Keskustalainen ideologia???

Oikeistolaiset haluavat esimerkiksi: ohutta julkista sektoria, eli vähän byrokratiaa, vähän sääntelyä, lievää verotusta, vähän velkaa, ihmisille itselleen päätösvaltaa omista asioistaan – ja Suomen itsenäisyyden säilymistä.

Vasemmisto haluaa esimerkiksi: tiukkaa sääntelyä, laaja julkinen sektori, korkea verotus, ylhäältä määrätään mitä tehdään, yksityisten yritysten elämä pitää tehdä helvetiksi. Mieluiten ei olisi ollenkaan yksityisiä yrityksiä, eikä kansallisvaltioita – kaikki pitäisi olla ”Kremlistä” johdettua.

Keskustalaista ideologiaa ei ole olemassa. Keskusta on kepuleiden etujärjestö. Alun alkaen keskusta oli maanviljelijöiden (vastaavien maaseutulaisten) etujärjestö. Kun maanviljelijöitä on vähänlaisesti jäljellä, niin kepulien on pitänyt keksiä oma kuppikuntansa, joiden etujärjestö kepu on. Eli on saatava veronmaksajien pussista mahdollisimman suuria ja monimuotoisia tukiaisia kepuleille.

Kepuleiden tavaramerkki on lehmänkaupat. Sovitaan kenen hyvänsä kanssa mistä hyvänsä: sulle-mulle, sulle-mulle – täysin Suomen ja suomalaisten edusta välittämättä.

Suomen suomettumisen ”isä” on nimenomaan kepu (Kekkonen). Annetaan ryssille periksi missä asiassa hyvänsä, jotta kepulit saavat valtaa/pysyvät vallassa. Tuomitaan kenet hyvänsä rehelliset ja isänmaalliset ihmiset vaikka kuritushuoneeseen – kunhan kepulit saavat valtaa.

8 vastausta artikkeliin “Keskustalainen ideologia???”

  1. Kieltämättä kepulla on ollut jo usean vuosikymmenen lähinnä ”päätön kana” -strategia käytössä. Eivät koskaan pysähdy katsomaan ympärille, hyppäävät vaan aina uuden uljaan johtajan kelkkaan, pohtimatta hetkeäkään mitä halutaan.

  2. Heh.. Eikö kepulaiset voisi pyytää Anne Berneriä ministeriksi?

    Anne oli Sipilän kestosuosikki – Tekipä Anne mitä tahansa, niin hänellä oli Sipilän luottamus takanaan.

    ********************************************************************************
    https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016041721429399

    17.4.2016

    Ministeriö kaavailee valtion tieverkon yhtiöittämistä ja yksityistämistä
    [ Oliko tarkoitus valmistella Suomen tieverkon myyntiä ulkomaalaisille sijoittajille?]

    Anne Bernerin liikenne- ja viestintäministeriö on hahmotellut jättimäistä valtion omaisuuden uudelleenjärjestelyä.

    **********************************************************************************
    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005941036.html
    19.12.2018

    Anne Berner halusi antaa vauraalle Ahvenan¬maalle 15 miljoonan euron lisä¬rahoituksen soten varjolla – kokoomus ja siniset torppasivat

    Myös valtiovarainministeriö piti esitystä liian avokätisenä.

  3. Keskusta sekoili viime hallituksessa ryhtyessään leikkimään vara-kokoomusta. Suomeen mahtuu yksi Kokoomus, ei kahta. Keskustalle olisi kyllä tilaa, sillä kaikki eivät halua Kokoomuksen markkinaliberalismia mutta eivät kannata vasemmiston ajoittaista hörhöilyäkään. Akselilla liberaalit – konservatiivit Suomessa on kovin vähän valinnanvaraa konservatiiveille. Melkeinpä ainoat vaihtoehdot ovat Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit ja Keskusta. Perussuomalaisia moni vierastaa ajoittaisten ”anoiluiden” takia ja ehkä myös pelkkään maahanmuuttoon fiksautumisen takia. Kristillisdemokraatit taas voi tuntua liian pieneltä ollakseen vaikuttava ja ajoittain hurskastelevalta. Keskustalla olisi kaikki mahdolisuudet olla aidosti järkevän konservatiivinen, sosiaalista oikeudenmukaisuutta eli keskitietä kovan kapitalismin ja sosialismin välissä ajava puolue ja samalla maakuntien asiaa ajava puolue. Mutta se on toistaiseksi pilannut itse pelinsä väärillä puheenjohtajavalinnoilla. Sipilä luuli johtavansa Kokoomusta ja Kulmuni, niin Kulmuni, miksi ylipäänsä pyrit puolueen johtoon?

    1. Eiköhän Suomessa ole liian monta puoluetta.

      Kokoomus ja kristilliset voisivat ihan hyvin yhdistyä. Kepusta voisi ihan hyvin valua siihen isänmaallisimmat ja oikeistolaisimmat nykyisiä kepuleita. Samoin persuista voisi oikeistolaisimmat ja isänmaalliset valua tähän. Silloin meillä olisi yksi vahva oikeistopuolue, jonka sana painaisi. Yli 30 % äänistä.

      Harkimonkin yhdenmiehen puolue hajottaa oikeiston ääniä.

  4. Eipä siitä ole kauankaan kun Putkinen kehuskeli entistä hallitusta. Sitä jossa pääpomo oli kepuli.

    1. Niin, Sipilän hallitus sai velkaantumisen hidastumaan merkittävästi ja työttömyyden alenemaan – kun siinä hallituksessa oli Kokoomus mukana. Se ei ollut punikkihallitus.

  5. Ehkä kristilliset näkee kokoomuksen liian liberaalina, ja taantumuksellisena, mene ja tiedä. Myös suhtautuminen liittovaltiokehitykseen ja velkojen yhteisvastuuseen jakaa kansallismielisiä.

    1. Jo Kokoomuksen sisällä on erimielisyyttä liittovaltiokehityksestä. Joidenkin mielestä mahdollisimman itsenäiset kansallisvaltiot löyhässä liitossa on oikea ratkaisu. Jotkut taas arvelevat, että luja liittovaltio voisi pitää kurissa etelän laiskoja hummaajia.

      Velkojen yhteisvastuun kannattajia kokoomuslaisista tuskin löytyy.

Vastaa käyttäjälle Juhani Putkinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *