Ylläpidon tiedote: uusi päivitys tulossa

Blogisovelluksestamme on tullut uusi versio. Se tuo merkittäviä muutoksia taustatekniikkaan.

Operaatio tullee viemään aikaa ja kahvia vähän enemmän, eli kannattaa henkisesti varautua siihen että lähiviikkoina voi olla jossain kohtaa palvelu pari tuntia pimeänä että saadaan yliheitto tehtyä. Itse peruskäyttöön tämän ei pitäisi hirveästi vaikuttaa, pääasiat ovat samoilla paikoillaan.

Teen nyt ensin testailua rauhassa.

7 vastausta artikkeliin “Ylläpidon tiedote: uusi päivitys tulossa”

  1. Hieno juttu, se olisi hyvä jos saisi kommentti kenttään kuvan yms helpommin.

    1. Olen samaa mieltä, kuvan saaminen kommentin yhteyteen olisi erinomainen ominaisuus, vaikka ymmärrän sen olevan vaativaa.

  2. Myös jos olisi listaus niistä blogeista, joihin on itse kommentoinut, niin olisi helpompi käydä katsomassa, onko tullut vastauksia. Mutta ihan vaan toiveena jos sellaisen voi helposti toteuttaa, että olisi kiva. Blogit pyörivät aika vauhtia ja uusia otsikoita tulee vauhdilla. Ohjeisiin voisi lisätä ainakin sen, ettei ole hyvä avata samasta aiheesta heti uutta blogia. Itse laadin kirjoituksen busseihin tehdyistä hyökkäyksistä ja näin vähän vaivaakin kun sen kirjoitin, niin eikös melkein seuraavana otsikkona oli samasta aiheesta avattu toinen blogi ja avauksessa melkeinpä ainoana asiana kuva Homma-forumilta aiheesta.

  3. Norppa, tuota pitää katsoa. On yllättävän haastavaa luoda näitä henkilökohtaisia näkymiä, mutta uusi versio tuo uuden sisältömoottorin. Ehkäpä siitä löytyy jotain uutta.

    Teen sillä lailla että otin kopion tästä blogista, ja testaan sillä kopiolla päivityksiä.

Vastaa käyttäjälle Marko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *