Kepulit pettävät aina

Kepulit ovat pelaamassa hallituksessa 300 miljoonaa euroa lisää tukiaisia haitalliselle sattumavoimalle tuulivoima ”uusiutuvan voiman paketissa”.

Hyödyllistä uusiutuvaa voimaa Suomessa on vain vesivoima. Se on nopeaa säätövoimaa, jolla voidaan tasoittaa kulutuksen ja tuotannon vaihteluja.

Nykyisen Tynkä-Suomen alueelle ei toki ole järkevää rakentaa suurta määrää vesivoimaa, mutta Vuotos ja Kollaja olisivat hyödyllinen investointi.

Suuri määrä tuulivoimaa Suomessa vaarantaa koko sähköverkon pystyssäpysymisen ja vaatii valtavia kompensoivia investointeja. Kuvia sattumavoimasta.

Hillary Clinton teki oikeustieteen lopputyönsä ”vasemmistolaisesta” saatanapalvojasta Saul Alinskysta…

Nyt Hesarin Luciferin-palvojia ovat kuitenkin ”populistit”, kuten Trumpin kannattajat…
Jotenkin tuo Hesarin toimituskin vähän epäilyttää, että missä mennään…

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005532699.html

Oikeisto ei luota enää Jumalaan vaan Luciferiin

Saul Alinskyn radikaaliopas elää uutta tulemistaan, sillä nuoret oikeistolaiset hyökkäävät sen opeilla edellisen sukupolven linnakkeita vastaan.

”Älkäämme unohtako heittää ainakin olan yli tunnustusta kaikkien aikojen ensimmäiselle radikaalille: kaikista legendoista, mytologiasta ja histo­riasta (ja kuka sen tietää, missä mytologia loppuu ja historia alkaa, ja kumpi on kumpaa) löydämme radikaalin, joka kapinoi establishmentia vastaan niin tehokkaasti, että voitti itselleen oman kuningaskuntansa – Lucifer.”

Näin kirjoitti agitaattori ja aktivisti Saul Alinsky vuonna 1971 kirjassaan Rules for Radicals (Ohjeita radikaaleille). Nyt radikaaliopas elää uutta tulemistaan, sillä nuoret oikeistolaiset hyökkäävät sen opeilla edellisen sukupolven linnakkeita vastaan.

Chicagon slummeissa Yhdysvalloissa Alinsky loi strategian, jolla alakynnessä olevat voivat haastaa vallanpitäjät. ”Machiavellin Ruhtinas oli kirjoitettu vallanpitäjiä varten. Ohjeita radikaaleille on kirjoitettu osattomille kertomaan, miten valta otetaan pois.”

Alinskyn aikaan vallanpitäjät olivat oikeistolaisia, jotka kannattivat kapitalismia ja konservatiivisia arvoja. Haastajat olivat vasemmistolaisia, jotka halusivat jakaa rikkaiden rahat kansalle ja kaataa autoritaariset arvot.

Mainos (Teksti jatkuu alla)

Yksi vasemmistolaisista oli Hillary Clinton, joka teki Alinskysta akateemisen lopputyönsä. Vuoden 2008 vaalien alla Clintonia syytettiinkin Luciferin oppilaaksi.

Kirjassaan Alinsky tiivisti oppinsa 13 ohjeeseen, joista tässä muutama:

1. Valtaa ei ole vain se, mitä sinulla on, vaan myös se, jota vihollisesi luulee sinulla olevan.

4. Pakota vihollisesi noudattamaan omia sääntöjään.

5. Naurettavaksi tekeminen on vahvin aseesi.

6. Hyvä taktiikka on sellainen, josta omasi nauttivat.

13. Valitse kohteesi, rajaa se, personalisoi se, polarisoi se.

Alinskyn yhteiskunnallisen judon tarkoituksena on saada vahvempi vihollinen pois tasapainosta, pelästymään ja perääntymään.

Clintonin sukupolvi käytti näitä temppuja taitavasti Yhdysvalloissa mutta muuallakin, myös Suomessa. Muistetaan vain, miten avuttomia rovastit ja rehtorit olivat televisio­studiossa Hannu Taanilan ja Terho Pursiaisen kaltaisia verbaalisia judomestareita vastaan.

Kun konservatiivit olivat saaneet tarpeeksi monta kertaa kuonoonsa, he perääntyivät ja jättivät julkisuuden ja kaiken muunkin nuorille.

Matkalla valtaan radikaalit tekivät ajatuksiinsa eräitä tarkennuksia, kuten ettei rikkaiden tarvinnutkaan jakaa rahojaan köyhille vaan lähinnä heille, yhteiskunnan uudelle eliitille.

Tiukemmin he pitivät kiinni tärkeimmistä arvokysymyksistään, kuten maallistumisesta, antirasismista, ekologisuudesta ja feminismistä. Niistä on tullut uusia perusarvoja, joita vastaan seuraava sukupolvi hyökkää, kuten ennen lyötiin kotia, kirkkoa ja isänmaata.

Ennen radikaalit olivat vasemmistolaisia, nyt oikeistolaisia, mutta Alinskyn ohjeet toimivat yhä. Hänen kirjaansa ovat joukoilleen suositelleet teekutsuliikkeen, ”alt-rightin” ja uusnatsien johtajat.

Varsinkin Alinskyn neljättä sääntöä (”pakota vihollisesi noudattamaan omia sääntöjään”) käytetään nyt taitavasti niin Suomessa kuin Yhdysvalloissakin.

Jussi Halla-aho ja hänen seuraajansa härnäävät vallanpitäjiä arvostelemalla muslimeja ja maahanmuuttajia. Omassa nuoruudessaan Juhannustansseja ja Sikamessiasta puolustaneen sukupolven on vaikea selittää, miksi sananvapautta täytyy nyt rajoittaa.

Yhdysvalloissa samaa taktiikkaa käytetään yliopistoissa, joissa oikeistolaiset yrittävät järjestää puhetilaisuuksia Milo Yiannopoulosille, Ann Coulterille, Richard Spencerille ja muille oikeistoagitaattoreille.

Kun tilaisuudet kielletään tai opiskelijat osoittavat mieltään niitä vastaan, oikeisto leimaa yliopistot vapaan sanan vihollisiksi.

Kampanja toimii: viime kesänä julkaistun kyselyn mukaan selvä enemmistö republikaanien kannattajista katsoo nyt, että yliopistoilla on maahan kielteinen vaikutus.

Oikeistolaisen kolumnistin Kurt Schlichterin mukaan oikeisto on iskenyt vasemmistoa Alinskylla.

”Huvittavinta on, että tämä kauhtuneiden hippien, työkelvottomien safe space -milleniaalien ja vastenmielisten + karvaisten libfeministien joukkio ei edes tajua sitä.”

Jumalasta uusi oikeisto ei paljon puhu, mutta Lucifer on sitäkin kovemmassa kurssissa.

Kirjoittaja on Kuukausiliitteen toimittaja.

http://www.greanvillepost.com/2015/01/25/the-secret-life-of-hillary-clinton/

The Secret Life of Hillary Clinton.

John V. Walsh

 

As a loyal and reliably warmongering member of the imperial establishment, the favorable marketing of Hillary has been a done deal for a long time. (Via M.Mozart, flickr)

CLICK ON IMAGES TO EXPAND

“We’re going in!”  The Envoy’s voice had the sting of a cold wind cutting across the taiga.   Ratta. Tatta Tat.  The plane out of Ramstein was pelted with a bararage of fire as it descended into Tuzla Air Base in Bosnia.  Ratta Tatta Tat.  One piece of shrapnel pierced the window next to the Envoy’s seat.  She was calm.  “We can’t make it ma’am.  There’s even heavier fire below.”  “That was an order, Major Fenton.”  She was even cooler than her voice in the midst of the panic around her.  “I’m going up front.” 

Bursting into the cockpit she took the controls and put the plane into a steep dive, getting it below the barrage of bullets.  The plane hit the ground with a fearful bounce, avoiding a crash only because she had become one with the monster jet.  On the tarmac, the plane took gunfire again.  She cried, “We came here on a mission.  We’re going in!  Put down the chutes!” The slides deployed.  Grabbing a rifle from her bodyguard she was the first one down.  Running now, head down, holding rifle aloft with one arm to let the others know the path and with her daughter sheltered under the other, she outpaced them.  And then she and the rest were safe in the hanger.

“I felt the snipers’ bullets whizzing overhead,” she declared to the assembled crowd, now safe.  The hanger burst into applause.  And then she was startled, as from a dream.  The applause erupted in the press conference, as she finished her account.  The worshipping press was mesmerized by her story.  Among those who applauded loudest were those who were with her in Tuzla.  They knew it was all a lie.  Their careers were flourishing, their salaries soaring.  She thanked them all.  Before she knew it, she was whisked off the stage.

“Hill, what were you talking about?”  Her bewildered husband looked at her in the holding room.  You were never fired on, and you don’t even know how to fly a kite let alone a jet.  “Oh, shut up, Bill.  You underestimate me every time.  Your memory fails you. I was there.  You forget those long hours of learning to do stunt flying when I was president of the Winged Wellesley Women.  For God’s sake don’t quibble about details.  I had to push you to expand NATO when your buddies kept harping on Versailles.”  Bill looked like a puppy that had just been whacked with a rolled up newspaper.  He knew that there had not been so much as a paper plane flown at Wellesley.  He bit his lower lip and fell silent.

The limousine picked them up and whisked them away to her all-important speech, her first State of the Union.  Bill watched her take the podium before the joint session of Congress.

“The Commander in Chief,” the Speaker announced.  She looked out over the assemblage.  The day was an inferno under an intense sun in Rome, not a cloud in the sky. The Coliseum crowd was going wild, oblivious to the oppressive heat.  “Caesar, Caesar, Caesar” the sweltering mass chanted in unison.  She was now back from the successful North African campaign to a tumultuous celebration, the likes of which Rome had not seen since the days of the first emperor.

The Speaker came forward and placed a laurel crown on her head.  She smiled without showing her teeth and pointed to the ground.  The Speaker knelt and she pointed to her feet.  He kissed her feet, rose and backed away, bowing as he rededed.  She slowly turned 360 degrees looking at each section of the crowd.   Then she deliberately raised her hands high.  Within a few moments the entire crowd fell silent. Slowly she looked around, very slowly in the deadly silence, paused for what seemed like an eternity, then deliberately, loudly declaimed, “We came….. We saw….  He died.”  The assemblage jumped to its feet applauding wildly, insanely.  She had echoed the first Caesar, and she had no doubt that her exploits would far outstrip his.  She was sure that the Libyan spoils would fill the general coffers.   The captured arms were already on the way to Syria for her next campaign.  But again the speech was over before she knew it.  And again she was in the limousine with Bill.   He was distraught.  “Hill, you know Gaddafi was killed in a brutal way when you were head at State.   It was your idea to do that, and it does not look good when you gloat.”  She stared at him scornfully.  “Hill,” he said, “I think you are having one of your days again.  Maybe Dr. Kleinkopf should adjust your meds again.”  “Ridiculous,” she clipped, not even looking his way

They went back to the White House.  It was late.  Bill went to bed and she went to the White House gym.  She got into her white exercise outfit and was ready to do some yoga.  And then there he was tight there in the gym, also dressed in white with a black belt and lying in the corner doing some stretches.  It was Vlad!  How did he get in?  She had long suspected that there were breaches of security, and she had grown ever more apprehensive since she had entered the Oval Office.  And sure enough there, he was.  Before he could make a move, she moved around him, thinking methodically, “Encircle, encircle.”  Then she flew at him feet first, striking her soles deeply into his chest and shouting , “Encircle and break.” The blow appeared to knock Vlad unconscious; he was motionless.  She touched the inert heap. It was lifeless, cold and wet, the sweat still on the corpse.

But she knew his presence meant that the country was under attack.  Grabbing the red wall phone, she called for Bradford.  In an instant he was there carrying the black briefcases with the presidential seal on the leather.  How she loved those seals and the leather.  “Look at that miserable dictator over there,” she yelled at Bradford, here words echoing in the gym.   He was befuddled.  “That is just a pile of wet towels, Ma’am.”  She did not hear him.  “We have been attacked,” she cried.  “Open the briefcase.”  Bradford looked like a truck had run over him – but he was trained for this and did as told.  She looked in, her retina was quickly scanned and she turned the two keys.  “Done,” she exclaimed triumphantly.  “Nobody messes with the Indispensable Nation.”  The bays to rocket silos all over the planet were rolling back minutes after she spoke.  Bradford was sobbing now.

Sirens were wailing in the White House and throughout the Capital; panic was everywhere.  Rockets from across the seas had now been launched and spotted.  Bill appeared at the door of the gym.  He saw the hysterical Bradford, collapsed on his knees, with the President standing over him, beaming triumphantly but silent.  Bill pulled her to the emergency elevator and they plunged into the shelter deep, deep underground.  Bill was also sobbing now.  But not Hillary; she stood there, erect, adjusting her exercise outfit, with her back against the elevator wall, looking contentedly into the distance, a faint smile on her lips.  Again she had prevailed.  Hillary Clinton, unbending, defiant to the end.


John V. Walsh can be reached at John.Endwar@gmail.com

 

SITRA:n yliasiamies Mikko Kosonen höyrysi Jari Korkin haastattelussa ”keinoläysingulariteetista”!

Helvetti soikon! Hallitus on täysin sekaisin ja hulluja täynnä, samoin YLE ja virkakunta!

https://areena.yle.fi/1-4256974

SITRAN toimitusjohtaja MIKKO KOSONEN horisee tv1.ykkosaamu@yl haistattelussa Ykkösellä, että ”Suomen hallutus in hyvin varautunut ongelmaan, että ”tekoäly tulee ihmistä viisaammaksi”, että ”asiaa tutkii toimikunta jota johtavat ministeri Lintilä ja toimitujohtaja Alalhuhta”, ja etä että haastateltava itsekin kuuluu Osmo Soininvaaran johtamaan työryhmään, joka tutkii [tämän] vaikutusta työelämään”!!!!!

 

Mikko Kosonen

 

Kun Suomi täytti sata vuotta, täytti Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra samalla viisikymmentä. Reilun 800 miljoonan euron pääoman päällä istuva rahasto on rahoittanut keskeisiä kotimaisia innovaatioita ja visioinut Suomen yhteiskunnan tulevaisuutta. Kritiikkiäkin on tullut.

Miten voisimme varautua suomalaisten ikääntymiseen, entä ilmastonmuutokseen?

Viekö vai tuoko digitalisaatio työpaikkoja?

Onko Sitra oikea investointi tulevaisuuteen vai olisiko miljoonille muutakin käyttöä?

TV1:n lauantain Ykkösaamussa 20.1. klo 10.05 on Jari Korkin vieraana Sitran yliasiamies Mikko Kosonen. Mitä haluat häneltä kysyä?

Kososelle voi lähettää kysymyksiä osoitteeseen tv1.ykkosaamuyle.fi.

Asia on huomattu täälläkin ennekin: että hommat eivät ole hoidossa.

SIPPILÄN SITRA SOI(TTAA KANSALLISTA) KONKURSSIA….

Sisällissota-kapina-vapaussota

Yle teemalta tuli aihe Tammisaaren vankileiri.
Punaiset taistelivat parempien olojen puolesta – oliko se kapina vai sisällissota?
Valkoisten taholta kaiketi sitten vapaussota.
Ohjelma toi esiin lähinnä valkoisten ylilyöntejä joka kymmenes ammuttiin
ja sitten ne teloituskomppaniat yksipuolisin tuomioin.
Lopulta ulkomaat puuttuivat ja tuomioita alistettiin ylemmälle taholle,
joka sekin taisi olla enemmän yksipuolista lain toteuttamista.
– Lähihistoria kuumentaa vieläkin tunteita vaikka ikäluokkamme edustaa lähinnä jälkipolvia.
Nouseeko historiamme osaa presidentinvaaleissamme – mielestäni ennakkoäänestys on vilkasta.

Pirkan blogin ”hyötyblogi” kommentoitavaksi aiheineen

Tässä vastaus allekirjoittaneen ja Kyuun ehdotukseen aiheista:

Tämä olisi hyvin käytännöllistä, ei mitään tohtorin väitöskirjaa eikä tarpeetonta politiikkaa:

– koti, johon liittyvät rakentaminen ja entisöinti jne. työt

– ympäristö ja luonto

– ruoka ja raaka-aineet

– filosofia

-terveys

-harrastukset

-yhteiskuntapolitiikka

Pirkan blogi, voisi perustaa oman fb-sivunsa, joita siellä on vaikka miltä alueelta ja lukijoita mielin määrin.

Palkkaerot

Ikuisuuskysymys ne palkkaerot ja samasta työstä naisten euro?
Kikystä tulee mieleen ne duunarin selkänahasta revityt pienet palkat.
Pätkätyötä tekevät leipäjonossa.
Onko oikein palkkaero – pitkä perustelujen litania jne.
Mutta onko toinen toista parempi/tuottavampi esim. kymmenkertaisesti?
Sanotaan myös että kaikki työ on arvokasta.
Ainoastaa ehdokas Niinistön mielestä palkkaerot ovat luonnollinen asia?
Miten käy palkkaerojen kasvaessa ja riittääkö työtä kaikille
– ?

Peiponen.

Peiponen: Pelastakaa Suomen luonto ja maaseutu – keskustan ja vihreiden käsistä
Pohjois-Suomesta on tulossa riistetty luonnonvarojen siirtomaa. Kaksi puoluetta on asialla: keskusta ja vihreät, kirjoittaa toimittaja Pasi Peiponen blogissaan…..

Tuoltapa tuo löytyy tämän aamun uutisista. Luettuani kirjoituksen ja sen perusajatuksen, ei voinut kuin olla samaa mieltä. Suomen uraanipitäjä…Sotkamo, vihreät keskuspuistossa syömässä sinappiin ryyditettyjä sirkkoja… niinpä.

Yksi kysymys kuului, milloin vihreät oikein erkanivat suomalaisesta luonnosta ja sen arvoista? Hyvä kysymys.

Mielestäni aika terävä analyysi.

Miksi valtamedia vaikenee nyt pressanvaaleista -muhiiko vaaleissa iso yllätys?

Valtamedia on pitänyt kovaa meteliä pressaanvaaleista jo useita viikkoja. Ulkomaiset vedonlyöntitoimistot ennustavat isoa yllätystä vaaleissa. Nyt valtamedia on ihan hiljaa. Onko sormi mennyt suuhun? Onko kaikki loan kaataminen yhden ehdokkaan päälle työskennellytkin ehdokkaan hyväksi?

Ännestysaktiviivisuus tullenee jäämään alhaiseksi ja se kertoo, että kansa on kyllästynyt koko asetelmaa, kun yksi on nostettu mediassa ylös ja muita on painettu alas.

Luulen, ett vaalien jälkeen on mm. Ylen uutis -ja ajankohtaistoimituksessa on peiliin katsomisen paikka. Kaikki ei mennytkään, niin kuin oli käsikirjoitettu.

 

Jos ulkomaisten vedonlyöntitoimistojen ennustukset käyvät toteen, merkitsee se jonkin uuden alkua Suomen sisä -ja ulkopolitiikassa.

Tampereen Työväenteatteria, TTT, ei tule ajaa alas! Allekirjoita addressi !

Teatteritaiteen kannalta Helsinkiläisen viulisti Jaakko Kuusiston työryhmä esitys on pöyristyttävä. Kaksi kansallisteatterin statuksen saaneet Svenska Teatern ja TTT aiotaan panna ahtaalle valtio laissa määritellyitä korotetuilta valtion avustuksilta erityisasemiensa vuoksi. Ainoa Hesan ulkopuolisensa on TTT- miksi ?

Tampereella TTT:llä on laaja yleisö jopa koko Suomesta, joka ei suinkaan ole mitenkään politisoitunut teatterin nimen vuoksi, vaan sen vuoksi, että siellä on superluokan ohjelmisto ja osaajat.

Panin nimeni addressiin – TTT:n asema on säilytettävä- muu on kulttuurin häväistystä jopa valtakunnallisesti.

https://www.adressit.com/tampereen_tyovaen_teatterin_on_saatava_jatkaa_kansallisnayttamona_ja_rahoitusta_on_jatkettava

 

 

Makean himo

Tänään minulla on karkkipäivä. Suon sen itselleni kerran viikossa. Ostin suklaata ja ison pussin salmiakkia.

Illalla nautin niitä vuoteessa samalla kun luen tieteen kuvalehtiä. Nyt minulla alkaa lauantain saunavuoro, johon kutsuin naapurin Masan seurakseni löylyttelemään ja turisemaan niitänäitä.

Joten, seommoro