Sikamaista tarinaa

 

Joskus Andalusiassa aikani kuluksi sika aihetta käsittelin. Käppäiltiin emännän kanssa siellä Alpujarrasin vuorilla, erityisen kuuluisa kinkuistaan oli Trevelzin kylä. Koska en nyt keksi mitään asiallistakaan kirjottaa niin liitän tämän muistelon tänne. Jos sattuu jollekin aika pitkäksi niin saattaahan tämänkin lukea, semmoista yksinkertaista tarinaa, huumoriksihan se on tarkoitettu.
Siinä he laiduntavat omien vaaleanpunaisten sikojemme tummahipiäiset etelän serkut andalusialaisen tammimetsän leppeässä siimeksessä. Heidän maallinen vaelluksensa on epäilemättä paljon onnellisempi kuin on laita suomalaisen tehosikalan lajitovereiden kohdalla elontaival, tasan eivät käy onnenlahjat sikojenkaan maailmassa.
Heidän takajalkansa asianmukaisesti suolattuina ja hyvin riiputettuina ovat himoittua herkkua. Suussa sulavia serrano kinkun taidolla ohueksi leikattuja siivuja hienoisen silavaraitojen aateloimia, ah se on kulinaarinen taivas ja täyttymys jota ei vannoutuneen sianystävän makumaailmassa voita sitten mikään. Riojan alueen hehkuvalla punaviinillä huuhtelevat Espanjan miehet, nuo ylväät machot serranoviipaleet alas ja katse taivaanrantaan suunnattuna röyhtäilevät sitten tuuheasti päälle, kasvoillansa viipyilee vielä pitkään onnellisen ihmisen levollinen raukeus.
Onpa siinä toisessa kuvassa sian selkäpuolelta erotettu hienoja silavapitoisia paloja, kerrassaan hypnoottinen näky nälkäisen katsella. Ilman reilua siivua tällaista laardia ei lähde baskimaan karaistunut metsuri suurin surminkaan työmaalleen Pyreneitten vuorten kolkoille ja iljanteisille rinnesavotoille. Onpa se evästä jonka kaltaisella Kalle Päätalo ja kumppanit jaksoivat aikanaan kovissa pakkasissa lumisessa metsässä pitkiä päiviä pöllejä parkata.
Jos tätä ihraa itseään ymmärtäisi ruotsalainen hienohelma, pyttipannun paistaja ensin alkuun sulattaa pikkusormen kynnen paksuisen kerroksen porisemaan malmipannuunsa Brekottien sijasta, lisäilisi siihen keiteyt perunalohkot, sipulisilpun ja faalumakkaran palaset niin siinäpä olisi uusi auvo ja innoituksen lähde sveeanmamman pojalle.

27 vastausta artikkeliin “Sikamaista tarinaa”

  1. Tunnen huonosti eri maiden ruokakulttuuria, mutta olikohan se Espanjassa vai Italiassa mustasta villisiasta tehty hinnakas ruoka joka kantaa nimeä ; pata negra??

    1. pata negrasta en tiedä mutta Espanjassa sanovat sitä ilmakuivattua sian takajalkaa serrano kinkuksi ja Italiassa Parman kinkuksi.

      1. Serrano kinkku Espanjasta tuttu, hyvää varsinkin pienten valmistamojen tekemänä. Kyllä se lämmin sää siellä ja ympäristö vaikuttaa fiilikseen syödä moista kuin jotta Prisman hyllyltä ostaa ”Serranon kinkkua” ilmakuivattuna paketissa.

        Portugalissa oli myös tälläinen ruoka kuin Caldeirada muhennos, siinä on erilaisia kaloja (makrillia, merikrottia, turskaa ja muita mereneläviä.) Hyvää kastikketta mikä valmistetaan mm sipuleista, valkosipulista ja mausteista. Sekä pitää olla paikallista leipää jota kastat kastikkeeseen, nam! Päälle iso tuoppi kylän olutta!

        1. Portugalin ruoka vaikuttaa mielenkiintoiselta, aivan herahti vesi kielelle

          1. Suosittelen maata, oli hieno kokemus. Tässäkin tärkeää ettei pelkkiin turistirysiin mene.

            1. Kyllä jokainen Välimeren maa lyö ruokakultturiltaan nämä meikäläisten läsiksoosit jne.. Meillä on vähän muille maukasta eksotiikkaa ja se ei ole mämmi eikä klimppisoppa ja mustamakkara.
              Meidän eksotiikkamme on pitkän aurinkokesän mausteyrtit, ei paljoa muuta.

    2. Kyllä Timo melko oikeilla jäljillä olet. Termi voi tarkoittaa punaviiniä tai sitten väljempi tulkinta mustajalkaisista sioista. Näin minua sivisti tuo internet.

  2. Hieno juttu Matilta, oikein ruokahalua, ei kun herkuttelua herättävä. Muutama joulu sitten meillä oli ilmakuivattu possunlapa jouluherkkuna.

  3. Se tuo jamon iberico = Iberian kinkku, kovin tuttu minullekkin. Sitä saa tilattua ihan netistä, tulee Helsingistä espanjalaiselta kauppiaspariskunnalta.
    Lapakinkku samalla nimikkeellä mutta lisäkkeellä by Prim, hivenen halvempi kilohinnaltaan.
    Jamon Serrano = vuoristokinkku, jota myöskin valmistetaan lavasta, jolloin sen nimi on Jamon paleta Serrano.

    1. Kallella tuntuu olevan kinkkutietous hallussaan. Näistä serrano kinkuista vielä että Fuengirolassa kinkkukaupassa olen saanut havaita että kinkujen kilohinnat vaihtelevat paristakympistä yli sataan euroon. Kerran riehaannuin ostamaan pari siivua viidenkympin serranoa ja se kyllä vei kielen mukanaan, hinta ja laatu taitavat seurata toisiaan

        1. Jo ammoin olin usein kotona käydessä äitini autokuski, Makulihassa käytin. Hän arvosti suuresti niitä tuotteita ja niin minäkin äitini taidolla kypsentäminä

  4. Tuossa Matin ylemmässä kuvassa näkyvää savustettua siankylkeä, siis sitä luutonta, ei juurikaan Suomessa löydy tuommoisenaan, se on muuten herkullista.
    Se tuo savukylki on varsin monen kansallisuuden herkkuruokaa. Olen ostanut raakana tuota kylkipalaa mutta kun sitäkään ei tahdo riittävän isoina levyinä saada, no tuolta Makulihasta sitä saan kun erikseen tilaan.

  5. Hieno kuvaus hyvän tarnankertojan kynästä. Matti pitäisi nimittää Andalusian ”vientilähettilääksi”.
    Olen itse fb- ryhmässä ”Alpi gourmet”, josta saa tilattua näitä vuoristoherkkuja tuotuna Tampereen keskustaan noutopisteeseen.
    Olen maistellut näistä, juustoja ja pihvilihoja. Kyllä meillä Suomessakin olisi tilaa vapaalle karjalle. Muuten, sellainen on Ahlmanin tilalla, mutta ottavat kyllä Suomenkarjan talveksi sisään.
    Lisää tällaisia elämän makuisia juttuja !

    1. Suosittelen ylämäänkarjan lihaa, täältä tullut haettua useasti lihaa ja tuotteita:

      http://hyvatuuli.fi/

      ”Hyvätuuli Highland kasvattaa ylämaankarjaa, jonka laadusta huolehtii suomalainen luonto. Eläimemme nauttivat yksinkertaisista asioista: puhtaasta ruohosta, sinisestä taivaasta ja aamukasteesta laitumella.

      Hyvätuuli-lihassa maistuvat vapaana laidunnetut kesät rantaniityillä – ja juuri siksi Hyvätuuli-liha sopii kiireettömiin hetkiin hyvässä seurassa.”

      Hyvätuuli Highland -myymälä
      Jäppiläntie 1383
      77570 JÄPPILÄ
      puhelin 015-430 1690
      myymala@hyvatuuli.fi

      Sivuilla myös hyviä reseptejä.

        1. Jep, tämä tila jossa olen itse monesti käynyt, karjaa päässyt samalla katsomaan.

  6. Nyt ostin paikallisen luomulampaan puolikkaan ja etsiskelen valmistusohjeita. Lavan jo paistoin valkosipulien ja muiden ryytien kera 7 tuntia miedossa lämmössä ja herkkua se oli.

  7. Minulla on tapana syksyisin ostaa oman kylän lampurilta karitsanruho, itse paloittelen. Siitä sitten valmistetaan paisteja, savulihaa, yms. Kyllä se maukasta on ja tulee, kunhan ei ole ”ylivuotinen” karitsa.

  8. Jo edesmennyt isäni kertoi joskus miten isoisäni, jota en ikävä kyllä ehtinyt koskaan tapaamaan oli ottanut sian työpalkaksi.

    No yhdessä sitten olivat seurailleet sian kasvamista ja isoisä oli vesi kiellellä maalaillut ilmoille toinen toistaan rasvaisempia herkkuja, kunhan aika koittaa.

    No vanhuuteenhan tuo sika sitten lopuksi taitoi kuolla, mutta kiva ja seurallinen kaveri oli kuulemma ollut.

    Isävainaa oli suuri sianlihan ystävä ja niin olen minäkin, mutta jos itselläni olisi sianporsas niin vanhuuteen sekin kuolisi.

  9. Naapurin ”Joulusikamme” teurasti Peltosen Eemeli. Otti ensin pullollisen kosssua naamaansa ja kaivoi mauserinsa esiin. Meni karsinalle tähtäilemään sikaa otsaan, mutta kossu haritti jo Eemlein silmiä ja possu luikahti alta pois. Lipas siihen taisi mennä ennen kuin tykistö sai possun kumoon.
    Nopeasti se raahtiin lavitsalle pesuun ja veret talteen.
    Sitten me kakarat avustetiin karvojen kalttauksessa kuumalla vedellä.
    Kintun kinterät poikki irti, sisukset ulos, maksa, munuaiset ja sydän talteen ja suolet pesuun. Virtsarakosta hierottiin potkupallo.
    Possu oli valmis ”hissillä” koipien kinteristä koukussa seinälle roikkumaan.
    Eemeli halkasi koko komeuden helvetin isolla lihakirveellä kahtia.

    Me saimme ”palkaksi” muutaman palan possua ja veripullon kotiin vietäväksi.
    Kyllä oli komeaa ja valkoista possun läskiä mukana ja ihraa linnuille.
    Possu oli syötetty päivittäin naapureiden tynnyriin tuomilla ruokalaskeilla ja jopilla vehnäleseiden kanssa.
    Eemelin Maija teki mustaa makkaraa ja se oli hyvää.
    Meillä tehtiin verilettuja.

  10. Anteeksi vain tamperelaiset; en kuvittelisikaan syöväni mustaa makkaraa saatikka verilettuja, kuin en muitakaan veriruokia.
    No, siinä tämän päivän mustassa makkarassa ei tuoretta verta edes käytetä.

    1. Kalle, veripalttua, puolukkaa ja perunamuusia, ei ihminen eläessään lähemmäs taivasta pääse.

  11. En myöskään minä mitään veripitoisia ruokia suuhuni pane. En muitakaan ruhon osia kuten, maksa, sydän, kieli jne.

Kommentoi