Paine kattilassa kasvaa

Pitkin maailmaa on Palestiinan (Hamasin) kannattajia New Yorkista, Lontooseen, Helsinkiin, Sydneyihin ja moneen muuhun kaupunkiin levittäytyneet juhlimaan iskua Israeliin. Se on niinkuin okei, sairasta että saavat juhlia!!!

Tiedossa on että näiden osalta on myös jotain isompaa suunnitteilla koska Hamas on suunnitellut iskua noin kaksi vuotta ja jopa ihan päivänvalossa koska Israel katsoi heidän vain muutoin harjoittelevan.

Loppu kliimaksi voi olla sitten jotain vielä suurempaa. En usko että nyt nostellaan käsiä pystyyn ja mennään oikeuden eteen. Viimeiset isot tehtävät tulevat hyvinkin olemaan itsemurhatehtäviä, mutta mitä? Nekin on varmasti suunniteltu hyvin. Tässä nähdään hyvin kuinka mm Iran on ollut mukana ja sitä kautta Venäjä monessa osa-alueessa, homma oli johdettua ja ajoitettua.

Loppusota käydään Gazan kaistaleelta, Egybti ei näitä elukoita halua rajojensa sisälle ja seuraava vaihtoehto on mennä uimalla mereen tai yrittää uudelleen maavoimien voimilla Israeliin, sillä erolla että vastassa on muitakin kuin vanhuksia, naisia ja lapsia. Tulee kuula kalloon….

”Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun mukaan Israelin käynnissä oleva vastahyökkäys tulee muuttamaan koko Lähi-itää.

– Se, mitä Hamas joutuu kokemaan, tulee olemaan vaikeaa ja kauhistuttavaa. Tämä on vasta alkua. Netanjahu sanoi tavatessaan maan eteläosasta tulleita viranomaisia.” (KSML)

”Israel iski niin ikään Etelä-Libanoniin tykistöllä ja taisteluhelikoptereilla” (KSML)

Jos homma menee niinkuin sen näyttävästi pitäisi mennä, Hamas räjäyttää jonkun massiivisen pommin tai likaisen pommin. Jalla! Jalla!  huutaen, ei aiheuta enää mitään muuta kuin myötähäpeää muilta jihadisteilta, uskonsotureilta, roistoilta. Aikajana jää vain historiaan jos jotain massiivista tulee tapahtumaan.

Israel pelaa nyt aikaa vaikka pitäisi vain jyrätä alue kivimurskaksi, meni omia nyt vaikka  joku sata (panttivangit)…. sillä hidas TRA kahakka se vasta tappioita tuo ja juuri hyökkääjälle,,,,

Tänne kun tullaan on kohta 3 vuotta aikaa oppia kieli

Ei ole mitään järkeä että sakkia valuu tänne maista joissa osataan juuri ja juuri se oma kieli. Kolme vuotta aikaa opetella kieli Suomessa jonka jälkeen yhteiskunta lopettaa tulkkipalvelut, sen jälkeen ”kotoutuja” saa maksaa itse tulkkauksen jos ei vieläkään suomea osaa…👍

Yllätysten yllätys tämä kaasuvuotu välillä Suomi-Viro…

Vuonna 2019 laskettu kaasuputki ja se jo vuotaa? On muuten vuotanut jo jonkin aikaa ja nyt vasta tiedotetaan. Korjaamisessa menee kuukausia ja vielä talvi edessä. Onneksi  Inkoon terminaalilaivan ansiosta Suomen kapasiteetti riittää ilman nyt vuotavaa putkeakin. Vai riittääkö jos siihenkin tulee jokin ”vika”.

Nyt on sattumia ihan liikaa ja minä kun en usko sattumiin…

Tähän jos saadaan talveksi ”vika” Suomen sähköverkkoihin niin alkaa vaikuttamaan jo tavan pälliäisen arkeen.

Olisiko asialla tekemistä muunkin kuin sattumien kanssa…

Kuva: Stratmil.

”The seabed of the Gulf of Finland is complex. The most common seafloor features are basins (33%), elevations (32%), plains (25%), as well as valleys and sea holes (10%). ”

Ohisalosta vuoden takinkääntäjä!

Ohisalon twiitti ohessa Halla-Aholle ja katsokaa kuinka Jussi oli 100% oikeassa. Mestari se taitaa olla…

Ohisalo on nyt samaa mieltä, takki, se takki, kääntyi …

Marin (punaiset) petti äänestäjänsä, Tampereella gallup puhuu äänestäjien pettämisestä.

Ohisalo (vihreät) käänsi takkinsa.

Li Andersson (vassarit) tulee seuraavaksi perässä. Se on väistämätöntä.

Perussuomalaisten Jussi Halla-Aho oli 100% oikeassa.

Siitä kuvakaappauksia, HS ja Twitter:

Stubb (KOK) ajaa näköjään edelleen Venäjän asiaa,,,miksi?

”– Alexander Stubb ei ymmärrä mistä puhuu. Suomen on luovuttava Ahvenanmaan demilitarisoinnista. Suomi on nyt liittoutunut maa ja Venäjä on tehnyt omat ratkaisunsa hyökkäämällä Ukrainaan. Vuonna 1940 solmittu sopimus ei ole enää tätä päivää, Harkimo tylyttää Stubbia tiedotteessaan” (IL)

Olisko aika jo siirtyä niistä Stubbin ”viisumivapaus venäläisille”, ” suomalaiset on russofobisia” ja muista hänen agendoistaan eteenpäin…ei tällästä uskalla presidentiksi äänestää.

 

Tämä ei ole mikään Putinin sota.

Tämä on 100% venäläisten sota Eurooppaa ja Ukrainaa vastaan.

Eilen on ollut Moskovassa tapahtuma jossa mennään tyyliin “patriotic concert” ja siellä juhlittiin sotaa Ukrainaa vastaan ihan julkisesti ”uusien alueiden” liittämiseksi vuosi sitten osaksi Venäjää.

Nämä laittomat ”liittämiset” jota kansainvälinen yhteisö ei ole tunnustanut kertoo vain siitä valheesta jossa koko kansa Venäjällä elää.

Eli ei tämä mikään Putinin sota ole. Tämä on täysin venäläisten sota, kaikkien venäläisten sota naapurimaataan ja samalla Eurooppaa vastaan.

Kuva Moskovasta eilen, vai ainoastaan Putinko se siellä juhlii…

(Kuva:Visegrad 24, julkinen )

Republikaanit esti Bidenin Ukrainan apupaketin

Trumpin johtama MAGA ryhmittymä esti Ukrainalle suunnitellun apupaketin myönnön, nyt tämä republikaanien meininki alkaa olla selvää. Jos Trump pääsee ensi vuonna valtaan se tietää lopun alkua Ukrainalle ja vaaran aikaa Euroopalle. Putin mielinen republikaanien puolue on iso ongelma kun ja jos pääset valtaan Trumpin johdolla.

”Budjettiin ei lopulta kirjattu Bidenin vaatimaa Ukrainan-apua. Ukrainan tukeminen on ollut Bidenille keskeistä politiikkaa, mutta rahan kylväminen ulkomaiseen sotaan ei ole miellyttänyt kaikkia kovan linjan republikaaneja.

Republikaanien edustajainhuoneen puhemies McCarthy sanoo, että Ukrainalle ei voi tarjota avointa sekkiä, vaikka Venäjän hyökkäys hirvittääkin häntä.”

Lähde:

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d58941e6-3046-41e5-b51d-f4ae19635227

”Yhdysvallat vältti hallinnon sulun viime tipassa – Biden ei saanut haluamaansa Ukraina-apua”

Hienot on maisemat

Bellan (koirulilla ikää kohta 10 vuotta) kanssa kuvassa. Hyvin jaksaa, viime vuonna oli tukalampi tilanne kun huomattiin rintasyöpä, se leikattiin ja kunto on nyt kuin nuorella koiralla, jaksaa, jaksaa, jaksaa.

Hienot on maisemat täällä missä juuri liikuttiin, lähellä lentokenttä jossa oli hävittäjiä syksyn harjoituksessa.

Kuvassa voi olla 1 henkilö, metsäkana ja nurmikko

Kuvassa voi olla katettu silta

Kuvassa voi olla järvi ja katettu silta