Puhumme ihmisoikeuksista paljon ja ikävästi sanova henkilö saa hyvin nopeasti huomata menettävänsä puolueensa suosion. Kiina, Venäjä, Burma ja moni muu, pidämme aivan aiheellisesti paljon meteliä ongelmista. Kysymys kuuluu: ymmärrämmekö mitä metelin jälken pitäisi tapahtua?
Se ei pääty puheeseen
Nähdäkseni ensin on tietoa. Siitä muodostuu ajatus. Ajatus kootaan sanoiksi. Sanat johtavat tekoihin. Pääsemme helposti sanoihin asti, mutta tekojen osalta meillä on paljon petrattavaa. Koemme liian herkästi, että pelkät sanat riittävät. Useampikin keskustelu on käyty, jossa kysymys on ollut luokkaa ”mitä sinä olet tehnyt tälle ongelmalle” ja täysin hyväksyttävä vastaus kuuluu ”kirjoitin kolumnin lehteen”. Puhe ei ole merkityksetöntä, mutta ei myöskään riittävää. Meidän on vaadittava enemmän niin itseltämme kuin päättäjiltämmekin.
Kirjoitin taannoin pitkän kaavan kautta verkkopalveluiden vastuullisuudesta. Se on yksi paikka etsiä tekoja. Jos samaan aikaan puhumme huolestuneena Uiguurien kansanmurhasta, mutta samaan aikaan teemme kauppoja yrityksen kanssa joka niihin osallistuu, jotain on hiton pahasti vialla. Jos sanomme että veronkierto on hurja ongelma ja samaan aikaan teemme kauppoja veroja kiertävän yrityksen kanssa, tilanne ei ole hyvä. Jos samalla vaadimme tasa-arvoa että tuemme sitä vastustavia toimijoita pienen mutkan päässä, se on rumaa hurskastelua.
Tällä hetkellä on aivan liian helppoa kerätä moraalipisteet äänekkäällä julistuksella. Vielä helpompaa on ulkoistaa vastuuttomuus alihankkijalle. On täysin mahdollista olla samaan aikaan ylpeä ihmisoikeuksien puolustaja ja kansanmurhan rahallinen tukija. Tämä ei mene minun kaaliin.
Pieni teko voi olla suurta sanaa tärkeämpi
On siis hyvä, että puhumme ongelmista, sillä puhe ei ole turhaa. Puheen teho on kuitenkin pientä. Siten suuri, äänekäskin puhe lehden sivuilla tai sosiaalisessa mediassa voi olla teholtaan pienempi kuin pikkuriikkinen konkreettinen teko asian puolesta. Kymmenen euron ostoksen tekemättä jättäminen ihmisoikeuksia tuhoavalta firmalta voi merkitä enemmän kuin jäykin palopuhe. Tämä on asia, jota meidän pitäisi ymmärtää. Annamme loputtomalta kuulostavat aplodit pienille puheille, mutta vaikenemme suuremmatkin teot kuoliaaksi. Sirkushuvit ovat kiva juttu, mutta leipä on nähdäkseni tärkeämpää.
Kuntavaaleissa meillä on mahdollisuus puhua tästä. Meillä on mahdollisuus vaatia kuntien hankinnoissa uusia kriteerejä. Aivan sama puhummeko katukivetyksestä vai potilastietojärjestelmästä, voimme vaatia enemmän. Voimme vaatia verojen maksua Suomeen ja voimme vaatia ihmisoikeuksien kunnioitusta. EU-lainsäädäntö ei ole esteenä. Ainoa este on show-politiikka, jota voimme lakata tukemasta. Vaatikaamme yhteisten rahojen vastuullisempaa käyttöä.
