Tutkimustietoa punavankien kuolinsyistä

Verkkouutisissa on julkaistu kolme hyvää artikkelia punavankien kuolinsyistä. Esimerkiksi Tammisaaren vankileiri.

Espanjantauti tappoi hirmuisen määrän suomalaisia valikoimatta olivatko vankileirillä vaiko vapaina. Toisintokuume ja Isorokko ovat myös selviä syitä – ei suinkaan mikään tahallinen nälkään näännyttäminen kuten propagandistisesti on väitetty.

Myös punainen lehdistö oli osasyyllinen kuolemiin kun propagoi rokotuksia vastaan.

Lukekaa:

https://www.verkkouutiset.fi/rankka-tutkimus-1918-vankileireista-sivuutettu-nain-oikeasti-kuoltiin/

https://www.verkkouutiset.fi/kuolleisuus-ylitti-kaiken-ennustetun/

https://www.verkkouutiset.fi/vankien-pikasiirrolla-katastrofi-oli-valmis/

19 vastausta artikkeliin “Tutkimustietoa punavankien kuolinsyistä”

  1. Junavaunuihin sullottiin pitkäksi aikaa kuljetettavaksi eikä vaunussa ollut edes vessamahdollisuutta.
    Vankien kohtelu ei ollut hyväksyttävää.

  2. Enpä ole ennen kuullut toisintokuumeesta.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Toisintokuume

    ”Toisintokuume on joidenkin Borrelia-bakteerien aiheuttama tartuntatauti, jonka taudinkuvaan kuuluvat kuumejaksot ja niiden välillä kuumeettomat ajanjaksot. Tautia levittävät Ornithodoros-suvun punkit sekä Pediculus-täit. Sitä on hoidettu antibiooteilla, [1]

    Punkin levittämän taudin nimitys on endeeminen toisintokuume.[1] Sitä esiintyy subtropiikissa ja tropiikissa.[2] Punkit ja villieläimet voivat kantaa tautia.[3]

    Täin levittämä tauti on epideeminen toisintokuume. ”

    1. Mä en ole koskaan äänestänyt vasemmistoa mutta olen aina kuullut sisällissodasta.

  3. Mihinkäs joukkoon kuuluvat ne, jotka jatkuvasti rähisevät valkoisten hirmutöistä myös näiden tauteihin kuolleiden osalta?

  4. Niin , siis teoriassa ei ole valkoisia eikä punaisia enää, mutta jotenkin vaikuttaa siltä, että jotkut ovat omineet ”aatteen” ja rähisevät sen puolesta nykyäänkin…

    1. Tämän havainnon olen minäkin tehnyt.

      Rähisevät reaalimaailman edessä pihisemiseksi laimentuen ja perustelevat anakronistista rähisemistään/pihisemistään kopiomalla tännekin sivukaupalla 1920-luvun tendenssikirjallisuutta uudemmat tutkimustulokset tarkoitushakuisesti unohtaen.

  5. Tosiasioiden kertominen Suomen ja Venäjän välillä käydystä Vapaussodasta, sekä punakapinasta näkyy edelleen riepovan joitakuita. Saisi kertoa vain suomettumisen aja valheita ja muuta punapropagandaa.

    1. Samastumisen tarve on joillakuilla voimakas. Meilläkin koulussa historiantunneilla kun käsiteltiin vaikkapa antiikin ajan sotia esipuberteetin tunne-elämän kehitysvaiheessa olleet oppilaat usein ilmaisivat mölisemällä selkeästi sympatiansa joko Ateenan tai Spartan puolesta (en enää muista kumman). Fiksu ja välkky opettaja sai lempeän ironisilla kommenteillaan luokan hiljenemään.
      Meistä monet muistavat tuon opettajamme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *