Ei äänestys pakolla mitään saada aikaan

Eihän demokratia noin toimi eikä ketään voi saada laittaan vaalilippuun muuta kun Aku Ankan rekisteri numeron  taikka kirkkoveneen

Noin saadaan sitten suurempi hylättyjen äänien määrä mitä hyväksyttyjä ääniä eikä tuo äänestys prosentti moniakaan kiinnosta

Joiltakin sillä on maailman menoon vaikutetta mutta valta osa sanoo suoraan ei kiinnosta äänestikö joku tai ei

Mutta ei pakolla saada aikaan muuta kun äänien hylkäykeen siellä kyllä tulee pakolla äänien nousua ja paljon

Mutteipa niistä ole hyötyä kellekkään  seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Ystäviä ja positiivista asennetta – päiväkirja 30.1

Kaiken koronan ja vaikeiden aikojen keskellä huomaa kuinka tärkeitä ovat hyvät ja lämpimät ihmissuhteet. Vaikka kuinka tuntuu vanhalta ja kuluneelta, sanon sen silti, onko tärkeämpää kuin hyvät ystävät?

Itselläni on aina ollut onni, kun ympärilläni on ollut todellisia, pyytettömiä ystäviä. Ja tähän ei lasketa lähisukulaisia, kuten rakasta veljeäni ja siskoa, ei myöskään siskoni lapsia, jotka kaikki ovat olleet elintärkeitä, pitkän elämäni varrella. Elämänkumppania, elämäni suurinta rakkautta Mirjamia, tietenkään unohtamatta.

Nyt kun lunta on tullut roimasti, on minulla ja Mirjamilla ollut suuri apu naapureista. Kun lunta on tupruttanut toivottoman paljon, on molempien naapurit rientäneet pyytettömästi apuun omilla kalustoillaan. Myös monissa muissa asioissa, joissa oma ”sormeni on mennyt suuhun” ovat Erkki Virroilla ja Jukka täällä kotonani rientäneet aina auttamaan.

Tässä kohtaa ei edes tarvitsisi lapsuudenkaveria, läheisintä ystävää Anttia mainita, koska olen niin monta kertaa kirjoittanut hänestä, sanat eivät riitä kertomaan pitkästä yhteisestä taipaleesta lapsuudesta tähän päivään. En voi kaikkia ystäviä alkaa luettoloida, koska kirjoituksesta tulisi loputtoman pitkä. Täällä pienessä kyläyhteisössä naapurit ja hieman kauempana asuvat, ovat ihmisiä, nimiä mainitsematta, joita arvostan suuresti ja uskon heidän sen tietävän.

Entä otsikossa mainittu positiivinen asenne? Eilen Virroilta ajallessani kotia kohti, alkoi mittaritaulussa akun kuva palamaan punaisena. Kirosin kuin turkkilainen (mistähän tuokin sanonta on peräisin). Sitten soittoja ystävilleni Antille, Mikalle ja Jukalle vuoronperään, mitä tehdä? Kaikki automiehiä henkeen ja vereen.

Hyvien neuvojen ansiosta sain auton perille ja ajoin naapurin talliin, jossa Jukka laittoi auton lataukseen ja alkoi tutkia tilannetta. Ja taas soitto kaverilleni Jarkolle, löytyisikö mahdollisesti laturia. Tätä kirjoittaessa asia on vielä vaiheessa, mutta ajatelkaa, ystävät riensivät taas apuun.

Alun kiroilun jälkeen käänsin positiiviset puolet esiin. Jos akun valo olisi alkanut palaa puolessa välissä. Siinä olisin tienposkessa palellut apua ja hinausta odotellessa. Mikä onni myös laturin hajoaminen juuri nyt. Entä jos olisi hajonnut ensi viikolla kovilla pakkasilla? Tai kun olisin lähtenyt Mirjamin luota myöhään illalla, kaikkien jo nukkuessa? Puhumatta, kun edessä on tärkeä tapaaminen 9.2 Tampereella ja matka olisi keskeytynyt?

Kaikissa tapauksissa olisin hyppinyt tasajalkaa piponi päällä. Nyt lämmittelen uunia ja hellaa aamutuimaan ja odottelen rauhassa mitä päivä tuo tullessaan. Koronaa, vaivoja ja vastuksia tulee, elämä koettelee, mutta hyvien ystävien, kavereiden ja myöteisen asenteen kera voitamme eteemme nousevat haasteet.

En tahdo leuhkia ystävilläni ja kuinka selätän vaikeat ajat, ei, pois se minusta. Tiedän mitä on kun jää yksin, seinät tahtovat kaatua päälle, apua ei saa, eikä valoa näy. Halusin vain kertoa tarinan, kuinka kovassa maailmassa ystävät, kaverit, omat rakkaat ovat elintärkeitä. Liian harvoin sitä tulee heille sanoneeksi, liian harvoin miettineeksi kuinka elämässä tarvitsemme toinen toisiamme.

Muistakaamme myös, ystävällinen sana, hymy ohikulkijalle ei maksa mitään, mutta voi pelastaa toisen ihmisen päivän, jopa elämän. Tuiki tuntemattoman auttaminen kykyjensä mukaan, saa myös hyvän mielen itselle ja autettavalle.

Hyvää ja railakasta viikonloppua ystäville, tutuille sekä teille kaikille jotka jaksatte lukea juttujani.

Harvoin näin

Nuoriso iski mulle himaan Nintendo Switch konsolin ja sanoi että kokeileppa tätä, harvoin on ollut niin hitman kuin nyt…kyllä joutuu älliä käyttämään ja etenemään tarinassa, yksikin vika liike on viimeinen vikaliike, kiitos siitä nuorisolle,,,,tämä konsoli jäi nyt meille,,,,”vähäksi aikaa”, aivan mahtavaa aivojumppaa ja taktikointia.

Hitman 3: New Location Reveal Showcases Agent 47 in Next-Gen Glory

(Kuva Nintendo Switch)

Pirkan blogit – pelisäännöt kuntavaaleihin, ehdotus

Avaan keskustelun kuntavaalien pelisäännöistä. Koska on oma lehmä ojassa, katson että ennen sääntöjen julistamista on käytävä avoin keskustelu. Jos moni pitkäaikainen blogaaja on ehdotusteni kanssa eri mieltä, sitten vaihdetaan linjaa. Teen kuitenkin siis alkuun ehdotuksen.

Demokratia kuuluu blogeihin

Demokratian perusinstituutioista, kuten vaaleista, pitää voida puhua. Myös vaaliteemoista, ehdokkaista, puolueista. Lähtökohtaisesti kuntavaaliehdokkaiden näkökulmat ja niiden haastaminen ovat hyvää blogialustan käyttöä. Ehdokkaat voivat kertoa mitä mieltä ovat, mitä ajavat, ja kommentaattorit haastavat tätä. Jos ehdokas vastaa haasteisiin fiksusti, se on hyvä merkki. Jos ei, huono. Täten ehdokas asettaa itsensä peliin: hän voi joko saada plussa- tai miinuspisteitä blogauksellaan. Se on reilua peliä.

Avoimesti, muttei mainostaen

Kuntavaaliehdokkaan on hyvä olla avoin ehdokkuudestaan. Tästä voi kirjoittaa vaikka omaan profiiliinsa (klikkaa omaa nimeäsi oikeasta ylänurkasta > ”Tietoa itsestäsi”). On hyvä, että lukija voi selvittää nopeasti onko kyseessä ehdokas vai ei. Asiasta voi myös blogauksessa mainita ohimennen tai vaikkapa lopun P.S. huomiolla – ja nimenomaan huomiolla, ei mainoksella. Aamulehdellä oli aikanaan se hyvä perussääntö, että ehdokasnumeroa ei saa mainita. Noudattakaamme tätä samaa.

Rajanveto on vaikeampaa siinä, mikä on mainos ja mikä on keskustelua. Tässä pitää tehdä joskus tapauskohtaista harkintaa. Pirkan blogeihin ei myydä mainospaikkoja, ei ehdokkaille eikä muillekaan. Siten myöskään blogaus ei ole vaalimainos. Blogaus on keskustelunavaus, ei julistus.

Äänestät aina yhteistyötä

Ketä tahansa ehdokasta äänestät, äänestät aina yhteistyötä. Suomessa ei yksi puolue pidä valtaa. Siten täällä ei myöskään polteta kaupunkeja tai lähetetä lynkkausjoukkoja valtaamaan eduskuntataloa. Jokaisen ehdokkaan tulee kunnioittaa vastaehdokkaita! Voit kertoa mitä mieltä olet ja miksi eri mieltä kuin toinen, mutta ehdokkaana blogien säännöt ovat kovemmat. Ehdokkaana sinun on osoitettava kunnioitusta kaikille muille saman pelin pelaajille. Ehdokkaana edustat demokraattisen instituution pyhintä. Pyhissä paikoissa otetaan hattu pois päästä ja käyttäydytään nöyrästi.

Muuta?

Keskustelu on avattu, miltä kuulostaa? Parannuksia, muutoksia, poistoja, lisäyksiä?

Ja miten niihin koronatesteihin pääsee??

Mulla on tänään nokka vuotanut kuin oraksen hana ja lisäksi vilunväreitä. Voihan tämä olla normaalia flunssaa silti, mutta varovainen ja tarkkana pitää olla näinä maailman aikoina.

Ruotsissa vedetään nyt tiukkaa linjaa – Suomessa hallitus jahkailee ja ihmettelee

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007772246.html

”Ruotsissa aiotaan vaatia korona­todistusta ulkomailta saapuvilta – ”Tilanne muuttuu erittäin nopeasti rajojemme ulko­puolella”
Ruotsissa suositellaan tiukennuksia maahantuloon ja vaatimusta negatiivisesta koronatestituloksesta.”

Suomessa jahkaillaan, että vain AVIt voivat päättää pakkotestistä ja senkin ”personoidusti” eikä suoraan kaikkia koskevina.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000007771793.html

”Aluehallintovirasto voi päättää, että tarkastukseen osallistuminen on pakollista, mutta harkinnan on oltava tiukasti yksilökohtaista. Pakollinen massatestaus ei siis ole mahdollista.”

Meillä hallitus jahkailee ja ihmettelee, millä perusteilla pakkkotestaus voitaisiin yleensäkään saattaa voimaan.

Edelliset yrityksethän kaatuivat suoraan perustuslakivaliokunnan kantaan, vaikka Marin syyttikin siitä perusteettomasti oppositiota.

Suomi on meidän maamme

Suomi on kuitenkin meidän oma maamme eikä siihen ole mitään sanomista tosin  nykyään pitää ottaa myös toisetkin maat huomioon

Ei sovi estellä tuotteiden tuontia jos niistä ei ole kansalle terveys riskiä emme asu Austraaliassa jossa tuntuu olevan vallassa että ihan mikä vaan voi

Turmella heidän mm maatalouttaa jopa heidän ihan oma tekemät tuotteet  noinhan ne tekee

Mutta tuohon voi sanoa onko kellään sellasta tarvetta joka vaatii sun on mentävä maahan joka on niin umpimielinen kun mitä Austraalia on todellisuudessa

Meillä normi ajalla ei ole paljonkaan esteitä nyt hiukan korona rajoittaa kulkua mutta kyllä tämäkin korona ohittaa ajan laskun aikanaan

Nyt pitää vaan pitää ne pierureiät kotona etteivät levitä sitä koronaa kuten  on käynytkin eikä tarvitse yhdenkään ravintoloitsijan jankuttaa ei meiltä leviä

No näyttää silti totuuden mukaan että levitti nyt onkin karanteenissa on n 1000 ihmistä kun n 150 ihmistä sai juopotella

Ja eivät ne siitä vastuuta kanna vaan se onkin tärkeintä että saa pilettää seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Tämä ei käy oikeudentajuun – parilla päivällä pelastuu rikossyytteeltä ja rangaistukselta.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33b3beb0-84cb-42a8-ba5c-69898c64aee5

”IL seuraa: 14-vuotias lapsi kuvaili Vallilan ryöstösurmaa jännittäväksi kokemukseksi – ei joudu syytteeseen, 3 päivää liian nuori”

Tällaisissa rikoksissa tuo ikäraja on aivan Liian korkea.

Muutenkin tuo ikäraja on liian korkea, koska nuoret selkeästi käyttävät sitä hyväkseen.

Ikäraja pitää laskea 12 vuoteen yleisesti ja törkeissä rikoksissa, kuten väkivaltarikoksissa tuomioistuimelle on annettava oikeus harkita ja tarvittaessa mitätöidä ikäraja.

Kuinka tyhmiä julkisen puolen IT-asioista vastaavat oikein ovat?

https://yle.fi/uutiset/3-11762802

Yli 6 000 potilaan röntgen- ja ultraäänikuvia tuhoutui, kun sairaanhoitopiiri vaihtoi tietojärjestelmää

”Kuvien siirto vanhasta kuva-arkistosta (PACS-järjestelmä) uuteen päättyi elokuun alussa.”

”Kuvatiedostot ovat peruuttamattomasti tuhoutuneet, eikä niitä kyetä palauttamaan. ”

Tyypillistä julkisen hallinnon munimista.

Jokainen vähänkin tietokonetta käyttänyt ymmärtää ottaa varmuuskopiot tiedostoista ennen mitään siirtoja ja yleensäkin ennen mitään toimenpiteitä.

Valitettavasti julkisen puolen it-asioita hoitavat eivät näytä ymmärtävän näin yksinkertaista periaatetta, kuten useiden tapausten perusteella eivät ilmeisesti ymmärrä työstään oikeastaan edes alkeita.