Onko Suomen maksettava lisää EU- maksuja?

Brittien lähtö Eu;sta tietää noin 12- 15 miljardin aukkoa vuosibudjettiin. Nyt ollaan yleisesti ja varsinkin Ranskassa sitä mieltä, että jäsenvaltioiden vuosimaksua on nostettava tulojen nostamiseksi entiselle tasolle ja mieluummin nostettava yli senkin tason. Eu;lla on tiettyjä kuluja yli entisen tason, varsinkin pakolaisvyöryn hoitamisessa (hmn hoitamisessa?) ja muissa ennalta arvaamattomissa asioissa.

Suomen Eurooppaministeri Sampo Terho otti vahvasti kantaa asiaan ja jyrähti.”Suomi ei missään olosuhteissa tule hyväksymään vuosimaksun korotusta ja tulee käyttämään kaikki mahdolliset keinot sen estämiseksi.” Hänen mielestään se ei ole edellytys vuosimaksun nostamiseksi, jos jäsenmaat vähenevät. Hänen mielestään sitä pitäisi päinvastoin laskea.

Nyt sitten muutamat Eu valtiot eivät katso kovinkaan suopeasti Suomen mielipiteitä ja se katsotaan eräänlaiseksi provosoinniksi Eu; ta kohtaan.

Minusta ihan hyvä ja rohkea ulostulo Terholta.

https://eurooppatiedotus.fi/wp-content/uploads/sites/19/2017/02/nettomaksut-1024×593.jpg

Suomen jäsenmaksut vuosittain 1995- 2016. Vuonna 2016 se oli EU- maiden pienin nettomaksu, eli sille on selvästi korotustarvetta, jota varmasti muut maat ovatkin hakemassa.

Kuvan lähde: Eurooppatiedotus

6 vastausta artikkeliin “Onko Suomen maksettava lisää EU- maksuja?”

  1. No presidenttiehdokkaita ei sillä asialla juurikaan haastettu.
    Aiemmin oli esillä suomen haluavan lisää meppipaikkoja?
    Huhtasaaran/Väyrysen politiikka saattaisi tuoda jarrua kulujen kasvulle, mutta nyt sitä asiaa ei osata oikeasti ottaa esille. Sampo voi luvata mutta ei sillä ole painoarvoa.

  2. Erotaan EU:sta koska Suomella ei ole varaa ottaa elintasoturviksia ja muihin EUn kuluihin. EU ei osannut hyödyntää niitä olemassaolevia resursseja joita niillä oli.

  3. Turha vouhottaa etukäteen. Tämän tietävät EU: neuvottelijat. Britit eivät tule pääsemää kuin koira veräjästä- jos edes yleensä brexit tulee edes toteutuman.

  4. Heikki
    Eihän tässä kukaan mitään vouhota, pelkkiä tosiasioita vaan. Hyvä olisi tuota jäsenmaksua ja EU- meppejä lobata, mieluummin etukäteen. Paha sitten huudella perässä, kun ollaan myöhässä, taas kerran.

  5. EUn byrokratiakoneistoa pitää leikata.

    Idioottimainen matkustelu Strasbourgin ja Brysselin välillä pitää lopettaa.

    Mm. Ranskalle ihan turhaan maksettavia maataloustukiaisia pitää leikata reippaasti.

    Suomen maksuosuutta ei ole järkevää kasvattaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *