Voiko demarihallitus torjua työmarkkinoiden rasismia?

Tänään on kirjoiteltu paljon maahanmuuttajavoittoisten työpaikkojen väärinkäytöksistä. Olen itse avustanut paria tusinaa mamua vastaavissa ongelmissa, joten asia ei ole uusi. Työministeri Tuula Haatainen otti kantaa odotetulla tavalla, vaatimalla AY-liikkeelle lisää rahaa ja valtaa. Vaan mitenkäs tehdään, kun iso osa työmarkkinoiden rakenteellisesta rasismista tulee AY-liikkeestä?

Vaikea pala Marinille

Minulla ei tietenkään ole mitään absoluuttista kokonaiskuvaa, mutta sen verran usein tutut elementit ovat toistuneet, että olen valmis seisomaan havaintojeni takana. Niiden mukaan AY-liike, erityisen vahvasti Palvelualojen ammattiliitto PAM, ovat ääriään myöten saturoitu rasismilla, niin rakenteellisella kuin muillakin muodoilla. Ei ole yksi tai kaksi heidän toimijaa, jotka syyttävät maahanmuuttajia suomalaisten työpaikkojen varastajina, eikä ole yksi tai kaksi kertaa kun palvelua kieltäydytään antamasta maahanmuuttajalle. Milloin englanninkielisessä palvelussa on taas kerran kaikki kipeänä, milloin tulkin tuominen paikalle loukkaisi yksityisyyttä, milloin vain penseästi kirjataan asia ylös ja tungetaan ö-mappiin. Kun katson tuoreita SAK:n julistuksia, havaitsen aivan liian paljon yhtäläisyyksiä, jonka pohjalta epäilen asenteen olevan AY-liikkeessä yleisempääkin. Voi kyllä, yleviä puheita ja julistuksia on, mutta pinnan alla laitos on joka nurkkaa myöten mätä.

Minulle on jäänyt se käsitys, että pääministeri Sanna Marin ei omaa niin vahvaa AY-järjestöjen kabinettitaustaa kuin keskivertodemari, saati hänen edeltäjänsä. Hänellä voi olla ihan aito halu tonkia työelämän sikailuja, kuten rakenteellista rasismia, löytyi tunkiosta sitten mitä tahansa. Kollegansa Haatainen esimerkiksi on varsin hyvin AY-kabinetit läpikäynyt perusdemari ja puolueen taustahahmoilla tämä on vieläkin vahvempaa. Rinteen valta ei sekään ole mihinkään kadonnut ja voisin nähdä kyseisen jäärän yhdistävän taas joskus kaksi rakkainta harrastustaan: AY-räyhäämisen ja naisvihan. Siitä ei hyvä seuraisi tälläkään kertaa.

Koska mieluiten oletan aina parempaa kuin huonompaa teoriaa, oletetaan siis että pääministerimme haluaa torjua tätä melkoisen häpeällistä ongelmaa maassamme. Minkälaisen vastaiskun hän saa? Vihreät todennäköisesti ovat valmiita rasismin torjuntaan vailla liiallisia ennakkoehtoja, vasemmisto todennäköisesti ei, kepusta ei osaa sanoa ja RKP:ta asia ei kiinnosta suuntaan eikä toiseen. Eduskunnan enemmistö todennäköisesti tulisi Marinin taakse tässä asiassa, mutta demarikabineteissa saatetaan puukkoja terottaa innolla. Kysymys oikeastaan on se, milloin ja miten sabotaasi alkaa. Koitetaanko Marin saada perääntymään projektista ennen sen alkamista, vai tyydytäänkö vesittämään toimenpiteet kun on päästy eteenpäin? En tiedä onko pääministerillämme taistelutahtoa vielä siinä kohtaa, mutta tietenkin toivon sitä löytyvän.

Ei bisnestä ilman pelisääntöjä

Yrittäjänä, oikeistoliberaalina ja kapitalistisikana olen aina sanonut, että markkinatalous pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa edellyttää samoja sääntöjä kaikille. Aina, kun luen vaikkapa sikailevasta siivousfirmasta, kiroan kahta lujemmin, koska tuollaiset täydelliset paskiaiset pilaavat markkinatalouden maineen. Tampereellakin toimii eräs laitos- ja hotellisiivousta tarjoavat yritys, jonka toimintaan jouduin tutustumaan viime viikkoina. Maahanmuuttajille ei tarjottu lainkaan taukoja, ei tietoa luottamusmiehestä tai työsuojeluvaltuutetusta, ei ylityökorvauksia, ei koulutusta työtehtävistä, mutta kylläkin suomalaistaustaisiin verrattuna tuplat kovemmat suoritusminimit. Tuollainen firma mustaa jokaisen firman maineen. En nimeä firmaa tässä tarinaan liittyvien asianomaisten pyynnöstä, sillä heidän on määrä lähteä jatkotoimiin.

En hetkeäkään usko, että SDP kokonaisuutena pystyy tai haluaa torjua työelämän rasismia, se on liian suuri osa heidän poliittista pääomaa. Toivon, että Marin sitä kuitenkin yrittää, vaikka läpi harmaan kiven. Maassamme on kuitenkin muitakin toimijoita. Voimme itse kukin vaikkapa seuraavalla hotellimatkalla vähän kysellä siivoajien oloista. Voimme pitää keskustelua yllä. Voimme vaatia parempaa. Kukaan suomalainen ei hyödy riistosta, se vain satuttaa meitä kaikkia hieman eri tavoin.

Ylläpitääkö AY-liike laitonta henkilörekisteriä?

Ymmärrän vilpittömästi tuoreessa työmarkkinataistelussa molempien osapuolten pyyntöjä. Sen sijaan en ymmärrä kaikkia metodeja, herjauksia ja uhkauksia joita heitellään. Jotkut AY-aktiivit ovat uhanneet haitata rikkureiksi väitettyjen työnsaantimahdollisuuksia jatkossa. Se implikoi listaa näistä henkilöistä – suomeksi sanoen, laitonta henkilörekisteriä.

”He tietävät miten heille käy”

Ylläolevan sitaatin on esittänyt mediassa eräs AY-aktiivi, jonka nimeä en katso tarpeelliseksi mainita maalittamisen kohteeksi. Vastaava uhkaus on eri sanamuodoin esitetty useaan otteeseen viime päivinä, kohdistettuna liiton ulkopuolisiin työntekijöihin. Koska kyseiset henkilöt eivät ole liiton jäseniä, ei liitolla ole laillista oikeutta pitää heistä kirjaa. Työnantajalla ei myöskään ole laillista oikeutta ilmoittaa heidän henkilötietojaan liitolle.

EU:n henkilötietodirektiivi on noin 100 sivua jäätävän sekavaa, lukukelvotonta byrokraattista soopaa. Kyllä, olen lukenut, useasti. Onneksemme Tietosuojavaltuutetun toimisto on tehnyt helppolukuisen version. Tietosuojan asiallisen hoitamisen ydinsanoma on oikeastaan todella helppo, täältä pesee:

  1. Kerää vain tietoja joiden keräämiseen sinulla on perusteltu tarve.
  2. Ilmoita tämä tarve tietoja kerätessä sekä kerro miten aiot tietoja käyttää.
  3. Käytä tietoja vain ed. kohdassa mainitulla tavalla.

Laissa on myös erillisiä tarkennuksia erityisten tietojen käsittelyyn, eli kun puhutaan tiedoista jotka ovat erittäin arkaluonteisia. Näihin tietoihin sisältyy ammattiliiton jäsenyys. Siteeraan viranomaista:

Näitä tietoja on suojeltava erityisen tarkasti, koska niiden käsittely voi aiheuttaa huomattavia riskejä henkilön perusoikeuksille ja -vapauksille.

Kansankielellä sanoen, tällaista tietoa pitää käsitellä silkkihansikkain. En ole juristi tai tuomari, mutta olen alati valmis väittämään että liiton jäsenyystiedon käsittely kostotarkoituksiin ei ole lainmukaista. Tietosuojarikoksen määrite todennäköisesti täyttyy.

Oikea murhe, oikeat välineet

Edelleen, jopa yrittäjänä, olen valmis koska vaan allekirjoittamaan AY-liikkeen tarpeen yhteiskunnassa. Syyt eivät ole vain historiallisia, vaan näen niille yhä suurempaa tarvetta esimerkiksi alustatalouden ja pätkätöiden aikana. Liitoista kuitenkin pakenee jäseniä kovaa vauhtia ja on varmaa, että uhkailut eivät tilannetta paranna. AY-liikkeillä on kaikki keinot ja varat tilanteen korjaamiseen, mutta näitä keinoja ei ole nyt nähty.

Koston hautominen lakia rikkoen on huono polku. Mikäli tarkoitus on turvata työntekijöitä vastakin, on suositeltavaa pysähtyä hetkeksi itsetutkiskeluun. Kostaja häviää pelin aina.

Teollisuusliiton kolmen viikon lakko alkoi, mutta…

Teollisuusliiton kolmen viikon lakko mekaanisessa metsäteollisuudessa ei pure kaikkialla. Heinolan Versowoodilla työntekijät tulivat aamulla töihin yhtiön liimapalkkitehtaalle. Teollisuusliitosta eroamisia on tapahtunut.
Versowood Heinola
Heinolan Versowoodin liimapalkkitehtaalla työntekijät marssivat aamulla töihin ja pistivät tehtaan käyntiin lakosta huolimatta. Samalla työntekijöitä on eronnut Teollisuusliiton jäsenyydestä. Tehtaalla on 35 työntekijää.

LIIMAPALKKITEHTAAN työntekijä Iida Seppälä vahvistaa tämän: 
– Kyllä täällä painetaan työtä kolmessa vuorossa. Lakkoon jäi muutama, pari henkilöä.

Nokkimisjärjestys estää hoitajista huolehtimisen

Hoitajien tilanne ei ole kovin kehuttava, mutta populististen heittojen lisäksi apuja ei paljoa ole tarjolla. Ongelman ymmärtäminen vie takaisin siihen samaan haasteeseen jonka äärellä jokainen puolue heittää hanskat tiskiin. Syöksyttäköön siis työmarkkinapolitiikan suohon.

Hyvä tahto kuolee vanhoihin tapoihin

Minä aivan vilpittömästi uskon että demareista löytyisi halua ajaa hoitajien työehtoihin parannuksia, vaikka vähän pitäisi harmaata kiveäkin puskea pää edellä. Tässä kohtaa on apua siitä, että demarit ja AY-liike ovat samaa organisaatiota – lisäpalkka tai paremmat ehdot sopivat molemmille. Samasta suunnasta tulee kuitenkin ongelma, jota voi kutsua AY-liikkeen nokkimisjärjestykseksi. Ongelma on varsin tuttu edelliseltä kertaa kun naisvaltaisille aloille ajettiin palkankorotuksia, eikä ole mitään merkkiä että ongelma olisi katoamassa. Itse asiassa ongelma voi olla pahentunut, nyt kun molempien laitosten kaikki de facto johtoportaat on käytännössä miehitetty vanhan valtakunnan äijäköriläillä. Antti Rinteen naisviha ei liene jäänyt kenellekään politiikkaa seuraavalle epäselväksi.

Käytännössä asia menee niin, että jos hoitajalle halutaan satanen kuussa lisää palkkaa, on ahtaajan tai paperimiehen saatava siitä hyvästä kolme satasta. Äänekkäimmät, miesvaltaisimmat ja huonoiten käyttäytyvät alat ovat nokkimisketjun kärjessä. Mitä huonommat tavat ja mitä herkempi lakkovalmius, sitä suurempi kunnioitus AY-pöydässä. Pahnanpohjimmaisena ovat sitten naisvaltaiset alat sekä monet akateemiset toimijat, jotka eivät näe itseisarvoa jatkuvien kriisien aloittamisessa. Ilmiön näkee myös sosiaaliturvan uudistuksissa viime vuosikymmenillä. Mikäli peruspäivärahaan tulee kymppi lisää, on ansiosidonnaisiin laitettava satanen tai heti ollaan torilla.

Suomella ei oikein ole varaa nostaa kenenkään palkkoja. Jokainen vähänkin puolueettomampi tutkija varoittaa kestävyysvajeesta ja velaksi elämisestä. Yhtä kaikki, meillä ei myöskään ole varaa siihen että terveydenhoito heikkenee vielä entisestäänkin. Jos oikein tahtoa ja halua löytyy, meillä todennäköisesti olisi mahdollista helpottaa hoitajien työtaakkaa. Semmoista mustaa magiaa ei kuitenkaan maailmasta löydy jolla voisimme tehdä tämän AY-liikkeen periaatteen mukaisesti, toisin sanoen nostamalla muita palkkoja moninkertaisesti. Se ajaisi meidät mitä surkeimpaan tilaan – niin surkeaan, että edes populisti ei sinne herkästi meitä haluaisi viedä.

Työmarkkinauudistus on puolueita isompi asia

Puhumme työnantaja- ja työntekijäliikkeen taistoista melko yksinkertaisin termein. Totta puhuen mielestäni siellä on molemmin puolin kenttää sikailevia, omaa valtaansa pönkittäviä veronkiertäjiä. Työmarkkinoiden jäykkyydestä voi haukkua molempia osapuolia, mutta ongelmat eivät ole vain isoissa otsikoissa. Tämä nokkimisjärjestys on yksi pinnan alle hukkuvista ikävistä ilmiöistä, yksi niistä jotka osoittavat miten huonosti 1960-luvun malli sopii 2010-luvun Suomeen. Se myös osoittaa minkälaisen rahan ja mahdin voi puolessa vuosisadassa kasata kun ei ole kenellekään tilivelvollinen.

Ei työmarkkinoita pidä uudistaa koska demarit tai kokoomus haluaa, tai koska se on EU:ssa trendikästä. Ne pitää uudistaa meitä kaikkia varten. Hinaamme kuivalla maalla valtameritankkerillista saavutettuja etuja, byrokratiaa, hyvävelikerhoja ja suojatyöpaikkoja. Sitä menoa ei vaan voi niska kestää. Ehkäpä joku päivä tajuamme että siitä ei hyödy sen paremmin duunari kuin pomokaan.

Pitäisiköhän erota yrittäjäjärjestöstä

Toimin useammassa pienessä firmassa, kaikki alle kymmenen henkeä ja erinäisten paineiden myötä kaikki Yrittäjien jäseniä. Viimeaikaiset poliittiset tempaukset ovat kuitenkin saaneet toisiin aatoksiin. Jos maksan Yrittäjien jäsenmaksun, maksanko sillä lähinnä Sipilän vaalikampanjaa tai maata repivän työriidan taisteluja? Pahimmillaan jäsenmaksullani vuodatetaan verta.

Huoli oikea, metodi väärä

En missään nimessä suvaitse AY:n uhkauksia käydä väkivaltaisesti käsiksi lakkorikkureihin. En hyväksy väkivaltaa, piste. En myöskään pidä millään muotoa järkevänä toteuttaa poliittista lakkoa tavalla, joka ei osu Sipilään lainkaan mutta tekee mittavaa vahinkoa kaikkein heikoimmille ja pienituloisimmille yhteiskunnassa. AY-liikkeen toiminta on sadistista, sairasta.

Sen sijaan ymmärrän erinomaisesti AY-liikkeen kritiikin aiheen. Sipilä on meidän mikroyrittäjien nimissä lanseeraamassa lakialoitetta jonka vaikutuksia ei ole oikeastaan yksikään puolueeton toimija voinut vahvistaa. Se ei ole lähelläkään niitä muutoksia mitä kankeat työmarkkinamme tarvitsevat. AY-liike on myös täysin oikeassa muistuttaessaan että se eriarvoistaa työntekijöitä. Se ei ole oikein. Heillä on vahvasti perusteltu syy kritiikille.

Yrittäjäjärjestö on juhlinut Sipilää messiaana joka pelastaa heidät pahasta. Samalla itse kentällä olevat yrittäjät ovat joutuneet herjausten kohteeksi teoista, joita he eivät halua, eivätkä monet edes hyväksy. En pyytänyt tätä. En kannattanut tätä. Minulta ei kysytty tästä. En taatusti hyväksynyt että minun nimissäni nyrkit kaivetaan esille, maan talous tuhotaan työtaisteluissa ja keskusteluilmapiiri muistuttaa enemmän kuin hitusen reilu sadan vuoden takaista tunnelmaa.

En liene yksin

Yle on uutisoinut useista muistakin yrittäjistä jotka eivät hyväksy nykymenoa. Radiossa heitä on kuultu useampiakin. Tässä taistelussa on vain häviäjiä. Lienee siis minunkin aika esittää parissa hallituksessa eroa järjestöstä joka sabotoi niin minua, yrityksilleni niin tärkeitä työntekijöitä kuin yhteiskuntarauhaakin.

AY-liikkeen vaihtoehto on Loimaan kassa, jos ei halua sotkea mukaan politiikkaa. Nyt tarvittaisiin myös yrittäjäjärjestölle kepusta vapaa vaihtoehto.

Sipilä ja AY – kuin kaksi marjaa

Sipilä sotii urheasti työpaikkojen lisäämisen puolesta, vastustajanaan saavutettuja etuja puolustava lihava veronkiertäjä. Tai sama toisin päin: AY-liike sotii urheasti työntekijöiden tasavertaisten oikeuksien puolesta, vastustajanaan jo ennen poliittista uraa työntekijöitään vastaan sotinut ilkimys. Katin kontit sanon minä – kumpikin osapuoli iskee vyön alle, lyö heikkoa ja puolustuskyvytöntä ja molempien ylpeys käy lankeemuksen edellä.

Lahdatkaa viattomat, pelastakaa syylliset

Kiitos aktiivisen kansan ja keskustelun, minun ei tarvitse kertoa millä perustein Sipilä nähdään heikompiosaisten kiusaajana. Hänellä on historia alempana olevien ihmisten kiusaamisesta joka alkoi jo hyvän aikaa ennen poliittista uraa. En tiedä onko se huomaamattomuutta vai järjestelmällistä vihaa, mutta tulos on selvää. Koska linja ei ole vuosien varrella muuttunut lukuisista virheistä huolimatta, oma arvaukseni kohdistuu jälkimmäiseen optioon. Se Sipilästä, mutta sen sijaan AY-liikkeen osalta tämä näkökulma ei nouse esille keskustelussa niin usein. Muutamat mediat ovat kuitenkin rohjenneet valaista näitä puolia joita on valitettavan monta.

Suorin vaikutus lienee monen pienituloisen ansioiden lasku, kun mahdollisuus ylitöiden tekoon poistuu. Monelle ylityöt eivät ole pakko, vaan mielekäs optio. Toki on aivan aiheellista keskustella siitä miten paljon yhteiskuntamme rakentuu ylitöiden varaan, mutta se on huoli jota ei yksikään poliittinen toimija ota vakavasti. Toinen näkökulma tulee vaikutuspuolelta. Kun bussit eivät kulje, porvari hyppää autoon mutta pienituloinen ei pääse töihin, liikuntaesteisen kyyti ei kulje, hoitoon ei pääse ja kuuleman mukaan kuoleminenkin on nyt kielletty kun hautajaisia ei saada järjestymään. Kaikki nämä vaikutukset osuvat lähes sataprosenttisesti alimpiin tuloryhmiin, eli vaikutukset ovat niin sanoakseni optimaalisesti sipilöidyt.

Sen sijaan en ole kuullut että edes yhden ensimmäistä mätää kananmunaa olisi nähty ilmalennossa Kesärannan tai Senaatintorin liepeillä. En ole kuullut viestintäkampanjasta Sipilää vastaan, en mielenosoituksesta eduskunnan portailla. Edes suoraa kritiikkiä eivät juuri kehtaa laukoa, vaan korostavat miten Sipilä – vähäosaisia kroonisesti vihaava – yhtäkkiä muuttaisi linjaansa kun AY-liike lisää toimiaan em. vähäosaisia vastaan. Minkälaisia sieniä pitää ihmisen syödä että saa tehtyä moisen oletuksen? Ei tähän valtakunnansovittelijan toimistoa tarvita vaan myrkytystietokeskus.

Jos nyt haluaisi tätä oravanpyörää vielä hieman pidemmälle katsoa, mitäpä ovat sitten Sipilän vastareaktiot AY-liikkeen tempauksiin? Kohdistaako hän vihaansa AY-liikkeen toimistoja ja pomoja kohtaan? Ehei, hän vastaa uhkailemalla työttömiä ja pienituloisia lisäsanktioilla.

Farssilla on farssin loppu

Glamouria taistoon luo molempien osapuolien täydellinen kilpikonnapuolustus. Ennen kriisin alkua, sen alussa tai sen nykyvaiheilla ei kukaan ole ollut halukas neuvotteluihin. Mistään ei voi jutella, mistään ei voi joustaa. Machomies Sipilä, machomies Rinne ja machomies Eloranta esittelevät ylpeinä hauiksiaan ja toteavat että perkule vie, minä olen suomalainen mies joka ei jousta. Mene ja tiedä näkevätkö he itsensä pyhinä sotureina vai ovatko vain ihan perinteisiä tunareita. Pää pensaassa, sormet korvissa ja absoluuttinen usko omaan ylivertaisuuteen ovat mahtava tapa päästä historiaan, joskaan ei mitenkään erityisen mairittelevassa kontekstissa.

Tragedian kruunaa se, että nyt ehdotetulla pykälällä ei todennäköisesti ole juuri merkitystä työllisyyteen. Toisaalta, ehdotus lienee perua sille että AY-liike vastusti vielä kahta verisemmin semmoisia toimia joilla merkitystä olisi. Juuri ennen esiripun laskeutumista tämän näytöksen lopussa kaikuvat entisen voittajan sanat: ”Jos minä en voita, ei voita kukaan muukaan!” Aplodeja lienee tuskin luvassa.

Työni on potkiminen

Olen mikroyrittäjä, eli 2-9 hengen firmaa pyöritän. PAM:n Ann Selin tuntee minut hyvin. Hän tietää että elämäntehtäväni on antaa potkuja ihmisille. Hän epäilemättä sanoo niin koska se on hänen tapansa etsiä rakentavia ratkaisuja työelämän haasteisiin. Kovin suruisaa on tämä ratkaisukeskeisyys täältä päin kuunnellen.

Mitä olen sinulle tehnyt?

Haluaisin kysyä henkilöiltä kuten Selin tai Antti Rinne ihan suoraan: mitä olen teille tehnyt ansaitaksenne vihanne? Ihan oikeasti nyt, kertokaa mitä olen tehnyt. Jos virhe on minun, pyydän taatusti anteeksi ja korjaan virheeni. En kuitenkaan ole vakuuttunut että ansaitsen joka ikisessä haastattelussa ilmenevän rankan kiusaamisen minua ja kanssayrittäjiä kohtaan. Tämä tuskin edes liittyy siihen että AY-liikkeen pitää aina herjata firmoja, koska käsittelette suuryrityksiä paljon pieniä kohteliaammin. Nimenomaan pien- ja mikroyritykset ovat vihan kohteenne. Toistan kysymykseni: miksi?

Taatusti kritisoin ilmaisutyyliänne sekä sanomaanne ja mielestäni perustellustikin, mutta en henkilöä. Uskon todellakin että Selin tekee kovaa työtä ja hänellä on paitsi loistava osaaminen, myös vilpitön tahto parantaa jäsentensä asemaa työmarkkinoilla. Tiedän että AY-liikettä tarvitaan yhteiskunnassa. En kyseenalaista asemaanne tai puheoikeuttanne, kyseenalaistan vain vihanne. Kyseenalaistan vihan tuoman hyödyn. Tiedän että haluatte korjata havaitsemianne ongelmia ja se on erinomainen tavoite, mutta minä en ole Juha Sipilä. Sipilä on vaikeuttanut pienyrittäjien arkea lukuisin eri tavoin. Osutte omaan maaliin jos uskotte minua lyömällä Sipilää kiusaavanne.

Potkitaanko siis?

Palataanpa otsikkoon. Yrittäjän suurin tehtävä ja ilo elämässä ei ole potkia ihmisiä pois. Potkujen antaminen on ikävää ja masentavaa eikä sitä halua tehdä kuin pakon edessä. Jos talous on tiukalla, lasken omaa palkkaani pienemmäksi ennen potkujen antamista ja olette tervetulleita varmistamaan asian. Tällä hetkellä työtä on ja haluan pitkäjänteisiä työsuhteita, koska ainakin tällä alalla menee ensimmäinen puoli vuotta pelkästään työtehtävien yksityiskohtien sisäänajoon. Siinä Selin on oikeassa että yrittämiseen kuuluu riskejä. Me laskelmoimme riskejä. Jos riski on liian suuri, emme ota sitä. Työntekijän palkkaamisessa on todella suuria riskejä joskin mielestäni ne liittyvät alati kasvavaan byrokratiaan ja pykäläviidakkoon eivätkä irtisanomisen muodollisuuksiin.

Arvon AY-aktiivit, tiedämme kaikki ettemme elä enää siinä ajassa jossa järjestönne muovautuivat nykyisiin asemiinsa. Maailma on muuttunut ja meidän on muututtava mukana. Muutos tekee kipeää. Jos voisitte hetkeksi aikaa tulla rakentamaan siltoja, keskustelemaan pienten yrittäjien kanssa ja ymmärtämään mitä ajamme takaa, teillä olisi enemmän tietoa. Tieto on valtaa. Ymmärtäisitte, että se mitä EK:n porsastelijat julistavat ei ole sitä mitä me teemme tai haluamme. Ymmärtäisitte paremmin mistä kenkä puristaa ja että pääosa näistä ei ole missään ristiriidassa tavoitteidenne kanssa. Ennen kaikkea ymmärtäisitte että julkisuudessa tappelevat periaatteet, eivät todelliset asiat. Tällä hetkellä luottamus rapautuu kiihtyvään tahtiin ja alati kasvava uhkailu on mitä tehokkaimpia keinoja luottamuksen tuhoamiseen.

Toivo lähtee pohjalta

Minun ja muiden yrittäjien on tehtävä monia kipeitä kompromisseja jotta työn sopimiseen liittyvä keskusteluilmapiiri voisi tervehtyä. Samaa vaaditaan työntekijäpuolelta. Nykyinen sopimustilanne on yksinkertaisesti liian kaukana tosielämästä jotta pieni pilkunviilaus auttaisi paljoakaan. Suurimmat kompromissit on kuitenkin tehtävä lainsäätäjien toimesta eduskunnassa. Jotenkin ounastelen että niissä olemme kovin samoilla linjoilla, emme vihollisia. Asiat kuten veronkierto, kansanterveys tai kannustinloukut ovat yhteisiä ongelmiamme.

Viisaus alkaa ymmärryksestä ja sitä voi kasvattaa pitämällä mielen avoimena. Olen surullinen alati kasvavasta vihasta jota suuntaani kohdistuu. En kuitenkaan voita mitään polttamalla siltoja. Pahimman epätoivon hetkellä on myös toivolla suuret mahdollisuudet. Voisimmeko etsiä tätä toivoa yhdessä? Emmekö yhdessä olisi vahvempia isojen haasteiden edessä?