Israelille laser -puolustus kahdessa vuodessa

Rafael Advanced Defence Systemsin johtaja Yuval Steinitz ilmoitti Israelin saavan käyttöönsä laseriin perustuvan puolustusjärjestelmän osittain jo vuoden päästä ja täysin kahdessa vuodessa. Olipa aikataulu sitten lopulta mikä tahansa niin lähellä se näyttää olevan. Laserilla on – kuten jo kirjoitin – mahdollisuus mullistaa täysin perinteinen sodankäynti. Laserilla voidaan torjua ohjuksia, tykinammuksia, drooneja, lentokoneita; ainakin kaikkea lentävää. Nykyisin ohjuksia pyritään ampumaan alas torjuntaohjuksin ja vaikka ne ovatkin kehittyneet, niin tulos on usein epävarma ja torjuntaohjukset kalliita. Puhumattakaan siitä, jos hyökkääjä ampuu samanaikaisesti satoja tai jopa tuhansia ohjuksia: niiden kaikkien pudottaminen on mahdotonta.

Laser sen sijaan on niin halpa, että teoriassa niitä voitaisiin ”tuhlata” valtava määrä yhtä ammusta kohden ja saavuttaa niin suuri pudotusvarmuus, ettei ohjusten ampumisessa ehkä olisi enempää järkeä kuin nallipyssyllä räiskimisessä. Paitsi että tavallinen sodankäynti muuttuisi raskaiden aseiden merkityksen vähentyessä niin myös ohjuksiin perustuva ydinpelote menettäisi merkityksensä. Tätähän Neuvostoliitossa pelättiin kun Reagan esitteli ”tähtien sota” – hankkeensa, mutta teknologia ei silloin vielä ollut valmis ja maailmakin muuttui.

Ehkä tässä on myös syy sille miksi Putinin Venäjä kehittelee ”ydintorpedoita” ohjusten lisäksi?

Rafael on sama yhtiö jolta Suomi tilasi oman ohjuspuolustusjärjestelmänsä, Daavidin lingon ja se tekee yhteistyötä USAlaisen Raytheonin kanssa.

Neil Hardwick näki persujen sisimmän ennen kuin niitä edes oli

Hyvin kiinnostavaa persoonallisuusanalyysiä persuista Neil Hardwickiltä, josta Arto Vihavainen teki blogin ja osaltani kommentoin, kun tunnen asiaa.

Oliko Sulo Wilen persu? | Uusi Suomi Puheenvuoro

Kommenttini:

”Sulo Vilenin huoltoasema oli keskellä Ylöjärveä, Vaasantien ja Soppeenmäen kulmalla. Se, niin kuin aina jäi tien alle. Juhana kävi samaa yhteiskoulua kuin minäkin myöhemmin.

Ylöjärvi on persujen välillä, välillä kokoomuksen tai demarien valtakuntaa, jonka nyt persut ovat sekoittaneet perin juurin. Hallitus erotetaan, koska persut…Media on syyllinen tietenkin eli Ylöjärven Uutiset.
Ei siellä kukaan mene naimisiin persun kanssa kuin toinen persu.
Seuraan Ylöjärveä kauan sitten ex- kotikuntaani.”

… mutta Neil Hardwick, britti, näki sydämessään suomalaisen persun sielunmaiseman jo kauan sitten, ennen kuin persuja edes oli. Eli Sulo Vilen ei ollut persu !

—-

Ote: SK:n jutusta:

”Perussuomalaisten toiminta on Hardwickin mielestä selitettävissä. Kokoomusta on vaikeampi ymmärtää. Tunnen aika monta kokoomuslaista. Luulin, että en tunne yhtään sellaista, joka menisi sänkyyn perussuomalaisten kanssa.”

Neil Hardwick varttui keskienglantilaisessa kaivoskylässä. Hänen isänsä oli suvun ensimmäinen mies, joka ei työskennellyt hiilikaivoksessa. Isä oli opettaja.

Älykkyystestissä korkean pistemäärän saanut Hardwick lähetettiin 11-vuotiaana sisäoppilaitokseen. Hän kertoo, että viisi vuotta myöhemmin hänet kutsuttiin tutkivaksi fyysikoksi ydinenergiakomissioon.

”Sain tietää asioita, joiden paljastamisesta olisin joutunut vankilaan vuosikymmeniksi. Kuuluisa vakoilija George Blake sai 42 vuoden tuomion.”

Matka jatkui Cambridgen yliopiston King’s Collegeen. Siellä Hardwick opiskeli ensin fysiikkaa ja sitten filosofiaa.

Suomeen Hardwick muutti ihmissuhteen ansiosta. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli vuonna 1969 Berlitz-kielikoulussa.

Opetustyö oli kauheaa. Hardwickin mukaan suomalaiset eivät puhuneet tuolloin edes suomea toisilleen. Saati sitten englantia.”

— maahanmuutto pitää  kieltää Suomeen, ettei vain tänne tule Hardwickeä lisää !

Sadepäivän ratoksi

Suomalaisia komiikalla hauskuuttanut engelsmanni Neil Hardwick on asunut suomessa 40 vuotta. Hänen silmin me Suomalaiset olemme rasisteja. Joten kantasuomalaisena uskon ettei Orpon hallitus RKPn avustamana pysty meitä muuttamaan?
Neil Hardwick uskoi myös ettei kukaan kokoomuslainen mene koskaan persujen kanssa samaan… (Suomen Kuvalehti -artikkeli).

Republikaanit haluavat kaataa USA:n laillisesti valitun hallituksen.

Aivan kuin reilu sata vuotta sitten punaiset yritti kaataa laillisesti valitun Suomen hallituksen, nyt Yhdysvalloissa republikaanit haluavat kaataa laillisesti valitun Yhdysvaltojen hallituksen. Ihmeellistä touhua, kuka tälläisiä äänestää?

Republikaanit haluavat sisällissodan, pelaavat juuri Kremlin käsikirjan mukaan, tätähän se Putin haluaa Yhdysvaltoihin heikentääkseen sitä maata.

”Yhdysvalloissa nähdään toinen sisällissota, ellei syytteistä Donald Trumpia vastaan luovuta, sanailee republikaanien varapresidenttiehdokas ja entinen Alaskan kuvernööri Sarah Palin.” (IL)

 

Hallitusohjelma on kuin teatterin käsikirjoitus- ja onneton loppu !

Kun yritykseen tehdään budjetti, siinä on mukana toimintasuunnitelma, jossa sanallisesti ja toimin kuvataan lähtötilanne sekä eri alueiden( osastojen) toimintasuunnitelmat budjetteineen ja perusteineen, seurantoineen ja  väliraportteineen.

Tuotekehittely yrityksen toimintasuunnitelmassa on ainoa osasto, jossa sanat ”kehitetään, suunnitellaan” ovat mahdollisia, muualla tehdään ja pannaan toimeksi. Lopuksi tuloslaskelmat vastaavineen ja vastattavineen eli rahoineen, investointeineen ja lopputuloksineen voittoineen ja tappioineen.

… mutta tämä hallitusohjelma on kuin teatteria tai Aku Ankka ja Roope Ankka rahasäiliöineen tai enemmänkin kuin Hannu Hanhi onnenpotkuineen.

… mutta sanoja hallitusohjelmassa …

”Sana vahvistetaan esiintyy noin 130 kertaa. Ohjelmassa vahvistetaan ainakin johtamista, analytiikkakyvykkyyksiä, kaikkien väestöryhmien hyvinvoinnin näkökulmaa, arviointimenettelyn vaikuttavuutta sekä yhteistyöaluetasoista ja kansallista kustannusvaikuttavuutta edistävää ohjausta. Paljon myös selvitetään (yli 150 kertaa) varmistetaan (noin 130 kertaa), kehitetään (noin 110 kertaa) ja lisätään (noin 70 kertaa).”

—-

Luin hallitusohjelmaa kuin runoa – teos hyödyntää toistoa ja absurdiikkaa – Mielipide | HS.fi

Vasemmiston luottamusta ei hallitus kaipaa.

Nyt tiedoitusvälineet kirkuvat suurilla kissankokoisilla kirjaimilla, että Orpon hallitus ei nauti vihervasemmiston luottamusta, kuten ei myöskään ministerit Purra ja Rydman.

Minä sanon että entäs sitten.  Ei vaikuta hallituksen ohjelmiin eikä henkilövalintoihin tuon taivaallista, vaikka vihervasemmisto seisoisi päällään tai juoksisi  sadetanssia eduskuntataloa ympäri Aatamin ja Eevan puvuissa 24/7

Yhden huomion olen tehnyt solisaliratti Lindtmanista, jonka oletetaan olevan seuraava ”työkansan” puheenjohtaja ja  jonka jotkut ajattelevan tuovan Marinin johtaman äärivasemmistolaisen linjan piirun verran oikeammalle, niin saavat kyllä pettyä.

Sillä sama äärivasemmistolainen kaiku näyttää kuuluvan Lindtmanin marssikengistä kuin on kuultu viimeiset neljä vuotta Marinin tanssikenkien kopseestakin, eli jos et ole meidän puolella olet meitä vastaan, ei puhettakaan minkäänsortin nöyryydestä eikä kunnioituksesta vaalitulosta kohtaan.

Näyttää että niin vasemmistossa kuin vihreissäkin on  miehet laitettu nyrkin ja hellan väliin, jossa  miehet vaijetkoon seurakunnassa ja Lindtmaninkin on aika mennä kolttukaupan kautta, jos aikoo nuijan saada nykyiseltä  nuijalta.

Hyvin menee mutta menköön ja kun kuulen epätoivoista kiljuntaa vasemmalta, niin se on musiikkia korvilleni.

Ruma budjetti

Ruma budjetti ruman velan hoitoon.
No edelleen otamme 10 miljardia lisävelkaa ja taas myydään valtion omaisuutta!
Ja miten homma hoidetaan:
– Palkkaveroa alennetaan
– Olutveroa alennetaan
– Polttoaineveroa alennetaan
Arvonlisäveroa korotetaan ja se rasittaa eniten pienipalkkaisia koska heidän palkkaveronsa pienestä palkasta alenee vähiten.
– Tuloerot kasvavat ja pieni kansakuntamme jakaantuu entistä enemmän!