Ruotsalainen valloittaja on väärentänyt Suomen muinaishistorian?

Väinö Linna on sanonut, ettei Suomen kuulumista länteen ratkaistu Tali-Ihantalan torjuntataisteluissa, vaan paljon aikaisemmin: Nevajoen taistelussa 15.7. 1240. Silloin Suomi jäi läntisen kirkon piiriin.
Katolisen kirkon sisällä tapahtui ns. suuri skisma v. 1053, mikä johti kristinuskon hajaannukseen ja katolisen ja ortodoksisen kirkon syntyyn eli läntiseen ja itäiseen oppisuuntaan.

Minulle ja monille muillekin on opetettu koulussa, että Suomi oli ennen Ruotsin tekemiä ristiretkiä pakanallinen ja takaperoinen heimoyhteisöjen asuttama pieni maa, johon Ruotsi toi valon lännestä.
Tästä näkemyksestä pidetään nähdäkseni yhä kiinni.

Mitenkähän tuo lienee. Esim . Unto Salon (argeologi ja professori) kirja ”Risti ja rauta” ja muutkin lähteet viittaavat vahvasti siihen suuntaan, että kristinusko tuli Suomeen rauhanomaisesti idästä ja etelästä, ja siirtyi täältä sitten Ruotsiin. Tänne ei-lännestä tullut kristinusko ei ollut saanut niin vakiintuneita muotoja kuin myöhemmin (ei ollut kyllä paljon muuallakaan), mutta vaikutti kuitenkin Suomessa ennen Ruotsia.
Kirkon suuren skisman jälkeen valloittaja- Ruotsi piti tietenkin suomalaisia pakanoina niin kuin kaikkia muitakin ortodoksikirkon vaikutuspiiriin kuuluvia.

Veikkaan, että Ruotsista tänne suuntautuneet miekkalähetykset 1000-luvun alkupuolella olivat kuitenkin puhtaita valloitusretkiä, jotka oli naamioitu kristilliseen kaapuun.
Olen myös lähes varma, että valloittaja-Ruotsi on väärentänyt Suomen muinaishistorian, mikä tehtiin Eerikin kronikan avulla. Eerikin kronikka kuvaa aikaa n. 1216-1253, ja kronikka kirjoitettiin paljon myöhemmin.

Eerikinkronikka (ruots. Erikskrönikan) on muinaisruotsiksi kirjoitettu keskiaikainen riimikronikka, joka keskittyy Ruotsin historian folkunga-ajan tapahtumiin 1200-luvun alkupuolelta 1300-luvun alkupuoliskolle. Teoksen kirjoittajaa ei tunneta varmasti ja eri arvioiden mukaan se on valmistunut joskus vuosien 1320 ja 1332 välillä. Eerikinkronikka on vanhin säilynyt ruotsalaisperäinen kirjallinen teos ja varhaisin Ruotsin historiateos. Suomen historian kannalta teos on tärkeä, koska siinä esiintyvät esimerkiksi ristiretket Hämeeseen .

Eerikinkronikka kuvaa historian tapahtumia kuningas Eerik Eerikinpojan (n. 1216–1250) kaudesta lähtien vuoteen 1319 saakka, jolloin Maunu Eerikinpoka (n. 1316–1374) valitaan Ruotsin ja Norjan kuninkaaksi. Kattavampi kuvaus tapahtumista alkaa 1200-luvun puoliväliltä ja suurin osa tapahtumista sijoittuu valtionhoitaja Birger Maununpojan (n. 1210–1266) eli Birger-jaarlin kaudelle. Kirjoittajan tarkoituksena on esittää vuonna 1319 pidetyt kuninkaanvaalit. (Wkipedia.)

Esim. olen törmännyt näillä tutkimismatkoillani vielä 1800-luvulla oleviin suomalaisiin teksteihin, joissa puhutaan Suomen muinaisista kuninkaista luontevasti. Ruotsinkieliset ja muut ovat kuitenkin siivonneet myöhemmin lähes kaikki jäljet Suomen muinaishistoriasta, jotka kiistävän Eerikin kronikan totuusarvon.

Kalevalan koonnut ja koostanut Elias Lönrot on sanonut, että vain hyvin vanha sivistyskansa on pystynyt säilyttämään muistissaan näin mittavan mytologian.

Rotuviha kuka tai mikä sitä lietsoo?

Etelä-Afrikan maatilahyökkäykset ovat eteläafrikkalaisiin maanviljelijöihin kohdistuneita väkivaltaisia hyökkäyksiä. Suurin osa hyökkäysten kohteiksi joutuneista on valkoisia maanviljelijöitä. – – Hyökkäyksissä on kuollut vuoden 2009 loppuun mennessä arviolta 2 500–3 000 henkilöä. Maanomistusolot ovat Etelä-Afrikassa vinoutuneet, sillä mustien hallussa on vain neljä prosenttia maasta, vaikka heitä on koko väestöstä 75 prosenttia.

5.8.2023 Etelä-Afrikan Economic Freedom Fighters (EFF) ‑puolue piti paikallisella stadionilla massiivisen tapahtuman, jossa huudettiin puolueen johtaja Julius Maleman johdolla valkoisia kohtaan väkivaltaisia iskulauseita.

”Ammu tappaaksesi! Tapa buuri! Tapa maanviljelijä!,” Malema huutaa videolla mustien laumojen huutaen fanaattisesti perässä. Buuri tarkoittaa valkoista eteläafrikkalaista ja maanviljelijän tappaminen viittaa maassa jatkuvasti tapahtumiin farmimurhiin, joissa syrjässä asuvat valkoiset maanviljelijät päätyvät mustien rodullisesti motivoituneiden raakojen murhien uhreiksi.

Kuka tai mikä tätä nykyistä rotuvihaa lietsoo ja pitää yllä vai onko se niin sanotusti ”vain” aikamme ilmiö? Tarkoitan näitä urheilijoiden suorittamia BLM-polvistumisia, sitä että valkoisten pitää vissiin pyydellä anteeksi olemassaoloaan asukoon sitten missä päin maailmaa tahansa. Täällä meilläkin kotoisessa maassamme on nähty kuinka totuusmediat jahtaavat ”rasisteja” kissojen ja koirien kanssa, sano. – – Saanen ihmetellä, että montako siirtomaata Suomella on muka ollut? Vai olenko lukenut historiani huonosti? – – Tarkoitan myös kriittistä rotuteoriaa, joka kehitettiin Yhdysvalloissa 1900-luvun loppupuolella, joka rotuteoria pohjautuu kriittiseen teoriaan, jonka kehittivät 1920-luvulta lähtien ns. Frankfurtin koulukunta. – –
Sitten nämä kaikista ikävimmät seuraukset kuten Etelä-Afrikan farmimurhat.

Lähteet. Wikipedia, Verkkolehti Partisaani, Arman Alizadin tv-ohjelma Etelä-Afrikan farmimurhat.

Nobel-palkittu tohtori kyseenalaisti IPCC:n masinoiman ilmastonmuutoksen – hänet vaiennettiinn

Vuoden 2022 fysiikan Nobel-palkinnon saaja, tri John Clauser pitää narratiivia” ilmastohätätilasta humpuukina.

”Ilmastokriisiä ei ole ja hiilidioksidipitoisuuksien lisääntymisestä hyötyy koko maailma”

Kritisoidessaan avoimesti hallitsevaa ilmastonmuutosagendaa ja ilmastopelottelua Clauser oli todennut lisäksi pitävänsä valtavirran pakkosyöttämää ilmastonarratiivia näennäistieteenä, mukatieteenä, josta on samalla tehty ”syyllinen muille ongelmille”, joilla ei ole mitään yhteyttä ilmastonmuutokseeen liittyviin kysymyksiin.

Tohtori Clauserin vakaan käsityksen mukaan ”todellista ilmastokriisiä ei ole”.

Kohtapian, kun tohtori Clauser oli tuonut julkisuuten näkemyksensä IPCC:n masinoiman ilmastonmuutoksen valheellisuudesta, rupesivat vastatoimet tohtorin vaientamiseksi.
YK:n alainen kansainvälinen valuuttarahasto, IMF, peruutti tri John Clauserin luennon. -Tarvitseeko kysyä miksi. – Clauserin piti esitellä 27.7.2023 ilmastomalleja käsittelevä seminaari IMF:lle, mutta ”väärien” ulostulojen vuoksi tohtori Clauserin luento peruttiin ja hänet vaiennettiin.

Tämä tapahtui heti pian sen jälkeen, kun tohtori Clauser oli kertonut, ettei hän usko ilmastokriisin olemassaoloon. Väistämättä ja odotetusti – hänet heti tuomittiin, eristettiin ja rangaistukset laitettiin täytäntöön.

Eli tri Clauser sohaisi pahinta mahdollista ampiaspesää ikinä ja nyt hän joutuu tuntemaan canceloinnin okapiikit nahoissaan.

https://www.oikeamedia.com/o1-205302

Totuus kiihottaa?

”Totuus kiihottaa”: Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä on suomalaisen filosofin Jukka Hankamäen kirja vuodelta 2020. Sen julkaisi perussuomalaista puoluetta lähellä oleva ajatushautomo Suomen Perusta.”

”Hankamäki arvostelee tiedeyhteisöä ja ”valtamediaa” vasemmistolaisesta populismista. Hänen mukaansa ne peittelevät itselleen epämieluisia tosiasioita, mikä on luonut tilausta MV-lehden kaltaiselle vastamedialle. Median jakautumisen perussyynä Hankamäki pitää suomalaisen yhteiskunnan halkeamaa, jonka syiksi hän mainitsee sananvapautta rajoittavan lainsäädännön, epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan sekä Euroopan unionin keskittämispolitiikan. Hankamäen mukaan vihapuhe ei ole ensisijainen ongelma, vaan tärkeämpää olisi pohtia, miksi ihmiset ovat tulleet vihaisiksi.” (Lähde: Wikipedia)

Totuusmedia HS, Yleisradio ja näitä peesaava muu valtamedia ei sulattanut viime kevään eduskuntavaalien tulosta eli vasemmiston vaalitappiota, vaan on käynyt sutena uuden hallituksen muodostaneiden puolueiden, varsinkin PerusS. kimppuun (Junnila, Rantanen, Rydman, Purra), selvänä tarkoituksena saada uunituore hallitus nurin (muuhunkaan johtopäätökseen ei voi tulla).
Tässä mielessä filosofi Hankamäen kirja ”Totuus kiihottaa” on vähintäänkin lukemisen arvoinen teos.

Tämän vuoksi Totuusmedia haluaa lynkata Riikka Purran

Riikka Purra ei ole peräytynyt vuoden 2019 kirjoituksensa sanomasta missä verrattiin islamilaista burkha-asua säkkiin. Kirjoitus puolustaa länsimaissa olevien islaminuskoisten naisten oikeutta tasa-arvoon ja ihmisarvoiseen elämään.
Kirjoitus ymmärrettiin tahallaan väärin ja koska Purra ei ole taipunut kulttuurimarxilaisten vaatimuksiin pyytää ko. kirjoitustaan anteeksi, hänet on päätetty lynkata. Ainakin yrittää.

Purrahan voi seuraavaksi nostaa tapetille islaminuskoisten tyttöjen silpomisen, jolta raateluriitiltä tyttöparat eivät ole suojassa Suomessakaan sen enempää kuin muissakaan länsimaissa!
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tyttojen-silpomiseen-ei-uskalleta-puuttua-suomessa

”Joka 11. sekunti jossain päin maailmaa silvotaan tyttö. Britanniassa joka tunti joku tyttö tai nainen havaitaan silvotuksi tai hoidetaan silpomisen seurausten johdosta. Unicefin mukaan maailmassa elää jopa 200 miljoonaa ympärileikattua tyttöä ja naista. Vuosittain 3 miljoonaa tyttöä on vaarassa joutua ympärileikatuksi (WHO 2008: 1).

Yhdysvalloissa silpomisvaarassa on jopa 500 000 tyttöä: heitä lennätetään tutustumisretkille esi-isiensä kotimaihin kertomatta siellä odottavasta silpomisesta. Britanniassa ja Kanadassa tuhannet tytöt joutuvat silvotuiksi kesälomien aikana. Skotlantilaisten asiantuntijoiden mukaan perheet keräävät yhdessä rahaa tuodakseen maahan silpojan tyttöjen ryhmäsilvontaa varten.
Ruotsissa kokonaisen koululuokan havaittiin joutuneen silvotuksi.

Ympärileikkaus suoritetaan islamilaisissa maissa yleensä uskonnollisista syistä Allahin nimeen ja sitä puolustellaan uskonnolla.
Kaikki neljä islamin historiallista koulukuntaa pitävät tyttöjen genitaalien silpomista vähintään suositeltavana. Monet imaamit puhuvat silpomisen puolesta.”

Hyi Hyi sitä Riikka Purraa!

”Kun yksi perussuomalaisia koskeva kohu sammuu, media nostaa estradille uuden. Nyt kohistaan Riikka Purran ”mustia säkkejä” koskevasta 2019 kirjoituksesta. Media luo kuvaa tekstin kyseenalaisuudesta, ja jättää tyystin kertomatta, mistä Purran blogikirjoituksessa oli kyse. Purra ei moiti burkhaan pukeutuneita naisia. Hän moittii patavanhoillista islamia, joka pakottaa naiset asuun, joka peittää heidän inhimilliset piirteensä. Moitteita Purra antaa myös suomalaisille monikulttuuri-intoilijoille, jotka eivät millään tunnu hahmottavan ilmiselvää tasa-arvo-ongelmaa.”

https://www.suomenuutiset.fi/purra-kirjoitti-mustista-sakeista-kaksi-kertaa-ja-kritisoi-molemmissa-rajusti-aarivanhoillista-islamia-joka-pakottaa-n

Hyi hyi sitä Riikkaa! Hän kun astui vihervasemmiston ja kulttuurimarxismin varpaille puolustaessaan länsimaihin muuttaneiden islamilaisten naisten oikeuksia. Ei sellaista saa tehdä! Islaminuskoisilla naisilla on oikeus käyttää ”säkkejä”, huiveja ja muita naisten alisteista asemaa kuvaavia vaatteita ja tunnuksia. Heillä on myös oikeus tulla tarvittaessa kunniamurhatuksi ja ehkä myös ”oikeus” joutua nuorena tyttönä alapäästään silvotuksi (vaikka sitä ei sanotakaan ääneen).

Saako valehtelevaa toimittajaa arvostella?

”Journalistiliitto twiittasi Iltalehden kesätoimittajaan somessa kohdistuneista arvosteluista maanantaina: ”Osa perussuomalaisten ja kokoomuksen poliitikoista maalittaa toista päivää Iltalehden toimittajaa. Maalittaminen kohdistuu toimittajan persoonaan.”

Kansanedustaja Ben Zyskowiczin (kok.) selvitystyön mukaan Journalistiliitolla oli esittää ainoastaan yksi nimi – kansanedustaja Tere Sammallahti.
Zyskowiczin hankkimien tietojen mukaan Tere Sammallalhden tviiteissä ei ollut minkäänlaista maalittamista.

Eli valehtelevaa toimittajaa saa arvostella, oletan ma.
Lähde: Suomen uutiset 7.7.2023

https://www.suomenuutiset.fi/zyskowicz-valehtelevaa-toimittajaa-pitaa-voida-arvostella-toivoo-journalistiliiton-pyytavan-anteeksi/

https://www.verkkouutiset.fi/a/ben-zyskowicz-ei-tere-sammallahti-ole-maalittanut-ketaan/#3a2c815a

Uusi maailma

Junnila sitten erosi.
Nyt on alkanut sisäministeri Mari Rantasen savustaminen.

”Nettiadressi on moderni tapa vaikuttaa
Adressit.com on suosittu palvelu, jossa kuka tahansa voi aloittaa adressin ajamansa asian puolesta. Satakunnan alueella nimiä on kerätty viimeisen viiden vuoden aikana kymmenkuntaan nettiadressiin.” – Yle Uutiset.

Tein pikahaun Googlessa, että löytyisikö nettiadressia, jossa vaaditaan tasapuolisuutta Yleisradion dokumentteihin kommunismi vastaan kansallissosialismi. Molemmat pahoja pahoja asioita.

Ei ainakaan vielä tärpännyt.

Kesä tuli kertaheitolla

Toukokuu ja kesäkuun alku on ollut täällä melko viileää. Kesäkuun 10. ilma lämmähti  kunnolla. Mittarissa oli  plus 21 celciusta. 11.6. oli plus 25. Minipäiväkirjassani lukee: Pouta, kävin  rollaattorin kanssa Oskarin tienhaarassa. 12.6. kirjoitin päivyriini: plus 23, kävin rollaattorin kanssa Ruonanojan kohdalla. Niillä kohdin näkyy kotitunturini Ylläs: se on noin viidentoista kilometrin päässä länslounaaseen. Siitä on osa Kolarin puolella, mutta  olkoon vain. Se on kotitunturini. On ollut aina.

Eilen oli mittarissa plus 21,  tänään plus 23.

Tänään 14.6. piti käydä kirkolla. Lääkkeitä ja vähän muutakin  Meillä on auto ja kummallakin ajokortti, kirkonkylään on  40 km. Lauantain 17.6. on meno Leville, vatsatähystykseen. Kävin vuositarkastuksessa 16.5. ja sen yhteydessä kerroin lääkärille ärsytysyskästä ja muista oireista, jotka viittaavat refluksijuttuun (mahaportti falskaa). Niinpä lääkäri kirjoitti lähetteen Levin Pihlajalinnaan.

 

Olen 75 ja muuten olisin tiuhti äijä, kun saisin tuon selän/jalan pelittämään. Sen jälkeen kun minulle laitettiin proteesi vasempaan lonkkaan syyskuun 24. 2018.  selkä ja jalka ovat oireilleet.

Kuten tiedetään Sokrates sai kuolemantuomion nuorison turmelemisesta ja väärien jumalien palvelemisesta. Hän oli tuolloin 70 vuotias. Sokrates ei ollut tuomiosta moksiskaan.  Ehkä hän, tämä Sokrates tiesi, tai luuli tietävänsä, että jumala/jumalat ovat säätäneet ihmisen eliniäksi 70 vuotta. Sen jälkeen alkavat vaikeudet. En tiedä.

Nainen, Lukeminen, Olohuone, Tyttö

Jk. Knut Hamsunin pienoisromaaneja olen lueskellut iltaisin. Hyvää tekstiä. Nälkä, Pan, Viktoria, Benoni, — . Osan olen lukenut aikaisemmin, mutta klassikothan eivät tyhjene.

Ihminen tarvitsee säännöllisin väliajoin annoksen estetiikkaa, romantiikkaa ja runollisia metsäpolkuja, muuten sielu näivettyy.

 

Osmo Soininvaara liukkaalla jäällä – Maaseutu vastaan kaupunki

Osmo Soininvaara, jota olen pitänyt älykkäänä ihmisenä vihreän ideologian sameassa vedessä, on sekaantunut puolueensa puheenjohtajakisaan oudolla tavalla, – hän nostaa tikun nokkaan maaseutu vastaan kaupunki asetelman ollen kaupungin puolella niin kuin elitismiin kuuluukin.

 

Ilta-Sanomat otsikoi 4.6.2023 ”Osmo Soininvaara tylyttää nykyisin tapoja, joilla maalla asuvia tuetaan. Lista on loputon, hinta iso .”

 

Olisiko Osmo taantunut? Onko hän  turhautunut siihen, että vihreät eivät ole selkeästi ympäristöpuolue vaan kultturimarxilainen vasemmistopuolue, joka on yhdistänyt kommunismin maailmanhalaamisen ja natsien luonnon ja eläinsuojelun sekä dekatenssiliberalismin tendenssin sodomian hyväksyntää myöten. Kysymyksiä on paljon, vastauksia vähän.