Suomen puolustusvoimain tila Jatkosodan päättyessä

Suomettunut kommunistipropaganda on antanut ymmärtää, että Suomen Puolustusvoimat olivat Jatkosodan päättyessä ihan lopussa, eikä niistä ollut enää mihinkään.

Todellisuudessa Suomella oli Jatkosodan päättyessä erittäin iskukykyiset Puolustusvoimat – ehkä kovimmassa kunnossa kuin milloinkaan.

Jatkosodan viimeiset viikot olivat jo olleet matalan intensiteetin asemasotaa, joten kovien torjuntataistelujen väsymyskin oli jo pääsääntöisesti levätty kaikessa rauhassa.

Joukkoja oli aseissa noin 528 000 miestä. He olivat hyvin koulutettuja, pääosin taistelukokemusta omaavia ja myös hyvin aseistettuja. Lievästi haavoittuneita palasi jatkuvasti takaisin joukko-osastoihinsa.

Panssarintorjunta oli parhaassa kunnossa kuin milloinkaan – taktiikka ja välineet olivat hyviä.

Erinomaisia hävittäjälentokoneita Messerschmitt Bf 109 oli varsin mukavasti. Niitä oli sodan päättyessä 102 kpl kun Venäjän suurhyökkäyksen alkaessa 9.6.1944 niitä oli vain 38 kpl. Lisääkin olisi saatu, jos sotaa olisi jatkettu. Suomella oli myös hyvät varastot polttoainetta niihin. Yksi ainoa mersulaivue (Hllv 34) pudotti yli 300 viholliskonetta menettäen tuhoutuneina 22 mersua ja 11 lentäjää. Lähde.

Tykistö oli erinomaisessa iskussa. Uusia hyviä raskaita tykkejä oli saatu ja ammustilanne oli loistavan hyvä. Ampumamenetelmät olivat mitä ilmeisimmin maailman parhaalla tasolla ja tykkimiehet osasivat asiansa. Taulukko tykkikalustosta kappalemäärineen päivämäärällä 15.9.1944 löytyy täältä. Suomen kenttätykistö ampui Jatkosodassa noin 4 500 000 laukausta ja sodan lopussa varastoissa oli 2 122 346 laukausta. Kun otetaan vielä huomioon, että kotimainen ammustuotanto oli hyvällä mallilla – esimerkiksi ammuksen kuoria ja vajaita elementtisarjoja oli varastossa sodan päättyessä 569 874 kpl – niin ainakaan tykistön puolesta ei ollut mitään estettä jatkaa sotaa edelleen.

Suomi sai Saksasta melkoisen määrän kalustoa ja ammuksia suurhyökkäyksen alkamisen jälkeen. Niitä on lueteltu taulukossa täällä. Esimerkiksi panssaridivisioonalle saatiin 30 kpl hyviä rynnäkkötykkejä lisää.

JOS Suomi olisi luvannut Saksalle lähteä taas hyökkäykseen valtaamaan Viipuri takaisin, niin sillä lupauksella, jossa olisi ollut ehtona lisää kalustotoimituksia, kalustoa olisi taatusti saatu. Esimerkiksi Saksan lentokonetuotanto pyöri erinomaisella vauhdilla Albert Speerin ansiosta. Koneita olisi riittänyt Suomelle aivan hyvin.

Hallitukselta ei löydy ymmärrystä työttömille

 

 

Valtion velka kasvaa edelleen. Talous kasvaa kuulemma kohisten, mutta velan oton syynä on valtiovarainministerin mukaan työttömät. Hän ei toki sanonut asiaa noin suoraan, mutta totesi työttömyyden rasittavan valtiontaloutta.

 

Voi teitä työttömiä minkä teette hallitukselle. Te olette hallitukselle suuri riesa. Vaikka teitä työttömät kuinka rangaistaan ja laitetaan ilmaisiin töihin nostamaan työllisyysastetta, olette silti riesa valtion taloudelle. Teille maksetaan asumistukia, erilaisia sosiaalitukia jne.

 

Mitä teille työttömille oikein pitäisi tehdä? Valtion kassa on tyhjä ja siksi teille ei voi järjestää töitä julkiselta puolelta vaikka esimerkiksi vanhushuolto ja muu hoiva-ala huutaa lisää käsiä vähentämään hoitajien raskasta taakkaa.

 

Katsokaas, vuosien varrella olemme auliisti antaneet verohelpotuksia suuryrityksille, maksamme edelleen heille miljardeilla erilaisia tukia ja kyllä, omistajat myhäilevät tyytyväisinä. Olemme myös määrätietoisesti panostaneet asevarusteluun, joihin uppoaa tulevaisuudessa helposti myös miljardeja.

 

Hyvät työttömät. Elämä on valintoja – arvovalintoja. Tämän hallituksen, kokoomuksen, keskustan ja sinisten arvovalinta on tukea heitä jotka meidän puolueita kannattavat. Te työttömät ette kuulu meidän äänestäjiin. Kun kumarramme omille arvoillemme, joudumme pyllistämään teille.

 

Emme teitä kuitenkaan kokonaan jätä oman onnenne nojaan. Älkää luulko pitkäaikaistyöttömät, että päästämme teidät eläkkeille. Arvomaailmamme mukaan on oikeus ja kohtuus rangaista teitä, koska ette tyydy kohtaloonne.

 

Juuri kun saimme rikkaat ja hyväosaiset vietyä jotenkuten jalkojen kastumatta laman yli ja vihdoin tekevän jättipotteja, niin meidänkö hallituksessa pitäisi heille nostaa veroja, että te työttömät saisitte töitä kunnon palkoilla, jotain kohtuutta, pliis.

 

Älkää ruikuttako työttömät. Kaikkia ei voi auttaa, tehkää itse jotain elämillenne. Menkää ruokajonoihin, ai te olette jo. Muuttakaa kimppakämppiin, jaa olette jo muuttaneet. Ostakaa vaatteenne itselle ja lapsille kirpputoreilta, ai jaa, senkin teette.

 

No, tehkää nyt herranen aika jotain ja lopettakaa se valittaminen. Se on tämän hallituksen budjettiriihen viesti teille työttömät, uusien aktiivimallin rangaistuksien lisäksi. Ottakaa tai jättäkää, se on yksi sama meille täällä pääministerin virka-asunnon notkuvissa pöydissä.

 

 

Rikollisia ymmärretään – vahingossa pientä ylinopeutta ajanutta tavallista kansalaista ei.

https://www.aamulehti.fi/uutiset/mies-autoili-kortitta-tampereella-jai-kiinni-jo-30-kerran-vuoden-aikana-201164835/

Tässä uutisessa kerrottiin myös toisesta tapauksesta, missä kuski jäi 18. kerran saman vuoden sisään kiinni kortitta ajamisesta ja oli kymmestä asiasta etsintäkuulutettu.

Tänä vuonna on tullut useita uutisia moninkertaisista kortitta ajamisista ja rattijuopoista/huumekuskeista.

Mikä on se seikka, mikä saa tuomarikunnan ”armahtamaan” tällaiset muille vaaralliset ja laista mitään piittaamattomat henkilöt sakoilla, joita ei koskaan edes makseta?

Vaikka valitetaan vankilan maksavan, paljonko maksaa yhden tai monen sivullisen henki tai elinikäiset sairaanhoitokustannukset?

Tällaiset toistuvasti syyllistyneet on laitettava vankilaan ja seuraavasta kiinnijäämisestä aina kaksinkertainen kakku.

5 avausta 27.8. samalta henkilöltä

Mikä tämä juttu on? Eikö jo ylläpito tee jotakin.

— —

Moderaattorin lisäämä osuus tästä eteenpäin:

Kaksi pikaista vastausta:
1. Kyllä, kritiikki avausten määrästä on oikea. Tästä huomautetaan ja seurataan tarkemmin. Rajoitushan ei ollut kiveen hakattu vaan suuntaa antava mutta aivan perusteltu kritiikki siitä.
2. TämäKÄÄN ei oikeuta henkilöön käyvään kritiikkiin. Poistin tästä leipätekstistä ison osan joka oli täysin tarpeetonta henkilöön käyvää herjausta. Poistan samat myös kommenteista, nyt ja vastedes.

Ihmisen uskot, maailmankatsomukset ja sen semmoiset ovat jokaisen omia valintoja. Edelleen ja vastakin.

-Kyuu

Muotokieli veneiden kohdalla

Sattui silmiini (jokamies.fi) että tunnettu artisti Cheek Tiihonen on ostanut paatin, kuvan mukaisen sähkömoottorilla kulkevan, sen nimi on Q30, Suomessa tehty, reilut 200 000 euroa maksaneen ”merten Teslan”. Ja mikäs siinä rahalla saa ja hevosella pääsee, en minä siksi että kadehtisin.

Itsekeseni ääneen vain pisti ajattelemaan tätä maailman menoa muotoilun kohdalla. Pakko on luokitella itsensä vanhaksi jääräksi, mielensä pahoittajan lailla katsovaksi. Ei istu minun kauneustajuuni sitten alkuunkaan tuo valkoinen vetten päällä kelluva kummajainen. Sadat vuodet on venhe rakennettu suunnilleen saman näköiseksi, sulavalinjaiseksi aaltojen menoa myötäileväksi kulkupeliksi.

Vaan mitähän tuumii tästä Pohjolan Kalle, edistyksellinen sähköisten kulkupelien harrastaja. Epäilen että verkkoveneeksi ei kuitenkaan tämä Q30 soveltune, tuskin nuotanvetoonkaan.

Viipuri vapautettiin ryssän miehityksestä 28.8.1941

Ari Raunio – Sodan kartat; 2003; sivu 146

Sotasuunnitelma

Kuten lukijani ehkä tiesikin, niin lähellä Suomenlahtea ja Viipuria olevat suomalaisjoukot ”vetivät lonkkaa” sillä aikaa kun edellä kuvaamani divisioonat iskivät vihollista isän kädestä pohjoisempana. Sotasuunnitelma nimittäin oli, että nämä Laatokan länsirantaa etelään etenevät joukot tulevat uhkaamaan Viipurissa olevan vihollisen selustaa.

Näin kävikin ja kenraali K. L. Oeschin IV Armeijakunnan joukot lähtivät etenemään vasta 22.8.1041 – tällöin vihollisen selusta oli vakavasti uhattuna ja vihollinen vetäytyi osittain. Viipurin ympärille venäläiset asettuivat kuitenkin siilipuolustukseen.

IV Armeijakunnan esikuntapäällikkönä toimi erinomaisen etevä eversti Valo Nihtilä. Kenraali Oeschin välillä sairastuttua hänen viransijaisekseen nimitettiin kenraali Laatikainen, mutta todellisuudessa Nihtilä joutui hoitamaan myös armeijakunnan komentajan tehtävät oman tehtävänsä ohessa Laatikaisen vain hummatessa.[xviii]

Piti lähteä perään

Eversti Claës Winellin 8.D oli käsketty pysymään puolustuksessa, vaan kun ryssät vetäytyivät edestä, niin divisioona lähti perään, etteivät pääse karkuun. Siten Säkkijärvi ja Tervajoki tulivat vapautetuiksi 23.8.1941.[xix]

Ryssät olivat kaivaneet Säkkijärven hautausmaan vanhat haudat auki, joten luut olivat näkyvissä suomalaisten palatessa Säkkijärvelle.[xx]

Maihinnousu

Armeijakunnan käskystä 8.D toteutti erittäin rohkean Viipurinlahden ylityksen alkaen 24.8. jotta vihollisen Viipurissa olevien joukkojen pakeneminen sulkeutumassa olevasta suurmotista voitaisiin estää. Tämä ex tempore sotatoimi toteutettiin erittäin vähäisellä ja heikolla ylimenokalustolla. Toteutui sanonta ”rohkea rokan syö”. Pioneerien upeasta toiminnasta johtuen omat tappiot olivat pienet.

Tämä rohkea ylimeno auttoi Suomea saamaan Porlammin motista suuren sotasaaliin, mm. hyviä tykkejä tykistöllemme. ”Kolmen kannaksen koukkaajat” divisioona siirrettiin pian jatkamaan sotaa Itä-Karjalaan.

”Hiljanen Viljanen”

Eversti Kaarlo Viljasen, jota sanottiin Hiljanen Viljaseksi, 4.D oli kovilla pyrkiessään estämään venäläisiä pakenemasta Viipurista. Mm. Säiniön motista saatiin hyvää kalustoa sotasaaliiksi.[xxi]

Säiniön-Huumolan tien suunnasta vihollinen yritti tosissaan karkuun valtavan tykistötulen turvin – 4.D joutui asettumaan puolustukseen, ettei olisi jäänyt jalkoihin.[xxii]

Viipurin vapautus

28.8.1941 klo 17.35 nostettiin Suomen lippu Viipurin linnan salkoon.

Viipurin vapautusta on vaikea laittaa minkään yksittäisen yhtymän tilille, vaan se on koko IV Armeijakunnan saavutus. Ehkä Osasto Pallari ja 4.D pitää kuitenkin mainita ensin, sitten 12.D ja 8.D.[xxiii]

Marsalkka Mannerheimin sähke 31.8. Viipurin valtausparaatiin:

”Lausun kenraaliluutnantille [Oesch – jp] ja alaisillenne sankarillisille joukoille kiitokseni ja tunnustukseni suurella taidolla ja loistavasti suoritetuista sotatoimista, joiden tuloksena on muiden saavutusten ohella Karjalan uljaan pääkaupungin vapautus bolshevistisesta vallasta. Suomalainen soturikunto on näiden sotatoimien aikana jälleen osoittanut suuruutensa. Mannerheim.”[xxiv]

Porlammin motti

8.D aloitti ja 4.D lopetti Porlammin motin selvityksen. Vihollisen kaksi divisioonaa jätti mottiin kalustonsa, mutta osa miehistöstä pääsi pakenemaan. Mottiin jäi sotasaaliiksi myös venäläisen 123.D lippu.[xxv]

Sotasaaliin luetteloimiseen tarvittiin 51 konekirjoitusliuskaa. Saaliiksi saatiin mm. 306 erilaista tykkiä ja yli 19 000 kenttätykin ammusta; 246 kranaatinheitintä ja yli 46 000 heittimen ammusta; 272 konekivääriä, yli 10 000 kivääriä sekä 3,4 miljoonaa patruunaa; 55 panssarivaunua; 673 autoa; lähes 300 traktoria; 154 000 litraa bensiiniä; 159 000 litraa öljyä; sekä n. 4 500 elävää hevosta.[xxvi]

Sotavankeja saatiin noin 9 000 ja kaatuneina haudattiin n. 7 000 vihollista. Korkea-arvoisin sotavangeista oli 43.D komentaja kenraalimajuri Vladimir Kirpitshnikov.

Oeschin armeijakunnan tappiot olivat alle 3 000 sotilasta, eli noin 7% kokonaisvahvuudesta.[xxvii]

Rintamakenraali Vihma

Eversti Einari Vihman 12.D hyökkäsi armeijakunnan hyökkäyksen painopisteessä. Ryhmitysalue Vuokselta Nuijamaanjärvelle.[xxviii]

Oesch ja Nihtilä olivat antaneet painopistesuunnan divisioonalleen tueksi asiaankuuluvan tykistön – melkein 14 patteristoa.

12.D vapautti Ihantalan, jossa Vihman divisioona jälleen taisteli uljaasti vuonna 1944. Vihma kaatui niissä taisteluissa kenraalina – Vihma oli oikea rintamakenraali, aina edessä. Tali-Ihantalan taisteluista on artikkeli täällä ja kyseisestä elokuvasta täällä.

Viipurin eteläpuolella 12.D huolehti vihollisen selustayhteyksien katkaisusta perusteellisesti edeten Suomenlahden rantaa vapauttaen mm. Kämärän, Huumolan, Humaljoen, Uusikirkon, Kanneljärven, Raivolan ja Terijoen. 1.9.1941 12.D keskeytti etenemisensä käsketylle tasalle: Rajajoen suu-Retukylä-Rajajoen mutka.[xxix]

Arvattavasti Einar Vihma olisi mielihyvin jatkanut menestyksellistä etenemistään Pietarin suuntaan – vaan se oli kielletty.

Valitettavasti käsketylle linjalle ei voitu rakentaa kunnollista pääpuolustuslinjaa, josta asiasta enemmän tässä artikkelissa.

Koko artikkeli lähdeviitteineen löytyy täältä.

Fillaristi on aina ”kunkku”….

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201808272201162723_u0.shtml

”Miksi maantiepyöräilijä täytyy liiskata tienposkeen, mutta tavallisella pyörällä ajelevat saavat liikkua rauhassa? Kun vetää spandexit päälle, on yhteiskunnan vihollinen numero yksi.”

Mahtaisikohan johtua siitä, että nuo ”maantiepyöräilijät” ajavat rinnakkain, vaikka pitäisi ajaa jonossa, ja pitkissä jonoissa ja ajoradalla silloinkin, kun vieressä kulkee hyväkuntoinen asfaltoitu pyörätie, millä lain mukaan pitäisi ajaa.

Ei niin pahaa, etteikö jotakin hyvääkin

Kirjoitin kauan aikaa sitten täällä Pirkan Blogeissa, että Telia päätti noin vain lopettaa ADSL-liittymässäni enemmän kuin 10 vuotta olleen kotisivupalvelun.

Jouduin ottamaan webbihotellista oman kotisivupalvelun, johon vanhat kotisivuni siirrettiin. Ensin oli suuri työ saada käyntilaskuri pelaamaan ja siinä katosi tuhansia käyntikertoja laskurista.

Sitten oli aivan valtava työ, että Google alkaisi löytämään artikkelini uudelta paikalta, eikä sieltä vanhasta personal.inet.fi:stä. Nyt alkaa viimeinkin artikkelini löytymään uudesta osoitteesta. Vieläkin joutuu parsimaan, kun jotkut artikkelit eivät löydy Googlella, vaikka ne ovat kyllä olemassa uudessa osoitteessa.

Niin, mitä hyvää tässä hirveässä savotassa sitten oikein on?

No, se, että entisessä paikassa alkoi tila loppumaan uusilta artikkeleilta, mutta nyt se ei ole ongelma. Olen saanut helposti lisättyä uusia artikkeleita kotisivulleni.

Myös erilaisia analyysityökaluja on. Näen vaikka kuukausittain montako kävijää (eri osoitteista) on ollut, mitkä artikkelini ovat saaneet eniten kävijöitä, jne. Näkyy sekin mistä maista kotisivullani on käyty, jne.

S-ryhmä…Prismat.

Olen tässä jo jonkin aikaa, parikin vuotta todennut tuon Prisman lisääntyneen ”Kiinankrääsän” tarjonnan. Vaimo osti paikallisesta Prismasta polkupyörän vaijerilukon; ei toiminut, jumissa koko lukko, sai tietysti uuden lukon ja yllätys, yllätys ei toiminut sekään.

Elintarvikkeissa myöskin sama linja; mahdollisimman suurella katteella, alkuperästä ei niin väliä.

Koko Prisman konsepti ”asiakasomistajuisuus”???

Osta viidellä eurolla vähän kalliimpaa, saat bonusta, saman tuotteen saa monesta paikasta halvemmalla.

Polttoaineet S-ryhmän pihalta, kalliimpia mutta kun saat bonusta.

Käytän meidän paikallista yksityistä p-aineasemaa; periaatteestakin.

Tämä kaikki toimii Balttiassakin samoin; Prismat ovat niitä kalliimpia, mutta kun saat bonusta?

Ilmastoalarmistit ovat kauhuissaan tosiasioista.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005802393.html

”Itämeren sinileväongelmaa on vuosikymmeniä pidetty ihmisen aiheuttamana ympäristöongelmana. Tuore väitöskirja kumoaa väitteen, mikä on tyrmistyttänyt suojeluyhteisöä. ”

Sinileväongelma oli massiivinen v.1884, jolloin ei ollut ihmisen aiheuttamaa kuormitusta.

Itämeren päästöjä on vähennetty no n. 80% viimeisten 40 vuoden aikana, mutta tilanne ei ole olennaisesti muuttunut.

Ilmastoalarmistit ovat kauhuissaan noista tosiasioista, koska se vie pohjan  nykyisten alarmistisatujen perusteluilta.