Kuulimme äskettäin pitkän keskustelun julkisen sektorin rakentamisen huonosta tilasta – katot romahtavat, homevaurioita uusissa ja vanhoissa kouluissa, sairaaloissa, poliisilaitoksissa sun muissa. Tietojärjestelmissä hädät ovat samaa tasoa: vääriä reseptejä, suojattomia järjestelmiä ja töiden jumiutumista terveyskeskuksista ministeriöihin. Pieni lisäetsintä paljasti samat ongelmat hankituissa kotoutuspalveluissa, joilla harva oppii kieltä, työllistyy tai muutoinkaan kotoutuu. Esimerkkejä verorahoilla tehdyistä huonoista hankinnoista löytyy.
Pykälissä ei ole pelastus
Olen valmis hieman ynnäämään havaintoja: julkiselta sektorilta puuttuu kyky tehdä hankintoja. Tämä ei ole tieto- tai rakennustekniikkaongelma, vaan hallinnollinen ongelma. Yksi osa on jo pari vuotta sitten Sirpa Pietikäisen esiin nostama havainto tavastamme laiminlyödä EU:n kilpailutuspykäliä. Katsomme pelkkää hintaa, vaikka pitäisi katsoa myös laatua ja muita tekijöitä. Olemme niin sokeutuneet ajatukselle että halvin on aina parasta, ettemme välitä lainkaan mitä rahalla saa. Sitten kun työtä pitäisi suunnitella, koordinoida tai valvoa, siihen ei ole resursseja, tai sitten valvonta ulkoistetaan myös, toki halvimmalle konsultille joka terkee tarkastukset yksinomaan sähköpostien ja piirrosten perusteella.
Julkiset tarjouskilpailut ovat melkoisen mustaa magiaa. Kärjistäen sanoen niitä ei voita yritys joka kykenee tekemään parasta kohtuulliseen hintaan, vaan yritys jolla on eniten juristeja etsimässä jokaisen porsaanreiän mitä käytettävissä on. Konsulttitoimistolta tilattu tarjouspyyntö on sata kertaa pidempi kuin asiaan vaaditaan ja kisassa pärjää vain syvällä juridisella osaamisella. Rakennusfirman ei tarvitse osata erottaa vasaraa sirkkelistä, tärkeintä on ymmärtää viidennen pykälän toisen klausuulin kolmannen sivulauseen konditionaalin antavan epäsuorasti mahdollisuuden poiketa viidennentoista pykälän toisen kappaleen vastuulausekkeen toimeenpanon valvonnasta. Tekijän valinnassa painotetaan kaikkea muuta kuin tekemisen taitoa.
Nyt kun olemme hukuttaneet niin rakennus-, koodaus- kuin koulutustaidonkin byrokratian pohjattomaan suohon, mitä ratkaisuksi tarjotaan? Lisää pykäliä tietenkin! Vaan kun enemmän ei tarkoita parempaa. Komppaan väkevästi ykkösaamun puhujia. Emme tarvitse uutta lakia kertomaan että naulojen pitää pysyä kiinni seinässä tai että putket eivät saa vuotaa. Ne monet lisäpykälät jotka olemme tehneet ovat johtaneet juuri tähän ilmiöön, joka tiivistyy keskustelun sitaattiin ”ei sen tarvi olla hyvä, kunhan menee tarkastuksesta läpi”. Aivan itse, aivan omin kätösin olemme kuoppamme kaivaneet. Ja kun olet kuopan pohjalla, ongelmia on itse asiassa kaksi. Ensinnäkin toki se, että olet pohjalla etkä pinalla. Toinen ongelma on, että kuoppaa pitkään kaivettuasi et todennäköisesti osaa enää muuta tehdäkään.
Valvonnasta apua?
Olen pettynyt itseeni, kun en saa blogauksen päätteeksi selvää ehdotusta asian parantamiseen. Yksi radiokeskustelijoiden ehdotus rakennuspuolelle oli tarkastajien ottaminen isoihin projekteihin täysipäiväisesti. Tästä voisi ehkä rakentaa idean. Kun ostetaan jotain isoa – taloa tai ohjelmistoa – projektia pitäisi valvoa täysipäiväisesti valtion palkkalistoilla oleva henkilö. Ei konsultti, ei ulkoistettu palvelu, vaan vahvasti ostajan etua ajava ja merkittävän osaamisen omaava henkilö. Kyllä rekrymarkkinoilta vielä rakennustarkastajia tai IT-ammattilaisia löytää.
Ehkäpä ensimmäinen asia voisi olla vaikkapa jostain yliopistosta parin osaavan tutkijan rekrytointi selvittämään ongelman laajuutta. Ja ehkäpä äänestäjien kannattaisi olla vaalien alla varovaisia toiveissaan. Byrokratian aiheuttaman ongelman paikkaaminen lisäbyrokratialla ei ehkä olekaan oikotie onneen.
On siihen ratkaisu, kerron sen yksityisviestinä sinulle, en tänne, jos haluat. Pane e-mailiin viesti, niin kerron lisää täysin realistisesta mallista tietoteknisesti.
Kauanhan tästä on jo puhuttu ja ongelma varmaan on kaikilla tiedossa. Mutta kun päättäjät ovat kunnissa, kaupungeissa ja suurin osa valtiollakin luottamushenkilöitä. He vaan eivät uskalla, eivät osaa, eikä heiltä voi edes vaatia suurissa hankkeissa, eikä pienissäkään kilpailutusta, eikä sen valvontaa. Ei myöskään riitä se, että osaa tarkastella kilpailutuksen tarjouksia, pitää myös osata se, mitä pyytää.
Kun rakennus mies sanoo ei sen ole väliä sehän on vuokra talo taitaa asenne vamma olla sama julkisen puolen remonteilla ja uudisrakentamisella . terv tepivaari
Kiitos Kyuu ja kyllä Juhani voisi ihan meillekin ratkaisun esittää.
– Pieni esimerkki omaa kokemusta vesi ja viemärityöstä: Annettiin tarjouspyynnön teko asiaa osaavalle joka laati yksityiskohtaisen pumaskan. Valittiin urakoitsija joka pystyy työ suorittamaan. Pitihän siinä työn valvojan puuttua aika ajoin ja näyttää pumaskaa. Ellei olisi valvottu sutta olisi saatu ja onneksi pumaska oli varsin yksityiskohtainen.
Kilpailutus on erinomainen asia – mutta ostajan pitäisi osata ostaa.
Jos ostaja ei osaa ostaa, niin hänelle myydään kalliilla hinnalla huonoa.
Pitäisi osata kirjoittaa tarjouspyyntö, jossa määritellään riittävän tarkasti mitä oikein halutaan. Sitten se tarjouspyyntö muutetaan sopimukseksi kilpailun voittajan kanssa. Silloin sekä ostaja, että myyjä tietävät millainen pitää lopputuloksen olla.
Sopimuksessa pitää olla kovat sanktiot poikkeamista ja myöhästymisestä. Lopullinen maksu vasta hyväksytyn lopputarkastuksen jälkeen.
Yksi lisäidea voisi myös olla mainekirjasto.
Jos firma ryssii tarpeeksi paljon ja pahasti julkisia toteutuksia, se joutuu karenssiin eikä siltä sitten osteta, ongelman mittaluokasta riippuen vuoteen, viiteen vuoteen, tjsp.