Kaikki blogaukset

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007864025.html

”Kommentti: EU:n elvytysraha on suurelle Italialle ilmaista – pikkuinen Suomi maksaa tolkutonta ylihintaa”

Tätä on koitettu selittää moneen kertaan, mutta marinin hallitus menee sokeasti talutusnuorassa perusteena, että kyllä meidänkin pitää, kun muutkin.

Vetäjänä ovat erityisesti suuret maat, mitkä ovat munineet taloutensa jo kauan ennen koronaa ja saavat korona-tekosyyllä kymmenet miljardit muiden maksamina.

Marin tulee suomalaisille todella kalliiksi.

 

Kyseessä ei ole ystävämme nelijalkainen susi, vaan amerikan ihme Applen iPhone puhelin. Minulla oli ja on tietysti vieläkin sellanen, mutta nyt se makaa Tampereella Verkkokaupan huollossa, pahasti sairastuneena. Ei se tosin ole tervettä päivää nähnytkään, mutta nyt siitä loppui kuuluvuus kesken puhelun. Sanoin vastapuhujalle, että lopetetaan minä soitan täältä takaisin, jos jostain joku vaikka aukaisi veräjän. En sitten päässytkään soittamaan, kun en löytänyt puhelimestani ensimmäistäkään puhelinnumeroa. Kaikki yli 200 yhteystietoa oli hävinnyt. Se oli sitten se viimeinen pisara, kaiken päivittäisen keljuilun lisäksi.

Toimitin sen siis huoltoon vajaan vuoden ikäisenä. Seuraavana päivänä sieltä soitettiinn, että olisi pitänyt poistaa lukitus. Se olikin sitten melkoinen operaatio eikä onnistunut, ei ainakaan vielä vaikka yritin sitä netissä etänä tehdä. Ensin tökkäsi ID tunnukseen, kun sain sen ohitettua, oli edessä salasana, mutta se meni puolestaan väärin. ”Unohditko salasanan” toiminnon kautta yritin, mutta se antoi milloin mitä mutta ei huolinut uutta salasana. Ja välillä ilmoitti, että he palaavat 17 tunnin päästä asiaan, he kun arvioivat niin pitkään minun henkilötietojani.

Juttelin välillä tunnin verran maahantuojankin kansssa, mutta heikolla menestyksellä, heillä ei ole keinoja eikä tietoja antaa apua. Että sillä tavalla, eräs tarina tämäkin.
Ps. Se ilmeisesti olisi onnistunut helposti, jos olisi ollut toinen iPhone, mutta kelläs nyt…

Asun itse kotilinnan talossa muotialassa vai pitäisiköhän sanoa jokipohjassa en tiedä

Asukkaat ovat suurimalti osin yli 70 vuotiaita ja aika iso porukka jo 90 v täyttäneitä

Ise olen vasta vähän päälle 70 v jotenka olen juniori monen rinnalla ja on selviö että naapuria autetaan  olipa asia mikä hyvänsä

Meillä kysytään minne olet menossa jos asukkamme seisoo pysäkillä no kauppaan oon hyppää kiesiin sinne minäkin

Ja tuo on normaalia meidän taloissa muuallakkin ei vaan muotialassa toiset sitten kysyy itse meetkös kauppaaan joo no tuotkos mulle näitä joo tuon minä

Ja asiaa ei sen enempiä edes kysellä miksi noin on nyt on kyse teiden liukkaus joka vaikeuttaa monen ihmisen kävelyä alkaa pikkuhiljaa paikka paikoin oleen sulaa mutta varjo paikat vielä jäässä

Tuo jää on joka keväinen asia että ei siinä ole mitään uutta olen siitä tyytyväinen  että osaamme auttaaa naapuria

Samaa linjaa itse vuokrnanataja tekee kaikkensa että meillä iäkkäämmille on elämä palvelun suhteen hyvällä tasolla

Ja vaikka kotilinnaa myös moni haukkuu eivät sitten  itse asu kotilinnan asukkaina ja monasti tuo arvostelu  perustuukin juoruhin

Mutta näin kotilinna saakin  alaarvoista arvostelua on ollut liiankin kanssa mutta emme me siitä kyllä ota ns pulttia vaan asumme ehkä Tampereen parhaan vuokran antajan asunnoissa

Ja varmaan autamme toisiamme ihan vaan yhteisömme iloksi käymme kaupoissa ja saamme itse vaikkapa korvapuusteja uuni lämpöisinä

Kiva yllätys aamusella ja varmaan maistuisi kelle hyvänsä

Noin meillä mutta lukekaaps Tamperelaisesta siellä on koko kotilinna tekstinä iloitkaa naapurista

Ja auttakaapa niin naapuri suhde kokee aika suuren ilon jota ette tule katumaan  seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Silloin tällöin aina pulpahtaa uutisoinnissa ja somessakin tuo venäläisvähemmistöllä pelottelu ja panikointi.

Suomessa suurin etninen vähemmistö ovat venäläisperäiset, n 81 000. Puolet heistä inkeriläisiä. Kaikkiaan venäläisperäinen vähemmistö muodostaa Suomen asukasluvusta n 1,6%. Kaksoiskansalaisia heistä vajaa 30% koko venäläisvähemmistöstä.

Tilanne Balttiassa on aivan toinen,

Latviassa n 30%  n 700 000

Liettuassa n 6% n 160 500

Eestissä n 25% n 330 000

Jos vertaamme tilannettamme Balttian maiden tilanteeseen, meillä venäläisperäinen vähemmistö on häviävän pieni.

Eipä luulisi olevan pientäkään siementä russofobiaan.

Meillähän on Teemu Pukki ,mutta Zlatan on äitynyt myös hurjaan vireeseen AC Milanissa ja valittiin myös pitkästä aikaa Ruotsin maajoukkueeseen 39-vuotiaana.

Kapitalismissa me elämme, ja tänne mulle heti kaikki nyt, on määräävänä tekijänä.

Jos ei minulla, niin sitten toisella.

Elämme rahakeskeisessä yhteiskunnassa, jossa vain ahneimmat pärjäävät parhaiten.

Sosiaalinen demokraatti jää toiseksi.

Missä on menneiden vuosien talkoohenki, niin taloyhtiössä tai yhteiskunnassa?

Ei missään.

Kuntapolitiikassa sama pätee.

On vain harvoja, jotka oikeasti välittää yhteiskunnasta ja yhteisestä hyvästä.

Omaisuus ei häviä mihinkään, mutta voi muuttaa muotoaan.

Kapitalismin kriisit ovat omaisuuksien uudelleen järjestymistä, yleensä yhä harvempien käsiin kasaantuen.

Jokainen on oman onnensa seppä, kapitalismissa, jossa jokainen koettaa vetää omiin päin, toisen kustannuksella mieluiten.

Kollektiivinen välittäminen on vähäistä.

Niin vasemmalla kuin oikeallakin.

Niin meidät on kapitalismissa kasvatettu. Joka ainoa päivä propaganda lentää eri valtamedian foorumeilla.

Missä on aito ihminen? Se ihminen joka välittää, aidosti ja pyyteettömästi?

Pienet yksinyrittäjät, tai pienet työllistävät yritykset ovat Suomen yhteiskunnan tuki ja selkäranka.

Kuka heistä välittää? Yrittäjä itse paiskii työtä 16 tuntia maanataista sunnuntaihin, jos riittää edes. Saadakseen saman palkan kuin teollisuudessa keskimäärin.

Kateus silti vaivaa. Vaikka useimmat eivät ryhdy yrittäjiksi, mutta silti jupistaan pienestä yrittäjästä, joka tekee pitkää päivää (pakosta), että kuinka lienee noin ahne kun pitkää päivää tekee.

Ei pientä yrittäjää ahneus paina vaan pakko. Sitä ei taida ymmärtää muut kuin yrittäjä itse.

Yrittäjän lompakolla on monet saalistajat, kuvitelllen samaa, että pitkää päivää tekevä yrittäjä ansaitsee huimasti.

Totuus on ihan toinen. Reilusta 200 000 yksinyrittäjästä valtaosa elää köyhyysrajan alapuolella.

Repikää siitä.

Silti he jaksavat yrittää, ja olla yhteiskunnan talkoissa mukana, vaikka heitä ei arvosta oikeastaan kukaan.

Ai arvostaa?!…kuka ja missä? Missä se näkyy?

Suuria yrityksiä täällä Suomessa arvostetaan, ja kannustetaan ja tuetaan…kaikin tavoin. Ja mihin rahat menevät? Mihin voitot menevät? Osingot? Kuka maksaa verot?

Pieni yrittäjä toimii paikallisesti, rikastuttaa paikallista taloutta, maksaa veronsa, ja vieläpä raskaasti.

Pieni yrittäjä on nykypäivän kapitalismissa se perus prole.

Kukaan ei vain aja pienen yrittäjän etuja. Ei vasemmalla, ei oikealla, ei kukaan.

Ei siltikään, vaikka juuri he ovat tiukasti talkoissa mukana.

Sanahelinä ei riitä eikä vatsaa täytä. Ei ennen eikä jälkeen vaalien.

Olen itse ollut yrittäjä lähtien 12.9.1987, välillä pieni, välillä keskisuuri.

Joten tiedän minäkin jotakin…

Siksi tuen Tampereen vaihtoehtoa: VaTa.

Keskiviikko 10.3

Vilma kisu piti tuttuun tapaan huolen herätyksestä puoliseitsemän aikaan. Hieman vielä petillä loikoillessa ja venytellessä vartaloa, kuulostelin kuntoani. Yhä oireeton. Kummasti sitä alkoi elää ikäänkuin koronapeikko kulkisi koko ajan olkapäillä. Soitto Mirjamille, siellä myös olo tuntui normaalilta.

Kello 8 piippasi puhelin tekstiviestin merkiksi. Kädet täristen avasin viestin. Syvä huokaus, testi oli negatiivinen. Sinällään helpotus, vaikka tulos ei taannut, etteikö korona voisi vielä ilmaantua. Myös karanteeni jatkuu alkuperäisen suunnitelman mukaan. Silti, huh huh.

Päivän soittoilla totesimme Mirjamilla olevan puutetta eräistä elintarvikkeista, kuten itselläkin leivästä. Mitä tehdään? Kehoitin soittamaan mainiolle naapurille Erkille, josko hän kävisi kaupassa. Kuinka ollakkaan, Erkki oli tullut auraamaan pihan mönkijällä ja hän oli luvannut hoitaa kauppa asian.

Alakulo meinaa saada otetta. Makailen sohvalla puhelinta näppäillen. Alan miettiä syvällisemmin etätöitä ja eristyksiä. Olen suhtautunut noihin ehkä liian kevytmielisesti. Taas kerran joudun myöntämään vajavaisuuteni. Olin toki ymmärtänyt tuskan olla eristyksissä ja etätöissä, kun asutaan lähiöissä tai muualla kaupungissa ahtaissa tiloissa. Nyt aloin omien kokemusten kautta ymmärtää mitä karanteeni oikeastaan voi olla. Vaikka olen tottunut olemaan paljon yksin ja nautin yksinäisyydestä, on se silti eri asia kuin eristys. Aloin ottaa kokemuksena ja opetuksena oman ja Mirjamin karanteenin.

Meidän tulee ottaa huomioon kaikessa elämässä ihmisten erilaisuus. Jokainen kokee omalla tavallaan asioita, eikä meidän pidä omien mieltymysten tai periaatteiden tähden tuomita toisia. Sen tästä opin ja tallensin takaraivoon.

Iltapäivällä muistin elinvoimakokouksen johon olisi pitänyt osallistua. Soitto kunnanjohtajalle. Kerroin tilanteeni, hän toivotteli parasta ja lupasi pitää ajantasalla kokouksen annista.

Erkki oli tuonut rapuille ostokset ja nyt mietimme miten saan omani? Yhä on kiivaampi halu tavata. Lupaan kuitenkin pysytellä kotona ja pärjään kyllä ruuan suhteen. Mirjam on tuttuun tapaansa tomerana, puita kantaen sisälle, kun olin ollut siitä huolissani.

Käyn pihalla, kolaan lumia, kannan puita sisälle. Hyvä kun sain raitista ilmaa ja edes hieman liikuntaa. Vähän erilaista kuin sohvalla kylkeä käännellen puolelta toiselle.

Ilta kuluu tylsistyneenä. Vältän yhteiskunnallallisia uutisia, kun kerrankin saan olla niistä ilman, stressiä ottamatta. Jotain hyvää taas löytyi eristyksestä.

Illalla menemme tahoillamme nukkumaan – oireettomina.

Torstai 11.3

Aamu alkaa kuten muinakin aamuina. Oireita ei ole havaittavaissa, kummallakaan. Siis jo seitsemäs päivä putkeen ilman minkäälaista vihjettä koronasta. Olisimmeko sittenkin välttyneet tartunnalta?

Aamupäivällä kirjoitan runon Kaksijakoista. On siinä kieltämättä tunteiden myllerrystä laidasta laitaan.

Mietimme, pitäisikö minun kertoa naapurille tilanteesta ja kysyä käviskö he kaupassa minulle. Tiedän, että taatusti kävisivät. En kuitenkaan tahdo rasittaa heitä, työssäkäyviä, joten soitan ystävälleni Antille. Hän on heti valmis kuin lukkari sotaan, eikä kauaa ole kun oveen kolkutetaan. Hätäisiä karjalaispoikia kun olemme, niin vaihdamme nopsaan muutaman sanan, kaukana toisistamme. Ehdimme kirota tämän viheliäisen koronan sinne alimpaan, tiedätte kyllä minne.

Tartuntatautihoitaja on kiitettävästi soitellut ja kysellyt kuinka pärjään ja mikä on Mirjamin tilanne. Hyvää huolenpitoa, tunnen oloni rauhalliseksi, kun tiedän olevani tarpeen vaatiessa hyvässä hoivassa.

Ilta ja yö menevät vanhaan tapaan, ei kerrottavaa jälkipolville. Jos unohdetaan tunteiden sekamelska. Tunteiden kirjo vaihtelee tunneittain.

Perjantai 12.3

Heti aamusta alamme vakavasti miettiä tapaamistamme, olemme yhä oireettomia. Mirjam on viikolla raivannut pakastimet, pessyt ja puunannut. Ruokaa olisi yllinkyllin, kun vaan lähtisin hakemaan. Kiusaus on erittäin suuri.

Päivällä soittelen tutut läpi ja kyselen heidän mielipiteitään, voinko edes käydä hakemassa ruuat vaikka rappusilta maskit kasvoilla ja hanskat kädessä. Enemmistö on sitä mieltä, että kaiken maalaisjärjen mukaan voit hakea. Näin pärjäät ruuan suhteen karanteenin loppuun saakka. Ennen kaikkea saisin myös vettä, sillä talven ajan tuon veden Mirjamin raanasta tai Maurintorilta, mutta se on poissuljettu.

En kuitenkaan lähde, mutta saan ystäväni tekemään keikan ja näin ruoka – ja vesivarastoni täydentyy. Saunaan tekee kovasti mieli. Oma saunani on kylmillään talven, pumppu jäässä, joten ei voi kuin kärvistellä.

Illalla alan huolestua todenteolla. Mirjam kertoo olevansa kipeä, ääni tukkoinen, hieman lämpöä ja ajoittain huono olo. On jo petillä kun soitin. Minä kun olen tullut äitiini, joka kantoi huolta toisista, niin nyt huoleni alkavat kasaantua ja synkemmät mielikuvat päähän tekevät tuloaan.

Sängyssä pyörin yli puolen yön ja mietin näemmekö enää koskaan rakkaani kanssa, jos hänellä onkin koronavirus. Huokaillen vaivun uneen.

Seuraavassa osassa kerron miten viikonloppu ja alkuviikko karanteenin loppuun meni. Jatketaan tarinaa siis huomenissa.

https://www.iltalehti.fi/villeranta/a/c9f54cb2-ab6b-496c-9656-f01849241a04

Rotupuhtaushysteria on jo kehittynyt eteenpäin.

Nyt jenkeissä vaaditaan kääntäjän olevan rodullisesti ja sukupuolisesti tietynlainen, jotta osaisi kääntää.

Feudenthalin kehittelemä rotupuhtausideologia on edistynyt suurin harppauksin.

Espanja 4 päiväinen työviikko?
Meillä pikalinja tarvittavalle työvoimalle ulkomailta?
Nokia vähentää väkeä?

Mirrin  kohdalla nyt sitten tuli matokuurin aika. Jo ennalta ajattelin, mitenkähän sen suorittaisin 15mm kapselilla ja niitä kun pitäisi antaa kolmena päivänä peräkkäin.

Ei sitten kuin juonimaan; Mirri oli jo muikkuannoksensa saanut, laitoin kuitenkin yhden kapselin sinne yhden pienen muikun , melkein sisään. Ei se mitään totesi Mirri (mielestäni) ja hotkaisi muikun sisuksiinsa.

Siis ei huolta minkäänlaista annostelussa.