Nyt onkin sitten marttyyrien aikaa

Nyt kun vaalit ovat takana päin ja uudet tulossa ollaan varmaan niitä marttyyreja no kaikkeen pitää kait sitten tottua .

Mutta todellisuudessa ei ne ihan oikeita marttreja ole vaan lähinnä ne ovat marttyyreja vai ihan omasta mielestään .

Ja siinä sitten samalla sanomaan emme vaihda kommisaaria se vaan on isoimman puolueen mandaatti ja sellasena se tulevassakkin on .

Mutta eipä kait sitä mielellään mistään luopuisi vaikka yhdessä asiat olisikin sovittu kauan sitten

Voihan se olla vaikka emmentaali joka niiden päitä vaivaa .

Mutta lopettakaa tuo  marttyyri asenne siitä ei ole kellekkään minkään asteen hyöty prosenttia

Korkeintaan jos on saama puolella se onkin miinus merkkistä jos edes sitäkään

Ulkona tosin nyt 1,3 astetta miinuksella seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Opetammeko syyllisyyttä?

Tiedekeskeisen verkkojulkaisu Quilletten perustaja Claire Lehman totesi hänen päiväkoti-ikäisen lapsensa palaavan kotiin yhä useammin syyllisyyden olo niskassaan. Poika tuntee syyllisyyttä ja mielipahaa mm. ilmastosta ja siirtomaavallan ajoista. Lähihistoriamme jo muistuttaa toisaalta miten huono idea on opettaa lapset syylliseksi ja toisaalta miten paljon hyvää saisi aikaan erilaisella asenteella.

Niin Suomessa…

YYA-Suomessa ei ollut paljoakaan pulaa neuvostomielisestä opetuksesta. Opetimme lapset rakastamaan itänaapuria ja tuntemaan syyllisyyttä siitä että sotaveteraanien paskiaiset kehtasivat sotia rakastavaa Stalinia vastaan. Veteraanimme saivat elää hylkiöinä vuosikymmeniä, osaamisemme kapeni ja lopulta päädyttiin luomaan rankkoja poliittisia jakolinjoja yliopistoja myöten. Opetimme lapsia rakastamaan massamurhaajaa ja näkemään maailman todella kapeasti. Kun ontto pallo vihdoin puhkesi, koko maa oli melkoisen hukassa, niin hukassa ettemme vieläkään ole uskaltaneet käsitellä 1990-luvun mustia vuosia.

…kuin Saksassa…

Saksalaiseen koulujärjestelmään kuuluu keskeisesti opetus syyllisyydestä juutalaisten kansanmurhaan. Painotus tähän on jopa niin vahva että muut Hitlerin murhaamat miljoonat eivät aina mahdu sivulauseeseenkaan. Tämän myötä Saksa on oppinut rahoittamaan miljardeilla Israelin toimintaa, kääntäen katseen sivuun aina kun siviilejä murhataan. Paitsi että tämä on tehnyt taas uuden sukupolven saksalaisia joilla on verta käsissään, se on myös tuhonnut ison osan historiantutkimusta ja potentiaalia kansainväliseen diplomatiaan. Poliittinen väkivalta on saanut kasvualustaa, rikosseuraamuslaitos toimii ylikierroksilla ja poliisin rinnalle ilmestyi lain yläpuolella toimiva mielipiderikosten tutkinta- ja tuomintalaitos, surkuhupaisasti nimettynä erään vähemmän totuudesta piitanneen henkilön mukaan.

…kuin vähän muuallakin

USA:ssa syyllisyysopetus ja sen jatkotoimet ovat johtaneet ennennäkemättömän rajuihin eriarvoistumisiin ihmisryhmien välillä. Ruotsin syyllisyysmalli on johtanut haluttomuuteen parantaa kotoutumista ja onpa etninen väkivaltakin siellä päässyt melkoisiin liekkeihin. Ihan oma tarinansa on väkivahvan ilmastosyyllisyysopetuksen luonnollinen kääntöpuoli, joka ilmastodenialisminakin tunnetaan. Kun ampuu kovilla, joku ampuu vähintään yhtä kovilla takaisin.

Sekä tietenkin se isoin asia, joka ansaitsee oman kappaleensa: onko se ihme että yhä nuoremmat lapset sairastuvat yhä pahempaan ahdistukseen ja masennukseen, kun päivästä toiseen opetamme heidät vihaamaan itseään ja ruoskimaan itseään vääryyksistä joita he eivät ole tehneet. Sanat eivät riitä kertomaan miten paljon meidän vastuullisiksi väitettyjen aikuisten pitäisi hävetä. Kasvatamme sukupolvea jotka näkevät edessään vain dystopian, tuhon ja kuoleman. Varastimme kokonaiselta lasten sukupolvelta toivon ja uskon huomiseen. Tuo jos mikä on perisynti.

Toivon päälle voi rakentaa huomisen

Tietenkin meidän pitää toimia fiksummin maapallon kasassa pitämiseksi. Se on jättimäinen tieteen haaste joka tarvitsee koko yhteiskunnan voimia. Meillä on semmoisesta esimerkki, 1960-luvulta kun joku pöhkö ajatteli että pitäisi saada ihminen kuuhun. Syyttivätkö jenkit silloin kouluissa nuoria siitä etteivät heidän isovanhempansa käyneet kuussa? Ei, silloin oli toivoa, uskoa siihen että pystymme ihmeisiin, eikä taivaskaan ole enää rajana. Toivo synnytti USA:han kokonaisen sukupolven tiedenaisia ja -miehiä, uusia tieteenhaaroja ja hyvinvointia.

Täytettäköön suuren syyllisyyden tila toivolla, yhteisellä rohkeudella ja globaalilla asenteella jolla ihan joka ikinen – kotimaahan, ihonväriin tai asemaan katsomatta – haluaisi uskoa semmoiseen maapalloon jota kehtaisi esitellä uusillekin sukupolville. Ehkä jopa uusille vieraille. Syyllisyyteen keskittyminen johtaa masentumiseen, kaoottisuuteen ja saamattomuuteen. Toivo johtaa voimaantumiseen, ylös katsomiseen ja käden ojentamiseen uudelle ystävälle. Eiköhän valita fiksumpi polku.

Suvaitsevaisuuden syövereistä – 2

Halla-ahon Scripta

Itse suvaitsevaisuuden apostolille, HS:n toimittaja Saska Saarikoskelle,  on jäänyt päähänpinttymiksi kaksi poliitikkoa, joita hän ei suvaitse:
D. Trump ja J. Halla-aho. Artikkelisarjan toinen osa käsittelee tri Halla-ahoa.

Päivän paperi-Hesarissa on Saarikosken kolumni: Halla-aholla on tilaisuus tehdä iso palvelus.  Siinä Saarikoski ei kuitenkaan osaa kertoa, mikä tuo palvelus olisi. Oletan kuitenkin, että Saarikosken käsitys siitä eroaa siitä, mitä Halla-ahoa tai persuja äänestäneet ajattelevat.

Niinpä nettiversiossa se on korjattu muotoon:
Halla-ahon kirjoitukset ovat niin poikkeuksellisia, että niistä on pakko puhua, mutta samalla niiden poikkeuksellisuus on tehnyt niistä puhumisen vaikeaksi

Saarikoski todellakin pahoittelee, että media ei ennen vaaleja nostanut esille Halla-ahon Scripta-blogeja, vaikka ne ovat vaivanneet Saarikoskea yli kymmenen vuoden ajan. Vasta, kun Antti Rinne käytti niitä sulkeakseen PS:n hallituksen ulkopuolelle, on niistä jälleen lupa kirjoittaa. Ikävä kyllä vaalit oli ja meni, eikä media pystynyt torpedoimaan PS:n vaalivoittoa.

Saarikoski väittää, että nyt Halla-aho on reagoinut ja vetänyt takaisin kaikkein ”julkeimpia” juttujaan. Sikäli kuin itse ymmärsin, Halla-aho on pahoitellut joitakin käyttämiään ”brutaaleja” ilmaisuja, mutta itse asiasisällöstä ei ole tinkinyt. Ja hyvä näin.

”Ei ole käskyjä” – joten Venäjä ei hyökännyt

Otsikossa on yksi sotahistorian kirjoituksen dilemmoista.

Sotahistoriaa kirjoitettaessa arvokkaimpia dokumentteja ovat alkuperäiset arkistodokumentit. Se komentaja käski sinä päivänä tekemään sitä ja sitä.

Jos jotakin on vain tapahtunut, niin se ei ole niin arvokas todiste kuin, että löytyy arkistosta käsky, josta ilmenee kuka on sen hyökkäyksen, tms. käskenyt.

Venäjää koskien tämä on erityinen ongelma, sillä tärkeät arkistot eivät yleensä aukene edes puoli vuosisataa tapahtuman jälkeen puolueettomille tutkijoille. Siten joudutaan kokoamaan faktaa kuten tuhansia paloja käsittävää palapeliä.

Edellä mainittuun ongelmalliseen ”teräsbetonipatoon” on kuitenkin silloin tällöin ajoittain tullut pieniä ”halkeamia”, joista alkuperäisdokumentteja on päässyt vuotamaan tutkijoiden käsiin.

Yksi sellainen ”halkeama” oli kun neukkula kemahti ja juopon presidentti Jeltsinin aikana jotkut tutkijat pääsivät lähinnä vahingossa satunnaisesti penkomaan joitakin arkistoja lyhytaikaisesti. Silloinkaan eivät suinkaan kaikkia arkistoja. Hyvin monet arkistot ovat Venäjällä edelleen tiukasti suljettuja koskien vaikkapa vuotta 1941. Mitä kaikkea silloin tapahtui ja kenen käskystä?

Jokainen ”vuoto” on arvokas ja auttaa kasaamaan palapeliä nimeltään historiallinen totuus. Tietysti pitää koko ajan olla tarkkana, että ei erehdy luulemaan väärennettyä dokumenttia aidoksi.

Talvisota on sotahistoriassa jo yleisesti ottaen selvää ”pässinlihaa” – mutta sieltäkin puuttuu usein niitä alkuperäisiä arkistodokumentteja.

Siksi muutaman päivän kuluessa nettiin ripustamani neljä alkuperäistä käskyä ovat arvokkaampia kuin moni niitä lukeva tietääkään:

Voroshilov alkoi johtaa sotatoimia Suomea vastaan 9.12.1939

Ylipäällikön käsky 9.12.1939 8. Armeijalle

Ylipäällikön käsky 10.12.1939 14. armeijalle ja Pohjoiselle laivastolle

Ylipäällikön käsky 10.12.1939 9. Armeijalle

Tässä ei tietenkään ole kaikki, mutta on nimenomaan konkreettisia käskyjä, joista ilmenee Venäjän tavoitteita.

Ilmenee myös jopa divisioonan resoluutiolla mitä minkin divisioonan piti saada aikaiseksi. Tiedetään mitä ne tekivät, mutta nyt on olemassa myös ne kysytyt käskyt.

Kyseessä eivät olleet Venäjän armeijan lomalaiset, jotka olivat eksyneet Suomen alueelle – kuten nyt väitetään olevan Ukrainan alueella.

Entäs sitten, jos ei olisi Jussi Halla-ahoa?

Suomalaiset ovat tunnetusti sinisilmäisiä ja  hyväntahtoisia hölmöjä. Tämä pätee myös poliittiseen eliittiimme.

Maahanmuuttoon on suhtauduttu Suomessa ikään, kuin meillä olisi varaa ottaa maahan vaikka kuinka paljon tulijoita ja elättää heidät ilman mitään vastinetta.

Ruotsi on pelottava esimerkki siitä mihin hyväntahtoinen hölmöys voi johtaa. Ruotsissa on tapahumassa kovaa vauhtia väestön vaihdos, jossa Ruotsissa syntyneiden osuus väestöstä vähenee ja maahanmuuttajien (pääosin islamilaisten) osuus väetöstä liääntyy. Nyt jo on Ruotsissa syntyneiden osuus väestöstä vain 80 %. Ruotsin pääministeri on itse myöntänyt, että he ovat tehneeet paljon virheitä maahanmuuttoasioissa.

Pitääkö meidän tehdä samat virheet?

Meillä on sama kehitys edessä, jos emme viimeistään nyt reagoi asiaan tarpeeksi tehokkaasti.

Puolueista kaikki muut, kuin Perusuomalaiset  ovat valmiita ottamaan maahan jatkuvasti lisää elintasopakolaisia elämään meidän kantasuomalaisten kustannuksella.

Perusuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on jo yli 10 vuotta yrittänyt herättää suomalaiset tajuamaan, että maahanmuutto on Suomelle kohtalon kysymys. Mutta hän on saanut vain lokaa niskaansa ja hänet on jopa yritetty eristää poliittisesta elämästä.

Nyt viime vaaleissa kansa antoi vahvan mandaatin Halla-aholle, joka tarkoittaa, että kansalaiset ymmärtävät maahanmuuton suuren merkityksen Suomen valtiontaloudelle, yleiselle turvallisuudelle ja varsinkin naisten koskemattomuudelle.

Halla-aho on nyt ollut jo vuosia poliittisen eliittimme kusitolppana, vaikka hän on tehnyt suuren palveluksen isänmaallemme olemalla maahanmuuton unilukkarina.

Jos ei meillä olisi Halla-ahoa ja hänen paineesietokykyään olisimme jo samasa tilanteessa, kuin Ruotsi on tänään.

Herätkää lopultakin te saatanan tunarit ja kuunnelkaa, mitä Halla-aholla on sanottavaa.

Kaupunki pyörien tulo kaupunkeihin

Kuuntelin tossa ihmetellen ilmoittamista että nuot kaupunki pyörät olisi tullut v 2018

No ei se pidä paikkaansa jos ne on tullut Helsinkiin v 2018 meillä niillä kuljettin jo 2010 ekoina vuosina

Ihan tarkkaan en muista milloinka niitä näin eka kerran mutta sanotaa nyt vaikka vuonna 2012

Ei ne ole tullut viime vuonna ja eivät ekana tulleet Helsinkiin  seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Sri Lankan terroristi-iskun kommentointi paljastaa vasemmiston antikristilliset aseneteet

Pääsiäissunnuntaina islamilaiset itsemurhapommittajat räjäyttivät pomminsa kolmessa kirkossa ja kolmessa hotellissa Sri Lankassa, tappaen yli 300 ja haavoittaen yli 500 paikallista kristittyä sekä länsimaalaista turistia.

Vaikka näiden hirvittävien veritekojen kohteena olivat nimenomaan kristityt, monet länsimaiset huippupoliitikot lähettivät hyvin omituisesti sanotettuja viestejä, joissa he kieltäytyivät huomiomasta ja lausumasta ääneen, että kohteena olivat juuri kristityt He käyttivät ilmausta ”pääsiäisen viettäjät”.

Suomalaisessa Talouselämän artikkelissa (linkki) kehdattiin jopa esittää, että iskut olisivat olleet suora ja väistämätön seuraus muslimivastaisuuden kasvamisesta. Eli artikkelissa haettiin epäsuorasti oikeutusta tapahtuneelle: jos muslimivastainen ilmapiiri nousee, niin onko sitten mikään ihme että tällaista tapahtuu.

Loppukaneetti: Pitäisikö meidän,länsimaalaisten, siis muidenkin kuin vasemmistolaisten, mielistellä nykyistä enemmän muslimeja, jotta he muuttuisivat taikamuslimeiksi jotka integroituvat länsimaihin yhden sukupolven aikana tultuaan maahan ja jotka hyväksyvät mukisematta sanonnan maassa maan tavalla?
JK: Kirjoitukseni on loppukaneettia lukuunottamatta lainaus ja lyhennelmä lähteestä: Oikea Media, artikkelin kirjoittaja Jukka Rahkonen. Artikkelin otsikko: Sri Lankan tapahtumien kommentointi palastaa vasemmiston antikristilliset asenteet.

Suvaitsevaisuuden syövereistä – 1

Itse suvaitsevaisuuden apostolille, HS:n toimittaja Saska Saarikoskelle,  on jäänyt päähänpinttymiksi kaksi poliitikkoa, joita hän ei suvaitse:
D. Trump ja J. Halla-aho.

Kaikki muistanevat Saarikosken kuuluisan ennustuksen ennen USA:n pres.vaaleja: Todennäköisyys Trumpin valinnalle 0,0.

Todennäköisyyslaskentaa

Ja ennen kuin Trump oli vihitty virkaan, alkoi kuulemma jo kahden vuoden lähtölaskenta:

Trump viralta kesken kauden

Jopa Fingerporin piirtäjä on huomioinut Saskan tavan muotoilla otsikkoja:

Saarikoski Fingerporissa

Tämän päivän Hesarissa Saarikoski palaa toiseen pakkomielteeseensä: Halla-ahoon ja tämän Scripta-teksteihin. Jatkan siitä myöhemmin kommenteissa.

 

Ylipäällikön käsky 10.12.1939 9. Armeijalle

Kun Venäjän sotatoimet Suomea vastaan Talvisodassa eivät sujuneet suunnitellusti, niin Venäjän puolustusministeri otti Ylipäällikkönä sotatoimet johtoonsa. Pääsotaneuvoston jäsen Stalin kuului Vorošilovin esikuntaan poliittisena jäsenenä.

Käskyn teksti

Venäläinen arkistodokumentti

”Pikana Koodikielellä Esikuntapäälliköiden kautta
9. armeijan komentajalle
Kopiot: 14. armeijan komentajalle, 8. armeijan komentajalle, 7. armeijan komentajalle

Kartta 420 000, 1000 000

1. Vastustaja yrittää 9. armeijan rintamalla pidätellä joukkojemme hyökkäystä erillisin pataljoonin.
2. 9. armeijan joukot ovat edenneet Kuolajärvelle, Suomussalmelle ja Nurmijärvelle.
3. 9. armeijan oikealla puolella 14. armeija on miehittänyt Petsamon ja Luostarin sekä on saanut tehtäväkseen vallata Rovaniemen ja Kemin kaupungit.

Vasemmalla puolella 8. armeija on edennyt Megrijärvelle (10 km. Ilomantsin pohjoispuolella) Tolvajärvelle ja Loimolan aseman itäpuolelle sekä hyökkää Pitkärantaa kohti vallatakseen Sortavalan kaupungin.

4. 9. armeijan sotatoimien päätehtävä on vallata Oulun ja Kajaanin kaupungit. Tämän vuoksi:
122. tarkka-ampujadivisioonan on hyökättävä Kemijärven ja Rovaniemen suuntaan ensimmäisenä päämääränään Kemijärven alueen haltuunotto.

Muilla divisioonillaan armeija hyökkää:
163. divisioonalla Puolangalle varmistaen sivustansa Taivalkosken ja Pudasjärven suuntiin;

54. divisioonalla Kontiomäen aseman suuntaan, jonne pysähtyy.

Koko 44. divisioona on purettava Vienan Kemin asemalla ja toimitettava nopeasti Uhtualle sekä edelleen 163. divisioonan perään.

5. 9. armeijan ilmavoimien on:
a) toimittava tiiviissä yhteistyössä armeijan maavoimien kanssa tuhoten vastustajan elävää voimaa;
b) tuhottava Kontiomäen ja Oulun rautatiesolmut sekä järjestelmällisin hyökkäyksin estettävä rautatieliikenne mainittujen paikkojen kautta;
c) hävitettävä kaikki rautatiesillat, myös suuret;
d) suojattava armeijan joukkojen hyökkäystä.

6. On otettava huomioon, että saavuttuaan Rovaniemen seudulle 122. divisioona siirtyy 14. armeijalle.

7. Jalkaväkemme liikehdintään ehdottomasti tykistötulen suojassa on kiinnitettävä erityistä huomiota, ja jalkaväen kärkijoukkojen mukana on oltava 45- ja 76-millistä rykmentintykistöä.

Armeijan insinööri- ja rakennusjoukoista on koottava erityisiä sulkuosastoja.

8. armeijan toimintarajat: 14. armeijan kanssa – Apatityn asema, Pelkosenniemi (kummatkin 14. armeijalle)
9.armeijan kanssa – Maaselän asema, Pielisjärvi, Kuopio (kaikki 8. armeijalle)

9. Armeijan esikunnan operatiivinen ryhmä on Suomussalmella.

10. Tämän ohjeen saamisesta ja jaetuista käskyistä on raportoitava.

Ylipäällikkö – Vorošilov, Pääsotaneuvoston jäsen – J. Stalin, Yleisesikunnan päällikkö – B. Šapošnikov

No. 0362

10 joulukuuta 1939 19.20

Delo 578, sivut 134-135.”[i]

Lisätietoa

163. divisioonan ja 44. divisioonan kohtaloista löytyy täältä.

Suluissa on kyseisen osion kirjoittaja.

[i] Timo Vihavainen, et al (Ohto Manninen) – Varjo Suomen yllä; 2017; sivut 186-187

Timo Soini.

Nyt Sinisten Timo Soinia lyödään aivan olan takaa. Mielestäni hän hoiti ulkoministerinpostinsa kohtuu hyvin.

Reissasi tietenkin mutta verratkaapa takavuosien esim S-L Anttilan reissuja pitkin maailmaa vaikka hänen postinsa oli tyypillisesti kotimaassa.

Veronmaksajien rahoilla kun reissata saat; lienee kohtuu inhimillistä.

Kuitenkin nämä Siniset, siitä ei irtopisteitä Soinille heru. Äänestäjien pettämistä.

Pitänee muistaa sieltä historiasta ”Reissu-Lassi”.

Sinisten ex-ministereistä negatiivisimman ilmiön nostaisin; puolustusministerin, puheenvuoron esitti kansliapäällikkö veteraanipäivänä.

Joka vähintäänkin asioita ajattelee; ex-puolustusministeri vähät välitti veteraanipäivästä.