Jokaiselle jotakin

Tuo otsikko tarkoittaa sitä, että täällä voi kirjoitella hyvin monipuolisesti, monesta eri näkökulmasta ihan oman näkemyksen ja harrastuksen mukaisesti. Tämä juttu ei mitenkään liity viimepäivien poliitikan tapahtumiin, eikä niiden seurauksiin.

Minä en paljon välitä politiikasta, seuraan kyllä sitä monestakin lähteestä ihan päivittäin. On minulla tietysti omat mielipiteeni, jotka ovat vuosien varrella muodostuneet tehdystä ja toteutuneesta politiikasta.

Minä en tiedä enkä paljonkaan osaa ruoanlaittoa, syön kyllä sujuvasti ja syön enemmän jos sattuu olemaan suunmukaista. Se tietysti näkyy sitten painossa, joka viimeksi Taysissa punnittuna oli juuripuidun kaurasäkin verran.

Hyötyliikunta on minun alani ja harrastukseni, se on ollut sitä vuosikymmeniä. Se oli sitä jo ollessani yriryselämässä, kaikki liikenevä vapaa- aika kului sen parissa. Olen ollut joskus jopa keskellä yötä selkeällä kuutamolla tekemässä töitä metsässä, koska kuitenkin se käytettävä aika oli aina vähissä.

Nyt olen ollut muutaman viikon, kaikista nykyajan suosituksista ja metsäalan suuntauksista välittämättä taas kerran metsätöissä. Olen tosin siivonnut toistakymmätä suurta tuulenkaatamaa ja katkaisemaa kuusta. Pitkään mietin  mitä niiden kanssa teen. Ei  ollut oikein mahdollista liikkua siellä isolla traktorilla, kolhimatta pystyssä olevia puita. Ei oikein ollut myöskään mahdollista vaihtoehtisesti korjata niitä mönkijällä, kuten tekisin kesäkelilällä. Meille tullessa on iso liukas mäki jota pitkin en olisi uskaltanut tulla, jos olisin mönkijän peräkärryyn lastannut 1000kg painon, se varmasti olisi ottanut oman komennon alas tullessa.

Siispä pätkin kaikki puut moottorisahalla pesänmittaisiksi, noin 33sm. Halkelin jokaisen pölkin kirveellä puolikkaiksi, tai neljäsosapalasiksi. Siellä saavat kuivua koko kevään ja kesänalun, putoaa niiden painokin huomattavasti, sitten ovat paljon mukavampia kuljetellakin.

Olihan siitä hommansa, jäätynyt puu kyllä halkeili ihan parilla kolmella kirveennäyttämisellä, isommatkin. Ihan lystikseen sitä teki, tulihan niiden kanssa hiki, mutta se oli tarkoituskin. En ollut mitään täysiä päiviä, muutaman tunnin ihan oman mielen mukaan olin. Oli siitä mukavaa, kun ei kukaan pakottanut, jos oli huono ilma, en ollut aina silloinkaan. Etu oli sekin, kun olin riittävän kaukana politiikasta.

13 vastausta artikkeliin “Jokaiselle jotakin”

  1. Pentti: ”Etu oli sekin, kun olin riittävän kaukana politiikasta.”

    Ehdottomasti. Harvoin tulee hyvä mieli seuratessa mitä politiikassa tapahtuu.

    1. Juhani, metsässä kun on ja istuu vaikka kannon päähän huilaamaan, huomaa miten luonnolla on ihan oma politiikkansa. Siinä ei ole säröjä, eikä se valehtele.

  2. Trump on piristys mielensäpahoittaneille. Muuten tykkään olla valveilla.

  3. Itse olen ollut muutaman viikonlopun valokuvaamassa ihan vapaaehtoistyönä. Se on fyysisesti todella raskasta, yhtä kuvattavaa kohti voi joutua ottamaan kymmenkunta askelkyykkyä tai muuta vastaavaa venytysasentoa että saa tarpeeksi vakaan ja henkilön keskitasolta kohdistuvan kuvausasennon. On siinä lihaksilla asiaa. Siihen vielä kiipeily- ja ryömintäkuvat niin on päivässä sisältöä.

    Ehkäpä kirjoitan taas tästä omasta valokuvauksen lajistani jotain joku päivä. Sitä odotellessa linkkailen parin viikon takaiset erikoiskuvani. Päätimme vähän lauantai-illan vuorossa kikkailla…

    1. Kyuu, tee ihmeessä avaus valokuvauksesta, olen itsekin sitä tässä miettinyt jo pitkään, mutta on jäänyt tekemättä syystä, että en oikein ole löytänyt sanoja kuvaamaan näkökulmaani asiaan.

      Pentti, kyllähän se niin on, että jokaiselle jotakin on oiva ohjenuora bologialustalle ja ajoin tulee ainakin yritettyä murtaa politiikan muuria muilla aiheilla.

  4. Me Pentti ja minä olemme etuoikeutettuja ihmisiä, on halu ja mahdollisuus toteuttaa itseään metsässä.

    Oma versioni tuulenkaatamista tai oikeastaan vaan muutamista niistä on vähän erilainen. Pätkin minäkin Sthlillä hellapuun mittaisiksi metsän siimeksessä mutta otin ja kiskoin pulkalla pätkät tien varteen ja auton peräkärryllä kotipihaan. Siellä sitten kun ahdistaa maailman meno tartun kirveeseen ja paloittelen ja heti helpottaa..

  5. Kalastaminen ja kalan ruuaksi jalostaminen/valmistaminen on minun juttuni. Tuo oikean olkapään rappeuma on tuota klapisavottaani (pientä) hillinnyt; paha täytyy olla vaiva jos vielä kalastamiseenkin vaikuttaisi merkittävästi.

    Vanha osuuskauppa tarjoaa kyllä kaikenlaista käsillä tekemistä ml puusavotta, pikkuremontit, lumityöt; tänäkin aamuna lunta tullut lisää liki 10 cm.

    Minua ei kyllä politiikka, ei liioin maahanmuuttopolitiikkakaan haittaa; viimemainittua kun täällä perukassa ei havaitse.

    Historia kiinnostaa, sotahistoriakin kohtuullisesti, sotiminen ei ensinkään, jos eivät aseetkaan.

    Luonnosta ja sen eläimistä olen aivan pikkupojasta asti ollut kiinnostukseni. Nämä maatiaiskanani ovat minulle tärkeä juttu, sitä ei tajua sellainen, joka ei ole niiden seurassa elellyt. Täysin vapaana pihapiirissä elelevä maatiaiskanayhteisömme on minulle ainaisen kiinnostuksen kohde.

    Mitä täällä keskustelunaiheisiin tulee; kaikenlainen keskustelu kiinnostaa, ainainen asioiden arvostelu ja puoluepolitiikan, jos uskonnonkin tuputtaminen, se on minulle myrkkyä. Samoin poissuljen sotajutut … itseltäni.

    Pentti teki todella hyvän avauksen.

  6. Kalle, onko ihan totta tuo lumen määrä 10sm? Täällä ei kyllä lähelllekään, juuri jalanjäljet jäävät. Suuri ero on sitten näinkin lyhyellä matkalla, ei siis mitään luimitöiden tapaistakaan.

  7. Niin oletin minäkin eilen; ei lumitöitä. Ehkä pienen selityksen antanee tämä Tammelan järviylängön korkeuseron alkavan juuri tästä meidän harjuilta.

  8. Hauska huomata miten monipuolisia harrastuksia täällä olevilla on, ihan politiikan ulkopuolellakin. Löytyy valokuvauksesta kalalastukseen asti ja montaa siltä väliltä. Tiedän että musiikki (ainakin Harrillle) on osa elämää, löytyyköhän muitakin, varmastikin?

    1. Kyllä musiikki on iso osa elämää myös täällä. Ei enää niinkään soittaminen, mutta kuunteleminen ja sen kautta myös keräily ja onhan sitä sitten kertynyt vuosikymmenten saatossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *