Onko siitä mitään hyötyä ja johtaako se mihinkään, on toinen juttu.
Mietin sosialismia ja kapitalismia. Niiden hyviä ja huonoja puolia.
Mietin, mihin minä poliittisessa kentässä voisin kuulua. Kommunistinen liike on ollut jo muutaman kymmenen vuotta hajallaan ja hukassa.
Mitään hyötyä siitä ei ole ollut, ei kenellekään. Tai siis onhan, porvaristolle.
Omistavalle luokalle siis.
Vaikka minullakin on muutamia kiinteistöjä ja huoneistoja vuokralla, en kuulu omistavaan luokkaan. Tai kuulun käsitteen ahtaassa merkityksessä.
Mutta ei mietiskelyni pointti ole nyt luokkajaon käsitteissä.
Vaan siinä, että mitä hyvää oli sosialismissa? Ensinnäkin.
Tuotanto oli yhteiskunnallista, samoin sen omistus. Työttömyyttä ei ollut. Ei ainakaan Neuvostoliitossa. Se kehittyi kovaa vauhtia, ainakin 70 luvulle tultaessa.
Sosialismi keksi monenmoista, kuten vaikkapa kaarihitsauksen (neuvostoliitto).
Avaruusteknologia maailman huippua.
Jako oli oikeudenmukaisempaa kuin kapitalismissa.
Kapitalismissa demokratia on elinehto. Työväki pitää olla vapaata. Se on kapitalismin elinehto.
Työvoiman pitää saada liikkua ja tehdä ainakin näennäisiä valintoja, kenelle menee riistettäväksi.
Kapitalismi on neuvokasta. Innovaatio huipussaan. Usein keksitään ja kehitetään turhakkeita, joita voi myydä ja saada ihmiset kuluttamaan. Välillä hyvinkin kekseliäitä keksintöjä, jotka oikeasti ovat hyviä.
Kapitalismissa mikään ei saa kestää, koska muuten, jos tavara ei hajoa, tai ettei se menisi vanhaksi, on huono juttu.
Sosialismi teki kestäviä tavaroita ihmisten tarpeisiin, ei aina niinkään esteettisiä. Nooh, kauneus on katsojan silmissä.
Mutta mietin, mikä neuvoksi, jos sosialismi ei ole hyvä, ja kapitalismi tuhoaa ihmiskunnan?
Yhteiskuntajärjestelmästä kuitenkin on kyse. Aina, perimmältään.
Mietin myös, mihin minä kuulun. Tarkoitan, puoluetta. Omasta mielestäni olen kommunisti, vaikka sosiaalisilta suhteiltani olen enemmänkin pikkuporvari.
Kannatan oman luokkasuhteeni kannalta itseäni vastaan. Miksi en ole kokoomuslainen, porvari siis?
Oman suhteeni voin ymmärtää, mutta en sitä, että moni äänestää ja kannattaa kokoomusta, tai persuja, vaikka ovat täysin mitään omistamattomia, eivät riistä toisen työn tulosta eivätkä riistä ketään. Ovat vain palkkatyössä, useimmiten lisäksi pienellä palkalla.
Maailma on varsin hienovaraisesti käännetty päälaelleen.
Omasta luokka-asemasta on tehty oman itsensä vastakohta, itselleen.
On luotu mielikuvapolitiikkaa, joka on kuin kuva siitä mitä elämä voisi olla, kun vain haluaa ja yrittää.
Kaikki on ideologiaa, kaikki on myös politiikkaa. Vaikka sitä ei haluaisi.
He, jotka haluavat olla politiikan ulkopuolella, ovat juuri se otollisin ryhmä politiikan teolle, heillä tehdään poltiikkaa.
On jo arkipäivää, että noin puolet eivät äänestä ollenkaan.
Kokoomus voi julistaa, että he ovat Suomen suosituin puolue, jota he eivät ole missään nimessä.
40-50% eivät äänestä ollenkaan. Kommunistien kannatus noin promilllen luokkaa, vasemmistoliiton kannatus 7-9% välillä.
Kommunistit erityisesti eivät mieti pätkääkään miksi näin on, vaikka ilmiselvästi puuhastelevat joko mukamas vasemmistolaisten femisnismin ja sateenkaarijuttujen parissa painottuen, ja tai kuvitellen että työväki makaa liian pehmeillä patjoilla ja kurjistumisteoria pätee ja kurjistuessaan kansa alkaa äänestämään kommunisteja, ja tai lyömällä marxilla tai marxismi-leninismillä kansaa päähän jne….
Vasemmistoliitto taas luopunut sosialismista kokonaan. Vai onko?
Jos retuseerataan kapitalismia paremmaksi kansalle, mutta ei sen enempää, on puhdasta reformismia. Ei muuta eikä mene eteenpäin. Toivoa paremmasta ei ole eikä tule, joten kansa voi äänestää siten demareita…tai kokoomusta tai jotain siltä väliltä, ja vasemmistoliiton kannatus ei voi olla kuin 7-9%. Muuhun se ei etene.
Ei se tarkoita , että vasemmistoliiton pitää alkaa toitottaa sosialismia ja vallankumousta, alkaa hulmuttaa punalippua ja huutaa ”NO PASARAN”!.
Ei, ei se sitä tarkoita. Siksi pitää osata tehdä päivän politiikkaa ja toisaalta pitkän ajan tavoiteitta.
Strategia ja taktiikka: mitä tavoitellaan ja miten siihen päästään.
Siksi tässä kaikesta vuodatuksesta voitte päätellä miksi olen pattitilanteessa.
En näe lähellekään toivoa kommunistisen liikkeen noususta, kun koheltavat koko kolme kommunistista puoluetta aivan samoin eväin eri sektoreilla. Vasemmistoliitto, joka olisi ehkäpä se tällä hetkellä kaikkein paras vaihtoehto, ei etene sekään, ainakaan aatteellisesti. Tai aatteellisesti kenties sopii minulle, mutta ei etene siis…
Mitä teen hyvät toverit?
