Tekijä: Kyuu Eturautti

Tamperelainen rivikokoomuslainen, tietoturvapäällikkö, yrittäjä, kulttuurihörhö. Motto kuuluu: "Ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus." Lisää mukaviisauksia sitten kotisivuilta. Blogauksissa käsittelen mm. seuraavia aiheita: kaikki mahdollinen.
Julkaistu

Jotain rajaa – mutta mille?

Olipa kerran eräs Kyuu, joka heitti ”jotain rajaa” lausahduksen vaihtoehdoksi kovin äärimmäisen kuuloiselle ”rajat kiinni” -iskulauseelle. Sitten oli eräs Matias Turkkila, joka löysi siitä persuille vaalimainoksen (kaikin mokomin, tietenkin). Sitten palataan taas saman Kyuun mieleen, jonka mukaan sanonta on itse asiassa aika kelpo ja sopisi laajempaankin käyttöön. Kunhan nyt jotain rajaa on.

Maahanmuutossa, tottakai

Tämänhetkinen Turkki-Kreikka maaottelu maahanmuutossa olisi helpompi EU:ssa ja Suomessa puida, jos olisi jotain rajaa siinä mitä teemme, missä määrissä, millä ehdoin. Olisi hyvä myös olla jotain rajaa viestinnässä, ettei tarvitsisi kuulla Amnestyn edustajan väittävän EU:ta ja merkittävimpiä uutistoimistoja valehtelijoiksi, mitä tulee Turkin valeuutisointiin. Toki myös Kreikan poliiseilla pitäisi olla asenteessaan jotain rajaa, mutta joku raja siinäkin on kauanko pitää paikallaan seisoa jos niskaan lentää kivisadetta. Jotain rajaa pitäisi olla tulijoilla ylittäessaä jotain valtionrajaa, ja jotain rajaa ylireagoinnissa. Olisi helpompi saada EU:lle yhtenäinen maahanmuuttolinja, jos sen pohjana olisi jotain järkevää ja inhimillistä rajaa.

Jotain rajaa siihen rasismiinkin pitäisi saada, eli siis jotain rajaa siihen miten paljon inhimillistä vastuuta sopii pakoilla. Tämäkin onnistuisi kenties paremmin, jos olisi jotain rajaa siinä miten paljon maassamme saa turvapaikan turvin rötöstellä, niin ehkäpä kansan huolet vähän hälvenisivät. Osinhan näin toki onkin, eli jotain rajaa siihen huutosakin tuomioistuimeen, jookosta? Ovathan sitä tutkijat taas viime päivinäkin isoissa medioissa muistutelleet, että jotain rajaa sopisi olla maahanmuuton ongelmien pimittelyssä. Näin ne minua viisaammat arvelevat, että siten saataisiin jotain rajaa ihmisten äärimmäisiin asenteisiin.

Taloudenpidossa, miksei

Jotain rajaa sietäisi olla hallituksen pikavippielämässä. Rahaa heitetään sinne tänne ja tuonne, muttei tunnu olevan niin justiinsa mistä se kaikki maksetaan. Jotain rajaa saisi aina olla tuhlailemisessa, ettei päädy olemaan tarinan hullu mies Huittisista. Toki jotain rajaa sopii olla hallituksen kritisoinnissakin, joskus rahaa pitää käyttää tärkeisiin asioihin, vaikka toki samalla sopisi olla jotain rajaa rahankäytössä turhakkeisiin. Eipä sitä rajaa ollut viime hallituksellakaan ihan niin hääppösesti. Ainahan se on kavereille kiva antaa, mutta jotain rajaa siinäkin.

Yksilöidenkin on hyvä pitää jotain rajaa taloudenpidossa. Onpa useampikin talousviisas ehdottanut jotain rajaa asuntolainan suuruuteen, kuin myös pikavippien korkoihin. Jotain rajaa nyt tämän luomien uhkakuvien käsittelyyn, ei vara venettä kaada kunhan on jotain matkaa vesirajaan.

Keskusteluilmapiirissä

Oppositio laittaa liikkeelle Juha Mäenpään ja monia muita, oppositiosta oikealle tulee sitten räyhäoikeisto. Hallitus perustaa silakkaliikkeen sissiliikkeeksi ja siitä taas vasemmalle matkaten suositellaan jo tartuttamaan koronavirusta tarkoituksella valtion virkailijoihin. Toden totta saisi olla jotain rajaa siinä mitä suustaan päästää – vaan niin saisi olla mediallakin jotain rajaa miten helposti purematta nielevät kaikki täkyt jota heidän suuntaan pistetään. Eiköhän jokin raja kulje siinä minkälaista viestintää itse haluaisit kaverin kanssa käydä kahvipöydässä. Jos viestinnällinen ulostulosi aiheuttaa pahoinvointia, eiköhän sietäisi pistää jotain rajaa siihenkin. Jotain rajaa sananvapaudessakin ja sen sanottuani ehdotan myös jotain rajaa sananvapauden kaventamiseen.

Jotain rajaa toivoisin myös poliitikkojen ylpeyteen. Ette te tiedä kaikkea, jotain rajaa nyt kuvitelmille omista ylemmyydestä. Voisiko Katri Kulmuni ensin opetella mikä on Internet ja sitten vasta ehdotella jotain rajaa sen toimintaan. Jotain rajaa siinäkin paljonko tuommoisia aivopieruja pystyy selvin päin kuulemaan ja lukemaan. Opetelkaa sanomaan ”en tiedä” ja pistäkää jotain rajaa sille lankeemuksen edellä käyvälle juttuselle.

Lopulta toivoisin jotain rajaa tälle jotain rajaa -huudahduksen käytölle. Toisin sanoen, menenpä kahville. Sen juonnissa ei ole mitään rajaa.

Julkaistu

Siirtolaiskriisi ja sietokyky

Turkki ohjaa siirtolaisia EU:n suuntaan. Seassa on niin sotaa pakenevia Syyrialaisia siviilejä kuin monia muitakin kansanryhmiä ja eri taustoista tulevia kulkijoita. Keskustelussa huudetaan siitä mikä on Suomen tai EU:n sietokyky tai kipuraja, montako voimme ottaa. Termi sietää pilkkoa osiin.

Tilastollinen sietokyky

Tällä viittaan globaaleihin tilastoihin siitä, kuinka suuri osa maan asukkaista on maahanmuuttajataustaisia. Esim. Suomen osalta argumentoidaan, että luku on kovin pieni verrattuna muihin.

Taloudellinen sietokyky

Turvapaikanhakijoiden tai pakolaisten vastaanotto maksaa jotain, riippuen toki tulijoiden iästä, koulutustasosta, terveydentilasta, ym. On suoria ja epäsuoria kuluja. Jossain on se euromäärä, jonka kohdalla pieni budjetin tarkennus ei riitä kattamaan kuluja. Toki, jos kotoutus onnistuu, pitkässä juoksussa miinus voi muuttua plussaksi.

Poliittinen sietokyky

Riippuen minkä aatesuunnan poliitikot ovat vallassa, heidän on pohdittava omien äänestäjiensä asennetta asiaan. Mikä on sellainen määrä, joka vallassa olevan hallituksen on riittävän helppo myydä kannattajilleen, mieluiten vielä niin että kannatus nousee eikä laske.

Institutionaalinen sietokyky

Suorien talousvaikutusten lisäksi merkittävä määrä tulijoita voi aiheuttaa mainittavaa kuormaa esimerkiksi terveydenhoito- ja koulutuspalveluille, maahanmuuttoviranomaisille ja muille yhteiskunnallisille instituutioille. Vaikka rahaa olisi enemmänkin, koulutettua työvoimaa ei näihin tehtäviin yleensäkään saa kovin nopeasti.

Yhteiskunnallinen sietokyky

Riippumatta mitkä puolueet ovat vallassa, on kansalaisten yleisellä mielipiteellä merkitystä. Riittävän moni skeptisesti asiaan suhtautuva kansalainen voi aiheuttaa melkoista yhteiskunnallista painetta, vaikkei mitään laitonta tai asiatontakaan tehtäisi. Kovin suuri murina kansanjoukoista voi heikentää valtiovallan toimintakykyä. Oma lukunsa ovat toki äärimmäiset toimijat, rasistiset ja väkivaltaiset tahot, en tiedä onko tutkittu korreloiko tulijoiden määrä sinänsä suoraan ääriryhmien toimintaan. Ounastelen syy-seuraussuhteen olevan välillinen.

No mitä pitäisi tehdä?

Päättäkää kukin mietteenne tahtonne mukaan. Julistuksia on julkaistu kotitarpeiksi, ajattelin että mitäpä jos vaihteeksi vaan koittaisin jakaa argumentin pienempiin osa-alueisiin.

Julkaistu

Toinen teoria presidenttikyselyyn

Kansa – tai ainakin journalismi – kohisee maaseudun tulevaisuuden presidenttikyselystä. Kovin moni haluaisi poikkeuslailla jatkaa presidentin valtakautta ja syiksi tarjoillaan mm. halua kasvattaa presidentin valtaa ja Niinistön suosiota. Minulla olisi toinen teoria.

Alkoiko se peli?

On lievästi sanoen aikaista aloittaa presidenttipeliä vielä. Toisaalta, on kaikki todennäköisyys sille että tulevien vaalien ykkösehdokkaat ovat tämän päivän politiikassa näkyvillä. Eniten näkyvyyttä saavat tällä hetkellä sellaiset nimet kuin Pekka Haavisto, Laura Huhtasaari, Esko Aho, Li Andersson ja Paavo Väyrynen. Kun nyt vähättelyn linjalla olen, ehdotan että nämä kaikki henkilöt ovat hitusen verran provokatiivisia nimiä. Jokainen on henkilö, jota merkittävä osa kansasta pelkää, tai ainakin kammoksuu, eikä useimmiten perusteetta. Tästä mielestäni löytyy selitys halulle jatkaa Niinistön valtakautta.

Sauli Niinistö on melko vakaa keskitien kulkija. Hän ei ole suututtanut tai jakanut kansaa kovasti, harkitsemattomia ulostuloja on ollut melko vähän. Kansa kokee että presidentinlinna on se viimeinen kansallisen rauhan tyyssija. Jos mikä tahansa ym. nimistä tulisi presidentiksi, se mielikuva romahtaisi. Kenties useampikin kansalainen pelkää niin hemmetisti presidentinlinnaan tulevan räväkän, kansaa jakavan henkilön. Kansalaisten ajatuksissa linnassa voisi olla äänekkäästi puhuva persoona, jota puolet rakastaa ehdottomasti ja puolet vihaa sydämensä pohjasta. Kenties kansalaisilla muutamilla on ajatus, että jos vain Niinistö olisi vähän pidempään, heidän ei tarvitsisi nähdä kotimaansa kaatuvan absoluuttiseen poliittiseen kahtiajakoon ja sekasortoon.

Jos teoriassani on lainkaan pohjaa, nyt olisi korkea aika puolueille etsiä tähän huutoon vastaavia ehdokkaita. Vaikka kansanedustajiksi ja ministereiksi halutaankin lähinnä räyhääviä rakkeja, vaikuttaisi siltä että kansa valitsisi mieluiten presidentiksi rauhaisamman toimijan. Haaviston maine on ottanut useita osumia ministerinä jo ennen Al-Hol-kriisiä ja hänellä tulee kohta kiire palauttaa keskitien mainettaan. Kokoomuksella on päteviä ministerikandidaatteja, mutta varsinaista presidenttiainesta ei kotipuolueestani löydy. Demareiden valttikortin nimi lienee Jutta Urpilainen, mutta on varhaista nähdä pystyykö hän niin sanoakseni tekemään Ahtisaaret. Teoriassa niin persut kuin vasemmistokin voisivat lähteä rakentamaan jostain akateemisemmasta jäsenestään uskottavaa ehdokasta. He tuskin niin kuitenkaan tekevät, koska kummankaan protestipuolueen tyyliin se ei sovi. Lisäksi osa kansasta haluaa presidentiksi mieluiten ääripään edustajan, jolloin niillekin apajille pitää jonkun mennä kalastelemaan.

Ehkäpä kannattaisi kysyä ominaisuuksista?

Tuore presidenttikysely oli mielestäni vähän tarkoitushakuinen, mitä nyt toisaalta lööppilehdeltä voi odottaakin. Parempia kysymyksiä voisivat olla vaikkapa kysymykset siitä, minkälaisia luonteenpiirteitä ja poliittisia linjoja kansa presidentiltään toivoisi. Muutama adjektiivi voisi hieman selkeyttää asiaa ja vastata myös ”miksi” kysymykseen, ei vain ”mitä”. Valtaoikeuksistakin voisi ehkä keskustella. Kansa ilmeisesti arvostaisi presidentille ihan inasen suurempaa valtaa ja mahdollisuutta puuttua pahimpiin väärinkäytöksiin.

Kieltämättä olisi hyvä, että tuleva presidenttikin sammuttaisi enemmän paloja kuin aloittaisi niitä. Siinä mielessä saappaat tulevat olemaan suuret täytettäväksi. Ehkäpä nyt olisi siis hyvä aika pohtia mitä niihin saappaisiin halutaan. Niinistön toinen kausi tulee päättymään ajallaan. Nyt on hyvää aikaa pohtia minkälaista presidenttiä toivotaan jatkossa. Kyllä ne nimet sieltä sitten tulevat tuonnempana.

Julkaistu

Etuoikeutettu ryhmä tämäkin

Ihonvärit, etniset taustat ja sen semmoiset ovat vanha juttu etuoikeuskeskustelussa. Yks merkittävä etuoikeutettu ryhmä ovat eduskuntapuolueiden jäsenet. Asiassa on, kuinkas muutenkaan, puolensa ja puolensa.

Joukossa on voimaa

On vanha totuus, että porukalla on voimaa tehdä asioita mihin yksi ei pysty. Jos porukka on vielä vähän samalla aaltopituudella, kuten puolueessa usein, on voima vielä suurempi. Toinen yhtä tunnettu asia on, että kaveria ei jätetä, omaa lähipiiriä puolustetaan. Kolmas esittämäni lähtökohta on, että tällä hetkellä hyökkäävät asenteet ovat valtavirtaa, oli aihe tai aate mikä vaan.

Omalla kokemuksellani havaitsin pieneksi yllätykseksi, että liityttyäni isompaan puolueeseen, saamani tappouhkaukset vähenivät huomattavasti. Kritiikkiä toki tuli, kuten tekevälle ihmiselle pitääkin, mutta se ei ollut täysin rajatonta. Yhden kerran puoluetoimistolta soitettiin ja kyseltiin että mitäs tässä on taustalla, mutta se johti erittäin avoimeen ja fiksuun keskusteluun josta tultiin ulos suuremmalla keskinäisellä luottamuksella. Huomasin myös pian, että omien parissa oli varsin tervettä selustan turvaamista. Se ei ollut sokeaa samanmielistymistä, vaan lähinnä kaverin turvaa. Viime vuosina olen oppinut tuttavien kautta, että tämä sama pätee useissa muissakin puolueissa, pääpiirteittäin samanlaisena.

Pääosin tämä on hyvä asia. Jatkuvan vihan ja hyökkäysten keskellä on mainiota nähdä että kaveria uskalletaan yhä puolustaa. Toki tämä vaatii porukalta myös valppautta. Aina ei kannata lähteä suin päin puolustamaan selvittämättä taustoja, sillä saattaapi se olla että kritiikki puoluekollegaa kohtaan onkin perusteltua. Silmät sopii pitää auki kontekstista riippumatta. Aina joskus niinkin fiksuja ihmisiä tulee, jotka toteavat että palaavat asiaan selvitettyään taustat. Kyllä, heitä on olemassa, olen nähnyt heitä myös unien ulkopuolella.

Mistä muille puolustaja?

Mielestäni meistä jokainen tarvitsee turvakseen myös verkossa ystävän, joka puolustaa kun viha alkaa käymään liian kovaksi – etenkin jos se viha ei ole ansaittua. Kaikilla ei luojan kiitos ole puolueen jäsenkirjaa, mutta ehkäpä löytyisi muitakin sosiaalisia konstruktioita ihmisen tueksi. Väitän sen tekevän hyvää älylliselle viestinnälle laajemminkin.

Ehkäpä tämän koko jutun punaiseksi langaksi riittää toteamus siitä, että kovasti parjatut puolueet tekevät myös jotain hyvää. Ne ovat yhteisöjä ja ihmiskunta tuppaa aika ajoin hyötymään yhteisöistä.

Julkaistu

Ylläpito muistuttaa: tekijänoikeudet

Pirkan blogit ei ole Internetin tai lain yläpuolella. Olemme taannoin saaneet yhteydenoton liittyen epäiltyyn materiaalin luvattomaan käyttöön blogissa. Vaikkakin tekijänoikeusjuristin esittämä väite voi olla kiistanalainen, on kuitenkin hyvä idea kerrata asia.

Tosi lyhyt versio

  • Et saa kopioida toisen tekemää sisältöä (kokonainen artikkeli) kokonaan blogiin, ellei sinulla ole artikkelin tekijältä tähän nimenomaista lupaa.
  • Sitaatit ovat sallittuja (lisätietoja). Voit lainata pienen osan artikkelista, mutta lähde on aina mainittava.
  • Toisen ottamia tai tekemiä kuvia et voi kopioida omaan juttuusi ilman asianomaisen lupaa, se ei ole sitaatti. Poikkeus on kuvakaappaus tai muutaman sekunnin video-ote elokuvasta tai tv-ohjelmasta, joka on sallittua. Lähde pitää taaskin mainita.
  • Sitaatti ei saa vääristellä alkuperäistä lähdettä.
  • De facto melko ongelmatonta on lainata juttuun sosiaalisen median julkaisua. Esim. julkinen Facebook-päivitys, Youtube-video tai Twitter-viesti on mahdollista lainata suoraan. Silloin sinun ei tarvitse murehtia tekijänoikeuksia, joskin toki hyvän maun vaatimus yhä pätee. Esim. Twitterissä klikkaa viestin oikeasta yläkulmasta alas osoittavaa pientä nuolta ja ”Embed Tweet” -> saat suoraan kopioitavan tekstipätkän. Vastaava toiminto löytyy muistakin palveluista.

Muuta huomioitavaa

Tekijänoikeusasioissa liikkuu paljon asiattomia pyyntöjä, ylilyöntejä, ihmisten kiusaamista, kansankielellä sikailua. Tämän kuulee niin aktiivisilta kansalaisilta kuin asiaa hyvin tuntevilta juristeilta. Ihmisille lähetetään laskuja tekijänoikeusrikkomuksista ilman todisteita, hieman samoin kuin yksityiset parkkifirmat määräävät valvontamaksuja perusteetta. Juristien armeija on tottunut siihen, että kiusaamisesta ei tule seurauksia. Siten ihan kaikkea heidän sanomaansa ei kannata ottaa tosissaan.

Näin valokuvaajana kuitenkin näen, että tekijänoikeuksia tulee kunnioittaa. Itsehän sallin valokuvieni käytön epäkaupallisesesti (esim. blogeihin) ihan kenelle vaan, kunhan kuvaajan nimi mainitaan. Aika moni tuntemani valokuvaaja on varsin myötämielinen kuviensa edelleenkäytölle samoin ehdoin. Osa haluaa yhteydenoton ensin, mutta se on hyvin pieni vaiva nähdä. Valokuvien edelleenkäytössä kohteliaisuus vaatii hyvin vähän ja antaa hyvin paljon.

Lisäksi ehdotan pohtimaan blogien luonnetta. Blogauksen tarkoitus ei ole vain kopioida toisaalla olevaa sisältöä. Jos kyseessä on vaikkapa Aamulehden tai Hesarin juttu, siellähän on jo omat kommentointitoiminnot. Toki, jos jutusta löytää uuden näkökulman jossa kirjoittajalla on myös omaa sanottavaa, se muuttuu blogaukseksi. Blogauksesta ylivoimaisen leijonaosan on oltava omaa sisältöä. Tuossa se aika lailla tiivistyy. Turvallisilla vesillä ollaan jos vähintään 90% on omaa sisältöä.

Jatkotoimia

Mikäli pyyntö tekijänoikeusloukkauksien korjauksista tulee, välitän sen blogauksen tekijälle ja annan hänelle hetken aikaa reagoida asiaan. Hän voi poistaa ongelmallisen sisällön, tai ilmoittaa haluavansa riitauttaa asian jolloin asianhoidon vastuu siirtyy hänelle. Ylläpito voi joutua poistamaan ongelmallisen sisällön, mikäli siihen tulee lainmukainen vaade, mutta tietenkin toivottavaa on ettei tuohon asti pitäisi mennä. Silloin voi kirjoittajalla olla oikeudenkäyntikuluja jo niskassaan aika paljon.

Sen sijaan pidän näitä tarkkaan silmällä myös itse. Muista medioista kokonaisena kopioituja juttuja ei enää katsella läpi silmien tai pelkällä varoituksella. Pelatkaamme siistiä peliä.

Julkaistu

Tietosuojan via dolorosa, hv 2020

Herran vuonna 2020 on tietosuojan tuntemus organisaatioissa jo hyvällä mallilla, tietosuojadirektiivi on tehnyt meistä viisaampia ja tietosuojasta vastuullisempaa. Sitten minä heräsin. Herättyäni kirjasin ylös pahimpia tietosuojakatastrofeja joita olen havainnut yksin alkuvuoden aikana. Oi itkua, oi parkua, oi tuskien taivalta – joskin pientä iloakin.

Tein päätöksen, että en nimeä tässä tunaroivia firmoja, koska olen kuitenkin ilmoittanut heille asiasta.

Monimutkainen majoitus

Tammikuun loppupuolella vei tieni hotelliin erääseen suomalaiskaupunkiin. Majoitus oli varattu jo puoli vuotta sitten suoraan hotellifirmalle (ei siis kilpailutussivuston, matkafirman tjsp kautta). Tarkistaessani varauksen tilaa sain kuitenkin hotellifirman sivuilta virheilmoituksen. Soitin, ja pitkän puhelun aikana selvisi, että varaukseni oli myyty toiselle hotelliyritykselle. Henkilötietoni oli lähetetty siinä mukana uudelle firmalle, mutta minulle ei viitsitty siitä mainita. Majoitukseni myyneen hotellifirman tietosuojaehdot eivät sallineet tätä. Majoitukseni ostaneella hotellilla ei myöskään tästä ollut mainintaa ja heidän tietosuojalauseke oli muutenkin kelvoton. Se ei myöskään ollut nähtävillä vastaanotossa. Henkilökunta ei tiennyt asiasta mitään. Tähän päivään mennessä ainoa selvitys jonka olen saanut on, että ”oletimme ettei tästä tarvitsisi kertoa”. Väärin oletettu. Asiakaspalvelu sinänsä oli kohteliasta molemmilla osapuolilla ja ymmärrystä piisasi, teoista vain jäi uupumaan.

Sujuvaa sähköistystä

Jotain positiivista väliin, joten firmankin voin nimetä. Tampereen sähköverkon kanssa piti asioida vuoden alussa. Heillä oli asiointisivusto, joka pyöri USA:ssa, sisältäen tietosuojalausekkeen että tiedot eivät poistu EU/ETA alueelta. Reklamoin asiasta heille ja heti seuraavana päivänä sain kohteliaan soiton, jossa selvennettiin asiaa, pahoiteltiin ja annettiin mahdollisuus keskustella. He kiittivät palautteestani ja laittoivat jopa pienen lahjan perästä. Annoin toki parhaani mukaan ajatuksia jatkokehitykselle, toivottavasti auttoi. Näin se pitää mennä, maailma ei ole valmis ja virheet korjataan. Kriittiseen palautteeseenkin voi suhtautua rakentavasti, tästä kehtaa ottaa oppia.

Viheliäinen visiitti

Vierailin taannoin erään yrityksen toimistolla. Aulassa pyydettiin kirjaamaan nimeni ja yritykseni, sekä ketä olin tulossa tapaamaan – eikä siinä mitään. Sitten haluttiin nähdä henkilöllisyystodistus ja ottaa kuva siitä. Kysyin että mikä on peruste, ja saisinko nähdä tietosuojaselosteen. Lähimmäs vastausta päästiin toteamalla, että ”sen pitäisi olla täällä, muttei ole”. Noh, henkilökorttini ei poistunut lompakostani ja päädyimme pitämään tapaamisen kahviossa. Vieläkään en tiedä perustetta vahvalle tunnistautumiselle, mutta palaute otettiin firmassa vastaan asiallisesti ja luvattiin käydä vähän keskustelua aulapalvelun kanssa.

Uhkaava ulkoistus

Osallistuin tietosuoja-asiantuntijan ominaisuudessa keskusteluun erään ulkoistuskumppanin kanssa liittyen taloushallinnon tietojärjestelmiin. Pyysin tapaamisen pohjalle tietosuojaselosteita, jotka nopeasti lähetettiin. Tekstiä oli paljon ja pintapuolisesti näytti hyvältä. Kyse oli kuitenkin esimerkillisestä leveällä pensselillä piirtämisestä, jossa pyrittiin antamaan lähes rajattomat oikeudet tietojen käsittelyyn. Se ei ole asiallista toimintaa, eikä välttämättä lainmukaistakaan. Pieniä asia- ja tyylivirheitä oli roppakaupalla. Lisäksi tekstissä viitattiin lainsäädännön pykäliin numeroilla ”pykälän x momentti y” – sääli vaan että ko. pykälässä ei edes ollut niin montaa momenttia, ei nykyisessä tai edellisessä laissa. Se ei osunut myöskään edelliseen tai seuraavaan pykälään, eli ihan pieni kirjoitusvirhe ei ollut kyseessä. Palaute otettiin kuitenkin positiivisesti vastaan ja itse sopimuksiin tietosuoja-asiat kirjattiin asianmukaisesti. Pakko kuitenkin ihmetellä: eikö kukaan ole koskaan oikolukenut näitä?

Muuta mukavaa

Muutaman viikon aikana olen myös törmännyt lukuisiin tarpeettoman tiedon keräämisiin (=tietoja kerätään ilman osoitettua tarvetta), tietosuojaselosteen tai muun dokumentaation puutteisiin, valheellisiin EU/ETA säilytyslupauksiin ja pariin tarpeettomaan arkaluonteisen tiedon keräämiseen, sekä yhteen suoraan tietokyselystä kieltäytymiseen. Pikainen visiitti muutaman kotimaisen kuluttajatuotteita tai -palveluita myyvän yrityksen sivuille osoittaa, että huomattavan monella on asiassa eri kokoisia puutteita.

Tietosuojan hoitaminen asianmukaisesti ei ole niin vaikeaa, ei vanhalla lailla, ei nykyisellä. Laiminlyönnit ovat härskejä, alati lisääntyviä ja masentavia. Vain pienellä silmien avaamisella ja hyvin pienellä asiointitahdilla on jo tusina ongelmatapausta löytynyt muutamassa viikossa. Pystymme parempaan. Ongelman korjaamiseksi tarjoan nyt erittäin tiiviin henkilötietojen käsittelyn perusohjeen. Se ei kerro kaikkea, mutta jo tätä noudattamalla pääsee pitkälle. Sitä saa siteerata ja parempi apu on lähellä.

  • Kerää vain tietoja, joihin sinulla on perusteltu tarve.
  • Kerro tuo tarve ja tietojen käyttötapa tietojen keräämisen yhteydessä.
  • Käytä tietoja vain em. kohdan mukaisesti.
  • Vastaa kyselyihin ja poista tai korjaa tiedot pyydettäessä.
Julkaistu

Petteri Orpo – puolesta ja vastaan

Alma Median kysely kokoomusvaikuttajille toi vähän kierroksia puheenjohtajakisaan. Elina Lepomäki jättäytyi tässä vaiheessa pois, Antti Häkkäsen tilannetta ei vielä tiedetä. Otetaanpa siis hetkeksi pohdintaa nykyisen puheenjohtaja Petteri Orpon tilanteesta, plussina ja miinuksina.

Tämä blogaus on täysin puolueellinen, sillä sen kirjoittaa Lepomäen linjaa kannattava kokoomuslainen.

Paljon hyvää

Petteri on etevä debatoija, erittäin hyvää keskusteluseuraa niin poliittisten kilpailijoiden, omien kuin kansalaistenkin parissa. Hän on rento, asiallinen ja osaa yhdistää terävän älyn kunnioittavaan asenteeseen. Hän on varsin mallikelpoinen esimerkki asialinjan puoluejohtajasta, juuri sellaisesta joita räväkän populismin aikana tarvitaan vastapainoksi. Hän ei siltikään pelkää ottaa kantaa tilanteen sitä vaatiessa, joskin on ikuinen tasapainottelun laji sanoa asia riittävän terävästi, mutta ilman populismiin kääntyvää yksinkertaistamista. Mielestäni hän osaa tämän tasapainottelun hyvin.

Erityisen kehun annan siitä, että hän on ollut väärässä, löytänyt virheen edestään ja myöntänyt sen. Hänellä petti pelisilmä hoitajamitoituskohussa, mutta hän pesi pyykkinsä melko hyvin. Virheiden tekeminen yhdistää meitä kaikkia, mutta fiksuimmat meistä myöntävät virheen, nuolevat haavansa ja nousevat takaisin ylös.

Haasteitakin piisaa

Vaikka kansalaisten poliittinen muisti on lyhyt, samaa ei voi sanoa median tai vastapuolten kyvystä lyödä arkaan paikkaan. Petteri yhdistetään hoitajakohuun, terveydenhuollon sokeaan yksityistämiseen sekä turvapaikanhakijakriisin huonoon hoitoon. Sillä ei ole juurikaan merkitystä mikä hänen henkilökohtainen osa näissä oli tai mitä hän oikeastaan ajoi takaa, sillä vaaleissa äänestetään mielikuvia. Menneisyyden painolasti on melko painavaa eikä sen siivoamiseen ole mitään taikakeinoja.

Yksi käyttämätön keino olisi rohkeampia otteita tulevaisuuteen. Ehdotin itsekin yhtä Petterille lupsakalla ”REISKA” -työnimellä, viitaten modernimpaan yrittäjyysasenteeseen. Poliittinen kenttä on täynnä paikkoja, joissa olisi tilaa määrätietoiselle, tulevaisuuteen katsovalle visiolle. Mielestäni katse on edelleen liikaa peruutuspeilissä ja perinteisissä taustainstituutioissa. Nyt pitäisi ottaa tulevaisuutta kiinni sarvista. Rohkeat, tutkimukseen perustuvat irtiotot ja tuoreet näkökulmat saisivat kuulua nykyistä paljon kovemmin. Puheet ovat selkeitä ja fiksuja, mutta turvallisia, vanhoihin malleihin nojaavia, eikä niillä saa uutta kaikupintaa. Petteri puhuu terävästi, mutta antaa muiden asettaa agendan. Tämä on ongelma, sillä vaikka Kokoomuksen kannatus ei vuoda pahasti, se ei myöskään osoita aktiivista kasvua.

Hyvä debatti voi piristää

Petteri voi olla hyvä puheenjohtaja vastakin, mutta paljon riippuu siitä miten siihen päästään. Pohjalle tarvitaan terve, laaja-alainen ja vaikeitakin kysymyksiä puiva debatti, jossa kuitenkin pidetään kunnioitus ja arvostus mukana. Jos valinta vaikuttaa liikaa kabinettipäätökseltä ja liian vähän puolueen itsetutkiskelulta, jää mandaatti äänestäjien silmissä heikoksi. Puoluejohtajan vahva asema ei ole populismien matkimista, vaan osoitus siitä että asemaan päästäkseen on ensin tehtävä kovaa työtä.

Puheenjohtajaa ei ole vielä valittu eikä debatti alkanut. Itsetutkiskelulle tuore kysely antaa kuitenkin hyvää pohjaa. Pohtikaamme, puhukaamme, kehukaamme ja sparratkaamme toisiamme. Nyt ei ole oikea aika olla hiljaa mukavuussektorin keskipisteessä. Politiikkaa on hallituskritiikin ulkopuolellakin.

Julkaistu

Ylläpitääkö AY-liike laitonta henkilörekisteriä?

Ymmärrän vilpittömästi tuoreessa työmarkkinataistelussa molempien osapuolten pyyntöjä. Sen sijaan en ymmärrä kaikkia metodeja, herjauksia ja uhkauksia joita heitellään. Jotkut AY-aktiivit ovat uhanneet haitata rikkureiksi väitettyjen työnsaantimahdollisuuksia jatkossa. Se implikoi listaa näistä henkilöistä – suomeksi sanoen, laitonta henkilörekisteriä.

”He tietävät miten heille käy”

Ylläolevan sitaatin on esittänyt mediassa eräs AY-aktiivi, jonka nimeä en katso tarpeelliseksi mainita maalittamisen kohteeksi. Vastaava uhkaus on eri sanamuodoin esitetty useaan otteeseen viime päivinä, kohdistettuna liiton ulkopuolisiin työntekijöihin. Koska kyseiset henkilöt eivät ole liiton jäseniä, ei liitolla ole laillista oikeutta pitää heistä kirjaa. Työnantajalla ei myöskään ole laillista oikeutta ilmoittaa heidän henkilötietojaan liitolle.

EU:n henkilötietodirektiivi on noin 100 sivua jäätävän sekavaa, lukukelvotonta byrokraattista soopaa. Kyllä, olen lukenut, useasti. Onneksemme Tietosuojavaltuutetun toimisto on tehnyt helppolukuisen version. Tietosuojan asiallisen hoitamisen ydinsanoma on oikeastaan todella helppo, täältä pesee:

  1. Kerää vain tietoja joiden keräämiseen sinulla on perusteltu tarve.
  2. Ilmoita tämä tarve tietoja kerätessä sekä kerro miten aiot tietoja käyttää.
  3. Käytä tietoja vain ed. kohdassa mainitulla tavalla.

Laissa on myös erillisiä tarkennuksia erityisten tietojen käsittelyyn, eli kun puhutaan tiedoista jotka ovat erittäin arkaluonteisia. Näihin tietoihin sisältyy ammattiliiton jäsenyys. Siteeraan viranomaista:

Näitä tietoja on suojeltava erityisen tarkasti, koska niiden käsittely voi aiheuttaa huomattavia riskejä henkilön perusoikeuksille ja -vapauksille.

Kansankielellä sanoen, tällaista tietoa pitää käsitellä silkkihansikkain. En ole juristi tai tuomari, mutta olen alati valmis väittämään että liiton jäsenyystiedon käsittely kostotarkoituksiin ei ole lainmukaista. Tietosuojarikoksen määrite todennäköisesti täyttyy.

Oikea murhe, oikeat välineet

Edelleen, jopa yrittäjänä, olen valmis koska vaan allekirjoittamaan AY-liikkeen tarpeen yhteiskunnassa. Syyt eivät ole vain historiallisia, vaan näen niille yhä suurempaa tarvetta esimerkiksi alustatalouden ja pätkätöiden aikana. Liitoista kuitenkin pakenee jäseniä kovaa vauhtia ja on varmaa, että uhkailut eivät tilannetta paranna. AY-liikkeillä on kaikki keinot ja varat tilanteen korjaamiseen, mutta näitä keinoja ei ole nyt nähty.

Koston hautominen lakia rikkoen on huono polku. Mikäli tarkoitus on turvata työntekijöitä vastakin, on suositeltavaa pysähtyä hetkeksi itsetutkiskeluun. Kostaja häviää pelin aina.

Julkaistu

Valtio ei osaa ostaa

Politiikkaradiossa keskusteltiin yksityisistä sote-toimijoista, Valtiontalouden tarkastusvirasto on jo vuosikausia valitellut surkeista IT-palveluiden ulkoistamisista ja katastrofeja kuullaan tuon tuosta. Rakentaminenkaan ei suju, Olympiastadionin ikävä esimerkki on jotain hirveää. Onko valtio täysin kyvytön hankkimaan yksityisiä palveluita? Ei aivan, yksi poikkeus löytyy…

Palvelun ostaminen on vaikeaa

Minun työkokemukseni on lähinnä yksityiseltä sektorilta ja pienessä määrin kolmannelta sektorilta. Olen osallistunut useisiin suuriin hankintaprosesseihin, vaikeisiin järjestelmiin ja sopimuksiin. On hyvin helppoa epäonnistua hankinnoissa, ylittää budjetti ja saada rikkinäinen lopputulos. Kun asiaa tutkitaa, syyllisiäkin usein löytyy useita, mutta lähes aina ongelma tiivistyy yhteen asiaan: ostajan asiantuntemuksen puute. Jos ostaja ulkoistaa asiantuntemuksen liialti myyjälle – kuten valtio lähes aina tekee – ostaja ei koskaan saa mitä haluaa, koska ostaja ei edes koskaan itse pohdi mitä haluaa. Hankinta voi vain epäonnistua.

Valtio on elänyt tiukalla taloudenpidolla. Väkeä pitää vähentää ja tilannetta paikataan sitten konsulteilla. Jostain syystä kymppitonni palkkoihin on mahdotonta hyväksyä, mutta miljoona konsulteille menee budjetista läpi heittämällä. Seuraava on täyttä totta: projektien yhteydessä kahdella puolen pöytää istuu saman alan toimijoita. Toisella puolen on valtion työntekijä, jolla on tuplat isompi vastuu, puolet pienempi palkka, surkeammat edut ja jakkara heiluu. Toisella puolen on konsultti, joka tienaa enemmän tekemällä vähemmän. Tätä tapahtuu aivan koko ajan, viimeisimmät tuntemani tapaukset ovat viikon takaa, eikä tässä nähdä ongelmaa.

Asiantuntijat ovat todenneet, että valtio ei voi ulkoistaa sosiaali- ja terveydenhuollon vastuuta. Yksityiset voivat auttaa asiassa, paljonkin, mutta eivät isäntänä. Aivan saman ajatusmallin pitäisi päteä muuhunkin. Tietojärjestelmien hankinnassa pitäisi valtiolla olla omilla palkkalistoillaan hyviä teknologian osaajia, joilla on valta ja vastuu sekä kollegoiden tuki. Rakennuspuolella pitäisi olla esimerkiksi rakennustarkastajia omasta takaa, huippuosaajia joilla on tarpeeksi aikaa tehdä työnsä. Näiden vastuiden ulkoistaminen ei ole toiminut koskaan. Ei koskaan.

Investoi osaamiseen

Julkishallinto ei ole houkutteleva työpaikka asiantuntijalle, joka haluaa haasteita, kunnioitusta, vastuuta ja asiallisia työoloja. Ei kuuta taivaalta, mutta perusasiat pitäisi olla kunnossa. Työolot ovat huonot, ilmapiiri karmiva, johtoa ei voisi vähempää kiinnostaa asiat ja päälle tulevat vielä jatkuvasti osaajien yli kävelevät poliitikot. On totta, ettei ole rahaa palkata osaajia, mutta eipä ole paljon puitteitakaan heille. Tämä ei ratkea helposti, eikä se ratkea ollenkaan jos ongelmaa ei edes myönnetä. Poliitikko ei voi myöntää julkisesti, ettei hän tiedä kaikesta kaikkea. Kannattaisi, nimittäin rehellisyyskin voi tuoda ääniä.

Joten tässä suossa ollaan – paitsi niin, se yksi poikkeus. Armeijan hankinnat menevät keskimäärin vähän paremmin. Miksi? Koska sotilasteknologian hankinnoista ovat päättämässä sotilaat. Luulisi tämän esimerkin jo muistuttavan, että asiantuntijalle on käyttöä. Jos et tiedä mitä ostat, et tiedä mitä saat.

Julkaistu

Hoitajien palkkatoive hukkuu inhimillisyyden alle

Hoitajien vaatimukset palkankorotusten tasa-arvoerästä ovat pinnalla ja pysyvät siellä hyvän aikaa. Keskivertokansalaisen on helppo ymmärtää vaatimuksia ja kieltämättä olisi jo korkea aika nostaa hoitohenkilökunta palkkakuopasta ja muutoinkin surkeista työoloista. Se ei kuitenkaan onnistu ennen kuin jotain merkittävää tapahtuu aivan muualla yhteiskunnassa.

Meitä ei solidaarisuus koske!

Politiikkaradion keskustelussa muistutettiin tärkeästä kohdasta Sipilän kikykikkailussa, joka sattui hoitajiin kovasti. Tässähän olivat mukana kaikki – paitsi röyhkeimmät, tietenkin. Oli tärkeää, että esimerkiksi ahtaajat mainittiin nimeltä. AKT on malliesimerkki liitosta jossa asiat hoidetaan nyrkein ja yhteiskuntaa ollaan aina valmiina kiristämään röyhkeimmin mahdollisin tavoin. Heillä maailma on minä itte ja kaikki on hyvin kunhan juuri minä itte saan kaiken heti nyt, palakoon muu maailma ympärillä. Tämä on se maailma, jossa Tehyn kaltaiset toimijat elävät.

Hyvän hoitajan on elettävä ihmisen tasolla, toimittava osana inhimillisyyttä ja reilua yhteiskuntaa. Siinä maailmankuvassa on rajatusti tilaa äärimmäiselle itsekkyydelle. Tietenkin hoitajien järjestöt ovat tiukkoja, osaavia ja jämptejä, mutta heidän maailmankuvansa ei yksinkertaisesti kykene siihen määrään röyhkeyttä ja täydellistä, maailmaa halveksivaa itsepäisyyttä jota työmarkkinapöydässä edellytetään. He eivät ole valmiita jättämään potilaita kuolemaan saadakseen pointtinsa läpi. Siten he eivät voi yksin voittaa taistelua reilummista palkoista.

Tarvitaan yhteiskunnallista vaakakuppia

Jokainen ymmärtää, että lisärahan saaminen yhteen paikkaan tarkoittaa sen poistumista toisesta. Vähän enemmän oppinut myös ymmärtää, että tuloveroja korottamalla ei pystytä lisäämään valtion verotuloja, vaan ne pikemminkin vähenevät niin toimien. Ainoa tapa saada hoitajien tilanne kuntoon on saada joku muu pärjäämään vähemmällä. Jonkun on luovuttava saavutetuista eduistaan jotta hoitajat voivat saavuttaa perustason solidaarisuuden. Joka ikinen poliitikko on mieluusti valmis lupaamaan paljon kaunista kaikille, mutta vain vastuullinen päättäjä ymmärtää nimetä reunaehdot.

Kuka on valmis nielemään ylpeytensä hoitajien vuoksi? Hallitus voisi korjata kaupallisten säätiöiden verotusta, kuten VTV ehdottaa, mutta RKP ei siihen suostu. Hallitus voisi korjata työmarkkinajärjestöjen verotusta, kuten lukuisat tutkijat ehdottavat, mutta SDP ei siihen suostu. Hallitus voisi tinkiä yritystukiaisista tai haitallisista energiatuista kuten laajalti ehdotetaan, mutta kepu ei siihen suostu. Hallitus voisi tilkitä harmaata taloutta, mutta yksikään hallituspuolue ei siihen suostu. Tai tämä sama lyhyemmin: joka ikinen päätös joka tarvitaan hoitajien auttamiseksi, edellyttää että rahaa otetaan sieltä mistä sitä on otettavaksi. Kansalaisilla ei ole varoja enää otettavaksi. Kansalaiset eivät juuri murise kun heiltä ryöstetään, mutta varakkaat laitokset kyllä murisevat.

Hallituksen pitää olla ilkeä sikailijoille jos he haluavat olla kilttejä ihmisille. Tässä ei ole onnistunut yksikään hallitus, oli mukana aivan mitkä tahansa puolueet. Jotain merkittävää on tapahduttava jotta Suomessa arvostettaisiin pari tonnia kuussa tekeviä hoitajia enemmän kuin miljoonan kuussa tekeviä säätiöiden johtohahmoja.