Kiinnostavaa arkeologiaahan tuo on ja mitenkä kieli on muuttunut entisajoista.Suomalaisten tukkimiesten ansiosta Alaskassa alkoi ilmestyä hirsisaunoja yli sata vuotta sitten.

Vanha Varis kommentoi_ 15. toukokuu 2013 22:04

Spammiro Botti kommentoi_ 15. toukokuu 2013 22:52

Edelleen Fraenkelin etymologisesta sanakirjasta:

Lithuanian: giñti…gẽna…gìnė = ajaa, juoksuttaa, tislata, polttaa tervaa (ven. gnat´, pr. gonet)

Etymology: 1. (1. prs. genù, giniaũ) ’jagen = ajaa, treiben (das Vieh auf die Weide) = paimentaa’,

gindinti ’treiben lassen’ = ajattaa (toistuvana, jahdin suunnitteluna suomessa siis ”ajatella”!), dazu

gìnti…gìna…gýnė 2. (1. prs. ginù, gýniau) ’wehren = estää, pidättää, häätää, torjua, ehkäistä, verteidigen = puolustaa, suojella, turvata’, puoltaa.

(Samaan  yhteyteen liittyy todennäköisesti verbi gýti…gỹja…gìjo = pysyä terveenä, pitää pintansa, parantua, ilostua

http://www.letonika.lv/groups/default.aspx?q=gyti&s=0&g=2&a…

” gýti  (gỹja, gìjo)

1. dzīt  (par brūci) = parantua (haava ym.)

2. atveseļoties = ilostua
ligonis jau gyja – slimnieks jau atveseļojas = potilas on jo iloinen”

apgìnti ’verteidigen’ = (ympäri)puolustaa, olla puolustusasemissa, varustaa puolustusasema

giñklas ’Waffe’ = ase,

neapginklus (alit. auch kontrah. nopginklus) ’ungeschützt = aseistamaton, varustamaton suojaamaton’

(Szyrwid Dict. s.v. nieobwarowany = varusta(utu)maton, puola),

apgiñklas ’Schutzwaffe = puolustusase’ (s. auch Szyrwid Dict. s.v. obrona),

giñčas ’Streit(igkeit) = (risti)riita(isuus), Zank, Wortwechsel = sanaharkka, Kampf = taistelu, tappelu, streitsüchtiger Mensch = riidanhaluinen henkilö, Streithammel = riitapukari’,

davon gintyti ’streiten = riidellä, kämpfen = tapella, widersprechen = sanoa vastaan’

neben giñčyti (nach giñčas), pagynė´ti  ’ein wenig, eine kleine Strecke treiben = ohjata karja tai kotieläin jonnekin´, und ’beendigen = saattaa päätökseen, vollenden = viedä loppuun (työ), vollführen = täyttää  (tehtävä)’,

pagynà,  paginatìs ’Beendigung = lopetus, Ende = loppu’,

pagynė´tuvės ’Schmaus zur Feier eines Arbeitsabschlusses = työn lopuunsaattamisjuhla, harjakaiset’

(… wo auch auf die ähnliche Bed. von poln. zgon ’Ende = loppu, Hinscheiden = riutua, nääntyä, Tod = kuolema’,

dozgonny ’bis zum Ende, lebenslänglich = elinikäinen (puola)’ aufmerksam gemacht worden ist),

genes(t)ỹs und genetỹs ’Viehtrift’ = (ajettava) karjalauma, karjanajotie

genỹs ’Specht’ = (iso)tikka = “pihkalintu” (“pihkis”),

[url=http://www.letonika.lv/groups/default.aspx?q=gen%C4%97ti&s=0&g=2&r=10631062]genė´ti[/url]  ’Baum ästeln, die Äste abhauen’ = karsia puu oksista. Kirjaimellisesti sana kuitenkin tarkoittaa ”tislatuttaa”, eli valmistella tervaspuuksi, mikä tapahtuu kuivattamalla mänty pystyyn, jossa yhteydessä se varsinkin tyvestään vahvasti tervastuu, poistamalla kuori tyven alaosasta.

gãnas ’(Pferde)hirt’ (hevos)paimen,

ganýti ’weiden = laiduntaa, hüten = kaita (kaitsen), suojella’,

gãniava ’Futter, Weide(platz)’ laidun,

paganà ’Hüten, Weiden, Viehhutung’ = karjanhoito,

pãganos, paganễ, paganià, ganyklà ’Weideplatz, (Vieh)weide’ = laidun,

ganióti, genióti als Intens. von giñti ’treiben, jagen’, mit Ablautsentgleisung

auch gáinioti dass.,

(Viinan tislaamisesta käytetään liettuassa kuurilaista sanaa “gainti, gaino…” jopa lakikielssäkin, kuten paikallisten pitkäripaisten toimiluvissa, mutta kielikirjoista sitä ei löydy, kuten ei montaa muutakaan vastaavaa kuurismia (vaikkapa ”lempti” = kääntää päälle/pois, alun perin sytyttää), koska muka ”ne ovat latviaa”:

http://www.tiede.fi/keskustelut/historia-kulttuurit-ja-yhteiskunta-…

mit Dehnstufe naktìgonė ’Hüten der Pferde während der Nacht, Nachtweide’ = yölaidun,

naktìgonis, naktìgoninkas ’während der Nacht die Pferde bewachender Hirt’ = yöpaimen,

mit -un- Tiefstufe gunióti, gùnyti ’verscheuchen’ = pelotella, karkottaa,

gundyti, gùndinti ’versuchen, verleiten, verführen’ = johtaa, ajaa harhaan,

mit Ablautsentgleisung guinióti = gunióti, paguinìkis neben pagunìkis ’Laufbursche, Bote’ = sanansaattaja,

asilų pagu(i)nìkis ’Eseltreiber’ = aasinkasvattaja,

(pa)gùinu und analogisch nach den Fällen, wo Präsentien auf -nu und -ju nebeneinander vorkommen (cf. piáuju und piáunu: piáuti ’schneiden’, kráuju und kráunu: kráuti ’aufhäufen’ etc., Specht LM 2, 53ff., Jaunius Gram. 179, Jablonskis2 94)

auch (pa)gujù, dazu dann Infin. (pa)gùiti,

lett. dzīt (dzēnu, Praet. dzinu) ’treiben = paimentaa, verfolgen = ajaa takaa, wegschaffen = karkottaa’,

dzenis ’Specht’ = isotikka, kirjaimellisesti “pihkis”,

dzenēt ’ästeln = okisia, die Äste abhauen = karsia oksat, abhacken = hakata, veistää pois, abkappen = katkaista’,

gans ’Hirt’ = paimen,

ganīt hüten, weiden’ = laiduntaa,

ganīkla ’Weide = niitty, Herde, Schar = lauma’ ,

ganeklis ’Herde’, mit Ablautsentgleisung

gaīnīt ’treiben = ajometsästää, verfolgen = ajaa takaa’ ,

gaīṇāt ’wiederholt treiben, abwehren’ = metsästellä,

mit Tiefstufe un gundīt ’zum Bösen anreizen’ = ohjata pahoille teille,

preuss. genix ’Specht’ = isotikka,

aytegenis ’kleiner Specht’ = pikkutikka

(Voc. 745, wohl eher ’Buntspecht’ = “kirjavatikka”),

cf. ai. éta-, av. aeta- ’schillernd, schimmernd, bunt’ = kirjava

mit Schwundstufe -un- guntwei, 1. Pl. Praes. gunnimai ’treiben’ = ajometsästää, ajaa riistaa;

cf. abg. gúnati (ženą), goniti ’(ver)treiben, verfolgen’ = ajaa takaa,

žęti (ž´ną) ’ernten’ = korjata viljaa,

poln. gonić ’jagen, verfolgen’ = metsästää, gon ’Jagd’ = metsöstys, jahti,

wygon ’Trift, Viehweg’ = karjatie, zagon ’Ackerbeet’ = pellonsarka, etc.;

ai. hánti ’(er)schlägt, tötet’ = tappaa, ápahanti ’wehrt ab’ = torjua,

ghana´– ’ersehlagend, Keule’ = nuija,

av. jainti ’(er)schlägt, trifft, verletzt, tötet’, avijanaiti  ’fällt einen Baum’,

arm. gan  ’Schläge, Prügel = lynti, Züchtigung = jalostus’,

griech. fònos ’Mord’ (über patrofònoj, –h~a, –thj etc. = ’Mörder des Vaters eines anderen’ = murha,

cf. ai. bhrárahan- ’Mörder des Bruders einer anderen Person´ = murhaaja, etc.),

qe…nein, œpefnon ’(er)schlagen, töten’ = tappaa, arhfatoj ’im Kriege getötet’ = kaatunut (sodassa),

alb. g’ań  ’jage’ = ajan,

lat. defendere ’abwehren, verteidigen’ = suojata,

offendere ’anstossen, anschlagen, verletzen, kränken’ = hyökätä, sairastuttaa,

infensus ’feindselig, erbittert’ = vihamielinen (taho),

ir. gonim ’verwunde’ = haavoittuminen, gein, abret. gen ’Keil’ = nuija,

ahd. gun‹ ’Kampf´= taistelu, as. gū‹ea, gū‹-,

aisl. gunnr dass., gandr ’Zauberstab’ = taikasauva.

Hierher auch lit. geinis 3. ’Ast . . . ’ = oksa(n)-,

(cf. suginti ’den Kreisel zurückschlagen’),

lett. dzenis ’zwischen den Zacken eingeklemmtes Holz’ = hampaiden väliin jännitetty puu.

Die Wörtersind von geinis 1. ’Aufzug usw. = juhlakulkue, marssi´ zu trennen

(s. über alles s.v. geĩnis).

Lit. gìltinễ ’Todesgöttin = kuolemnjumalatar, Tod´ ist nicht, wie Būga meint, aus *gintinė dissimiliert, sondern gehört zur Sippe von gélti = pistää, gãlas = loppu(pää), (s.s.v.).

Lithuanian: gintãras = meripihka, (= ”tislatun kaltainen”)

Etymology: giñtaras, gentãras (letzteres bei R., R.-M., daraus Nesselmann Wb. 250. 255 und in der Schreibung jentaras 38) ’Bernstein’ = meripihka,

lett. dzītars, dzintars (Kuronismus), zītars dass., cf. russ. jantar´.

” Lithuanian:džiáuti…džiáuna (džiáuja)…džiovė = ripustaa (asettaa) kuivumaan (savustumaan ym.), kuivata, tislata kuivaksi, (tappaa)

Etymology: (1. prs. džiáuju(džiáunu), džióviau) ’zum Trocknen aufhangen = ripustaa (asettaa) kuivamaan (savustumaan ym.), erschlagen, totschlagen = iskeä kuoliaaksi’,

džiová ’Trockenheit = kuivuus (ominaisuus), Dürre = kuivuus (luonnonilmiö), Schwindsucht hivutus(tauti), keuhkokauti, Auszehrung = riutuminen’,

džiovėti… džiõvi… džiovė´jo  ’(aus)trocknen = kuivaa (rutikuivaksi), dürr werden = kuivaa, kuihtua laihtua (sairaalloisesti)’,

džiovínti…džiovína…džiovíno trans. ’trocknen, dörren’ = kuivata, kuivattaa,

džiū´ti…džiū´stu (džiū´va)…džiúvo (džiúvau) ’trocken, dürr werden’ = kuivaa, alkaa kuivaa, kuolla “

Tästä puuttuu perustärkeä sana

džiūtis = mm. kuiva(t)us, kuivuus, kuiva kausi (sausra), paiste, helle, (kuiva) kuumuus (kaitra), kudoskato (džiūtė,  med.), metsäkato (puiden joukkokuolema), juuttikasvi. -jute (engl. jute), muumio (gaišena), džiūtis   (~tiẽs)  (4)  s.

http://www.letonika.lv/groups/default.aspx?cid=930028&r=1063106…

1. žūšana = kuivatus (lämpöä ja liikkuvaa ilmaa käyttäen); kalšana = metallinmuokkaus (takominen, sydettäminen, joka myös tapahtuu ilmalla palkein)

http://fi.wikipedia.org/wiki/Puuhiili

2. med.  izžuvums = kudoskato ”

Tuosta sanasta džiūtis tulisi kuurin kautta lainautuessaan ”sysi”.

Edelleen puuttuu  džiovus = kuivaus-, kuivaava: džiovi jauja = kuivausriihi, kuivuri (myös preussin kautta kulkenut ”jauja” = ”(kuivaus)riihi, -teline” on varsin todennäköisesti peräisin sanasta džiauja (>dzjauja), sillä tuollainen liudentuneen suhuässän muuttuminen j:ksi on tavallista preussissa.

http://www.letonika.lv/groups/default.aspx?cid=917542&r=1063106…

http://www.letonika.lv/groups/default.aspx?q=jauja&g=2&!r=1…

http://www.tiede.fi/keskustelut/post1327230.html#p1327230

Verbin džiū´ti preesensistä džiū´va saattaa tulla vastaavalla tavalla suomen ”jyvä” tarkoittaen nimenomaan kuivattua eikä mitä tahnsa viljansiemntä:

http://www.tiede.fi/keskustelut/post1250365.html#p1250365

Myös suomen sanat ”hauta” ja ”hautua/hautua” tulevat täältä sunnalta, mutta muinaisliettuasta tai latviasta ja ne ovat vanhempia kuin kuurista tullut ”sauna”.

Jorma Koivulehto on oikeassa siinä, että ne tarkoittavat terva- ja paistohautaa (saameksi ”saude”) eivätkä esimerkiksi ruumishautaa. Mutta siihen hänen ymmärryksensä sitten loppuukin: hän on löytänyt gotlanninruotsista vanhan kuuriainan ”sauda”, ja väittää siihen nojaten koko parvea ”muinaisiksi germaanilainoiksi”, vaikka siitä nimenomaisesta sanasta ”hauta” ja ”hautua” eivät tule yhtään sen enempää suoraan kuurista (jolloin sana olisi **sauta)!

http://www.tiede.fi/keskustelut/post1105784.html#p1105784

” lett. žaut trans. ’trocknen, zum Trocknen aushängen, einen starken Schlag versetzen, durchstechen’, žūt intr. ’trocknen’,

žavēt, žāvēt trans. ’trocknen, räuchern’.  “

Spammiro Botti kommentoi_ 19. toukokuu 2013 07:56

Nuo linkit eivät aukea, koska ne on poistettu ko. keskustelusta.

RJK: RJK kirjoitti 2.3.2016 klo 21.05

Vaan mikä onkaan sanakseen KIUAS?

Mm. Ralf Peter Ritter kirjoittaa:

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/12/suomalaisten-ja-germaanisten-kielten-varhaisimmista-lainakosketuksista-ajalaskun-alun-aikaan-2

Um Ablautvariation in thematischen Stämmen geht es auch in einem Aufsatz von LINDGREN über fi. kiuas, kiukaa- ‘Saunaofen’. Es handele sich um eine ”Pilotstudie”, die zum Ziel habe, durch ”Einbeziehung phonologischer Gesichtspunkte der etymologischen Forschung zu neuen Einsichten” zu verhelfen (207).

LINDGREN verbindet das finnische Wort mit der Sippe dt. hoch, Hügel, schwed. hög ‘Haufen, Hügelchen’, got. hiuhma ‘Haufen, Menge’, die einen Stamm idg. *keụk/koụk- /kuk- voraussetzen sollen (200).

[HM: Nämä eivät ole ”kantaindoeurooppaisia juuria” (vaikka jotkut vääriksi todetut mallorylaiset luettelot yhä niin väittävätkin, paitsi ehkä viimeinen. Kaksi ensimmäistä ovat lähinnä vasarakirvestä: itäbalttilaista kentum-kieltä.

Kantakindoeuroopan juuri oli lähennä *ken- = puolustaa, kestää, kantaa,pitää pintansa, tai *kem- = jännittää (nahka,jousi ym.), pingottaa, kormittaa taipumaan, loppu-k– on johdin (jos se on balttia, että kyse on tarkoituksella ja johdetusti tehdystä rakennelmasta. Jos se on -p- se kertoo kasasta, jota kasataan ja puretaan, kauppakasasta! Preussiksi muten – ”kassa”!
Tähän nippuun liittyy vielä myös vartalo *kep– = polttaa, paistaa, keittää kovaksi (leipä, ruukku jne.), joka käyttäytyy myöhemmissä äänteenmuunnoksissa usein aivan samoin kuin edelliset. Tähän vartaloon ei kuitenkaan ollenkaan sovi johdin  –k/g-. Kep-sanat sekä ”sekoittavat” edellisten johdannaisten löytämistä, että ovat voineet myös aiheuttaa merkityssiirtymiä edellisten johdannaisissa kohti kuivaamista.
Tässä yhteydessä todennäköisesti esiintyy kantabaltoslaavin johdannainen *kem-k– = pakottaa venymään, taipumaan, joustamaan. Änneyhdeitelmä –mk– on kielletty balttikielissä, joissa se muuttuu äänneyhdistelmäksi –nk-, mutta sallittu slaavikielissä. Venäjän kielessä onkin sana komkij = (pilalle) pullistunut, esimerkiksi seinä, kattila, hattu, leivonnainen, komkat´ = rutistaa (palloksi), pullistaa. ]

In semantischer Hinsicht weist der Verf. darauf hin, daß die älteste Feuerstelle ”aus einem Steinhaufen in einer Ecke des Zimmers” bestand (201). Ein urgermanisches *haugáz, *háuhaz ‘hoch’ bzw. ‘Hügel’ (an. haugr, mhd. houc, s. KLUGE/MITZKA s.v. hoch) würde dem Konsonantismus und der Stammklassenzugehörigkeit des finnischen Wortes voll gerecht werden. Die durch das Gotische bezeugte Ablautstufe *eu kann im Finnischen durch iu vertreten sein

(z.B. in liuta ‘große Menge’: germ. *leuda-, vgl. an. ljödr ‘Volk’, s. HOFSTRA 1983, S. 45).

[HM: Nämä ovat balttisanoja, jo ennenkin käsitellyatä sanasta *len- = löysätä, irrottaa, vapauttaa, sallia.],

Daß ein *heuhaz oder *heugaz nicht direkt rekonstruierbar ist, vermindert natürlich die Plausibilität der Zusammenstellung.

[HM: Kermaanin h:sta ei voi tulla lainautuessa suomen k:ta. Päinvastaista on yritetty niin vimmatusti ja väärennetysti, että se todistaa päinvastaisen!]

Unverständlich ist zunächst der Aufwand, den LINDGREN um die lautliche Seite seiner Etymologie treibt. Am Anfang steht die Behauptung, ”die Linguistik hat sich und das hat zu einer durchgreifenden Wandlung unserer Auffassung vom Wesen der Sprache geführt und die Einzelheiten der Sprachentwicklung in neues Licht gerückt” (201).

Ob der hier zum Ausdruck gebrachte Optimismus generell berechtigt ist, sei dahingestellt. Sicher ist, daß LINDGRENs weitere Ausführungen nicht dazu geeignet sind, seine Feststellungen zu erhärten. Er fährt fort: ”Gegen diesen Hintergrund möchte ich nun versuchen, eine Phase in der mutmaßlichen Entwicklung synchron zu vergegenwärtigen, wie sie wahrscheinlich etwa im späten Indogermanischen oder frühen Urgermanischen geherrscht hat: Der Ablaut war etwas früher eingetreten, mithin regelte sich die Verteilung der unterschiedlichen Vokalqualitäten offenbar noch ganz mechanisch nach dem jeweiligen Wortakzent – es handelte sich also um stellungsbedingte Allophone in komplementärer Distribution, die nur zusammen ein Phonem bildeten.

Phonemisch wurden die Ablautstufen erst später, vielleicht zu der Zeit, als der Ablautwechsel in der germanischen Konjugation morphemisch wurde, und spätestens dann, als der indogermanische bewegliche, musikalische Wortakzent der germanischen dynamischen Erstsilbenbetonung weichen mußte. Demnach schreiben wir unseren Stamm besser phonologisch:

eu
spätidg. *k ou k-
u
(203) ”.

Der Allophoncharakter der Ablautvarianten war aber – wie sich aus dem Befund aller für die Rekonstruktion wichtigen altindogermanischen Einzelsprachen ergibt – höchstens im frühesten Urindogermanischen gegeben. Eine ”phonologische Schreibung” ist für das Spätindogermanische fehl am Platze. LINDGREN meint dann weiter, man müsse ”wohl prinzipiell damit rechnen, daß jede im Flexionsparadigma eines Wortes vorkommende Lautform den Ausgangspunkt für eine etwaige Entlehnung bilden kann” (204).

Das hat noch nie jemand bezweifelt. Auch mit seiner These, ”daß die Entlehnung etwa eines urgermanischen Wortes ins Urfinnische auch von einem solchen Allomorph ausgehen kann, das in den späteren germanischen Tochtersprachen nicht mehr zu belegen ist” (204), rennt LINDGREN offene Türen ein. Da er aber gleichzeitig im Falle kiuas folgende Meinung vertritt: ”Der stammbildende Vokal a im Finnischen weist auf ein a im Urgermanischen hin, das dem indogerm. Themavokal –o– zu entsprechen scheint”, ist seine vorhergehende Äußerung hinfällig, da thematische Stämme keinen Ablaut haben. Die dem finnischen Wort zugrunde liegende germanische Form könnte höchstens eine Thematisierung einer o-stufigen Paradigmastelle einer ablautenden Stammklasse sein.

Es mag angehen, ”in dem iu unseres finnischen Wortes eine Substitution für spätgermanisches eo oder gar indogermanisches eu zu sehen, da es offenbar die nächstliegende, im Urfinnischen geläufige Diphthongqualität darstellt” (205) – wenn man davon absieht, daß man diese Ansicht zu der Tatsache eines finnischen eu für germanisches *eu in einer Reihe von Entlehnungen in Beziehung zu setzen hat – ; die Begründung für diese Erklärung ist aber unverständlich: ”… nur im Gotischen finden wir ein iu,

… Die finnische Formen sind dises iu zu enthalten, es steht aber vor einem a, was wiederum im Spätgermanischen, nach Eintritt der Brechung eine Unmöglichkeit wäre” (2O5) 81.

LINDGRENs Ansicht, ”daß wir bei der Hypothese bleiben können, daß wir also mit der Möglichkeit rechnen sollten, daß fi kiuas ein Lehnwort aus dem späten Urgermanischen ist”, könnte man sich anschließen, wenn es nur das finnische Wort zu erklären gällte. Lüd kiudug, weps. küuduk/küụduga blieben indessen unverständlich. Die in SKES gegebene Erklärung des ostseefinnischen Wörtes (Kompositum *kivikota Gen *kivikodan) würde allen Vertretungen gerecht, und daß in dem, Wort ein kivi ‘Stein’ verbaut sein kann, von der Sache her plausibel.

81. Vgl. aschwed. kiūsa! Der Aufsatz enthält noch eine Reihe anderer Unstimmig; keiten, z.B. S. 202: ”Die Vokaldehnung im zweiten Allomorph” eines ”urfinfllschen *kiuγa-/kiukaa- ”wird eine Urfinnische Erscheinung sein, die nach der Entlehnung Sekundär eingeführt wurde, um das Wort dem finnischen ‘Deklinationssystem anzupassen”.Ein ”Anomorph” kiukaa- hat es weder im Urfinnischen gegeben,noch gibt es dies heute außerhalb der dem Schriftfinnischen zugrundeliegenden Dialekte; schrift fi. kiukaa- ist aus kivkasa- (< *kiukasa-) entstanden.

HM: Álgu-tietokanta näyttää pitävän kiuas-sanaa saamelaisena:

[kiuas] : itämerensuomi > pohjoissaame giwgas
SSA 1 1992 s. 376

[kiuas] : itämerensuomi ?> koltansaame [kì̬ugan]
tietokannan päättelemä
[kiuas] : itämerensuomi ?> kildininsaame [ki̮ṷ̄kan]
tietokannan päättelemä
[kiuas] : itämerensuomi ?> turjansaame [kiuɢ̀an]
tietokannan päättelemä

kiuas

Sanalle kiuas (kiukas, kiukka) on olemassa etuvokaalinen variantti: kyäs (kyä´, gen. kykään, kykäs, gen kykkään, kykkä, gen. kykän). Sille Álgu antaa kuitenkin aivan mielikuvituksellisen ”kermaanetymologian” ja samalla valehtelee, ettei muka balttilaistta etymologia olisi lainkaan esitetty, taatusti vastoin parempaa tietoaan:

kyäs < germaaniset kielet Junttila, S. 2012 SUST 266 s. 278

kyäs < germaaniset kielet: SSA 1 1992 s. 469

muinaisalasaksa [skok]

kantagermaani [skukka-]

kyäs !< germaaniset kielet: LÄGLOS 2 1996 s. 138-139

kantagermaani [χukkan-]

keskialasaksa [hocke]

kyäs !< germaaniset kielet: LÄGLOS 2 1996 s. 138-139

kantagermaani [skukan-]

keskiyläsaksa [schoche]

kyäs !< germaaniset kielet: LÄGLOS 2 1996 s. 138-139

muinaisalasaksa [skok]

kantagermaani skukka-z

keskialasaksa [schock]

kyäs ≮ balttilaiset kielet Junttila, S. 2012 SUST 266 s. 278

SKES: liettuan kūgis = ”(pyöreä) keko, kasa, kupo”; liettuan sana ei riipu materiaalista, se tulee kummuksi kokoamismista tarkoittavasta verbistä, ja voi tarkoittaa aivan yhtä hyvin esimerkiksi maata ja kiviä kuin olkia tai viljaakin.

http://www.letonika.lv/groups/default.aspx?cid=911541&r=10631062&lid=911541&g=2&q=kiugas&h=1649

Liettuan etymloginen sivusta antaa lisää entistäkin ”kiukaaksi” sopivampia balttilaisia originaaleja:

Luotettavin ja uusin on preussin etymologinen sanakirja:

http://www.prusistika.flf.vu.lt/paieska/paieska/1?id=1089

kū́gis = kumpumainen kasa

Straipsnelis:
Pr(eussi). kugis ‘bumbulas ant kardo rankenos = miekan kahvan nuppi’ artimiausiai siejasi su lie. kū́gis, kūgỹs, kūgẽlis, kùgelis = em.; kiū́gis, kiugẽlė = em.;
káugė, kaũgė, kaugurỹs ‘gubrys = katonharja’, ‘iškiluma = juhlallisuus’, kaugurė; kiáugė; kuõgė, kúogė, kuõgis = em. ir kt.;
la. kàudze ‘šieno kupeta = heinäkasa, heinäkuhilas’, [235] kàudzele, kaûdzele, kàuģele, kaũģele = em.,
kaũgurs, kàugurs ‘kalvos viršūnė = mäein harja, kallionlaki’, kauguris, taip pat .

Yra ir slavų paralelių, kurios neseniai nurodytos Варбот, Э 1978 (1980), 25–27. Tai grupė rusų tarminių žodžių, paprastai kildinamų iš sl. *kǫželь/*krǫželь: тверск. кýжа onusinis žvejybos įrankis = kalastusväline (turo? Sillon sana tulee luultavasti karjalan sanasta kuusi)’, яросл. кýжи ‘žvejybos įrankis’, кýжня ‘didelė dėžė = suuri astia’ ir pan. […]. Šios grupės branduolys neabejotinai kilęs iš sl. *kuža, *kužьn’a, *kьuž-nь ir pan., iš senesnio *koug-i̯ā, *koug-in- ir pan. [236] Spėjama, kad pr. kugis turėjęs dar reikšmę, atspindinčią tam tikrą šieno rinkimą ir saugojimą.

http://www.prusistika.flf.vu.lt/paieska/paieska/1?id=1089

kugis 1

I kugis „knoff (Knauf) – kalavijo rankenos bumbulas (galvutė) = miekan kahvan nuppi“ E 426 nom. sg. masc. = pr. *kūgīs (i̯o-kamienis), kurio pagrindinė ar bent jau senesnė reikšmė bus buvusi „tam tikras gaubtas iškilimas = koottu kasa, pasipūtimas = kinos, dyyni“. Jis kartu su artimaisiais giminaičiais subst. (i̯o- resp. ē-kamieniais) lie. kū́gis (kūgỹs – kū̃gį) „šieno ir pan. kupeta = heinä- ym. kasa“ resp. kū́gė „t.p.“ suponuoja subst. mob. (i̯o- resp. ē-kamienį) balt. (dial.) *kūgja- „kas išlinkęs dengiančiai (gaubiančiai) = peitto-, peitin-, peite-“ resp. *kūgē- „kas išlinkusi dengiančiai (gaubiančiai) = em.“, kuris – fleksijos vedinys iš adj. (o- resp. ā-kamienio) balt. *kūga- „išlinkęs dengiančiai (gaubiančiai)“ resp. *kūgā- „išlinkusi dengiančiai (gaubiančiai); dėl darybos plg., pvz., subst. mob. (i̯o- resp. ē-kamienį) lie. plìkis „kas nuplikęs“ resp. plìkė „kas nuplikusi“ ← adj. lie. plìkas „nuplikęs“ resp. plikà „nuplikusi“, žr. dar, pvz., s.v.v. Kuke = kahlaamo, glumbe = peura.

292 Panašiu būdu subst. lie. káugė/kaũgė „šieno ir pan. kupeta, kūgis“ = la. kàudze „t.p.“ bei lie. kiáugė „t.p.“ (LKŽ V 684; plg. kiūgis „t. p.“ LKŽ V 910) suponuoja egzistavus adj. (o/ā-kamienį) balt. *kauga-/*kaugā- „išlinkęs (išlinkusi) dengiančiai (gaubiančiai)“ resp. *keuga-/*keugā- „t.p.“ Bus buvęs tos pačios reikšmė̃s ir adj. (o/ā-kamieniai) sl. *keuga-/*keugā- bei *kauga-/*kaugā- (gal ir *kū̆ga-/*kū̆gā-) → subst. rus. dial. куга „попловок“, кужа „конусообразная рыболовная снасть = kartionmuotoinen kalastusväkine“ ir kt.; minėtas subst. rus. dial. кужа < sl. (dial.) *kaugjā = subst. ryt. balt. *kaugjā → *kaugē > lie. káũgė = la. kàudze (heinä ym.)kasa.

Adj. (o/ā-kamieniai) balt.-sl. *keuga- „išlinkęs dengiančiai (gaubiančiai)“ bei *kauga- „t.p.“ ir (galbūt tik balt.) *kū̆ga- „t.p.“ laikytini vediniais iš verb. balt.-sl. *keug-/*kaug-/*-kū̆g- „lenkti (linkti) dengiančiai/dengti(s) lenkiančiai (linkstančiai)“ < verb. ide. dial. (balt.-sl.-germ.) *(s)keug-/*(s)koug-/*(s)kū̆g- „t.p.“ (>s.isl. húka „hocken“,v.v.a. hûcken „kauern, sich ducken“, subst. vok.-šveic. hock „krūva“ ir kt.),o šis yra determinatyvo *-g- išplėstas verb. ide. *(s)keu-/*(s)kou-/*(s)kū̆- „t.p.“ (dėl jo žr.s.v. keuto = iho = “peite”, nahka).

HM: Väärin: Kanta-IE:n sanat ovat *ken- = koota, ajaa yhteen, puolustaa, *kem- = kasata, pinota (jonkin varaan), kormittaa, taivuttaa. Kantaindoeuroopan alkuliite s- = pois ei tähän yhteyteen siity, joissakin sanoissa voi olla SLAAVILAINEN etuliite s- = yhteen.

Dėl pr. kugis (E 426) bei jo giminaičių plg. Trautmann AS 364, Endzelīns SV 198, Fraenkel LEW 229, Toporov l.c. (ir liter.).
Preussin etymologisen sana cugis 2 = (paja)vasara, liettuaksi kalus plaktukas, on todellisuudessa kujis (1600-luvun ruotsalaisen oikeinkirjoituksen takia) eikä liity tähän yhteyteen. http://www.prusistika.flf.vu.lt/paieska/paieska/1?id=1090

Yhteenvetona edellisestä suomen kiuas kuten myös kevyemmistä aineksista koottu kyäs tarkoittavat yleisimmässä muodosssaan ”ihmisen tai luonnonvoiman irrallisesta aineksesta kokoamaa pyöreää kasaa”.

Täsmälleen samaa tarkoittaa viron keris = kiuas:

” keris : kerise : kerist ’sauna- v reheahju küttekolde pealne munakivikuhelik leili tekitamiseks’
← balti *keri-
läti ceri, ceras ’kivid sauna- või reheahju võlvil, millele (saunas) vett valatakse’

On ka arvatud, et läänemeresoome-permi tüvi, mille vasted on udmurdi gur ’ahi = ahjo’ ja komi gor ’keris; ahi’.

HM: „ Nämä sanat seuraavat luultavammin baltoslaavin palamista (ve gorit´) ja tulisijaa (pr. goro) tarkoittavasta sanasta, PIE *ger-.
Baltin *k(w)er- tarkottaa „leikata“. „

Eesti keelest on laenatud liivi kerīks ’saunaahi’, läti MRD ķerešas, ķereši, ķeršas, ķerši ’keris’ ja eestirootsi käris ’ümmargustest kividest võlviga ahi’; kärest ’ümmargustest kividest saunaahi, ahjuvõlv lahtiste kividega selle peal’.

HM: Raivoisan latvialais- ja liettualaisvastaiseksi pan-germanistiseksi teokseksi viron „etymologinen“ antaa kovin köysästi latviassa kieltämättä paljon käytetyn kerätä-verkin „balttilaiseksi“ juureksi… Niin ikään raivoisan antibaltistinen Álgu-tietokanta on „vaitelias“:

http://kaino.kotus.fi/algu/index.php?t=sanue&lekseemi_id=94115&hakusana=kerä&sanue_id=91772

kerä = ersämordva kiŕe
SSA 1 1992 s. 348

kerä : itämerensuomi > pohjoissaame keärie
SSA 1 1992 s. 348

Pois on jätetty viron kera = kerä, kerada = keriä, eteläviron kärä = kangaskäärö, liivin kierä = kerä, kierrə = kiertää, keriä, mordvan diminutiini „keränen“ = keŕńä sanasta kiŕe sekä itähantin kerä, kerə, kärə = kymmen kappaleen kimppu oravannahkoja, etelähantin kěr, kär = määräsumman naruun pujotettuja kaloja tai nahkoja,joita verrataan, esimerkiksi 10 ketunnhkaa = 100 oravannahkaa.

Mikään näistä ei toiki sulje pois sanan mahdollista indoeurooppalaista alkuperää, eikä se suhdetta myöskään sanaan *kekr = kehrä, int. čakra, baltin *keklo > pr. kela, tela.

http://www.prusistika.flf.vu.lt/paieska/paieska/1?id=928 ]

Spammiro Botti kommentoi_ 23. toukokuu 2013 18:14

Heja, Zvergē!

Särkkä(maa)!

Sorainen Särkkärannikko,-maa, erotukseksi hiekkaisesta Dyynimaasta eli Kuurinmaasta.

http://www.tiede.fi/keskustelut/post1420117.html#p1420117

” Lithuanian: žviȓgždas = karkea hiekka, sora

Etymology: ’grober Sand, Kies’ = karkea hiekka, sora, sepeli

žvirgždė ’kiesiger Boden, kiesige Stelle’ = sorapohja,
žvyrgždýnas dass., žvirgždė’tas ’voller Kies’ = soratäytteinen,
žvirgždúotas ’mit Kies bedeckt’ = sorapeitteinen,
žvirgždúoti ’mit Kies bedecken’ = sorata, sorittaa,

daneben ohne g : žvirždas = žviȓždas, Pl. žviȓzdai.

Lett. zvirgzds ’Kieselstein’ = sorakivi, Pl. zvirgzdi, zvirgžņi und zvirgzdis ’Kies, Grand, grober Sand’, zvirgzdaine ’kiesiges Land = kivinen maa(perä), eine mit Kieselsteinen bedeckte Stelle’ = kivetty paikka.

Aus Kontamination von žiẽzdras, žìzdras (s. dazu s.v. žiezdrà) und žviȓždas ist lit. žvizdras ’Sandkorn’, žvizdra ’Kies’ entstanden (s.s.v. gaȓgždas, huom. ”karkea”).

Lit. žviȓ(g)ždas usw. ist urverw. mit

skr. zvῑrst ’eine Art weichen Steins’,
daneben slav. *gversta in russ. (dial.) gversta ’grober Sand’, žverst’ dass.

Kummallista on että preussin ”sora” toisella sukupäätteellä tarkoittaa ”ruukkua” ja ”pikaria”

ZWÎRKSTAN n <35> [Swixtis E 350 VM] žvyras, žvirgždas
ZWÎRKSTIS <40> [Swixtis E 350] puodynė = pikari, huhmar
(Sixdo = sora preussiksi. Se on samaa juurta, sillä preussin w on ”englantilainen” puolivokaali ja se tipahtaa helposti kokonaan pois; mhdollisesti r:kin on ollut heikko kuten E:ssa)

Ettei se tarkoittaisi ”ruotsalaista”. En ole löytänyt sanakirjoista preussin Ruotsi-sanaa. Siitä sai tietysti puhua vain hammasta purren. 2

Eipä tarkoitakaan, vaan ”pikari” tarkottaa huhmarta, jossa jauhetaan ruokaa, eikä niinkään juomapikaria.

Jotvnki:
http://www.suduva.com/virdainas/
zigzda = sand = hiekka
zigzdra = gravel = sora
zigzdre = yellowhammer bunting (emberiza citrinella) = keltasirkku

Sanaparvi tarkoittaa myös ”rouskuttamista”, JAUHAMISTA (kuten sorasta ja sepelistä voikin arvata) :

” lett. zvῑrgzas, zvergzdi ’grober Sand = karkea hiekka, Kies = sora’,
cf. lett. zvirgt (-stu) ’rieseln = rakeistua, grobkörnig werden, grobkörnig zerfallen’ = tulla, jäädä karkearakeiseksi
skr. zvῑrst ’Art weichen Steins’.

Lett. zvìedris ’kiesige, sandige Stelle im Fluss oder See’ = särkkä,

könnte aus *zviezdris dissimiliert sein;

vgl. lit. žvizdra ’Kies’, žvìzdras ’Sandkorn’.

Nach Būga ist freilich lett. zvìedris,
lit. žvìzdra(s) Kontamination von lit. žìzdras, žiezdrà ’Grandkorn’ = hiekanjyvä, usw. mit lit. žviȓ(g)ždas etc.
Lit. žvӲras ’Sand’ ist dagegen entlehnt aus poln. zwir .

” Über lett. ”zviedris” ’kiesige, sandige Stelle im Fluss oder See’ = särkkä, s.s.v. gaȓgždas. ”

Tästä latvian ”sorarannasta” tulee ”Sora(rantainen)maa” ”Zviedrija”, EROTUKSEKSI ITÄMEREN ITÄRANNAN LENTOHIEKKADYYNIRANNOISTA, ku(p)rai (josta sanasta kup(e)ras = dyynimäinen, kupumainen, myös suomen ”kupera”.)

Weiteres s.v. žviȓgždas. ”

Tuollainen karkeasorainen/-hiekkainen, kasvillisyydeltaan niukka alue, joka on eri aikoina vaihtevassa määrin veden alla, on SÄRKKÄ.

Särkkä on siinä mielessä DYYNIN vastakohta, että särkkä on paikka josta vesi ja tuuli pesevät ja puhantavat vienointa kiviainesta pois, kun taas dyyni on paikka, johon ne saavat sitä.

”Kuurinmaa” tarkoittaa ”Dyynien maata”, joten olisi varsin loogista, että jossakin muualla oli myös ”Särkkien maa”, sillä tuollaiset kalojen ja muiden liikkeisiin vaikuttavat asiat eivät varmasti jääneet periaatteealtaan tuntemattomiksi merillä liikkuvilta.

Edelleen ainakin Liivinmaa on nimetty mereltä käsin, joita oli vain muutaman kilometrin syvyydellä rannasta ja joista, ja sisempänä maassa oli muuta väkeä. Ruotsissakin kivikaudella oli pitkään rannikolla ja saarilla sekä jokien latvavesillä ”uralilaisia” kuoppakeraamikkoja”, mutta viljely- ja karjanhoitoalueilla oli muita kuten suppilomaljaväkeä (tai oikeastaan kuoppakeraamikot olivat pääasiassa heidän jälkeensä).

Sana hyvin mahdollisesti tulee täestä *g’verg(z)ti-sanasta kantabaltin tai kuurin kautta, jossa säännömukainen muoto olisi ”*dzverga(s)”, josta voi tulla yhtä hyvin zverga-”särkkä” kuin *Zvergē, sittemmin  (uus)kuuriksi ajankohdasta riippuen *Zverdje tai *Zverdze.

Darbojas on latviaa ja tarkoittaa ”toimii, pelaa”, preesens refleksiiviverbistä darboties.