Saksalaiset kärsivät melkoisia tappioita Kuuttilahdessa ollessaan, koska venäläisten sissitoiminta oli tehokasta. Kuuttilahteen haudattiin noin 300 saksalaista. (Kuva SA-arkisto)
”Kädenlyönti Syvärillä”
Saksa yritti saartaa Leningradin hyökkäämällä Laatokan itäpuolella kohti Syväriä. Suomalaisten oli tarkoitus tulla vastaan Syväriltä, mutta Mannerheim ja Ryti eivät innostuneet saartamiseen osallistumisesta. He katsoivat, että Leningradin tuhoaminen olisi poliittisesti liian arka asia. Joka tapauksessa laadittiin suunnitelma nimeltä ”kädenlyönti Syvärillä”. ”
RK: ”Vika” ei ollut Rytin ja Mannerheimin haluissa, vaan saksalaisten omassa suunnittelussa ja toteutuksessa.
”Vika” oli myös ajankohdassa: aikaisemmin syksyllä tilanne olisi ollut vaarallisempi Leningradin kannalta, mutta 30 asteen pakkasissa tilanne oli Saksalle katastrofaalinen joka paikassa.
” Sitä varten Saksa toi Sallasta kovia tappioita kärsineen 163. Divisioonan. ”
RK: Väärin: Engelbrechtin diviioonan pääaosa oli suomalaisten mukana, vain kolmannes oli Sallassa loppukesästä. Sielläkin se koko raskaita tappioita.
” Se tuli lähelle Laatokan rantaa Kuuttilahteen vajaana, koska yksi rykmentti jätettiin Sallaan. VI AK:n komentaja Paavo Talvela alisti saksalaisille eversti K. A. Heiskasen johtaman 11. Divisioonan. ”
Sanotaanko muuten Tuntemattomassa missään, että ne olivat Syvärillä saksalaisille alistettuina?
Ei ole ihme, että demarihallituksen nimittämä Puolustusvoimien komentaja Kylmä-Kalle sanoi Tuntemattoman ilmestyessä, että ”siinä ei ole sanaakaan totta”.
Se ei estä sitä olemasta viimmestä päälle hyvä kirja, vaikka noin kirjaimellisesti olisikin…
” Sekin oli vajaavahvuinen, koska siihen kuului vain kaksi rykmenttiä, JR 8 ja JR 23. Alun perin divisioonaan kuului JR 29, mutta se jäi Äänisen rannikkopuolustukseen ja JR 50 siirrettiin armeijakunnan reserviksi.
Suhteellisen pienillä joukoilla oli tarkoitus mennä Syvärin yli Lotinanpel- lon eteläpuolelta.Syvärin eteläpuolella piti katkaista Lotinanpellon ja Leningradin välinen maantie- ja rautatieyhteys. Ensimmäisenä tavoit- teena oli 15 kilometrin päässä oleva Ojattijoki. Saksalaisilla oli päävas- tuu, ja suomalaisten rykmenttien tuli suojata saksalaisten vasenta sivustaa. Talvela suunnitteli tämän lisäksi hyökkäävänsä pohjoisessa Lotinanpellossa kahden divisioonan voimin. Näin saataisiin aikaan pihtiliike ja mahdollinen saartorengas Syvärin taakse. Suomalaisten ryhmitysalueelle tuotiin syöksyveneitä joen ylitystä varten ja ylimeno- paikat katsottiin valmiiksi. Armeijakunta antoi useita hieman erilaisia käskyjä mahdollista ylitystä varten. Vain lopullinen lähtökäsky puuttui.
Hyökkäyksen edellytyksenä oli, että saksalaiset hyökkäävät etelästä kohti Ojattia. Saksan armeija oli aloittanut hyökkäyksen Olhavajoelta kohti Tihvinää, jonka saksalaiset valtasivat marraskuun alussa 1941. Ojatille oli matkaa vielä noin 100 km. Hyökkäys pysähtyi Tihvinään, ja joulukuun alussa saksalaiset joutuivat perääntymään Olhavajoelle. Edellytys Leningradin saartamiseen ei siten toteutunut. Suomen armeijan ylijohto saattoi luopua ”kädenlyönnistä”.
Tämä oli suuri helpotus Mannerheimille ja Rytille ja pelastus Leningradille. ”
RK: Juu sitten kun Moskovan tappio oli tiedossa…
(Sen tapahtumiseen suomalaiset olivatkin monin tavoin ”ansiokkaasti” vaikuttaneet…)
” Venäjällä tämä seikka tiedetään ja Mannerheimiä kiitetään siitä, että Leningrad pelastui. ”
RK: No jaa…
” Saksalaisdivisioona siirrettiin takaisin Lappiin ja sieltä Baltiaan. Suo- malaisille jäi sillanpää Syvärin eteläpuolelle Lotinanpellosta Äänisen rantaan. Laatokan suunnalla asemat olivat Syvärin pohjoisrannalla. Näissä asemissa oltiin kesäkuuhun 1944 asti. ”
RK: Saksan 163 divisioona oli Karjalassa koko jatkosodan ajan (mitä nyt pari päivää myöhästyi Paloaukealta…).
Engelbrechtin divisioona oli eturintamavastuua Syvärillä Laatokan rannalla (ei kuitenkaan Syvärin takana, vaikka piti) elokuuhun 1942, jolloin se vaihdettiin suomalaiseen 4. divisioonaan komentajana eversti Valter Nordgren. Tämä oli Syvärin-takaisessa sillanpääasemassa kesään 1944 saakka.
Kuvasta nähdään että venäläisillä säilyi pieni sillanpaaasema Syvärin pohjoispuolella Laatokan rannalla saksalaisten rintamaosuudella 1941 – 42.
http://www.kylkirauta.fi/images/pdf/10/kr1_10.pdf
” Asemasodan alussa Jalkaväkirykmentti 4 oli sekä rintamavastuussa että reservissä Maaselän kannaksen suunnalla.Keväällä 1942 rykment- ti siirtyi junakuljetuksin etelään Aunuksen kannakselle Syvärin asemal- le ja sieltä marssien Syvärin Kuuttilahdelle. Tehtävänä oli vaihtaa rinta- mavastuusta saksalaisen 163. Divisioonan alueella olleet joukot. Vaihto kesti lähes puolitoista kuukautta. Suomalainen upseeri ei oikein etukä- teen tajunnut millainen tämä kenraali Engelbrechtin divisioona oli. Sak- salaisilla oli mukanaan todella paljon tavaraa ja hyvin suuret materiaali- varastot. Näiden siirtäminen vei aikansa. Sama toistui sitten syksyllä 1944 Lapin sodassa. Silloinhan saksalaisten vetäytymistä hidasti ratkaisevasti tarve evakuoida suuret materiaalivarastot. ”
” Eero Paavola ”
Sotahistoriallisen seuran tietoja:
http://www.sshs.fi/binary/file/-/id/16/fid/210/
Veteraanit Syvärin taistelupaikoilla:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/12/09/tuntemattoman-sotilaan-todellinen-rykmentti
Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä. Piiri- tetystä Leningradista toisen maailman sodan aikana evakkoon Uralille. Sodan päättyessä siirtolaisena Virossa, Pihkovan aluella. –
Opiskelin Arkangelin Pedagogisessa korkeakoulussa, josta valmistu- essani vuonna 1959 sain korkeakoulunopettajan pätevyyden ja arvon aineinani ihmisen anatomia ja fysiologia ja liikunnan kasvatus. Työurani alkoi merimiesten kaupungissa Severodvinskissa. Jatkui Valkovenäjän pääkaupungin Minskin…
Tasan 75 vuotta sitten syyskuussa 1941 Leningradin, nykyisen Pietarin, Sankt-Peterburg, piiritys alkoi. Se tuli kestämään noin kolme vuotta.
Leningradin Piiritys
Leningradin piiritys (ven. блокада Ленинграда, blokada Leningrada) oli toisen maailmansodan aikana suoritettu sotilasoperaatio, jossa Leningradin MAAYHTEYDET muuhun Neuvostoliittoon katkaistiin 8. syyskuuta 1941, jolloin Saksan pohjoinen armeijaryhmä saavutti Laatokan rannan Leningradin eteläpuolella ja suomalaisjoukot olivat syyskuun alussa muodostaneet piiritysrenkaan pohjoisosan Laatokan ja Suomenlahden välille.
Historioitsijat kirjoittavat, että silloin sulkeutui rautainen saartorengas Leningradin kaupungin ympärillä. Saartoa kesti lähes 900 päivää.
Leningradin piiritystä toisen maailman sodan aikana on tutkittu erilaisista näkökulmista, siitä on kirjoitettu eri kielillä tuhansia kirjoja ja runoja, tehty elokuvia ja monumentteja on pystytetty. Tämä tieto, että kaupunki oli suljettu rautaisen saartorenkaan sisäpuolelle perustuu Neuvostoliiton propagandaan ja ne ovat ajan saatossa vakiintuneet viralliseksi totuudeksi ja on meille ja laajalti maailmassakin tuttu ja siitä on tullut tunnustettu tosiasia. Tuntui jo siltä, ettei siinä ole enää mitään salaisuutta tai uutta tietoa odotettavissa.
Aleksei Kungurov
Vaikka tieto jostakin asiasta on vakiintunut, niin aina löytyy kansakunnan historiassa ihmisiä, jotka alkavat tutkailla menneisyyttä suurennuslasin kautta. Niin on tapahtunut Leningradin piirityksen kohdalla.
Venäläinen fyysikko-matemaatikko Aleksei Kungurov Chelyabinskin kaupungista kiinnitti huomiota useaan seikkaan koskien Leningradin piiritystä. Hän ryhtyi tutkimaan asiaa matemaattisesti ja laski joitakin asioita numeroina. Hän sanoo:
… Me uskoimme siihen, mihin olimme tottuneesti uskoneet tai mihin meidät oli johdatettu uskomaan! Kaikki mitä meille on kerrottu tapahtumasta (Leningradin piirityksestä) on vakiintunut ajatuksiimme.
Legendan Murskaaminen
Rautaista rengaspiiritystä Leningradin ympärillä ei ollutkaan!
Pienessä artikkelissaan ”[Matematiikasta ja historian todellisuudesta]” Kungurov omissa havainnoissaan ja laskelmissaan tuo vakuuttavaa näyttöä siihen ettei Leningradin piiritystä, TÄYDELLISTÄ saartamista, joka vaati lähes miljoonan ihmishengen, ollutkaan. Muutenkin piiritetyn Leningradin legendassa oli paljon outoa ja epäselvää. Tähän hän päättyi omissa havainnoissa ja matemaatikon yksinkertaisissa aritmeettisissa laskelmissa. Kungurovin väitteet perustuvat KAIKILLE TIEDOSSA OLEVIIN materiaaleihin ja dokumentteihin.
Kungurovin havainnot ja laskelmat, jotka olivat julkaistu vuonna 2013 murskaavat piiritetyn Leningradin legendan,johon me olemme uskoneet. Lisätietoja, löytyy hänen Internet-konferenssin ”History hallinnan järjestelmä tiedon” Youtube-videosta: Интернет-Конференция «Управление историей, как системой знаний».
Kungurov Ei Kiistä
Kungurov ei kiistä sitä, että oli pitkä ja raskas taistelu joka toi valtavan määrän siviiliuhreja, mutta väittää, että Leningradin saartorenkaassa oli ”AUKKOJA” joitten kautta oli mahdollisuus toimittaa kaupunkilaisille ruokatarvikkeita ja kuljettaa Leningradista suurelle maalle sotateollisuuden tuotteita. Tiedotusvälineet maailmalla taisivat jättää huomiotta Kungurovin kirjoituksensa. Suomen mediassa myös en löytänyt mitään mainintaa asiasta, joten kirjoitukseni tiedot ovat venäjänkielisistä julkaisuista.
”Suuri sankarillinen menneisyys on kiistatonta, mutta olosuhteet, joissa tavalliset ihmiset joutui tekemään yli-inhimillisiä ponnisteluja näkemään nälkää ja kuolemaan, lähemmin tarkasteltuna, olosuhteet osoittautuvat keinotekoisesti luoduksi” sanoo Kungurov.
Jos tarkkaan tutustua venäläisen fyysikko-matemaatikon Aleksei Kungurovin(Chelyabinsk) laskelmiin ja havaintoihin, niin näkyy selvästi, ettei sitä rautaista rengaspiiritystä Leningradin ympärillä ollut.
Kartat Kertovat
Katsotaanpa karttoja jotka ovat todella huolellisesti tehty Leningradin piirityksestä. Kartalta näemme selvästi Leningradin läheisyydessä saksalaisten ja suomalaistenkin miehittämättömiä alueita, joiden pinta-ala on yhteensä noin 5’000 neliökilometriä.
-
ORANIENBAUM:n alue (nykyään Lomonosovin kaupunki, Leningradin alue). Se ulottuu 65 km Suomenlahden etelärannikkoa pitkin ja syvyydeltään sisämaahan päin 20-25 km.
-
KRONSTADT linnoitus bastioneineen Suomen lahdella noin 31 км päässä Leningradista pysyi piirityksen aikana 1941–1944 Neuvostoliiton hallussa koko ajan.
-
SUOMALAISET sotajoukot pysähtyivät Laatokan ja Suomenlahden väliin Leningradin pohjoiselle puolustusvyöhykkeelle. Siinä jäi miehittämättä Suomen lahden ja Laatokan väliin Karjalan kannaksesta aika iso alue.
Joten Laatokan kautta oli mahdollisuus toimittaa ruokaa ym. tarvikkeita ja niin tehtiinkin ”Elämän tie”:n kautta.
Vaikka vaara vaanikin kaikkialla, silti voimme sanoa, että Leningrad-kaupunki ei ollut rautaisen saartorenkaan tukehdutettu vaan oli aukkoja, joitten kautta oli mahdollisuus ainakin toimittaa elintarvikkeita nälkää kärsiville leningradilaisille.
Mystisiä Uskomattomia Asioita
Analysoimalla avoimia ja yleisesti tunnettuja tietoja, jotka liittyvät piiritettyyn Leningradiin, Kungurov helposti löytää uskomattomia asioita, jotka saavat pään pyörälle… Ja erityisesti blogin kirjoittajalle, joka uskoi aikoinaan kaikkeen ja kertoi muillekin oppaana, mitä oli kirjoitettu Neuvostoliiton aikana piiritetystä Leningradista.
En pysty tuomaan tässä kirjoituksessa kaikkeaa mitä matemaatikko-fyysikko Kungurov on havainnut omissa laskelmissa. Ne löytyvät netistä, mutta tuon esille muutaman seikan kuitenkin, joita hän ihmettelee ja ei löydä niihin liittyen kysymyksiin vastausta.
Ruokavarastot
Historioitsijat kirjoittavat:
Piiritetyn kaupunkiin jäi yli 2,5 miljoonaa siviiliä, heistä 1 miljoona 200’000 työkyvytöntä väestöä, ja noin 400’000 lasta. Samana päivänä, kaupunkiin oli pudotettu tuhansia palo- ja voimakkaita räjähtäviä pommeja, jolloin eri puolilla kaupunkia syttyi lähes 200 tulipaloa.
Ilmapommitukset osuivat Badajevin ruokavarastoon ja aiheuttivat tulipalon, jonka seurauksena viidestä kymmenestä puurakennuksesta lähes kokonaan paloi 40. Tulipalo tuhosi 3’000 tonnia jauhoja ja 2’500 tonnia sokeria.
Kaupungissa oli elintarvikkeita ja polttoainetta vain 1 – 2 kuukaudeksi, joten annoskortit oli otettu käyttöön jo 1. lokakuuta 1941, työntekijät alkoivat saada 400 grammaa leipää päivässä, muut 200 grammaa ja tammikuussa se oli vastaavasti enää 200-125 grammaa leipää päivässä.
Ainoa yhteys joka jäi Suurelle maalle oli Laatokan järvi ”Elämän tie! ”mutta se oli piirittäneitten tykistön ja lentokoneitten ulottuvilla ja Laatokalla toimi vihollisten merivoimien laivasto.
Näin alkoi saartorenkaan sisäpuolella elämä joka vei lähes miljoonan ihmishenkeä ja josta vain osa selvisi.
Evakuoinnit
Historioitsijat kirjoittavat, että Leningradista evakuoitiin lokakuuhun 1942 1,5 miljoonaa ihmistä, niin jäljelle jääneille ihmisille (1 miljoona) se ei olisi ollut niin kovin vaikea tehtävä toimittaa elintarvikkeita, jos ruoan toimitus oli niin kuin meille on kerrottu, mutta lisäksi, sanotaan, lähes miljoona ihmistä kuoli, niin kuka sitten teki työtä tehtaissa?
Joittenkin lähteitten mukaan piiritetyssä Leningradissa vain 3% kuolemista tapahtui natsien pommituksen alla, loput 97% kuoli nälkään, vaikka varastot olivat pullollaan ruokaa:
Miksi julkisuudessa kerrottu, Leningradiin ammuttujen ammusten määrä on aivan liian pieni.
Kun kulkee Pietarin kaupungin kaduilla, niin huomaa paljon sellaista mikä muistuttaa meille tämän kaupungin historiallisesta menneisyydestä.
Esimerkki: erään talon ulkoseinällä näemme taulun, jossa teksti kertoo: ”Tämä on jälki yhdestä 148’478 ammuksen osumasta, joita saksalaiset ampuivat Leningradiin vuosina 1941 – 1944.” Miksi on tuotu julki niin pieni määrä ammuksia kohti Leningradia?
A. Kungurov analyysoi tätä vakiintunutta tietoa käyttäen historioitsijoiden kuvaavia tapahtumia seuraavasti:
Leningradissa … 04.09. – 30.11.1941 kaupunkiin oli ammuttu 272 kertaa, yhteensä 430 tuntia. Joskus ihmiset joutuivat olemaan pommisuojassa päivät pitkät. 15. syyskuussa 1941 pommitus kesti 18 tuntia ja 32 minuuttia. 17.syyskuuta 18 tuntia ja 33 minuuttia. Saartovuosien aikana (900 päivää) Leningradiin oli ammuttu noin 150’000 tykistökranaattia”.
Kungurov yksinkertaisella matemaattisella laskutoimituksella todistaa, että tämä luku on temmattu hatusta ja ne voivat poiketa todellisuudesta useita kertaluokkaa, jos se tapahtui niin kuin historioitsijat kirjoittavat. Pelkästään yksi tykistö pataljoona jossa 18 suurikaliiperista tykkiä voi tehdä 430 tunnissa 232’000 laukausta! – Ja saarto kesti paljon kauemmin (8.9.1941 – 27.01.1944) ja vihollisella oli aseita muutama sata kertaa enemmän.
Kaupunki ja sen sotilaalliset tehtaat olisivat voineet olla täysin raunioina parissa viikossa. Miksi ei niin tapahtunut? Kysymys jää auki.
Kirovin Tehdas
On tiedossa, että Kirovin tehdas toimi aivan saksalaisten nenän edessä 3 km päässä saksalaisten etulinjasta. Kungurovin mukaan jopa Mosinski kiväärin luoti voi lentää tuon matkan, puhumattakaan suuren kaliiperin tykistön ammuksesta…
Kirovin tehdas tuotti monenlaista sotilaallista kalustoa. Esimerkiksi, panssarivaunuja KV-1, itseliikkuvia motorisoituja tykkejä САУ-152. Vuodesta 1943 alkoi panssarivaunujen ИС-1 ja IC-2 tuotanto… Kirovin tehtaan lisäksi Leningradissa toimivat myös muut tehtaat, jotka tuottivat sotilallista kalustoa ja tarvikkeita…
Kevällä 1942 raitiovaunut alkoivat taas liikkua…
Sähköenergia
Yksi kysymyksistä, johon eivät pysty vastaamaan nämä ”historioitsijat” on se, mistä he saivat riittävästi sähköenergiaa?
Historioitsijat kirjoittavat:
”Johtuen siitä, että lähes kaikki voimalaitokset olivat pysähtyneet, joitakin koneita tehtaalla piti käynnistää käsivoimin ja työntekijät joutuivat tekemään pitempää työvuoroa ja jopa joutuivat jäämään yöksi tehtaalle, että saisivat tehdä normin mukaisen työsuorituksen, joka oli määrätty.
Tämä leningradilaisten sankarillinen työ antoi mahdollisuuden vain ”jälkipuoliskolla 1941 marras-joulukuussa (pahin aika saarrossa) Leningrad antoi puolustus rintamalle Moskovan puolustukseen 713 panssarivaunua … yli 3’000 panssarintorjunta- ja muita asetta … 480 panssaroituja ajoneuvoja, 58 panssarijunavaunua … 4’000 ohjusta … ja suuri määrä muita sotatarvikkeita …
Faktat ovat faktoja. Tuotteitten määrä on laskettu ja ilmoitettu. Ei voi väittää muuta. Nyt voimme ajatella vähän sitä, mitä historioitsijat ovat itse asiassa kirjoittaneet.
Kungurov esittää kysymyksen:
Mihin joutuivat Kirovin tehtaan sotilaalliset tuotteet?
Millaisilla keinoilla ne oli siirretty Moskovan rintamalle saarretusta kaupungista? Kaikki nämä sotilaalliset kalustot ja ampumatarvikkeet? Ainakin olisi pitänyt olla kiskot ja vähintään … 100 junaa. Eihän niitä pystynyt siirtämään Laatokan kautta, ei veneillä eikä silloin ollut vielä sellaisia lauttoja eikä jäätä pitkin talvella.
Toinen kysymys: Ilmoitetaan, että tämä sotilaallistuotanto oli massatuotantoa. Siihen tarvitaan jatkuvasti raaka-aineita ja materiaalia. Eihän saarretussa kaupungissa ollut hiilikaivoksia tai rautamalmin kaivoksia jotka olisivat täyttäneet teollisuuden tarpeet teräkseen, koksiin, rautamalmiin ja muihin materiaaleihin!
”Historioitsijat” kirjoittavat, että koneita oli pyöritettävä käsin! Tämä on vain spekulointia ymmärtämättömille. Ei ole mahdollista käsin saada pyörimisnopeutta, jotta porakone tai sorvi toimisivat.
Saksalaisilta Puuttui Vain Käsky Hyökätä
Toisaalta, vaikka kaupunki historioitsijoiden mukaan joutui intensiivisen pommitusten ja kranaattitulitusten alle, monet kuvat piiritetystä Leningradista todistavat sen, että kaupungin keskeinen osa oli kärsinyt aika vähän. Tämä on mahdollista vain, jos vihollinen ei hyökännyt kaupunkiin tykistöineen ja lentokoneineen.
Miksi saksalaiset joukot eivät ottaneet haltuun, tuhonneet tai valloittaneet Leningradia?
Kungurov hyvin selvästi esittää asian seuraavasti: Saksalaisille ei annettu käskyä hyökätä Leningradiin.
Pohjoisen armeijan komentaja Fon Life (Фон Лейб) oli pätevä ja kokenut komentaja.
- Hänen komennossaan oli 40 divisioonaa mukaan lukien panssarivaunut.
- Rintama Leningradin edessä oli 70 km leveä.
- Yhdellä divisioonalla oli vastuualueena 2 – 5 km rintamalinjaa
Ne jotka väittävät, että näissä olosuhteissa hän (Fon Life) ei olisi voinut valloittaa kaupunkia, eivät ymmärrä mitään sotilasasioista…
Muistelmissaan, Fon Life ja monet muut Saksan armeijan komentajat väittivät, että heitä oli kielletty ottaa kaupunki ja tuli käsky poistua saavutetuista hyvistä asemista.
Eikö ole kovin outoa, että saksalaiset joukot sen sijaan, että hyökkäisivät ja ja valloittaisivat kaupungin, pysyvät sen lähistöllä melkein 3 vuotta, sen takia, että vain pitävät kaikki maantiet poikki Leningrad kaupunkiin.
Saksan joukot, jotka seisoivat lähellä Leningradia suorittivat jotain muita tehtäviä, josta me emme tiedä… Jos ottaa huomioon, että vastahyökkäystä Leningradin puolustajien puolelta todennäköisesti ei ollut tai oli hyvin pieni, niin saksalaisten joukoille kyseessä ei ollut sota vaan lomaparatiisi!
Olisi mielenkiintoista tietää Saksan komennon todellinen reaktio tähän saarron legendan?
On hyvin todennäköistä, että eri versioilla Leningradin ”saarrosta” oli tarkoituksena peittää jotain paljon vakavampaa. Sitä tietoa meille ei kerrottu. Eikä ole kerrottu vieläkään.
On mahdollista, että tuolloin, noihin aikoihin, jossain, sijoittuivat ihan toisenlaiset tapahtumat, joitten salaamista varten oli uhriksi annettu piiritetyn kaupungin miljoona ihmishenkeä. Sitä tietoa pidetään huolellisesti salassa tähän päivään asti.
Kaikki nämä alkeislaskelmat osoittavat, että meiltä on paljon tietoa piilossa, ja siksi emme voi selittää tapahtumia… Näyttää siltä että koko tämä piiritys oli maailmanlaajuinen petos, joka oli tahallaan järjestetty, että piiritetyssä kaupungissa annetaan kuolla niin monen ihmisen kuin mahdollista.
Keskustelua Usarissa:
Wilhelm von Leeb saksaksi. Pietarin keskusta oli miinoitettu, ja koko kaupunki olisi tarvittaessa räjäytetty – Stalingradin kaltainen tilanne.
[RK: Kuten oli Moskovakin. Erityisesti Kremlin alla oli valtaisat määrät ammonaalia vieraiden voitonjuhlien ”pääohjemanumeron” varalta…]
Juha-Pekka Kosonen.
– Jos puhutaan nyt Leningradin miinoituksesta, niin olisiko pitänyt saksalaisten soittaa ”Säkkijärven polkkaa” estääkseen radiomiinojen räjähtämiset Leningra- dissa, niin kuin Viipurissa v.1941-42 aikoinaan?, jotta olisivat marssineet Leningradin kaduille turvallisesti. Ehkä saksalaisillakin oli tiedossa radioaallon taajuus, jolle miinat Leningradissa oli asetettu, joten…
Kuunnellaanpa nyt sitä laulua,jota soitettiin Suomessa silloin tauotta 5 kk aikana 1500 kertaa samalla taajuudella jolle miinat oli asetettu. Miinojen akkujen oletettiin tyhjenevän 3 kk.
https://www.youtube.com/watch?v=WLn5HX5hy1I
Säkkijärven polkka
Pekka Roponen.
Wilhelm (Ritter) von Leeb pelkäisi varmaan astua armeijansa kanssa ruutitynnyrille!
Nyt historioitsijat kertovat, että kaupungin miinoittaminen alkoi viikkoa myöhemmin kaupungin piirittämisestä salaisen ”D” operaation mukaan.
Stalinillakaan ei ollut ilmeisesti enää toivoa puolustaa Leningradia, joten kaupungille ja sen asukkaille oli valmistettu vielä kovempi kohtalo.
Jos räjähdys olisi tehty, niin Leningrad kaupunki olisi pudonnut kuiluun, niin kuin Atlantis … kirjoittaa Sotahistorian Artillery museon vanhempi tutkija Alexander Monaenkov
http://www.5-tv.ru/news/65638/
http://yle.fi/uutiset/johtavat_sotahistorian_tunti…
Nyt selvisi. Leningradin piiritys on myytti, jotta suomalaisia voitaisiin syyttää.
Kiitos Viola Heistonen.
Viola Heistosella ei ole osaa eikä arpaa Leningradin piirityksen järjestämiseen. Kuitenkin lapsena Viola Heistonen oli kyyditetty 9.syyskuuta 1941 Laatokan yli proomuilla pommituksen alla ja kiitos siitä, ettei osunut pommi. Olen vieläkin näet hengissä ja ilo on keskustella kanssasi, vaikkakin niin raskaista menneistä asioista.
Oikein hyvää syksyä! Rakennamme ystävyyden siltaa!
https://www.youtube.com/watch?v=I3rHHaf0Uzg
Vladimir Vysotski – Ystävän laulu (Fazer)
Lukuisissa sota-aikaa kuvaavissa muistelmateoksissa, joita ovat kirjoittaneet entiset sotilaat sotamiehestä kenraaleihin, on kuvattu Leningradin piiritystä suomalaisesta näkökulmasta.
Suomalaisilla oli hyvin tiedossa Laatokan ”elämän tie.”
Ylijohdon määräyksestä Laatokan liikennettä ei saanut missään tapauksissa yrittää katkaista. Toki sitä häirittiin, mutta ei siinä määrin, että se olisi vaikuttanut edes jollain tasolla järven liikenteeseen, joka pyöri 24/7.
Suomalaislentäjät kuvasivat mm. Oranienbaumin motin sekä Kronstadtin linnoi- tussaaren ilmatorjuntaa läpitunkemattomiksi teräshelveteiksi, joihin lentäminen loppujen lopuksi kiellettiin tarpeettomien konemenetysten välttämiseksi. Tämä- kään ei tue väittämää nälkään kuolevista ja loppuun ajetuista ihmisistä. Ainakin ammuksia oli riittämiin piirityksestä huolimatta. Niitä ei Leningradissa säästelty.
Ehkä suomalaisten passiivisuus muistettiin Kremlissä kesällä 1944, kun Suomeen tultiin väellä ja voimalla. NL ei pistänyt kaikkea peliin, kuten rintamilla Saksaa vastaan. Jos Stalin olisi niin määrännyt, olisi piskuinen Suomi jyrätty tappioista piittaamatta.
Tali-Ihantalan tappiot olivat pieniä siihen nähden, mitä NL koki taisteluissa Saksaa vastaan.
Hyvä kirjoitus Violalta.
Valaisevaa. Kiitos Viola puuttuvasta palasta palapeliini.
Mielekiintoinen kirjoitus. Jotkut länsimaiset historioitsijat ovat ihmetelleet, miksei siiviliväestöä evakuoitu kun piiritys kävi yhä todennäköisemmäksi? Olihan Neu- vostohallinnolla kyseenalaista osaamista suurienkin väestöryhmien siirtämisistä. Vai oliko kysymyksessä sama piittaamattomuus ja tosiasioiden kieltäminen, josta sodan loppuvaiheessa joutui kärsimään Saksan Itä-Preussin väestö, jota kiellettiin lähtemästä pakoon lähestyvää puna-armeijaa.
On myös hyvä kysymys, miten oli mahdollista ylläpitää piiritetyssä Leningradissa mittavaa sotatarviketuotantoa jos siviiliväestöä ei kyetty ruokkimaan.
Toivotaan, että näistä asioista saataisiin lisää tietoa.
Jaakko Wilenius kirjoitti: […miten oli mahdollista ylläpitää piiritetyssä Leningradissa mittavaa sotatarviketuotantoa jos siviiliväestöä ei kyetty ruokkimaan],
– 2,5 miljoonasta piiritykseen jääneistä siviiliväestöstä oli 1 miljoona 200’000 työ- kyvytöntä väestöä, ja noin 400’000 lasta. Nämä olivat varmasti eniten nälän hädässä, mutta ne jotka tuottivat sotatarvikkeita saivat ruokaa enemmän, että pystyivät sitä työtä tekemään. Piiritysalueen renkaan sisäpuolelle jäi myös Leningradin ja Karjalan rintaman sotilaita ja NL:n Itämeren laivasto miehistöineen. Työntekijät ja kaupungin puolustajat oli se ryhmä, jota piti pitää paremmassa kunnossa hinnalla millä tahansa, joten uhriksi joutuivat heikoimmat.
Suomi suurvaltojen politiikassa 1941-1944 Tuomo Polvinen (Helsingin yliopiston yleisen historian dosenttina 1965-1974) selventää hyvin Suomen ja Saksan suhteita Leningradin piirityksenkin osalta ja miksi kaupunki kesti. Sen kun lukee, niin hyviä kysymyksiä on vähemmän ja Visurin tuleva kirja avaa asioita varmasti lisää. Jos asiat mietityttää niin lukekaa hyvät ihmiset historiasta tehtyjä tutkimuksia!
Edes kaikki mahdolliset kirjat ja tutkimukset lukemalla ei monetkaan sodan mysteereistä tule selviämään.
Mikään tutkimus ei kerro syytä mm. sille, miksi Suomen voitokas armeija pysähtyi niille jalansijoilleen, joihin se jäi kesähyökkäyksessä 1941.
Mistä kirjasta löytyy lopullinen selitys sille, miksi Suomi ei edes yrittänyt vallata Muurmannin rataa, joka oli NL:n napanuora sodan kriittisimmillä hetkillä?
Suomen armeija teki kiusaa puna-armeijalle, mutta mikään näistä teoista ei ollut sotahistorian kannalta merkittävä. Ainoa teko, mikä selkeästi vaikutti sodan lopputulokseen, oli Tali-Ihantalan torjuntavoitto.
Sitäkin voisi tutkia, oliko NL:n panssarimiesten käyttämän salakirjoitus- viestin purkaminen juuri ennen Ihantalan suurhyökkäystä sekään loppujen lopuksi sattumaa? Puretusta koodista paljastui lopullinen puna-armeijan hyökkäyssuunnitelma. Hyökkäys tyrehtyi Suomen tykistön maailmanhistoriassakin ainutlaatuiseen keskitykseen hyökkäysryhmittymän päälle.
Leningradin piirityksen kokonaiskuvassa on tosiaan vielä huonosti tunnettuja osia, joita on korvattu myyteillä.
Ensin Saksan pohjoinen armeijaryhmä yritti vallata kaupungin ”suoraan liikkeestä” syys-lokakuussa 1941. Mutta ei kyennyt, miksi?
Sitten oli toinen ajatus, eli suuri saarto valtaamalla Laatokan kaikki rannat. Pohjoinen armeijaryhmä pääsi Tihvinään asti ja Syvärin suulla odotteli Saksan 163. divisioona käskyä lähteä kohtaamaan Pohjoisen armeijaryhmän joukot. Jos operaatio olisi onnistunut, olisi Leningradin kohtalo ollut sinetöity.
Hitler tavatessaan Mannerheimin Suomessa kesällä 1942 vakuutti tuhoavansa Leningradin lähikuukausina. Tiettyä yritystä oli, mutta tulosta ei tullut.
Saksan johdossa oli huolestumista ongelmista, joita valloitetun kaupun- gin miljoonaväestön elättäminen aiheuttaisi. Miten tämä hoidettaisiin?
1: Annetaan väestön kuolla nälkään täydellisellä piirityksellä, ongelmaa ei synny.
2: Järjestetään kova piiritys, mutta jätetään aukkoja, kuten Laatokan tie. Stalin ehkä perääntyy Leningradista ja parhaassa tapauksessa suurin osa väestöstä pakenee omalle puolelle.
3: Keskitetään niin paljon voimaa, että saadaan kaupunki ja suurin osa sen
väestä tuhottua.
Taustalla oli ajan kanssa kasvava perusongelma: Saksan voimat eivät riitä Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen yhdistyneitä resursseja vastaan.
Tuntien Hitlerin vaikeudet tehdä lujia päätöksiä heikkenevässä tilantees- sa, voisi ajatella, että hän horjui edellä olevien vaihtoehtojen välillä ja asiat jäivät ”kesken”.
Stalinin puolella ehdoton priorisointi maan sotilaallisessa ahdingossa oli aseteollisuudessa. Leningradin suuri sotateollisuus oli pidettävä tuotannossa maksoi mitä maksoi. Siksi kaupunkia oli puolustettava ja sotilaiden huolto turvattava. Työläisillä ja sotilailla oli etuoikeus elintarvikkeisiin. Lopuille jaettiin mitä jäi. Kuten Viola tuo esiin, tuotantosaavutukset olivatkin merkittäviä.
Toisaalta Stalin kyllä evakuoi kaupungista ylimääräistä väestöä ajan kuluessa, kaik- kiaan hyvinkin miljoonan luokkaa. Vakavin nälkäkriisi oli vuoden 1941 lopussa, kun varastot oli käytetty ja elämän tietä vielä organisoitiin. Vähitellen, kun kuljetukset Laatokan lahden yli saatiin vauhtiin ja väkeä laivattiin pois, paranivat olosuhteet ja kuolleisuus väheni.
Stalinin ratkaisut olivat Leningradin väestön kannalta äärimmäisen raakoja, mutta sodan voittamisen kannalta erittäin tarkoituksenmukaisia.
Historiantutkimuksen pitäisi Leningradin suhteen saada paremmin tunnetuksi Hitlerin empiminen ja luoda puolueeton kuva Stalinin strategiasta ja sen vaikutuksista. Siinä ohessa olisi hyvä saada lisätietoa Mannerheimin osuudesta ajatellen siellä täällä kierteleviä ”salaliittoteorioita”.
Presidentti Mauno Koivisto sanoi luettuaan Mauno Jokipiin tutkimustulokset (1987) että vasta nyt näin monen vuoden jälkeen hän ymmärtää miksi me sodittiin.
Itse luettuani Helsingin yliopistossa tarkastetun väitöskirjan Petsamon nikkeli kan- sainvälisessä politiikassa 1939-1944 (Vuorisjärvi, Esko) ymmärsin miksi Talvisota syttyi ja miksi Hitler kiirehti Tanskaan ja Norjaan ja miksi länsivallat tarjosivat apua ja miksi Suomi ei halunnut apua. Heikki Ylikankaan tutkimustuloksista oli apua.
Tuomo Polvinen auttaa ymmärtämään paljon suomalaisten ja saksalaisten komen- tosuhteita (Saksaa johti ylirotuajatteluun uskova sodanjohtaja, Suomea Mannerheim joka rakasti Pietaria) ja miksi suomalaisjoukot eivät suostuneet saksalaisten komentoon ja ajatteluun ja miksi Leningradin tuhoaminen vaihtui piiritykseen. Sen kokee vain lukemalla.
Venäläiset myös taistelivat paljon viekkaammin, vahvemmin ja urhoollisemmin kuin kukaan oli ajatellut eli vastarinta oli vahvaa. Heille elämä oli selviytymistä, kuten se oli 90-luvun alussakin. Ja sama säilymisvietti on tänä päivänäkin.
En Leningradia tunne, mutta tuossa kirjassa http://klaava.fi/?page_id=3018
Olen korostanut vesikuljetusten tehokkuutta maakuljetuksiin verrattuna. Onko niin, että kaupunkia huollettiin hyvinkin tehokkaasti vesitse keväästä syksyyn ja jäätiestä on siksi puhuttu niin paljon, koska jäätie + kelirikko olivat hankalinta aikaa? Tuolloinen kuorma-auto ei paljon kuljettanut huonolla tiellä /jäällä vesikuljetuksiin verrattuna.
Juha, olet oikeilla jäljillä: Leningradin huollon pääasiallisin kuljetusmuoto rautatiet olivat poikki. Auto-vesi-auto-kuljetusta varten Laatokan eteläisen lahden kautta ei ollut infraa eikä kapasiteettia.
Vesikuljetusmatkaa Laatokan eteläisen lahden vastarannalle ei ollut paljon, kolmi- senkymmentä kilometriä, mutta ensin oli saatava laiturit ja pääsytiet rannalle sekä haalittava kokoon ja rakennettava suuri määrä sopivia aluksia. Myös kuorma-autoista oli puutetta.
Kelirikko oli se pahin, tuskin oli sulan veden kuljetuksiin saatu jotain vauhtia, kun jäät alkoivat haitata. Vasta kun jää oli riittävän vahvaa, saattoivat kuorma-autot ajaa suoraan lahden yli. Aluksi niitä kyllä meni jäänkin läpi paljon. Yhdysvaltojen apuna alettiin saada lisää autoja ja kuljetusmäärät kasvoivat. Lopputalvesta rakennettiin jäälle jopa rautatie. Kevätkelirikkoon 1942 saatettiin jo paremmin varautua. Tammikuun 18 päivänä 1943 avautui sitten kapea maayhteyskin.
”Suomen mediassa myös en löytänyt mitään mainintaa asiasta, joten kirjoitukseni tiedot ovat venäjänkielisistä julkaisuista.”
Tämmöiset väitteet ovat myrkkyä Aleksanderi-Instituutille, joka on suomalaisten maksama Moskovan totuuden torvi.
Erinomainen plogi Violalta.
Miljoonan asukkaan tuho on mahdotonta, koska Leningrad tuotti valtavan määrän sotakalustoa.
Muonaa annettiin vain niille, jotka tukivat sotaponnistuksia. 40 divisionan varustaminen ja muonittaminen oli jo pelkästään valtava ponnistus.
Jos divisiona on vain muutaman kilometrin matkalla, niin ne on todella syvässä siili- puolustuksessa ja siitä ei helpolla marssita läpi. Tappiot olisivat valtavat hyökkääjälle.
Leningadissa suoritettiin massiiviset puhdistukset sodan jälkeen, koska sen johto oli toiminut itsenäisesti ja oli valtava uhka Moskovan keskushallinnolle.
Kiitos Viola, en olisi uskonut että joku venäläinen uskaltaa epäillä tällaista sanka- rimyyttiä edes osittain. Tähän asti kaikki epäilijät on vaiennettu.
Herra Kungurov esittää tosin outoja väitteitä, tulee mieleen että hän on keksinyt ihmeellisiä salaliittoja tästä traagisesta tapahtumasta. Mielestäni Stalin toimi järkevästi, määräsi että ei peräännytä, ihan kuten Stalingradissa. Hitler taas huomasi että koska vastus Leningradin suunnalla on kova, voisi olla järkevämpää antaa saarron muhia ja keskittää hyökkäys öljykentille. Näin hän tekikin. On vaikea kuvitella että siinä olisi ollut takana jotain salaperäisiä tarkoituksia.
Mielestäni koko Laatokan eteläosa oli melko turvallinen reitti. Joku epäili että olisi tykeillä ammuttu Laatokalle. Se ei ollut mahdollista, ei sellaisia tykkejä ollut oleamassa. Katsokaa karttaa ja laskekaa etäisyydet! Suomalaisilla oli vain muutama pommikone, eikä niillä ollut varaa hätyytellä siviilejä. Saksalaisten pommituksista Laatokalla en tiedä, olisi ollut melko turhaa.
On sinänsä hyvä että Kungurov on tuonut joitain tosiasioita esille, se on uutta Venäjän historian väärentämisessä. Mutta Kungurov visusti vaikenee NL:n sotarikoksista, siitä että NL aloitti yhdessä Saksan kanssa toisen maailmansodan hyökkäämällä Puolaan, NL valloitti Baltian maat ja hyökkäsi Suomeen 1939. Kaiken tämän voi sivuuttaa kun ryhtyy kirjoittelemaan salaliitoista ja tuomalla epäoleellisia pikkuasioita esille.
Olin juuri muutaman päivän Pietarissa. Se on suunnattoman suuri alueellisesti ja valtavasti rakennuksia, kaupungin miinoittaminen kokonaan tuntuu keksityltä.
