Ryssät eivät voineet sietää ajatustakaan itsenäisistä Suomesta ja Virosta

Venäjän punaiset, eivätkä Venäjän valkoiset, eivät voineet sietää ajatustakaan itsenäisistä Suomesta ja Virosta. Virolaisen historioitsijan mukaan myöskään mustat ryssät eivät voineet sietää ajatusta itsenäisestä Virosta.

Venäjän valkoiset halusivat sekä Suomen Vapaussodan, että Viron Vapaussodan aikana, että suomalaiset ja virolaiset auttaisivat Venäjän valkoisia valloittamaan Pietarin. Apu olisi kelvannut, mutta ryssät eivät halunneet edes ajatella, että Suomi ja/tai Viro jäisi itsenäiseksi valtioksi. Venäjän piti olla suuri ja jakamaton. Ei itsenäistä Puolaa, ei itsenäistä Ukrainaa, ei itsenäistä Georgiaa, jne., jne. Kaikkien piti pysyä ikuisesti osana Venäjää.

Valitettavasti myös suomalaisten joukossa oli luopioita ja maanpettureita, kuten kommunistit, jotka halusivat Suomen osaksi kommunistista Venäjää.

Neuvosto-Suur-Suomea ajettiin kuin käärmettä pyssyyn.

Onneksi Suomi ja Viro voittivat omat vapaussotansa imperialistista Venäjää vastaan jääden siten itsenäiseksi.

Ei kirvestä kaivoon

Venäjä ei heittänyt kirvestään kaivoon, vaan hyökkäsi Suomen kimppuun 30.11.1939, aloittaen Talvisodan, jossa yritti valloittaa koko Suomen. Venäjä epäonnistui Suomen valloittamisessa, joten Venäjä valmistautui huolella uuteen yritykseen Välirauhan aikana. Venäjä hyökkäsi taas Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 klo 6.05, aloittaen Suomen ja Venäjän välillä käydyn Jatkosodan, joka oli erillissota. Suomi saavutti Jatkosodassa suurenmoiset torjuntavoitot jääden itsenäiseksi. Suomen valloittaminen syyhytti Venäjää vielä Jatkosodan jälkeenkin.

Viro teki virheen

Vuonna 1939 Viro teki virheen ja lupasi Venäjän sotilastukikohtia ”pakon alla” alueelleen, joten Venäjä miehitti Viron. Virolaiset metsäveljet ja Saksan joukot vapauttivat Viron vuonna 1941 Venäjän erittäin brutaalin miehityksen alta. Saksa teki suuren virheen eikä antanut Viron palauttaa itsenäisyyttään täydellisesti voimaan, vaan rupesi miehittämään Viroa. Vuonna 1944 virolaiset taistelivat leijonan lailla välttääkseen Venäjän uuden miehityksen, mutta Viro joutui Venäjän brutaalin miehityksen alle puoleksi vuosisadaksi.

Viro palautti itsenäisyytensä täyteen voimaan heti kun se oli mahdollista – eli neukkulan kemahtaessa. Viro toimi määrätietoisesti päästäkseen Venäjän karhua pakoon ja liittyi demokraattisten maiden puolustusliiton NATO jäseneksi heti kun se oli mahdollista, eli vuonna 2004.

Autokauppa lopun alussa

Taas käydään keskustelua julkisuudessa ja erilaisissa kuppikunnissa liikenteen osuudesta ilmastopäästöihin. Unohdetaan täysin, että kaiken liikenteen osuus päästöistä on noin 12 -15 %. Tietysti on helpoin puhua siitä, mutta kukaan ei huomioi paljonko on sen vaikutus työllisyyteen suoraan ja välillisesti. Kaikkien muistissa varmasti on, miten suuri vaikutus oli viimeksi ministeri Bernerin veronalennuskeskustelulla. Automyynti pysähtyi täysin ja ostajat jäivät odottamaan alennuksia.

Nyt on julkisuudessa esitetty polttomoottoreiden, tai ainakin bensa- ja dieselkäyttöisten autojen myyntikieltoa 2030 luvulla. Kuka uskaltaa enää tänäpäivänä ostaa uutta autoa, koska sille pitäisi löytää vielä loppukäyttäjä -30 luvullakin. Tällä hetkellä Suomen autokanta on lähes 15- 20 vuotta vanhaa, siis tulevaisuudessa pitkälle 2030 luvulle. Ajetaanko autoja suoraan romutuspaikkoihin ja kuka maksaa niiden kustannukset ja miten paljon niiden romutus lisää päästöjä.

Vaikuttaa siltä, että Suomen ilmastopolitiikka on erittäin lyhytnäköistä ja peräti haitallista.Suomi on sitoutunut muiden Pohjoismaiden kanssa tavoitteisiin olla maailman ykkösiä. Aiheutetaanko niillä tavoitteilla suurtyöttömyyttä tuhansille ja taas tuhansille.

EU ja Romania

Romania aloitti tämän vuoden (2019) alussa puolen vuoden pestinsä EU;n puheenjohtajamaana. Kovastihan siitä on annettu erilaisia lausuntoja, sekä hyvinkin negatiivisia mielipiteitä. Puheenjohtajamaan virkaa pidetään hyvinkin varteenotettavana ja vaikeana tehtävänä. Jopa EU komission puheenjohtaja Juncker on kovinkin epäilevällä mielellä Romanian selviytymisestä.

Onhan se omituista, että EU;n yksi nuoremmista jäsenistä ja yksi Euroopan köyhimmistä maista johtaa koko Euroopan neuvostoa. Kaikenlisäksi Romaniaa pidetään yhtenä Euroopan korruptoituneimmista maista. Jopa Romanian oma presidentti on ollut epäilevä puheenjohtajuuden ja siitä selviämisen suhteen.

Puheenjohtajuus kestää kesäkuun 2019 loppuun, jos on kestääkseen. Silloin, eli heinäkuun alusta pitäsi Suomen hoitaa se virka. No, Suomelle se ei ole mikään uusi asia ja se tuleekin hoitumaan rutiinilla, kaikkine palavereineen ja muine tehtävineen.

Tämänkertaiset puheenjohtajamaat

Romania , Suomi ja Kroatia hoitelevat EU asioita kukin vuorollaan ja kaikki yhdessä. Saa nähdä onnistuuko Romania, vai toteutuuko ennusteet, jossa puheenjohtajuus kaupataan Suomelle.

USAn työttömyys versus Suomen työttömyys

Trumpin USAssa työttömyys on 3,8%, eli matalin 18 vuoteen. Tänä vuonna on syntynyt joka kuukausi 207 000 työpaikkaa.

Suomessa työttömyys oli huhtikuussa 8,1%, eli prosentin huonompi kuin EU-maissa keskimäärin.

Lähde.

Siten USAn systeemi on rutosti parempi kuin Suomen systeemi. Jos jenkkilästä ei haluta ottaa esimerkkiä, niin sitten sitä voisi ottaa Tanskasta (joulukuussa 5,6%). Kun irtisanominen on helppoa, niin palkkaaminenkin on helppoa.

Venäläisdiplomaattien karkoitus

Eu päättäjät ml. Sipilä ovat koolla Brysselissä ja miettivät toimenpiteitä Venäjää vastaan. Ollaan melkein varmoja venäläisten syyllisyydestä Englannissa tapahtuneesta myrkytystapauksesta.

Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan nyt on kymmenkunta maata karkoittamassa venäläisiä diplomaatteja. Mukaan on liittymässä kymmenkunta maata. Englanti, Puola, Liettua ja tietysti Ranska.

Puhutaan aika järeästä keinosta  johon toivottavasti ei Sipilä, eikä Suomi ole liittymässä.. Kyllähän Suomen kuuluu olla EU;n kanssa yhteisrintamassa, mutta nyt on liian paljon kyseessä omat suhteet Venäjään.

Onko Suomen maksettava lisää EU- maksuja?

Brittien lähtö Eu;sta tietää noin 12- 15 miljardin aukkoa vuosibudjettiin. Nyt ollaan yleisesti ja varsinkin Ranskassa sitä mieltä, että jäsenvaltioiden vuosimaksua on nostettava tulojen nostamiseksi entiselle tasolle ja mieluummin nostettava yli senkin tason. Eu;lla on tiettyjä kuluja yli entisen tason, varsinkin pakolaisvyöryn hoitamisessa (hmn hoitamisessa?) ja muissa ennalta arvaamattomissa asioissa.

Suomen Eurooppaministeri Sampo Terho otti vahvasti kantaa asiaan ja jyrähti.”Suomi ei missään olosuhteissa tule hyväksymään vuosimaksun korotusta ja tulee käyttämään kaikki mahdolliset keinot sen estämiseksi.” Hänen mielestään se ei ole edellytys vuosimaksun nostamiseksi, jos jäsenmaat vähenevät. Hänen mielestään sitä pitäisi päinvastoin laskea.

Nyt sitten muutamat Eu valtiot eivät katso kovinkaan suopeasti Suomen mielipiteitä ja se katsotaan eräänlaiseksi provosoinniksi Eu; ta kohtaan.

Minusta ihan hyvä ja rohkea ulostulo Terholta.

https://eurooppatiedotus.fi/wp-content/uploads/sites/19/2017/02/nettomaksut-1024×593.jpg

Suomen jäsenmaksut vuosittain 1995- 2016. Vuonna 2016 se oli EU- maiden pienin nettomaksu, eli sille on selvästi korotustarvetta, jota varmasti muut maat ovatkin hakemassa.

Kuvan lähde: Eurooppatiedotus

Suomen talous hurjassa kasvussa

Nyt o n kolmaskin vuosineljännes laskettu ja edelleen ollaan kasvun puolella. Nyt se on 3.2% bkt;sta ja kolme vuosineljännestä 3.0 %.

Jokainen meistä tyhmistä taviksista oli hyvinkin negatiivinen ajatuksissaan, eikä ikinä uskonut sen olevan mahdollista (poislukien minä). Ei sitä osannut viisaammatkaan kynänpyörittäjät ja tilastonikkarit alkuvuodesta ennustaa.

Vaikka nyt mentäisiin loppuvuosi, eli viimeinen neljännes nollakasvulla, silti koko vuoden tulos jää päälle 3%. Näkymät ovat kuitenkin nyt niin hyvät, että tuskin niin tapahtuu.

En ole tutkinut tilastoja, mikä on kasvuprosentti koko EU alueella, tuskin ainakaan kaikki maat yltävät samaan tulokseen. Nyt kaikkein paatuneinkin negatiivisesti ajatteleva varmasti myötää, että edes jotain on tehty oikein.

Tiedän kyllä, että vieläkin on niitä toisinajattelijoita ja väärin väittäjiä, mutta sehän on kaikkien oikeus.

En viitsinyt laahata lehdestä linkkiä, mutta pääasiat oli tässä.

 

 

Jatka lukemista ”Suomen talous hurjassa kasvussa”

Jotain kaunista on tuhottu

Olen käyttänyt monet hetken Turun terroristi-iskun puimiseen. Jouduin nytkin pysähtymään ja kysymään parin vuoden takaiselta itseltäni miten edellinen lause edes voi edessäni näkyä. En ole yrittänytkään väkisin tukahduttaa pelkoa tai vihaa – tai surua, joka on päällimmäisenä. Nyt pystyn sen ehkä ilmaisemaan.

Kaunis Suomi kauniissa maailmassa

Kuulun Kokoomukseen. Uskon siihen Kokoomukseen jossa vielä ”isänmaa” mahtuu avainsanojen joukkoon. Pidän itseäni myös hieman kansallismielisenä, silloin kun tarkoittaa halua toimia sellaisen maan puolesta joka on kaikille sen kansalaisille ja vieraille hyvä, oikeudenmukainen ja turvallinen. Siinä maassa eivät ole rajat kiinni, mutta eivät myöskään autioita. Siinä maassa ylimmät vallanpitäjät ymmärtävät, että heidän tinkimätön, absoluuttinen tehtävänsä on pitää huolta siitä maasta, sillä kukaan muu ei sitä tee. Tähän en salli pisaran palaakaan rasismia: tässä maassa jokainen täällä lainmukaisesti oleva omaa lain määräämät oikeudet, eikä eriarvoistaminen synnynnäisten ominaisuuksien perusteella yksinkertaisesti ole hyväksyttävää vaan tuomittavaa.

Suomi kuuluu maailmaan ja EU:hun, YK:hon, yms. Kautta historiamme rajojemme yli on kulkenut niin ajatuksia, kulttuuria, tavaroita kuin ihmisiäkin. Se on paitsi luonnollista, myös elintärkeää. Jotta maamme voi olla osa kansojen yhteisöä, meillä on oltava oma maa. Eivät ihmiset lennä tänne nähdäkseen saman minkä näkevät kotikylässään. Tämä tasapäistämisen ajatus minua nyppii. Ei se ole hieno EU jossa voit saman saksalaispankin luottokortilla ostaa saman big macin Torinosta Tornioon. Se on hieno EU jossa on parmankinkkua ja poronkäristystä. Jos emme ole ensin Suomi, emme voi myöskään olla osa EU:ta. EU on osiensa summa ja niiden osien erilaisuus tekee niistä kaikista osia erikoisia, uniikkeja, kauniita.

Juha Sipilä on nähnyt tämän niin helvetin väärin. Kun turvapaikkabisnes alkoi kasvamaan, ihmissalakuljetus kukoistamaan, tiesimme että se houkuttelee väärinkäytöksiin. Tiesimme, että siinä on riskejä. Sipilä ei välittänyt kotimaastaan, siitä ainoasta maasta mitä hänen piti suojella. Hän halusi olla EU:n mallioppilas, hän halusi olla sankari, hän halusi selkääntaputtelua ja nämä saadakseen hän tuhosi Suomen tulevaisuuden tavalla, josta sitä ei ehkä enää korjata. Hän oli ahne, ilkeä ja epärehellinen, aivan kuten hän oli työelämässä ennen poliittista uraansa. Hän tuhosi minulle jotain tärkeää ja kaunista, nimittäin suomalaisen hyvän. Hän ei joudu siitä vastuuseen. Se sapettaa minua.

Viha pitää kohdistaa oikein

Tiedän, että on aivan turhaa järjestää mielenosoitusta pääministeriä vastaan. Ei hän välitä tutkimustiedosta tai kansan mielipiteestä. Hän haluaa miellyttää omaa lähipiiriään, viis muusta. Tiedän siis asian turhuuden, mutta silti osallistun siihen. Mielestäni suomalaisten kokema pelko ja viha kaipaa kanavointia. Jos emme voi prosessoida vihaamme, se voi kanavoitua silmittömään pahuuteen, jopa suoranaiseen veljessotaan. On mielestäni absoluuttisen oikein kohdistaa joukolla ne vihan huudot, ne perkeleet, ne vaikeat kysymykset sitä tahoa vastaan, joka rikkoi virkavalansa törkeimmällä mahdollisella tavalla.

Turun terroristin pidätti poliisi ja hänet tuomitsee oikeusistuin, juuri kuten oikeusvaltiossa kuuluukin. Pääministerin voi kuitenkin tuomita vain kansan mielipide, ilmaistuna demokratian voimin. Se on minun tapani selviytyä tästä mittaamattomasta surusta. Jokainen löytäköön oman tapansa.