Suomen Puolustusvoimat on valmiudessa aina, niin myös pyhänä.

Näilläkin blogeilla on virheellisesti kirjoitettu että Suomeen voi hyökätä pyhinä koska silloin ei olla valmistauduttu mihinkään vaan kansa on suurin piirtein ”juhlakunnossa” ja ei olla kykeneviä toimimaan. En tuota juuri alle viivaa.

Todellisuus on että Valmiusyksikkö Maavoimissa on jatkuvasti valmiina lähtökuopissaan, varustettuna ja koulutettuna siltä istumalta. Valmiusyksiköt harjoittelee myös laajasti kansainvälistä toimintaa ja ovat nyrkki ensi-iskun aikaan.

Näistä joukoista hakeudutaan pääsääntöisesti mukaan kriisinhallinyatehtäviin eli kyse on myös muutenkin aktiivisista sotureista.

Sekä Paikallisjoukot ja MAAK ovat jatkuvassa valmiudessa ja kynnys näiden varustamiseen on tunnin parin sisällä a-tarvikkeiden ja kaluston osalta, henkilökohtainen taisteluvarustus on kotona jo valmiina. Osalla a-tarvikkeet ja kalusto löytyy harrastuksen vuoksi jo asekaapista…

Tämä vain muistutuksena epäilijöille ja muille huuhaa tiedon varassa eläville.

Joskus pitää muistuttaa, ettei unohdu.

(Kuva: Maavoimat)

Sodat hävinneet Baltian maat nurisevat

Voittaja kirjoittaa historian. Baltian maiden on turha itkeä nyt kun eivät toisessa maailmansodassa pärjänneet venäläisiä vastaan. En ymmärrä tätä itkemistä, hamekangasta näille presidenteille, yhdelle löytyisi käyttöäkin.

Baltian maiden presidentit arvostelevat Venäjää historian vääristelystä https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006499618.html

Venäjä vaikuttaa edelleen mm taloudellisesti noissa maissa, raha kyllä kelpaa…

Pyörällä koko perhe näppärästi Helsingistä Nuorgamiin.

Autot kierrätykseen ja metalliromuksi, niistä kansalle polkupyörät jokaiselle. Tulevaisuudessa lomamatkat ja työmatkat sujuvat valtakunnan sisäisesti ainoastaan polkupyörillä. Myös sähköautojen hankintaa voidaan näin kompensoida kun kaikilla ei tunnu olevan varaa kansasähköautoihin joita saa jo edulisesti jopa 30 000€ (pienet autot) ja perheautot n 100 000€.

Koska ongelmaan on ratkaisu ja koko Suomi valjastetaan polkupyörävetoiseksi, lukemattomat hyvät polkupyöräväylät mahdollistavat nopean siirtymisen kaupungista ja maakunnasta toiseen välimatkoista riippumatta se nostaa myös kansakunnan kuntoa.

Itse lisäisin että jokainen pyöräilijä nostaa kuntoaan nopeammin lisäämällä itselleen rinkan johon voi pakata vaikka 40 kg muonaa, juomaa ja tarvikkeita pyöräilyreissulleen. Ylämäessä voi säästää puhkua. Alamäkiin automaattisia Poliisien nopeuskameroita jotta kansa ei ala hurjastelemaan. Rengaskoko ei saa ylittää 28 kokoluokkaa ettei vaudit nouse liian nopeaksi, voihan olla vaara että pyöriä jopa viritellään.

Kerrassaan ”kuningasidea!”.

”Vihreiden kansanedustajat Jenni Pitko ja Tiina Elo ovat jättäneet tänään kirjallisen kysymyksen valtakunnallisen pyöräbaanaverkoston pikaisesta toteuttamisesta.

Pitkon ja Elon näkemyksen mukaan verkosto koostuisi valtion ja kuntien ylläpitämistä laadukkaista pyöräreiteistä, jotka mahdollistaisivat pyöräliikenteen myös pidemmillä matkoilla.

– Verkosto mahdollistaisi pyöräliikenteen sujuvaksi lyhyiden asiointimatkojen lisäksi myös pidemmillä matkoilla kaupunkien ja taajamien välillä, oululainen Pitko sanoo tiedotteessa.” (Kaleva. fi)

Itse olen varustautunut jo tähän tulevaisuuteen, voin kiinnittää pyörääni tarakalle laukkujärjestelmän sekä nopeus yms näytöt löytyy, paikka juomalle ja selkään voin pistää armeijan rinkan isolla tavaramäärällä. Odotan innolla tulevia sukulaisvierailuja muihin maakuntiin, pikaisesti kun vaan polokassoo…

 

Seuraavana erotetaan Yhdysvaltojen asevoimien komentaja

Yhdysvaltojen asevoimien komentajan mukaan (jolla nyt on luotettavaa tietoa, eikä pönkitä omaa vaalikampanjaa kuten Trumpelo) kertoo ettei Yhdysvalloilla ole mitään näyttöä että koronavirus olisi Kiinan laboratorioiden ”tuote”…. tällä lausumalla heikko johtaja Trump pistää äijän kilometritehtaalle, samoin kuin Kenraali ”hullukoira” Mattisin taannoin.

Narsisti ei siedä että hänen kanssaan ei olla samaa mieltä…

Yhdysvaltain asevoimien komentaja: Todisteet eivät tue Trumpin epäilyjä korona­viruksen alkuperästä https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006498295.html

(Kuva Politicalcartoons. com)

Trump vertasi itseään mm Presidentti Lincolniin 🤣🤣🤣💪💪💪

Kun vika on muiden mutta ei näe itsessään mitään vikaa..

Trump syyttää Kiinaa oman maansa kohtalosta viruksen suhteen… vastahan Trump syytti siitä Demokraatteja ja WHO:ta.

Mies ei uskalla katsoa peiliin, siellä on viruksen leviämisen syy omassa maassaan.

Todisteita Kiinan keinotekoisesta viruksesta ei ole, vaikka ne olisi sitä levittäneet tietäen sen kaatavan Yhdysvaltojen talouden… miksi Trump ei sitten toiminut…? Eli hän on heikko johtaja. Nyt syyttelee muita sen minkä ehtii…

Yhdysvalloissa eläkeläisiä ja sotaveteraaneja ajatellaan paljon…

Niin, ajatellaan paljon lähinnä elokuvissa, nykyinen johto pitää eläkeläisiä ja sotaveteraaneja riippana, johon tämä koronavirus antaa lääkkeen…. kuoleman.

Toivon sydämestäni ettei moiseen päätökseen ajauduta ikinä Suomessa. Kuka vielä haluaa rapakon takaisin komennon Suomeen….?

(Kuva: The Washington Post, creators.com)

New Yorkissa kytee KAPINA!

Kuka haluaisi olla keskellä ruumiiden hajua ja kuolemaa läntisessä maailmassa? Ja maksaa siellä olemisesta….

Nyt alkaa New Yorkin asukkailla olla kapinamieli jo päällä. Voi olla niin että Trump joutuu nousemaan vielä omaa kansaansa vastaan aseellisesti.

Erikoinen länsimaa tämä Yhdysvallat nykyään, kuka haluaisi vaikka Suomesta muuttaa maahan jossa on nyt jo kuollut n 64 000 ihmistä viruspandemian aikana ja syy on hövelin käyttäytymisen ja paskat muusta kuin itsestään kiinnostuneen  henkilön vaalikampanjan onnistumisen tärkeydestä, ihmishengistä vähät.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ruumiit-haisevat-ja-kapina-kytee-new-yorkissa-ikkunattomista-kopeista-jattivuokraa-maksavien-mitta-on-taynna/7808492

Siitä Vappumarssia kaikille PUNAISILLE!

Eipä tässä muuta, ei kuulu minun agendaan mutta laitoin tänne näille punaisille jotka ei näe muuta hyvää kuin kaipuun Neuvostoliittoon ja YYA sopimukseen, eli nykyiseen Venäjään.

Tämä video kannattaa katsoa siksi ettei moinen tauti tule enää koskaan tarttumaan suomalaisiin.

Hyvää Vappua!