörän kerskakuluttamisen

 

yhä kiihtyvää vauhtia

 

kaikkea mielettömyyttä

 

huokaisten helpotuksesta

 

onni

 

olla

 

vanha

 

 

 

 

Hallituksen soten valinnanvapauden mallia on syytetty ”kermankuorinnasta”, kun yksityinen sektori hamuaisi vain mahdollisimman suuria voittoja tuottavat palvelut. Julkiselle sektorille jätettäisiin vaikeat ja kalliita hoitoa vaativat toimet.

 

Pontta arvostelulle tuli kun meidänkin alueen sosiaali – ja terveyspalvelut tuottava terveysjätti Pihlajalinna kertoi vetäytyvänsä Jyväskylässä valinnanvapauskokeilusta. Keskisuomalainen lehti kertoi Pihlajalinnan vetäytymisestä näin: ”Pihlajalinnan kokemuksen mukaan valinnanvapauden käyttäjät ovat niitä, jotka käyttävät paljon palveluita. Näin kaupungin määrittelemä hinta ei kata toiminnasta aiheutuvia kuluja.” Lehti jatkaa: ”Valinnanvapauskokeilussa mukana oleville palveluntuottajille maksettava kiinteä hinta perustuu kaupungin terveyskeskusten kustannuksiin jaettuna koko kaupungin väestömäärällä.”

 

Joko olisi aika uskoa kuinka terveysbisnes on osa markkinakapitalismia jossa voittoja tavoitellaan häikäilemättä ihmisten terveydellä ja hädällä. Voiton tavoittelussa rusinat noukitaan pullasta eli julkinen sektori hoitakoon voittoa tuottamattomat palvelut.

 

Terveysjätit ovat muka hyvätekijöinä rientäneet pelastamaan ahdinkoon ajautuneita pieniä kuntia ja kaupunkeja. Ovat tehneet sosiaali – ja terveyspalveluista yhteisyrityksiä joissa kunnat ja kaupungit ovat vähemmistöosakkaina joita nimitetään mieluusti ”yhteiskunnallisiksi” yrityksiksi. Tosiasiassa voidaan puhua sosiaali – ja terveyspalveluiden monopolista.

 

Entä miten käy esimerkiksi Parkanon ja Kihniön, kun määräävässä asemassa on yksi terveysjätti? Mitä tapahtuu jos Pihlajalinnan omistajat alkavat murista ja ovat tyytymättömiä tuottoihin? Vaikka elämme sopimusyhteiskunnassa, vaikka osapuolten nimet ovat sopimuksissa, on se varmaa, että se kumpi istuu voiman oikealla puolella, sanelee pitkälle ja heikompi osapuoli vikisee. Haja-asutusalueilla monopoliasemia on vaikea purkaa. Mitä jää kunnille ja sen asukkaille? Kaksi vaihtoehtoa: Ota tai jätä!

 

 

Minulla on kuulolaitteet. Katsoin äskettäin vanhan kotimaisen elokuvan Opri. En olisi tarvinnut tuossa ihanassa elokuvassa kuulolaitteitani. Siinä puhuttiin selkeästi, eikä elokuvamusiikki häirinnyt puheiden kuulemista. Kuten ei ylipäätään vanhoissa filmeissä.

 

Olen yrittänyt toistuvasti katsoa uusimpia kotimaisia dekkarisarjoja. Toivonta päästä jyvälle, kun puhutaan mumisemalla, supatetaan hiljaa ja puhutaan ikään kuin sanoja sisäänpäin vetäen – kaikki tämä taustamusiikin häiritessä kuulemista. Monissa nykyajan elokuvissa samanlainen ongelma, vaikka kuulolaitteet ja televisio ovat täysillä volyymeilla, turha toivo saada puheista selvää.

 

Varttitunnin katseltuani joko uusimpia kotimaisia elokuvia tai televisiosarjoja, alkaa savu nousta korvista. Ja ei, kuulolaitteeni eivät ole sanoneet itseään irti, patterit räjähtäneet, vaan pääni sisällä on alkanut ”kiehua”.

 

Katsokaa vaikka Komisario Palmuja tai vaikka Speden elokuvia, ei mitään ongelmia pysyä juonessa mukana. Ei epämääräistä muminaa, vaan selvää artikulointia ja musiikit ovat kyetty sijoittamaan elokuviin hienosti sisältyviksi, mutta ei häiritsevästi juonessa pysymisen ja puheiden kuulemisen kannalta.

 

Missä vika? Teknologia on kehitetty huippuunsa, mutta siitä huolimatta vanhan ajan elokuvat päihittävät nykyiset teokset mennen tullen. Eikö puhetekniikkaa opeteta näyttelijöille? Haluavatko kenties ohjaajat luoda jotain josta pirukaan ei ota selvää, mutta joka on niin modernia jota ei tarvitse rahvaan ymmärtää, paitsi kriitikoiden?

 

Olemmeko tulevaisuudessa tilanteessa jossa kaikki suomalaiset osaavat englantia sekä muita kieliä ja siten ulkomaisia elokuvia ei tarvitse tekstittää, mutta uusiin ja 2000 luvun kotimaisiin elokuviin tekstitys täytyy laittaa.

 

 

 

Siinä sinä olit

seisoit paikalleen jämähtäneenä

yön kasteisella nurmikolla

katseemme kohtasivat

kahden säikähtäneen

yksinäisen kesäyössä vaeltajan

henkeäsalpaavan hetken

rakkautta ensisilmäyksellä tuntien

sydän pamppaillen

sinisilmäni lumoutunut säihke

tavoitti ruskeat nappisilmäsi

 

Pienen tovin kesäyössä

sain viettää kanssasi

yhteenkuuluvuutta tuntien

sitten sinä

pikkusiili lähdit kohti kissankuppia

minä

sinuun vilpittömästi ihastunut

onnellisena hiljaa hiipien

häivyin pois

sinua pikkukaveri

lämmöllä ajatellen

 

 

 

Suomalaiset Nato – intoilijat ovat huolissaan. Tämän aamun Ilta – Sanomat revitteli kuinka Ilkka Kanerva ja Liisa Jaakonsaari ”pelkäävät pahinta” eli Trump ja Putin sivuuttavat Euroopan, turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä. Samasta huolesta kertoi myös viikonvaihteessa presidentti Sauli Niinistö.

 

Ilkka Kanervaa ja Liisa Jaakonsaarta tuntuu erityisesti riepovan Naton roolin mahdollinen hiipuminen. Kanervan ja Jaakonsaaren mielestä maailmanrauhan parasta liennytystä on sotilasliitto Naton vahvistaminen ja sen laajentaminen. Rautaa rajoille ja lännen hegemonian kasvattaminen ympäri maailmaa sotilasliiton tuella, sen voimapolitiikalla alistaa eri valtioita läntisen imperialismin etupiiriin, ei näytä olevan ongelma Kanervalle ja Jaakosaarelle.

 

Suomessa on vahva Nato vastaisuus. Presidentti Urho Kekkonen jaksoi puhua ja tehdä työtä liennytyksen ja aseidenriisunnan puolesta. Rauhan asia oli hänen sydäntään lähellä. Tänään näyttää pahasti siltä, että ulkopoliittinen johto on erkaantunut kauas Kekkosen rauhanpolitiikasta. Rauhanpolitiikan keskeisiä asioita ovat hyvät, asialliset ja rakentavat suhteet naapurivaltioihin sekä niihin maihin jotka ovat valmiit ottamaan pieniä tai suuria askeleita maailmanrauhan ja liennytyskehityksen puolesta. Eräiden tahojen kova hinku sotilasliitto Natoon, ummistaa heidän silmänsä ja korvansa Suomen kansan ääneltä pysyä pois sotilasliitosta, kuin myös Urho Kekkosen puolueettomuus – ja liittoutumattomuus politiikasta.

 

Aseidenriisunnan ja rauhan edistäminen vaatii luottamuksellisia suhteita, joka suuntaan. Ei voi olla niin, että maamme ulkopoliittinen johto kääntää selkänsä, puuttumatta siihen, kuinka valtakuntamme päälehti irvistelee ja pilkkaa maahamme saapuvaa toisen neuvottelevan osapuolen presidenttiä. Mihin ovat hyvät tavat unohtuneet, kun suurvaltajohtajia avoimesti haukutaan paholaisiksi, diktaattoreiksi ja ties miksi ja kuitenkin lentokentällä maamme ylin johto maireasti hymyillen ottaa vastaan niin USA: n kuin Venäjän presidentit.

 

Hämmästyneenä olen seurannut, kuinka suurvaltajohtajien tapaamista ei katsota hyvällä. Ollaan järjestämässä erilaisia mielenosoituksia, joissa nostetaan esille USA: n ja Venäjän sisäpoliittisia ongelmia. Olen suuri kansalaistoiminnan kannattaja, ollut usein mukana mielenosoituksissa puolustamassa ihmisoikeuksia, demokratiaa jne. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että pienikin liikahdus rauhan ja liennytyksen puolesta halutaan lakaista maton alle, koska USA sitä ja Venäjä tätä omissa maissaan. Yhteisymmärrys näyttää löytyneen niin poliittiselta oikealta laidalta aina vasemman laidan kommunisteihin.

 

Ymmärrän jos sotakiihkoilijat, asemäärien kasvattamisen puolestapuhujat, sekä lännen imperialismin mahdin lisäämisen kannattajat ovat hyvin huolissaan pienestäkin toivonkipinästä liennytyksen suuntaan, mutta että samassa rintamassa seisovat maailmanrauhaa ajavat, saa ihmettelemään tämän maapallomme mielettömyyttä.

 

 

 

Suurpääoma marssii

sen edustajat osoittavat mieltä

ovat pienen ihmisen asialla

kyllä

kaduilla kulkevat he

lippuja liehuttaen

banderolleja kantaen

yrityksiensä pääkonttoreita

koristellen

sulassa sovussa

koko työväenliikkeen

jopa kommunistien rinnalla

talvisodan hengessä

yhtenäisenä

yhteisen asian puolesta

köyhä katsoo marssia uutisista

miettien

osaton olen

osattomana pysyn

onhan pääomat ja kansa

lyöneet kättä

perkele

 

 

 

 

Onko luonnolla sielua

kauhistuuko heinänkorte

kokiessaan sirpin terän viillon

mitä ajattelee muurahainen

ison jalkapohjan

painavan taakan lähestyessä

auringonpimennyksen tultua

tähänkö päättyi uurastus

pahan ihmisen tallomana

vaviseeko koivun lehdet

kirveen asettuessa juurelleen

nähdessään terävän

kiiluvan sahanterän

odotusta teurastaa

minut

puuvanhuksen

 

Hemmetti

kannattaa lojua sohvalla

kaikkeutta ajatellen

maailman ihmeellisyyksiä pyöritellen

kaunis kesäpäivä tuloillaan

minäkö astuisin ulos

luonnon sielunelämää vahingoittamaan

 

Paras kääntää kylkeä

ottaa makeat nokoset

saa luontokin huokaista helpotuksesta

nauttia kesästä

kiittäen

laiskan sutjakkaa miestä

elonpäivistä

olis vaan enemmän

meitä uuno turhapuroja

kokonaisvaltaisen elämän

ymmärtäjiä

ja maailma pelastuisi