Kaikki blogaukset

Muinaishistorian aikaan muistan osallistuneeni Tampereen pieneen pride-marssiin, joka oli lähinnä massa värikkäästi pukeutunutta poppoota marssimassa pätkän Hämeenkatua ja kuuntelemassa lopussa vihreän paikallispoliitikon lausuntoja. Kun katson minkälainen kaupallinen ja väkevän puoluepoliittinen tapahtuma on menossa tänä päivänä, olen toisaalta ilahtunut, toisaalta ymmälläni. Yhtä kaikki, mielestäni jo vuosikymmeniä sitten oli perusidea selvä: tervetuloa, kuka oletkin, jos asia kiinnostaa.

Protokollaosasto, lepo

Yhteiskunnan kahtiajako, identiteettipolitiikka tai intersektionaalinen feminismi – näitä kaikkia on medioissa tarjottu selitykseksi eri ilmiöille jota priden ympärilläkin on. Löytyy mm. heteroseksuaalien osallistumisetiketti, joka sisältää ohjeen katsoa koko ajan omiin varpaisiinsa, olla puhumatta mitään ellei korkeamman uhriryhmän edustaja sinulta varta vasten kysy ja lisäksi heidän kaikkia ohjeita pitää noudattaa kritiikittömästi, ja kaikenlainen juhlahenki on ehdottomasti kiellettyä. Kyllä, tuo on ihan vakavalla mielellä kirjoitettu ja kyllä, se on äärimmäisen pieni vähemmistö joka moista ajattelee eikä se edusta mitään virallista ohjeistusta. Mutta se hämmentää. Tosiasiassahan linja on tuttu ja selkeä: tule, viihdy, kunnioita toisia ja hyväksy että paikalla on erilaisia ihmisiä. Aivan samat ohjeet voisi antaa kirkon kesäjuhlille. Ei mitään ongelmaa.

Bisnes pyörii

Tänä päivänä bisnes jos toinenkin lätkäisee sateenkaaria logoonsa mukaan. Se on liiketaloudellisesti järkevää, saa halpaa mainosta. Minä en henkilökohtaisesti anna paljoa arvoa mainoskampanjoille. Minua kiinnostaa miten firma toimii tosielämässä ja mainostemppu voi olla halpa temppu. Lisäksi minua hieman pelottaa ajatus, että erilaisten seksuaali- ja sukupuoli-identiteettien kirjo on pelkkää bisnestä joillekin. Seksuaalinen itsemääräämisoikeus ei ole markkinointitempaus. Fiksusti toimivat firmat toki ymmärtävät tämän ja myös toimivat kuten markkinoivat. Festivaalien paisuessa ja kaupallisuuden lisääntymisessä priden ympärillä kehitys firmakeskeisyyteen on luonnollinen askel. Olen aivan liian paatunut epäkaupallisen kulttuurin ystävä että tätä purematta nielisin, mutta ymmärrän miksi näin on käynyt. Olkoon näin, mutta minulle on turha yrittää myydä teeman mukaista krääsää. Minulla aate on sydämessä eikä sitä materialla ruokita.

Jos haluat

Pride ei ole mikään pakko. Suomi on täynnä tapahtumia ja tempauksia jotka näkyvät kaduilla ja firmoissa, eikä niistä mihinkään ole pakko osallistua. Tätä on tärkeä korostaa. Inklusiivisuus tarkoittaa nimenomaan vapautta ottaa osaa, ei vain prideen vaan kaikkeen yhteiskunnan toimintaan, olit sitten minkälainen vaan. Ketään ei pakoteta. Toisaalta, ketään ei myöskään pakoteta pahoittamaan mieltään. Jos et pidä, älä osallistu. Ei maailmassa kaikki ihmiset pidä kaikista tempauksista ja jos aiot mielesi pahoittaa kaikesta mistä et pidä, tulee päähän pipi. Muistakaa tämä molemmin puolin: Niin osallistuminen kuin myös kohtelias kieltäytyminen on täysin sallittua, eikä siihen sisälly mitään massiivista arvolatausta.

Kirkossa on ongelmia

Valtionkirkkomme osallistumisesta on tehty paljon meteliä. Haluaisin tässä kohtaa antaa puheenvuoron Oula Lintulalle, joka tiivisti asian minua paremmin.

Kirkosta erotaan, koska se syrjii homoja, suosii homoja, antaa äänen perussuomalaisille, antaa äänen vihervasemmistolaisille, edustaa äärikonservatismia, edustaa ääriautoritärismiä, edustaa ääriliberalismia ja edustaa ääriradikalismia.

Jokaiselle jotain. Kuka on vielä jäljellä?

— Oula Lintula (@OulaLintula) June 25, 2019

Ehkäpä merkittävintä kirkon pride-osallistumisessa on se apu mikä sillä on kirkon parissa oleville, työntekijöille ja vapaaehtoisille. Heistä monia on syrjitty niin kirkon sisältä kuin ulkoakin ja heille ojennetaan nyt mitä kristillisintä tukea. Kirkolla on ihan oman mittakaavansa soppa keitettävänä koko aiheen ympärillä ja onnekseni minä en joudu siinä keskellä istumaan. Tässä ja nyt on kuitenkin kyse lähimmäisen auttamisesta. En valitettavasti osaa suuttua siitä.

Mihin nyt?

Kuten moni liberaalimpikin päättäjä muistuttaa, Suomessa tilanne ei ole järin paha. Translaki vaatii toimia ja muutamia muitakin korjausliikkeitä vielä mahtuu eri suuntiin. Itse haluaisin nähdä lainsäädännön jossa äärimmäisen harvassa paikassa otetaan mitään kantaa sukupuoliin ylipäänsä. Maailmalla tilanne ei ole yhtä hyvä ja solidaarisuudelle on käyttöä. Viime vuosina pride-tempausten ympärillä on ollut hieman haasteellista suhtautuminen esimerkiksi sekulaareihin maahanmuuttajiin, jotka pitävät tiettyjä islamin haaroja seksuaalivähemmistöjen vihollisina. Mielestäni heitä ei pitäisi hiljentää rasismileiman pelossa, vaan rohkaista avoimeen dialogiin. Se ei ole helppoa ja riskejä keskustelun degeneroitumisesta kieltämättä on, mutta eipä priden tehtävä ole koskaan ollut helppojen asioiden hoito. Tämä on haaste tässä ja nyt, siihen vastattakoon.

En ymmärrä mitä kaikkea pride-viikko on tänä päivänä. En ymmärtänyt vuosikymmeniä sittenkään. Ymmärrän kuitenkin yksinkertaisia asioita: jos ihmisillä on hauskaa yhdessä ja se saa heidät juhlimaan, se on hyvä juttu. Jos et halua juhlia, sinun ei tarvitse. Lopulta asia on juuri näin yksinkertaista, ellei sitä nimenomaisesti halua vaikeaksi vääntää. Iloista juhlahenkeä siis kaikille niille jotka juhlahenkeä etsivät.