Urho Kekkonen valittiin poikkeuslailla jatkamaan presidenttinä 1973. Tuota aikaa on jälkeenpäin pilkattu ja ivattu demokratian irvikuvaksi ja suomettumisen huipuksi.
Valinnan jälkeen pidettiin Helsingissä ETYK – kokous Urho Kekkosen johdolla. Paikalla oli valtioiden päämiehiä eripuolilta maailmaa. Kokous oli onnistunut. Rauhaa ja demokratiaa tahdottiin yksituumaisesti edistettävän.
Suomi sai mainetta, kunniaa ja arvostusta puolueettomana ja liittoutumattomana maana. Presidentti Urho Kekkosen vaikutusvaltaa rauhan puolesta taistelijana ei mitenkään voida väheksyä. Suuri mies suurissa saappaissa.
Entä nykyinen presidenttimme Sauli Niinistö? Hän kyllä puhuu suvereniteetin kunniottamisesta eri maissa. Rientäen sen jälkeen hakemaan ilmeisesti myös ohjeita Yhdysvaltain presidentti Bideniltä Natoa koskien.
Ja kas, seuraavana on vuorossa Naton pääsihteeri Stoltenberg. Sattumaako, kun pian vierailun jälkeen Niinistö totesi, ettei kansaa tarvitse kuunnella, eli ei kansanäänestystä Natosta.
Myös pääministeri Sanna Marin tapasi kyseisen pääsihteerin. Mitä on tämä voimakaksikko, Niinistö&Marin luvannut Naton pääsihteeri Stoltenbergille?
Tyytyvätkö eduskuntapuolueet, ettei kansalle tarvitse kertoa miten ulko – ja turvallisuuspolitiikan tärkeimässä asiassa edetään?
Nieleekö eduskunta karvoineen päivineen liittymisen Natoon ilman laajaa kansalaiskäsittelyä? Jos näin käy, kalpenee Urho Kekkosen valinta poikkeuslailla Natosta käytävän prosessin osalta.
Länsimaat kehuskelevat olevansa demokratian ja vapauden mallimaa. USA on sitä erityisesti vienyt myös eteenpäin sotien ja erilaisin pakottein.
Nyt Suomi on näyttämässä mallia miten todellisuudessa demokratia toimii. Siten, että kansan yli kävellään surutta.
Te jotka morkkaatte Kekkosen aikaa – hävetkää. Pyytäkää anteeksi ja hävetkää tätä aikaa jossa juuri nyt elämme – minä ainakin häpeän.
