Tarvitaanko Suomessa kiinalaisia autoja?

Muutama sana ilmiöstä joka on tällä hetkellä varsin ajankohtainen. Tästä ei löydy sanaakaan politikkaa, eikä liioin rasistisia ilmaisuja.

Meillä kotosuomessa oli aikanaan 1960 ja 1970 luvuilla paljonkin vähemmän autoja, mitä niitä löytyy nyt. Silloin oli pääasiassa 5- 6 automerkkiä sisältäen pari Ruotsissa valmistettua. Saattoi silloin olla myöskin pari amerikkalaista, mutta ne kuitenkin olivat vähemmistönä.

Sitten tapahtui kummia, muistaakseni joskus !970 luvun alussa ilmestyi japanilainen auto Datsun. Kyllä sitä sitten ihmeteltiinkin, suuri ihme varmaankin oli sen valmistusmaa. Se olikin ensimmäinen japanilainen auto, aikaa myöten tuotiin muitakin.  Muutama vuosi sitä tuotiin kauppanimellä Datsun, joka sittemmin muutettiin nimeksi Nissan.

Suunnilleen niihin aikoihin monella taholla mietittiin, etteikö pieni Suomi pärjäisi muka niillä harvoilla euroopalaisilla automerkeillä. Mikään ei kuitenkaan estänyt sitä idän autojen tulvaa, siihen liittyi ajan myötä ainakin toinen Korea ja Taivan.

Nyt on sitten rynnäkköä tekemässä Kiina suurella automerkkitulvallansa. Suomi on Euroopassa maa, jossa nuo vieraat autot aloittavat kauppansa.

Alkuun ihmeteltiin, miten pärjäävät idän autot laadulisesti. Suomi kun on ollut aina korkean laadun vaatija, eikä oikeastaan koskaan pärjänneet englantilaiset autot, lukuunottamatta joitain kalliita autoja. Saksa oli Suomessa ja suomalaisten mielestä korkean laadun tae.

Minä en osaa laskea mitä suuri Kiinan autokauppa vaikuttaa, jo ennestäänkin kauppavajeeseen Kiinan kanssa. Lisää rihkamaa kuitenkin.

Purra puree, Orpoon sattuu, RKP raapii, mutta persu vain käkättää !

Tämä on niin surkuhupaista, että on pakko liittää Ville Raantaa ja Tuomalaa samaan aloitukseen.

US:ssa ammutaan kovaa Orpoa liittoutumisesta rasiteihin vai oman etunsa, pääministeriyden säilyttämiseksi vuoksi. Kokoomus on kusessa ennen kuin Orposta on miestä heittää pirut ulos talosta.  Suomella ei ole enää aikaa tiimarissa tälle historialliselle sähläykselle.

Kaikki poliittiset konnat uivat nyt sameissa vesissä.

”Purra puree kipeästi RKP:n lihaa kaataakseen hallituksen ja voidakseen tehdä uhriutumisen Suomen ennätyksen. Miksi vaikean kautta? Koska perussuomalainen eliitti tietää, että jos he leikkaavat ydinkannattajiltaan hallitusohjelman mukaisesti, Purralle ja Halla-aholle käy populismin peruslain mukaisesti, kuten Timo Soinille.

Siksi perussuomalaisilla ei ole aikomustakaan toteuttaa hallitusohjelmaa. Hallitusyhteistyön torpedoimiseksi sopii erinomaisesti perussuomalaisten kansanedustajien ja ministereiden provosoivat ulostulot, joista Wille Rydman antoi viimeisimmän mojovan esimerkin salaliittoteorialla salaliitoista. Samalla Rydman voi kuitata syvät kaunansa kokoomukselle, etenkin Orpolle ja Kai Mykkäselle. Eikä Orpo ole tietävinään, miten hänen paattinsa pohjalautoja revitään irti.

Perussuomalaisten ulostulot ovat nauloja RKP:n lihaan. Perussuomalaiset katsovat kuola valuen sivusta, kuinka paljon RKP kestää kiusaamista, ja paljon RKP on kestänyt ”isänmaan hyväksi”.

Kaiken lisäksi perussuomalaiset ovat tempuillaan vallanneet median palstatilan. Heidän arvojaan vatkataan kuin sitkoa leipätaikinaan ja samalla rasismia voidaan aina enemmän normalisoida yhteiskunnassa. Kehitys alkoi jo Timo Soinin aikana, kun hän tarvitsi rasistien apua hillotolppaansa pääsemiseksi. Petteri Orpo on kuihtumassa Timo Soini Kakkoseksi.

Jos kauhuhallitus kaatuu RKP:n lähtöön, perussuomalaiset poistuvat pelikentältä voittajina. RKP kaatoi hallituksen ja perussuomalaiset voivat uhriutua valtiotasolla: ”meidän  ohjelmamme maahanmuuton ehkäisemiseksi kaatui vihervasemmiston vastustukseen, etenkin Sanna Marinin on syyllinen”.

Perussuomalaisuus on halla-aholainen uskonnollispoliittinen hurmosliike, jolloin uhriutuminen uppoaa seurakuntaan samalla logiikalla kuin Jehovan todistajissa ja esikoislestadiolaisissa: ”Me perussuomalaiset olemme totuudesta ja siksi meitä vihataan niin kotimaassa kuin etenkin Saksassa ja muissa suvakkimaissa”.

Olemme lähestymässä perussuomalaisen uhriutumiskliimaksin lakipistettä. Vielä muutama raju veto RKP:n piikitettyyn lihaan ja voitto on saatu hallitusvastuusta.

Taistelukentiltä poistuessaan perussuomalaiset voivat riemurinnoin jatkaa oppositiossa melskaamista. Persuautomaattikin on saanut lisää rasvaa koneistoonsa. Mutta mikä tärkeintä, puolue voitti populismin kirouksen, toisin kuin Timo Soini.

Oppositiossa voi sitten turvallisesti lihoa veronmaksajien rahoilla ja odotella sekasorron päivää, jolloin halla-aholaiset nousevat kumpujen yöstä viimeiseen suureen taisteluunsa pelastamaan Suomea. Rakennelma tosin lepää sen varassa, että seurakunta uskoo Jussi Halla-ahon olevan oikea profeetta, joka johdattaa puhdasrotuiset perussuomalaiset heille luvattuun valtakuntaan.

Kuka se olikaan, jolla oli myös puhdasrotuisen kansan syndrooma ja joka puhui puhdasrotuisten tuhatvuotisesta valtakunnasta? ”

Laki on silti kaikille sama eikä sitä muuteta kenenkään kohdalla

Mutta ensin pitää tarkistella mikä sitä rasismia on oikeasti sen jälkeen asioita tuomita

Jos sanoo joidenkin  hametta mustaksi säkiksi siinä ei ole rasismia missään kohtaa

Mutta kun sitten on eräät piirit menneet jo lain yläpuolelle se onkin muuten rasismia

Ja kaiken lisäksi kun niitä ei laki muka koske koska ne asiat joita kuitenkin laki sanoo rasismiksi käyttävät niitä silti

Kun asia on muka ollutkin ikiaikanen tapa nyt vaan laki sanoo ne yks kantaan että ne ovat lakia rikkovia asioita

Jotenka voisivat lopettaa ne asiat taikka sitten käräjä oikeuteen ja leivättömän pöydän eteen

Mutta asian on jo aika loppua Suomessa ja laki on muuten kaikille sama soommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Mielenkiintoista politiikkaa ja paskanjauhantaa

Demut vaahtoavat katkerasti kaikenlaisesta kontekstista erotetusta sanoista.

Demujen oma poliittinen paska on koko ajan peitetty pikaisen maton alle lakaisuineen ja valkopesuineen ”anteeksipyynnöillä” ja sepityksillä ”opiskelijahuumorista”.

Tekopyhyys loistaa kirkkaasti ja paskanlevitykset ulkomisiin medioihinkin ovat tarkoituksenmukaista yritystä kaataa nykyinen hallitus edellisten hallituspuolueiden selkeästä vaalitappiosta huolimatta.

Demokratian halveksunta toki ei ole uutta demujen toiminnassa, mutta nyt se alkaa saavuttaa uusia ulottuvuuksia katkeruudessa ja valehtelussa.

Enää puuttuu suora vaatimus vallankumouksesta…

Tämän vuoksi Totuusmedia haluaa lynkata Riikka Purran

Riikka Purra ei ole peräytynyt vuoden 2019 kirjoituksensa sanomasta missä verrattiin islamilaista burkha-asua säkkiin. Kirjoitus puolustaa länsimaissa olevien islaminuskoisten naisten oikeutta tasa-arvoon ja ihmisarvoiseen elämään.
Kirjoitus ymmärrettiin tahallaan väärin ja koska Purra ei ole taipunut kulttuurimarxilaisten vaatimuksiin pyytää ko. kirjoitustaan anteeksi, hänet on päätetty lynkata. Ainakin yrittää.

Purrahan voi seuraavaksi nostaa tapetille islaminuskoisten tyttöjen silpomisen, jolta raateluriitiltä tyttöparat eivät ole suojassa Suomessakaan sen enempää kuin muissakaan länsimaissa!
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tyttojen-silpomiseen-ei-uskalleta-puuttua-suomessa

”Joka 11. sekunti jossain päin maailmaa silvotaan tyttö. Britanniassa joka tunti joku tyttö tai nainen havaitaan silvotuksi tai hoidetaan silpomisen seurausten johdosta. Unicefin mukaan maailmassa elää jopa 200 miljoonaa ympärileikattua tyttöä ja naista. Vuosittain 3 miljoonaa tyttöä on vaarassa joutua ympärileikatuksi (WHO 2008: 1).

Yhdysvalloissa silpomisvaarassa on jopa 500 000 tyttöä: heitä lennätetään tutustumisretkille esi-isiensä kotimaihin kertomatta siellä odottavasta silpomisesta. Britanniassa ja Kanadassa tuhannet tytöt joutuvat silvotuiksi kesälomien aikana. Skotlantilaisten asiantuntijoiden mukaan perheet keräävät yhdessä rahaa tuodakseen maahan silpojan tyttöjen ryhmäsilvontaa varten.
Ruotsissa kokonaisen koululuokan havaittiin joutuneen silvotuksi.

Ympärileikkaus suoritetaan islamilaisissa maissa yleensä uskonnollisista syistä Allahin nimeen ja sitä puolustellaan uskonnolla.
Kaikki neljä islamin historiallista koulukuntaa pitävät tyttöjen genitaalien silpomista vähintään suositeltavana. Monet imaamit puhuvat silpomisen puolesta.”

Erosivat hallituspuolueistaan ja oikeasta syystä

  • Kokoomuslainen erosi valtiomiesmäisyyden loppumisesta sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden katoamisen vuoksi. Ja rasismiin kytkeytyminen.  Tätä minäkin ole perään kuuluttanut.
  • Perussuomalinen erosi, koska persujen aate muuttui Soinin jälkeen täysin ja rasismi tuli tilalle Halla-aholta. Olen samaa mieltä.
  • RKP lähti rasistien mukaan täysin vastoin RKP:n  perusmoraalista aatetta. Allekirjoitan.
  • Kristillisdemokraatti samoin ja Essayahin yksikorvaisuuteen taloudesta.

Oikeaan ovat eronneet osuneet.

Tämä on vain tilaajille. Mutta on hintansa väärti.

”Rajani meni tässä” – Neljä hallituspuolueen juuri jättänyttä kertoo, miksi erosi – Politiikka | HS.fi

 

Etelä-Afrikan Tasavalta oli valkoisen vallan aikana lähestulkoon normaali valtio, vaan nyt neekerivallan alla Venäjän kaveri

Otsikko on tietysti provokatiivinen, mutta kylmä tosiasia.

Valkoiset maatalojen omistajat pyörittivät niitä maatalojaan niin, että ruokaa tuotettiin riittävästi. Samoin E-Afrikan teollisuus pyöri valkoisten johdolla hyvin. Oli jopa menestyksellistä vientiteollisuutta ja elintaso nousi – myös neekerit voivat silloin valkoisen vallan alla paremmin kuin nykyisin neekerien vallan alla. Rhodesia on tietysti vieläkin parempi esimerkki – valkoisen vallan alla Rhodesia oli menestyvä valtio, neekerivallan alla romahtanut valtio, jos valtio ollenkaan.

Etelä-Afrikan nykyinen presidentti Cyril Ramaphosa (neekeri) on imperialistisen roistovaltion Venäjä ylin ystävä – kuin myös Putinin ylin ystävä. Ramaphosa kieltäytyy vangitsemasta Putinia, jos Putin vierailee E-Afrikassa, vaikka E-Afrikka on ICC:n jäsen ja ICC on antanut Putinista pidätysmääräyksen.

Olikos se ”musta säkki” liian korkea tasoista

Kun siitä kirjoittaa ja sanoo musta säkki kyllä sen moni tulkitsee aivan muuksi jotenka pitää olla tarkka sen sanomisiin

Musta säkki kun tulkitaan monasti ruumis säkiksi vaikka olikin tarkoitettu eräiden asusteeksi tarkoitetuna

Musta tuo asu useilla muslimeilla onkin ja burkana tunnettu jotenkin tuntuu siltä että joillakkin menee nimikkeet ymmärryksen yli

Mutta näinkin voi käydä kun katsellaan vaan nimikettä ja mustaa asua

Miksi siitä sitten on nyt tehty jotain muuta varsinkin kun meillä on omia jotka pukeutuu oman tyylinsä mukaan

Eikä näistä olla mitään mieltä onko edes tarvetta olla niistä mielipiteitään pitäkööt huivinsa taikka solmio kieltonsa

Ollaan silti kansana yhtenäisiä eikä riideltäs moisista pikkujutuista voihan se olla vaikeaa Suomalaisille

Varsinkin Tampereella mutta yrittää sitä kannattaa vaikka tietää että puolet kaupunkilla on eri mieltä soommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Varainsiirtovero

Jos ja kun ostat tai vaihdat asuntoa joudut maksamaan varainsiirtoveron.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009713859.html
– Aina kun raha siirtyy taskusta toiseen siitä menee vero.
– Aina kun joku vero poistetaan siitä hyötyy joku taho.
– Aina kun joku vero poistetaan pitää keksiä tilalle joku toinen vero.
– Aina kun veroa kevennetään se koskee eniten vähävaraisia.
– Aina kun joku vero poistetaan siitä hyötyy eniten varakas.
Odotamme oikeistohallituksen toimia omiensa eduksi.