Sininen uni

Sininen väri on kylmä väri. Kylmänrauhallisesti loikkasi parikymmentä kansanedustajapersua puolueesta, kun eivät hyväksyneet puoluekokouksen päätöksiä mm. puheenjohtajan valintaa. Kenen idea oli loikata ja miksi? Etsimättä tulee mieleen entinen puheenjohtaja Timo Soini, joka oli sekä katkera tappiostaan Halla-aholle, että halusi pysyä ulkoministerinä Sipilän porvarihallituksessa. Soini on vanha peluri, joka oli nuorena ammentanut oppinsa Veikko Vennamolta, joka oli SMP:n perustaja. Veikko Vennamo oli aikanaan Maalaisliiton jäsen, mutta kun puolueessa oli toinenkin kova luu nimittäin Urho Kekkonen ei kaksi kov aa sopinut samaan puolueeseen. Kekkon voitti valtataistelun ja Vennamo erosi puolueesta ja perusti oman puolueen.

Sipilä ja Orpo olivat sopineet, että otetaan loikkarit hallitukseen, he takaavat, että mm. sote -ja maakuntauudistus viedään läpi, kunhan saavat olla hallituksessa vaikka vain äänettöminä yhtiömiehinä.

Sitten loikkarit perustivat oman puolueen, jonka nimeksi tuli ”Siniset”. He halusivat säilyttää osan persujen logosta, jossa myös sininen on hallitseva väri.

Siniset ministerit, joita on viisi hallituksessa ovat olleet melko näkymättömissä. Puolustusministeri Niinistö on yrittänyt nostaa profiiliaan tekemällä omin päin irtiottoja mm. sotaharjoitusasioissa, mutta heikolla menestyksellä.

Nyt kun vaalit lähestyvät ja kaikki puolueet ajavat asemiin vaalikamppailua varten, niin Sinisetkin ovat hieman piristyneet. Ja syytä onkin, kun gallupkannatus on pysynyt jatkuvasti alle kahden prosentin. Millä keinolla Siniset voisivat saada kannatuksensa nousemaan? Loikkareiden osa on huono.

On yksi keino, jolla heidän kannatuksensa voisi nousta tuntuvastikin ja se on Sipilän hallituksen kaataminen soteen ja maakuntauudistukseen. Kansalaiset ovat enenevässä määrin vastustanet hallituksen esityksiä. Siitä kertoo mm. se, että hallituspuolueiden yhteinen gallupkannatus on alle 40 %.

Jos Siniset kaataisivat hallituksen se olisi kansan mieleen ja voisi nostaa heidän kannatustaan.

Muussa tapauksessa todennäköisesti Soinille on luvattu jokin hyvä pakastevirka, mutta kaikki muut loikkarit jäävät nuolemaan näppejään seuraavien vaalien jälkeen.

Facebook-case maailman mediassa näkyvästi esillä

 

Tässä eräs esimerkki:

FB:n perustaja ja toimitusjohtaja Zuckenberg on selitellyt ja myöntänyt, että virheitä on tehty, mutta ei tehdä enään.

Suuri englantilainen teknologiajulkaisu The Register puolestaan huomauttaa, että Facebookin johto ei ole osoittanut halua muuttaa vastuutaan mielekkäiksi teoiksi Zuckerbergin linjaa vastaan. Mikään ei myöskään viittaa siihen, että palvelun tietojenkeruuseen perustuvaan kohdennettuun mainontaan ja siihen perustuvaan liiketoimintamalliin tulisi muutoksia.

The Register meni niinkin pitkälle, että se vaati koko palvelun sulkemista siihen asti, kunnes asioihin saadaan selvyys.

22.3.1918 – 100 vuotta sitten Vapaussota

Wilkmanin hyökkäys Kangasala-Luopioisten linjalle, Vääksyn taistelu.

”Saamansa tehtävän mukaisesti ja päivän kuluessa suoritettujen liikkeiden perusteella päätti eversti Wilkman 21 p:n illalla hyökätä seuraavana aamuna Vääksyn kannaksella olevaa vihollisasemaa vastaan ja valloittaa Kangasalan ja sen monilukuiset tienristeykset.

Ollen epätietoisena Tervaniemellä vallitsevasta tilanteesta – siellä käydyn taistelun odottamattoman onnekkaasta päätöksestä tuli tiedotus vasta yöllä – voi ryhmän päällikkö tämäniltaisessa taistelukäskyssään kuitenkin ainoastaan lyhyesti selostaa asemaa ja aikeitaan sekä määrätä lähtöajat ja käskyjen toimittamisen. Joukkojen tuli olla marssivalmiit majoituspaikoillaan klo 9 ap. ja käskynsaajien saapua esikuntamajaan Pispalaan klo 8 ap.

Kun aamulla sitten kokoonnuttiin esikuntaan vastaanottamaan toimintakäskyt, oli jo ennätetty saada täysi varmuus Ahrenbergin osaston asemasta. Koska Ahrenberg oli Tervaniemen taistelusta tiedottaessaan maininnut vihollisen perääntyneen Sahalahdelle, oli välttämätöntä, että Vääksyyn hyökättäessä pidettiin tätäkin suuntaa silmällä. Otettaessa huomioon Vääksyn puolustusaseman luonnollinen vahvuus ei voitu olettaakaan, että sen läpi päästäisiin murtautumaan pelkällä rintamahyökkäyksellä. kaartoliikettä tuli sen vuoksi yrittää. Vihollisen edullinen tykistöasema Kangasalan Kirkolla, josta voitiin ampua miltei suoraa sivustatulta, pakotti samanaikaisesti valmistelemaan hyökkäystä huolellisella tykistötulella, ennenkuin jalkaväki pantiin ryntäämään. Näihin näkökantoihin pohjautui siis alkavan päivän taistelukäsky, joka annettiin Pispalassa kohta klo 8 ap. jälkeen. Se kuului seuraavasti:

Minun komentooni kuuluvat joukot etenevät tänään valtaamaan Kangasalan kirkon-Vääksyn-Leipin välisen maaston.

  1. Seinäjoen pataljoona ja 2. patteri pysyvät majuri Aminoffin johdolla nykyisissä asemissaan tunnustellen edelleen vihollisen vahvuutta ja sen konekiväärien asemapaikkoja, joista heti selon saatua on tiedotettava haupitsidivisionalle [Wegeliuksen patteri].
  2. Haupitsidivisiona käy heti asemaan vaimentaakseen tulellaan Kangasalan kirkon seudulle sijoitetun vihollistykistön sekä pakottaakseen Vihtiälässä olevan jalkaväen peräytymään.
  3. Wingen pataljoona ryhmitetään salaa maantien eteläpuolelle Suomatkan kohdalle.
  4. Wilkmanin pataljoona ynnä yksi joukkue ratsuväkeä etenevät klo 10 ap. Vahterpään-Kerppolan kautta sekä jäiden yli 3 km Heponiemen eteläpuolella olevaan tienhaaraan, tiedustellen seutua Heponiemen, Pälkäneen ja Kuhmalahden suuntaan sekä ollen valmiit etenemään Roineen poikki Tiihalaan.
  5. Vaasan pataljoona ynnä yksi joukkue ratsuväkeä etenevät klo 10 ap. Pispalan-Tohkalan linjalta Sahalahden kautta Pakkalan tienhaaraan ratsumestari von Bornstedtin antamien lähempien määräysten mukaisesti.
  6. Eskadroonan loppuosa tiedustelee alkaen klo 10 ap. Mutikosta lähtien Kangasalan kirkon pohjoispuolella olevaa maastoa sekä ylläpitää yhteyttä eversti Wetzerin läntisen kolonnan kanssa.
  7. Sairaat ja haavoittuneet lähetetään Orivedelle, missä sijaitsee sairasjuna tai muunlainen etappisairaala.
  8. Minä oleskelen alkaen klo 10 ap. Suomatkan kohdalla olevalla maantiellä.

Wilkman, osaston päällikkö.

Grafström.

 

– – [jätin välistä kappaleen pois – jpu]

Taistelu tuli siten saamaan täysin normaalin ja suunnitelman mukaisen kulun. Ensin kehittäytyi Aminoffin johtama vanha etujoukko ketjuun ja karkoitti lyhyen taistelun jälkeen vihollisen heikot vartio-osastot Vihtiälästä ja Vääksystä. Sen jälkeen kävi Palmen patteri tuliasemaan Vihtiälän talon pohjoispuolelle ja aloitti ampumisen puolustajan jalkaväkeä vastaan, samalla kuin Seinäjoen pataljoona ryhmitettiin hyökkäämään saman talon koillissivulla olevaan metsänreunaan. Samaan aikaan oli Hamiltonin ankarasti ponnistellen onnistunut saada puolet haupitsipatteria asemaan Suomatkan seudulle. Kapteeni Nordenfeltin johtaman tarmokkaan tiedustelun avulla – hän nelisti Vesijärven jäitten yli suoraan Kangasalan kirkonkylään – päästiin piankin selville kirkolle sijoitetun vihollistykistön asemasta, ja haupitsit voivat sitten kohta ruveta purkamaan tehokasta tulta pakottaakseen vihollisen tulikidat vaikenemaan. Kun tämä ensimmäinen tehtävä oli parituntisen taistelun jälkeen saatu ratkaistuksi – punainen patteri taukosi ampumasta ja vetäytyi taaksepäin – suunnattiin myöskin haupitsien tuli kannasta puolustavaa jalkaväkeä kohti. Samassa yhteydessä komennettiin myös Wingen pataljoona etenemään, ja sen ryhmityttyä Vihtiälän talon molemmille puolille pantiin jalkaväki hyökkäämään. Tykistön pitäessä vastustajaa aloillaan pääsivät ampumaketjut etenemään komeasti niinkuin harjoituskentällä vaihtelevin rynnäkkösyöksyin. Niiden kintereillä seurasi tiukasti Palmen patteri, joka siirtyi tykki tykiltä asemasta toiseen. Pianpa olivat molemmat pataljoonat päässeet purolle saakka. Punaiset eivät silloin jääneet enää odottelemaan rynnäkköä, vaan suoriutuivat kiireen vilkkaa pakoon osittain kirkonkylään, osittain Jokioisten kautta suoraan etelään. Kerroksittain järjestettyihin vihollisen puolustusasemiin jäi jäljelle kasoittain kaatuneita. Winge oli tuottanut rekensä rintamalle – hänen pataljoonallaan oli näitä ajoneuvoja edelleenkin puolta miehistöä varten – ja antoi karauttaa täyttä nelistä harjua pitkin kirkonkylään toivoen siellä tavoittavansa pakenijat, mutta turhaan. Kylä oli tyhjillään ja ainoa saalis oli kenttäkeittiö ja siinä poriseva hernerokka. Klo puoli 4 ip. oli Kangasalan kirkonkylä sitten kokonaisuudessaan Wilkmanin ryhmän hallussa, joka oli hyökkäyksessä kärsinyt vain aivan lievää mieshukkaa.

Molemmat erikseen lähetetyt pataljoonat eivät yhdyttäneet vihollisia missään. Punaisia joukkoja oli aamulla ollut Sahalahdella, mutta ne olivat lähteneet pakosalle Vaasan pataljoonan lähestyessä. Klo 1 ip. saapuivat vaasalaiset Pekkalaan, lepäilivät siellä klo puoli 4 ip. ja jatkoivat sitten matkaa Monikkalan tienoille, minne myöhään illalla yövyttiin. Ratsumestari Wilkmanin pataljoona kerkisi Heponiemeen klo puoli 2 ip. ja rupesi sieltä käsin tunnustelemaan seutua Pälkäneelle ja Tiihalaan päin. On mahdollista, että tämän pataljoonan eteneminen punaisten oikeaa siipeä vastaan joudutti näitä päästämään Vääksyn aseman käsistään. Varsinaiseen taisteluun ei pataljoona joutunut ottamaan osaa, ja se majoitettiin yöksi Heponiemeen.

Muut osat Wilkmanin ryhmästä leiriytyivät taistelun jälkeen Vääksyn kannaksen-Kangasalan kirkonkylän-Liuksialan-Joutsiniemen väliselle alueelle; Wingen pataljoona työnnettiin Ohtolaan saakka toimittamaan etuvartiopalvelusta Lempäälän suuntaan.

Luopioinen miehitetään.

Ahrenbergin osasto jatkoi tänä päivänä etenemistään ja pääsi iltapäivällä Luopioisiin kohtaamatta matkalla ollenkaan vihollisia. Paikkakuntalaisten kertoman mukaan olivat punaiset jo edellisenä yönä päätäpahkaisessa paossa hajonneet pitkin teitä ja tiukanneet itselleen vereksiä hevosia päästäkseen livistämään vieläkin joutuisammin. Luopioisten halki he olivat laskettaneet kertaakaan pysähtymättä. Kalmin osaston taholla ei ollut tapahtunut mainittavia. Osaston selkäpuolella siirrettiin päivän kuluessa Längelmäeltä Linsénin reservipataljoona ja luutnantti Bromanin komppaniat, edellinen Pohjaan, jälkimmäinen Orivedelle. Nämä joukot olivat kapteeni Ingelbergin toimesta saaneet edellisinä päivinä tarvitsemansa kuormaston, ja muussakin suhteessa oli niiden taisteluarvoa lisätty harjoituksilla, uudestijärjestelyillä ja varusteiden parannuksilla.”[i]

——

[i] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota V; 1925; sivut 293-298

Maakuntauudistus on Kepun ase kaupungistumista vastaa

Kepu haluaa säilyttää Suomen impivaaralaisena idyllinä, kun se haluaa rajoittaa kaupungistumista Suomessa. Kaikkialla maailmassa on kehitys kulkemassa kohti kaupungistumista.

Maakuntauudistus tulee rajoittamaan kaupungistumista maassamme ja se aiheuttaa mm. talouden taantumaa.

Kaikki nykyiset kaupunkilaiset ovat maaseudulla asuneiden jälkeläisiä. Tämän kirjoittaja on neljännen polven kaupunkilainen, kun isoisän isä aikanaan muutti kaupunkiin. Miksi sitten maaseudulta halutaan muttaa kaupunkeihin? Siksi, että kaupungeissa löytyy töitä ja toimeentuloa, niin oli ennen vanhaan ja niin on myös nykyjään.

Tätä kehitystä Kepun maakuntauudistus haluaa estää.  Mutta Kepun ainoa tarkoitus onkin maakuntauudistuksella vain pönkittää valta-asemaansa maasedulla samalla, kun se pääsee vaikuttamaan kaupunkien elämään  eli kysymyksessä on valtapolitiikka.

Kepu on kauan yrittänyt päästä kaupunkeihin, siksi mm. vanha nimi Maalaisliitto muutettiin Keskustaksi. Mutta huonolla menestyksellä. Nyt on Kepulla taas kova yritys, jossa panoksena on koko Suomen hyvinvointi, joka syöksee  maamme taantumaan, jos maakuntauudistus toteutetaan.

Sote on ihan eri juttu, joka voidaan toteuttaa korjattuna ilman maakuntauudistustakin.

 

Stephen Hawking in memoriam

Cambridgen yliopiston kosmologian professori Stephen Hawking hau- dataan tänään Westminster Abbey -kirkkoon, jonne ovat haudattuna myös mm. Isaac Newton ja Charles Darwin.

.
https://yle.fi/uutiset/3-10125727

.

Stephen Hawking
.
Hawking oli alkuräjähdysteorian ja siihen tiukasti liittyvän mustien aukkojen teorian kehittäjiä.Hän oli siitä huolimatta alkuräjähdyteoriaan olennaisesti liittyvän Higgsin bosonin viimeisin ja arvovaltaisin epäilijä, kunnes tuo hiukkanen ilmeisesti paikannettiin vuonna 2012 EU:n CERNissä. Epäilyksiä lisäsi, että edellinen kymmenien miljardien arvoi- nen laitteisto jäi jonkin prosentin alle sen teoriakokonaisuuden puitteis- sa määritellyn äärimmäisen teoreettisen energiaylärajan, jossa se oli en- nakoitu. Löytöä vahvistaa perin vuoden takainen gravitaatioaaltojen löytyminen ja siinä ennen kaikkea niiden liikkuminen valonnopeudella, mikä osoittaa, että sähkömagnetismi ja gravitaatio eivät ilmeisimmin ole ERI alkupaukuista, kuten taas kilpaileva Lawrence M. Kraussin ”sipuliversumiteoria” ennakoi.
 .

Hawking tunnetaan paitsi teorioistaan,populaareista kirjoistaan, kou- luttamistaan uusista kosmologeista ja yhteiskunnallisesta osallistumi- sestaan, myös ääreishermoston ALS-taudista,jota hän on sairastanut koko uransa ajan, yli 50 vuotta. Siihen aikaan, kun se hänellä diagno- soitiin vähän yli 20-vuotiaana, elinajanodote oli kaksi vuotta. Hän on ollut todella menestyksellinen koepotilas…

Hawking on siis ollut joskus myös väärässä, ja hän on esittänyt hyvin- kin kummallisia ideoita, kuten että aika voisi kulkea taaksepäin, mikä muuten edellyttäisi jonkinlaista ”informaation säilymisen lakia”, jollai- sesta hän itse ei ole avoimesti spekuloinut tietääkseni.Hän on ollut sa- tunnaisesti  joukon jatkona myös joissakin muiden alojen ja huijareiden- kin pölhöhankkeissa, kuten ”Cambridgen Mustekalojen tietoisuuden julistuksessa”.

Fyysikko ja kiistakirjoittaja Kari Enqvist kirjoittaa Hawkingin muistoksi otsikolla ”Hengen voitto aineesta” mm., että hän oli Einsteinin jälkeen maailman tunnetuin fyysikko. Hawking ei kuitenkaan ole koskaan esi- merkiksi saanut Nobelin palkintoa. Alansa arvostetuinta virkapallia hän sen sijaan piti hallussaan.Enqvist kirjoittaa,että 80-luvulla samassa työ- paikassa CERNssä Hawking sairastui keuhkokuumeeseen, ja lääkärit pyysivät vaimolta lupaa kytkeä hänet irti kaapeleista, mutta sitä lupaa hoitajavaimolta ei tullut. Siitä on 30 vuotta.
.

” Hawking antoi oraakkelinlausuntoja elämästä maailmankaikkeudes- sa, keinoälystä ja Jumalasta. Hän antoi kasvot teoreettiselle fysiikalle. Mutta vaikka hänen kirjaansa Ajan lyhyt historia on myyty yli kymme- nen miljoonaa kappaletta, on vaikea pitää häntä tieteen varsinaisena popularisoijana; kyseessä on tunnetusti myös kaikkein eniten kesken jätetty populaarikirja.

Niinpä jää kysymys: mikä Stephen Hawking oikeastaan oli miehiään? On selvää, että vaikeavammaisuus oli erottamaton osa hänen identi- teettiään. Arvelen, että se yhdistettynä lannistamattomaan älykkyy- teen, humaanisuuteen ja huumorintajuun teki Stephen Hawkingista eräänlaisen ikonin. Hän edusti meille hengen voittoa aineesta ja ihmi- syyden liekkiä, jonka toivomme lepattavan olosuhteista riippumatta meissä kaikissa.

***

Hawking myös filosofoi, ei siis pelkästää jauhanut filosofiasta älytöntä paskaa fysiikanprofessorin ”arvovallalla” kuten eräs Esko Valtaoja. Hän kehitti mm. mallisidonnaisen realismin tieteenfilosofiaansa. Se ei välttämättä osu nappiin, mutta ei ole myöskään höyrähtäneen hevonpaskaa kuten eräillä. Olen kirjoittanut aiheesta täällä:

STEPHEN HAWKING ESITTÄÄ TÄYSIN UUDENTYYPPISTÄ GRAVITAATIOTEORIAA

http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIndex/355465?page=2#363834

Stephen Hawkingin uusimman kirjan ”Suuri suunnitelma” (The Grand Design, yhdessä tieteiskirjailija Mlodinovin kanssa) varsinainen pläjäys, joka on esitetty lopussa kuin ohimennen, on, että gravitaatio olisi massaenergiaan ja liike-energiaan nähden negatiivista energiaa, ja maailmankaikkeuden kokonaisenergia olisi nolla.

Potentiaalienergia ei olisikaan silloin vain laskennallinen suure, vaan ”täyttä materiaa”, jota ”kumotaan”, kun esimerkiksi kappaletta nostetaan ylöspäin gravitaatiokentässä, tai positiivista sähkövarausta siirretään niin ikään positiivisen jännitelähteen suuntaan. Ideologisesti kyseessä on jonkinlainen ”kaksoisenergetismi”, uusi fysiikan ideologia.

Kirja on kirjoitettu ennen Higgsin bosonin ”ratkaisua”, jonka Hawking ei uskonut olevan positiivinen (mutta uskoo niin nyt),”hyvissä ajoin” uu- deksi vaihtoehtoiseksi maailmankuvaksi.Kirja kannattaa multiversumi- teoriaa ja myötäilee joissakin asioissa ”monimaailmatulkintaa”, mutta ei tarkoita aivan samaa kuin Hugh Everett ja mormonit. Kirjassa hyväk- sytään jollakin tavalla Everettin opettajan John Wheelerin ”madonrei- ät”, eikä siten kumota ehdottomasti (ymmärtääkseni) ”aikamatkailua”. Tähän liittyen kirjassa esitetään useassa kohdassa, että ”valon nopeus voidaan ylittää”, esimerkiksi kirjassa väitetään että Tsherenkovin va- lonsäteily ydinvoimaloissa johtuu siitä, että ”elektronit liikkuvat vedes- sä valoa nopeammin”,ja osa sähkökentän fotoneista ikään kuin jää niis- tä jälkeen.Tuosta sain ainakin minä väärän kuvan siitä, mitä haluttiin sa- noa. Ainoankaan fysikaalisen olion nopeus ei ylitä valonnopeutta tyhji- össä, minkä mahdollisuuden erityinen suhteellisuusteoria kiistää. Kir- jassa väitetään myös sopivalla nopeudella liikkuvan havaitsijan havait- sevan ”ajan kulkevan taaksepäin” jossakin versumin osassa. Tämä edellyttäisi  kuitenkin, että kyseinen ”havaitsija” liikkuisi valon nopeutta suuremmalla nopeudella.

Nuo totutusta poikkeavat tulkinnat johtuvat siitä, että kirjassa ei tun- nusteta ’materiaalisen olion’ (objektin) käsitettä (kuten  dialektisessa ja muussa emergentissä materialismissa), joka on juuri se entiteetti joka mm. ei voi liikkua valoa nopeammin, on se sitten hiukkanen tai in- formaatiosignaali. Erilaiset muut, puhtaasti matemaattisesti ”viriteltä- vissä” olevat ”mittauskohteet” niin voivat tehdä,koska ne eivät ole fysi- kaalisten olioiden kokonaisuuksia.Toisaalta Tsherenkovin säteilykin voidaan tulkita johtuvan siitä,ettei todellinen olio (myöskään elektroni) voi ylittää valon nopeutta. Kiihtyvässä liikkeessä oleva sähkövaraus ylipäätään aina säteilee fotoneja. (Fotonit jossakin väliaineessa silti voivat ”jäädä jälkeen” siitä.)

Kirjassa väitetään myös, että on aivan sama ajatellaanko Maa tai Aurin- ko jököttämään paikallaan ja muu versumi kiertämään sitä, vai nämä liikkumaan homogeenisessa versumissa. Noin aivan puhtaasti mate- matiikan kannalta onkin,MUTTA EI FYSIIKAN kannalta,sillä tämä edel- lyttäisi äärettömiä (kierto)nopeuksia siellä ”laidoilla”, eikä erityinen suh- teellisuusteoria, jonka nimiin tämäkin kirja muutoin vannoo, voisi pitää paikkaansa. Kysymykseen monista ulottuvuuksista kirja suhtautuu tutun myönteisesti, ja perusteleekin, miten kolme paikkaulottuvuutta ovat erikoisasemassa voiden taata paikallisesti stabiilin avaruuden.

Hawkingin lanseeraaman ”malliriippuvaisen realismin” filosofian mal- lit eivät ole aivan samaa samaa kuin mm.  dialektisen materialismin teoriat, joissa mm. käsitteet ja jopa kulloinenkin muodollinen logiikka- kin voidaan määritellä kussakin erikseen. Malleilla on aina ymmärtääk- seni ainakin perustavimmat käsitteet samat, mutta ne painottavat todellisuuden eri puolia ja ne yhdistetään ”rajapinnoilla”.

Niiden ero on lopultakin enemmän tiedollinen ja havainnollinen kuin olemuksellinen. Tällainen on todellakin mallintamista enemmän kuin teorianmuodostusta. Hawkingille ”alkuräjähdys on seurausta luon- nonlaeista”, joista siis perustavimmat olisivat ”ehdottoman muuttu- mattomia” (myös alkupaukkujen yli), joten kirjassa on syytä epäillä suhtauduttavan rivien välistä yhtä kielteisesti aitoon emergenssiin eli luonnonlakien kehitykseen kuin Kari Enqvistin yksinkertaisessa energetismissäkin.

Noihin ehdottomiin luonnonlakeihin olisi myös ”sisäänkirjoitettu” kaksi- päisen muodollisen logiikan taustaoletukset: olisi olemassa sellainen (moniulotteisen) olemisen taso, jonka ”pisteissä” mikä tahansa ominaisuus joko täysin olisi tai sellaista ei olisi lainkaan.

Ns. luonnonvakiot kuten valonnopeus tyhjiössä eivät kuitenkaan olisi perustavimpia luonnonlakeja, vaan ne olisivat ”versumivakioita”, jotka muuttuvat enemmän tai vähemmän joka ”poksahduksessa”, joiden tu- loksena olevat versumit eri vakioineen eivät ”kommunikoisi” keskenään ainakaan tavallisilla versumiensisäisillä fysiikan laeilla.

Mahdollisuuden ja todellisuudendialektiikka teoksesta puuttuu ko- konaan, josta seuraa, kun on kysymys todennäköisyyslaeista, että jokin tämän hetken todella toteutuva ”ratkaisu” (tapaus) muka vaikuttaisi myös ”ajassa taaksepäin” (versumissa) siihen, miten sen ”rakennuspali- kat” joskus menneisyydessä ”todella ovat olleet”,eli tämä puoli EI OLI- SI LUONTEELTAAN PELKÄSTÄÄN TIEDOLLISTA, että tuosta asiasta vain saataisiin uusi tieto. Tämä käsitys on hienossa sopusoinnussa ”Wheelerin madonreikien” ja ”aikamatkailun” kanssa, mutta jyrkässä ristiriidassa objektiivisen emergenssin kanssa.

Todellisuudessa mahdollisten eli  virtuaalisten hiukkasten ei tarvitse olla samanlaisia kuin aktuaalisten hiukkasten,vaikka ne muuttuvat sel- laisiksi sopivien edellytysten vallitessa,ja vaikka niistä ehkä saadaankin fysikaalista tietoa vain niiden muuttumisten kautta aktuaalisiksi hiukkasiksi.

Ainoa mikä siinä ykskantaan kumotaan on ”älykäs luominen”: sellaista ei voi olla, eikä myöskään ”tarvita”.

En vaihda silti dialektisesta enkä muusta emergentistä materialismista tähän teoriaan: joutuessani valitsemaan kahdesta vaihtoehdosta, jossa toisessa perustavimmat luonnonlait ovat ehdottoman muuttumatto- mia,mutta MENNEISYYS voi vielä tänäänkin ”todella muuttua” kau- aksikin ajassa taaksepäin (”malliriippuvaisessa realismissa”),ja toises- sa taas menneisyys on täysin lukkoonlyöty (determinismin periaate) ja objektiivisesti ”se, mikä se on”, mutta LUONNONLAITKIN EVOLUOI- TUVAT (emergentissä kuten dialektisessa materialismissa) valitsen ilman muuta ja epäröimättä jälkimmäisen!

Nyt mahdollisesti löytymässä oleva Higgsin bosoni tai sen kaltainen (yksi tai jopa useampi) entuudestaan tuntematon hiukkanen sopii olio- teoriaan ja siten emergenttiin materialismiin hyvin. Tähän Hawkingin ideaan gravitaation ja energi/an/oiden keskinäissuhteista se varmaan tuo lisävaloa, kun päästään tarkempiin ja halvempiin lisätutkimuksiin energia-alueella, joka nyt tiedetään tarkoin.

Higgsin bosonihan sellaisenaan nykyisellään ei selitä gravitaatiota eikä raskasta massaa, vaan pelkästään hitaan massan (ellei sitten ole suorastaan jollakin tavalla ”positiivinen ja negatiivinen Higgsin bosoni”, joista toinen selittäisi massaa ja toinen gravitaatiota… Sitten ne ainakin olisivat aina varmasti ”tasapainossa”, kuten Hawking olettaa niiden kokonaisuutena aina olevan…

Muuten teorian siitä, että ”lillumme negatiivisen energian meressä” esitti jo Hawkingin edeltäjä tämän korkeassa virassa, vuoden 1933 fysiikan nobelisti positronin ennustamisesta Paul Dirac yhdessä Erwin Schrödingerin kanssa, ja myös käytti tätä aksioomaa ennustaessaan positronin olemassaolon.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Diracin_meri

Lenin oikaisi mestarillisesti v. 1908 materialistisen filosofian pohjalta Ranskan Tiedeakatemian puheenjohtajaa Henri Poincaréta, joka oli itsenäisesti johtanut huomattavan osan erityisen suhteellisuuteorian matematiikkaa Hendrick Lorentzin muunnoksen ja Michelson-Morleyn valonnopeushavaintojen perusteella tämän teorianmuodostuksessa olevasta virheestä. Suotta jauhaa enqvistit filosofian olevan ”turhan- päiväistä”, kun eivät itse osaa sitä! Materialismi ja empiriokritisismi:

http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIndex/372461

http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/suuri-suunnitelma/

 Katsoisin, että Stephen Hawking oli asennoitumiseltaan tutkimusot- teeltaan  ennen kaikkea matemaatikko. Matematiikassa pitääkin pau- kutella tutkimuskohteesta esitettyjen matemaattisten hypoteesien ra- joja, ja niiden konkreettisesta kartoittamisesta tältä pohjilta vastaavat sitten kokeelliset ja tekniset ja muut fyysikot. Jokaisella teorialla on sovellettavuutensa rajat.

***

Keskustelua emergenssistä enqvistin sivuilta täällä:

Tieteessä tapahtuu -lehdessä käytiin alkuvuodesta 1999 laajaa keskustelua kirjan Olemisen porteilla keskeisistä teemoista, emergenssistä ja reduktionismista.

Tästä keskustelusta on tehty ainakin pari opinnäytettäkin korkeakouluissa:

Kari Tommila, Turun ammattikorkekoulu

EMERGENTTI, ENEMMÄN VAI VÄHEMMÄN?

Erään filosofisen käsitteen tarkastelua

https://www.yumpu.com/fi/document/view/15984801/emergentti-enemman-vai-vahemman-eraan-filosofisen-

.
Annastiina Mäkilä
Pro gradu -tutkielma
Kulttuurihistoria Historian, kulttuurien ja taiteiden tutkimuksen laitos
Turun yliopisto
Syyskuu 2013


Perimä, ympäristö ja sattuma

Pohdintoja ihmisen henkisten ominaisuuksien muodostumisestaTieteessä tapahtuu -lehden kirjoituksissa vuosina 1998–1999 ja 2004–2005

Aku ja muut Louhimiehet, vastaan feminismi?!

Hyvän on sitten. tehdään niin, että mieselokuvaohjaajat tekevät elokuvia vain miehille miesnäyttelijöillä, ja naisohjaajat vastaavasti naisille naisnäyttelijöillä.

Elokuvateatterit jaettakoon naiskatselijoille ja mieskatselijoille.

Saman tien, mitäs turhia kursailemaan, koulut muutettakoon vain tytöille ja pojille, jossa pojilla vain miesopettajat, ja tytöille naisopettajat.

Ja mitäs, miehille omat kaupat joissa on miesmyyjät, ja naisille omat kaupat joissa naismyyjät.

Ja parempi parisuhteissakin, varmuudenvuoksi, miehet elävät yksin tai miehen kanssa, ja naiset yksin tai naisen kanssa.

Vittu, tämä kireänutturaisten kukkahattutätien feminismi on mennyt ihan LIIAN PITKÄLLE!!!!!!

Omassa puolueessanikin SKP:ssä feminismivouhotus on saanut jo suorastaan vihan feminismiä kohtaan itsessäni.

Missä on tasa-arvo!!! HÄH!!!!!

Koska lopetetaan koheltaminen?

Normaalista parisuhdetoiminnasta ja sen rakentamisesta on tehty täysin luonnotonta.

Ei tässä uskalla katsoa edes naista silmiin saati puhua, ettei vaan tule syytettä jostain saatanan ahdistelusta tai kiusaamisesta.

Nämä saatanan perkeleen kireänutturapäät ovat tehneet kaikesta vaikeaa ja ahdistavaa.

Miksi ei keskitytä siihen, miten työväkeä lyödään suurpääomien toimesta?

Miksi tavalliselta työkansalta pyritään viemään kaikki ihmisoikeudet ja tilalle orjuutta ja kurjuutta.

Miksi  vasemmistolainen työväenliike ei tartu oikeisiin asioihin vaan puuhastelee tällaisten saatanan pikku näpertelyn parissa ja karkotetaan tavallinen kansa mahdollisimman kauas työväenliikkeestä?

Vai onko suurpääomapiirit ostaneet osan työväenjohtoa tekemään tällaista myyräntyötä.

Ja siten saadaan työväestö äänestämään ja kannattamaan oikeistoa tai äärioikeistoa? Esimerkkinä Persut ja peräti suurpääoman puoluetta kokoomusta? Häh? Saitteko hyvät rahat? ja saitteko hyvät kiksit kun vasemmisto kyntää syvällä omassa paskassaan?

Louhimies on tehnyt hyviä elokuvia ja saanut näyttelijöistä irti suorastaan ihmeitä.

Ne ovat olleet metodeja, mutta nyt ”meetoo” neiti-ihmiset ruikuttaa ja valittaa, kun ei muuhun kykene…hyh…hyh.

Mihin ihmeisiin feministit vielä taipuu?

Onko tarkoitus nujertaa kaikki ja kaiken?

Kuka järki-ihminen viheltää pelin poikki ja palataan ihmisyyden tielle?

Jokainen ihminen on syntynyt samoissa vaatteissa tähän maailmaan, tytöiksi ja pojiksi.

Elämän perimmäinen tarkoitus on lisääntyminen, mutta jotkut sairaat ihmiset ovat siitäkin tekemässä jotain luonnotonta.

Ihanko totta Veitola?

http://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/201803212200826103_vd.shtml

”Feminismiä tarvitaan mm siksi, että maailma on täynnä urpoja, jotka kokevat oikeudekseen ja velvollisuudekseen kertoa millainen nainen on oikea ja hyväksyttävä eli miten nainen saa olla olemassa, Maria jatkaa.”

Eiköhän tuo Veitola ole nimenomaan niitä, jotka kokevat oikeudekseen ja velvollisuudekseen kertoa millainen nainen on oikea ja hyväksyttävä eli miten nainen saa olla olemassa, ja myös, millainen mies on oikea ja hyväksyttävä eli miten mies saa olla olemassa.

Liekö tämä femakkomafian tavoitteena?

https://www.is.fi/viihde/art-2000005610894.html

”Tukholman kaupunginteatterin johtaja riisti hengen itseltään – irtisanoutui vain muutama kuukausi aiemmin Me Too -kohun seurauksena”

Montako miesten itsemurhaa tyydyttää femakkomafian miesvihan ja murhanhimon?

Onko Facebook vain tiedonkeruuta ja niiden myymistä varten?

Nyt on paljastunut se tosiasia, jota on jo pitkään ounasteltu. FB eli naamakirja on syyllistynyt laajamittaiseen tietojen myymiseen mm. USA:n pressanvaaleissa.

On ihan selvää se, että kun FB on meille käyttäjille ilmainen, jostain heidän täytyy saada tuloja. FB on erittäin kannattava yritys, eikä ihme, kun on hallussa mahtava tietopankki, jota voi kaupitella esim. vaaleihin puolueille ja yrityksille mainontaa varten.

Tässä on vain jäävuoren huippu. Kuinka paljon FB on myynyt keräämiään tietoja meiltä n. 8 miljardilta käyttäjältä maailmassa yrityksille maailmassa. Tiedot ovat hyvään tarpeeseen mm. mainonnan suuntaamisessa tiettyihin kohderyhmiin.¨Kun mainonta on yleensä kallista, on tärkeätä, että mainonta tavoittaa juuri ne henkilöt, jotka ovat tietyn tuotteen tai palvelun potentiaalisia ostajia.

FB:lla on mahtava tietopankki, joka on kerätty meistä käyttäjistä. Siellä on ikä, sukupuoli, ammatti, koulutus, harrastukset, poliittinen suuntaus ym. Ne ovat juuri niitä tietoja, joita mainostajat tarvitsevat.

Nyt odotetaan miten EU reagoi tietoihin FB:n keräämien tietojen myymisestä USA.n presidentille hänen vaalikampan jansa vauhdittamiseksi?

Miten meidän  tavallisten FB:N käyttäjien pitäisi suhtautua näihin uutisiin? Pitäisikö lopettaa FB kokonaan? Vai riittääkö, että vastaisuudessa ei kerro ihan kaikkea, mitä FB kyselee?

Sata vuotta sitten.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/03/15/dokumenttiprojekti-uhrit-1918

Tuon tuon 100v, dokumenttiprojektin avaan ihan näin tasapuolisuuden nimissä esille. Katselin sen ja täytyy sanoa, jos olivat raakoja punaisten teot, hyvin pärjäävät nämä valkoistenkin laittomuudet, siis laittomuuksia molemmin puolin.

Nuo 2018 tuomioistuimet sitten olivatkin melko merkillisiä, esim ”tuomari” ammuskeli tuomituitaan. Muutenkin nämä ”tuomioistuimet” olivat pääsääntöisesti kaikkea muuta kuin tuomioistuimia ja puolueettomia, helposti tulee mieleen; laittomia.

Laillinen hallintokin vielä 1917-18 oli kaikkea muuta kuin lallinen hallitus, ainakin asiantuntijoiden mukaan ja heihinhän minun ainakin tulee edes jossain määrin luottaa.