Maailma ei pelastu, vai pelastuuko?

Kapitalismi on ollut viime vuodet voimainsa tunnossa, kun ja varsinkin sosialistinen leiri on saatu rikotuksi.

Sosialistinen leiri on rikottu tai hajotettu, miten vaan.

Se ei tapahtunut sisältä, pelkästään, vaan enemmän ulkoa, kapitalismin taholta.

Sosialismi oli heikko, sen myönnän, kun se saatiin hajotettua.

Mutta entäpä nyt?

Kapitalismi, joka tuotanto perustuu yksityiseen omistukseenn kilpailuun, hyötyyn toisen kustannuksella jne…?

Vapaa markkinatalous, sitä se on se kapitalismi, parhaimmillaan tai pahimmillaan. Kuinka vaan.

Vapaa markkinatalous ei toimi. Se ei vain toimi. Ei toimi ei toimi ei toimi ei.

Miksi sitten varsin moni sitä kannattaa? Vasemmistossakin.

Pitäisikö kommunistien alkaa lyödä marxismi-leninismillä päähän?  Edes vasemmiston johtoa?

Ei auta, ei.

Kaikki vasemmistossa ei ole kommunisteja. Ei edes sosialisteja.

Kapitalismi lyö nyt kaikilla rintamilla, siltikin vaikka se heikkenee.

Kapitalismi puuttuu eri maiden sisäisiin asioihin, jos niiden maiden sisäpolitiikka ei miellytä.

Kapitalismi luo sotilastukikohtia satamäärin eri puolille maailmaa, uhkaksi:  ”jos ette tee kuten haluamme, tuhoamme teidät.”

Tämä on arkipäivää. Ei valeuutinen.

Venetsuela, Iran, Kuuba, pohjoiskorea, vietnam, kiina, bolibia, equador, etelä-afrikka….

Monia maita on jo tuhottu, Libya, irak…

Jos ei tehdä kuten USA haluaa, eli kapitalismi.

Venäjällä ei ole itsensä ulkopuolella sotilastukikohtia.

USA:lla on. Yli 700, eri puolilla maailmaa. Todella monta Venäjän ympärillä.

Kuka uhkaa ja ketä?

Mediasodan aloitti USA. Eikä suinkaan Trumpin (repuplikaani)aikana. Eli milloin sitten?

Sotia, ja ruumiita on tuottanut demokraatit, paljon enemmän. Miettikääpäs sitä.

En ole repuplikaanien kannattaja.

Asevarustelu, sodat, ja niiden harjoittelu saastuttaa valtaosin maailmaa. Siis todella valtaosan.

Miksi Suomen pitäisi olla osa tätä?

Miksi Suomi ei voisi luopua aseista, kokonaan? Ympäristötekona?

Eikö meillä ole rahareikiä? Köyhät, sairaat, vanhukset? Eikö ihminen ole tärkein?

Ei sen takia tarvitse olla edes kommunisti!

Voispa syväjäädyttää itsensä

Säätäisi siten, että heräisi aina tilipäivinä. Tai no, marraskuun voisin nukkua kokonaan.

Mulla on tää vaihe aina eläkettä odotellessa, että joutuu aina vippaamaan tuttavilta kympin sieltä ja toisen täältä ja se on taas sitten tilipäivän kukkarosta pois.

Syntyvyyden lasku ja maaseudun alasajo

 

 

Tutkijat ja tilastotieteilijät ennustavat väestökatoa sekä maaseutukuntien hiipumisia. Ennusteita kerrotaan totuutena. Erilaisilla kalvoilla ja käyrillä vakuutellaan kuinka on ollut ennen ja mitä kohti mennään. Ikään kuin vääjäämättömyytenä jonka edessä kädet on nostettava pystyyn ja tunnustettava tosiasiat. Aivan kuin ihmiset olisivat ”lastut laineilla” kaiken tapahtuessa kuin itsestään, tahdosta riippumatta, ilman ohjausta, suunnitelmia.

 

Kuitenkin esimerkiksi syntyvyys, sen säännöstely on seurausta poliittisista valinnoista. Poliittisilla päätöksillä maahamme on luotu yli miljoonan armeija köyhyydessä eläviä, jotka päivästä toiseen miettivät kuinka pärjätä huomiseen. Mieti siinä perheen perustamista tai lapsiluvun lisäämistä.

 

Monenlaisia uhkakuvia tulevaisuudesta luodaan. Vaikkapa ilmastonmuutoksen mukanaan tuoma mielikuva elinkelvottomasta maapallosta, ei taatusti lisää houkuttavuutta lapsien tekoon, tuhon omaan maailmaan.

 

Iltapäivälehtien tehtäväksi on annettu luoda hysteriaa tyyliin: Pan epidemia uhkaa tappaa jopa 80 miljoonaa ihmistä. Ilta-Sanomien toimittaja Arja Paanasen elämäntehtäväksi on puolestaan annettu pelotella suomalaiset kuoliaiksi Venäjällä ja sen petollisuudella ihmiskuntaa kohtaan. Kuka haluaa synnyttää tykinruokaa??

 

Miksi muutetaan lähiöiden pilvenpiirtäjiin ja kivibunkkereihin? Ehdoin tahdoinko halutaan huume – ja mielenterveyshelvetteihin? Ikuiseen stressiin kohdusta hautaan, jossa lohtua ei ”suo rattoisa seura ei viini”, Leinoa siteeraten? Ilman poliittisia päätöksiä ja ohjauksia, ihmiset ovat lähteneet vaeltamaan kaupunkeihin, niinkö?

 

Suomalaista puhdasta ruokaa arvostetaan – puheissa. Haikeina ajatellaan maaseudun rauhallisuutta, haaveena voida asua maalla. Maalla eletään pidempään, luonnosta ammennetaan terveyttä, hyvinvointia. Yhteisöllisyys, ystävien, naapureiden auttaminen ovat kunniassaan. Kuin yhdestä suusta poliitikot jyrähtävät: Koko Suomi täytyy pitää asuttuna.

 

Ihmisetkö pikku päissään kuitenkin ovat päättäneet hylätä maaseudut? Sanovat päättäjille: Rakentakaa meille lähiöitä, haluamme nyt ja heti muuttaa pois leveämmän leivään, paremman elämän pariin kaupunkeihin? Mistä ihmeestä myytti paremmasta elämästä kaupungeissa on iskostunut ihmisten päihin, kun annetaan ymmärtää ihmisten oman halun muuttaa??

 

Mitä on haluaminen? Mistä syntyy halu? Eivät ne itsestään synny, ne synnytetään. Jos yhtäkkiä kapitalistit ja markkinavoimat haluaisivat ja huomaisivat hyötyvänsä ihmisten muutosta maaseuduille, he sata varmasti valjastaisivat poliitikot ohjaamaan poliittisia päätöksiä maaseudun asuttamisen suuntaan.

 

On hämmentävää seurata kuinka annettaan ”viisailta” tahoilta ymmärtää ja viestitetään kansalle, että tämä nyt on trendi, eikä sille voida mitään. Maailmanlaajuisesti maapallo kaupungistuu ja sillä sipuli, on vain elettävä siinä mukana.

 

Lapsia nyt ei vaan synny, minkäs teet ihmisten tahdolle? Ja poliitikot, virkamiehet ja naiset, tutkijat, tilastotieteilijät, markkinavoimien edustajat toteavat kuin yhdestä suusta kalvoja ja käyriä tulkitessaan: Emme me mitään voi kansan tahdolle ja maailman menolle, eikä mielipiteiden muokkauksella tai arvovalinnoilla ole mitään tekemistä ihmiskunnan elämänkululle! Joten nöyryyttä lisää ja hartiat kyyryssä odottelemaan uusia uhkakuvia, vai eikö sittenkään?

Timjami.

Kenellä on ongelmia kurkunpään liman kanssa, lääkkeistä tai muuten johtuvia; siis yskää, limaista.

Kokeilkaahan timjamia; meillä kesäisin sitä kasvaa ”ämpäripuutarhassani”, ja nyt laatikossa pöydällä. Pureksin päivän mittaan timjamin oksia, aina ohi mennessäni; ei enää yskitä,  Lisäksi juon päivän mittaan timjami/hunajasekoitusta; hyvin toimii, ei yskitä.

Jatkuvasti pientä kiusaa

Tännekin kirjautuminen tuottaa aina välillä pientä kiusaa. Tunnuksia ja salasanaa joutuu useammankin kerran tarjoamaan. Kyllähän se lopulta onnistuu ja on pieni haitta ja pitikin ihan eri asiasta kertoa.

Muutama päivä sitten ilmestyi tietokoneruudulle viesti, että pitää suorittaa päivityksiä. Windows 10 elinkaari alkaa olla lopussa ja sen huolenpito päättyy joulukuussa 2020. Minulla on noin vuoden vanha läppäri ja siinä sen aikuiset ohjelmat, että kuulostaa oudolta. Aikani tutkin Microsoftin sivustoja ja siellä kerrottiin, että ohjemistojen elinkaariaikoja on lyhennetty nykyään kahteen vuoteen. En tiedä pitääkö paikkaansa, mutta näin ymmärsin.

No, minun koneeni päivitys alkoi ennen, kuin ehdin painaa jarrua ja kesti noin tunnin. Työkaluriviin tuli joitain muutoksia ja tulostin lakkasi toimimasta.. En ole ehtinyt sitä tutkia, mutta mielestäni tällä kertaa tietokoneelta ei lähde tehtäväkomentoja.

Jatkuvasti siis pientä harmia, se on tosin todella pientä televisioon ja sen digiboksiin verrattuna, mutta se on toinen tarina.

Uuskommunistiseen aikaan lapsitähtien johdolla

Kuka olisi uskonut, että tämän päivän merkittävimmät tiedemiehet ovat yleisen käsityksen mukaan Greta Thunberg ja Atte Ahonen.
16-vuotiaita lapsukaisia ja koululintsareita molemmat, mutta kuten Josef Stalinin, Adolf Hitlerin ja Mao Tsedongilla, tämän päivän lapsukainen kelpaa erinomaisesti ideologian lipunkantajaksi, koska uuskommunistit ajattelevat lapsukaisten olevan kritiikiltä suojattuja.
Lainaukseni lähde: Oikea Media, 27.9.2019 Heikki Porkan blogi, jonka otsikko sama kuin tässä.

Älypuhelin

Otin ensimmäistä kertaa elämäni aikana tänään älypuhelimen käyttöön, kun vanhasta palikkapuhelimestani hajosi mikki, eli olosuhteiden pakosta.

On tuo huawei ollut minulla jo yli puolivuotta pölyttymässä kirjoituspöydän laatikossa.

Vähän on tänään ollut totutteluongelmia ja tarvitsin vähän naapurin Masan apua tuon käytössä.

Mulle olisi mielummin tuo vanha kelvannut, mutta kun olen nyt niin persaukinen, ettei ole varaa ostaa edes halpaa palikkapuhelinta.

Mielenkiintoista uutisointia Kuopion miekkaiskusta

Kun seuraa uutisia, ei voi välttyä ajatukselta, että joku ohjaa uutisointia.

Lähes jokaisessa mediassa tuodaan näyttävästi esille, että tekijä on kantasuomalainen mies.

Tapauksissa, missä tekijä ei ole ollut kantasuomalainen mies, tietoa on pimitetty järjestään pitkään.

Mikähän on tämän toiminnan agenda…

ylläpidon lisäys: johtuen aiheen tulenarkuudesta, olemme hyvin tarkkoina että huhut ja vastaavat kuulopuheet ilmaistaan selkeästi. Eli siis kommenteissa tulee korostaa ”vahvistamaton tieto”, ”huhu”, tjsp. On aivan liian usein käynyt niin että väärät nimet liikkuvat, joten on hyvin tärkeää ettei tuomita ketään ennalta. Voi osua vikaan. Usein osuu vikaan.

Urpilainen – demari – pihalla kuin lumiukko

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4867f7f3-001d-4f59-966a-e216636cf5a3

”Urpilainen jyrähti: EU ei saa kiristää Afrikan maita asettamalla tukirahojen ehdoksi siirtolaisuuden rajoittamisen”

”– Tarvitaan globaalien ruokajärjestelmien muutos, jotta voimme ruokkia maailman 10 miljardia ihmistä vuonna 2050, Urpilainen painotti. ”

Eli järjettömän elintasoturismin pitää antaa jatkua, gepardihattujen tileille pitää syytää lisää rahaa ja maapallon suurimmalle uhalle eli holtittomalle lisääntymiselle Afrikasssa ei tarvitse tehdä mitään, vaan keksiä lisää tapoja hankkia ruokaa alueille, mitkä eivät kykene elättämään nykyistäkään väkimäärää.

Yhtä viisasta Urpilaisen demariajattelua kuin kreekujen lainalla saatavat suuret voitot.

Ei voi kuin toivoa, että parlamentti ei hyväksyisi Urpilaista komissaariksi.

Ministeriö maksoi 50 000 euroa Kaarina Hazardin kännykkävideoista

Liikenne- ja viestintäministeri Anne-Catherine Berner – niinpä tietenkin ..

*

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ea5e4bea-adbc-4d54-a337-5826c94cc886

Ministeriö maksoi 50 000 euroa Kaarina Hazardin kännykkävideoista – kymmenestä vain neljä julkaistiin: ”Ei löytynyt sopivaa hetkeä”

Liikenne- ja viestintäministeriö kieltäytyi näyttämästä julkaisematta jääneitä videoita

Liikenne- ja viestintäministeriö joutui viime syksynä selittelemään, miksi se hankki Kaarina Hazardilta ja Mikko Roihalta 50 000 eurolla kymmenen kännykällä kuvattua ”kävelyvideota”.

Rakkaudesta infraan -hankkeeseen liittyvän 10-osaisen videosarjan piti valmistua keväällä, mutta vain neljä videota on toistaiseksi julkaistu.

*

Tästä nauttimaan 50 000 euron elämyksiä:

https://www.youtube.com/watch?v=FEKX-_MFFpE

https://www.youtube.com/watch?v=2f6KtHd2WPk

https://www.youtube.com/watch?v=doSNPRkthL4

https://www.youtube.com/watch?v=9Pc7WrnTsK0