Hallituksella on lievästi sanoen haastavat paikat ja skismat näkyvät jatkuvan. Demareiden henkilövalinnat ovat suoraan kuun pimeältä puolelta, Marin petti äänestäjänsä karvaasti eikä kepu viitsi, osaa tai kykene ottamaan kantaa. Voisiko vihreillä olla käsissä voittajan kortit?
Yhden epäonni on toisen onni
Politiikan kylmän rehellinen tosiasia on, että muutokset lähtevät munauksista. Sama pätee toki globaalisti, putinin suuri emämunaus laittoi poliittiset mannerlaatat uusiksi. Suomessa hallituksen lukuisat haasteet ja avainhenkilöiden synkät taustat ovat herättäneet huomattavaa kansalaiskeskustelua. Opposition ykköspuolueen henkilövalinnat tarjosivat jo pohjaa melkoiselle vihalle, eikä Marinin vaalien jälkeiseksi myöhästetty ero tule auttamaan heitä yhtään.
Henkilökohtaisesti pidän eduskunnan puoleista demareita, kokkareita ja vihreitä niinä kolmena puolueena, joilla on tarvittaessa kykyä yhdistää kansaa yli ydinkannattajiensa. Kaksi heistä rypee suossa, yksi on jäljellä. Mutta tilaisuudesta ei tule mitään ellei siitä ota kiinni.
Lyhyt vai pitkä voitto?
Vihreät voivat toki lähteä kaivamaan tutut aiheensa ja lisäämään volyymiä, toistoa, kampanjointia. Toivoisin, että ainakaan Ville Niinistön ajan räyhähenkeä ei enää nähtäisi, vaan olisi mieluummin Touko Aallon tyylistä strategista ajattelua. Ei siinä toki mitään vikaa ole, että vihreät ajavat ydinkannattajiensa ydinasioita tehokkaasti, sehän on demokratian ydintä. Se ei kuitenkaan auta nostamaan kannatusta kovinkaan paljoa.
Strateginen valinta voisi olla jättää terävimmät puukot kaappiin ja lähteä miekkailun sijaan boffaamaan. Vihreät voisivat nostaa keihäänkärjeksi asiat, joista kansan selvä enemmistö on samaa mieltä ja jättää alaotsikoiksi pahemmin polarisoivat asiat. Tällä hetkellä olisi otollista maaperää ilmastonmuutokselle, vihreän siirtymän oikeudenmukaisuudelle ja eläinten oikeuksille, vain muutama mainitakseni. Ei muusta tietenkään pidä luopua, mutta viestinnän kärki kannattaa kohdistaa otollisimpaan maaperään.
Haavistosta vetoapua
Avainpalikka paketissa on Pekka Haavisto, joka on valitettavasti tehnyt vähän pöhkön tempun esittämällä puolueen ulkopuolista ehdokasta. Nimenomaan esittämällä, sillä hän on puolueen avainhenkilöiden kovinta kastia eikä muuksi muutu – eikä sitä nähdäkseni tarvitsisi hävetä. Hänellä on pitkään ollut näkyvyyttä yli puoluerajojen ja kaapissa olevien luurankojen määrä on kilpailijoihin nähden siedettävä.
Arvaukseni on, että laittamalla Haavisto tuomaan viestiä toisesta suunnasta ja puolueen uusi puheenjohtaja toisesta, sopivan helposti pureskeltavalla ja siltoja rakentavalla sanomalla, voisi käsissä olla värisuoran ainekset. Tällaisia tilaisuuksia ei jaeta usein, eivätkä ne ole tarjolla pitkään. Onko ottajia?
Demarien henkilövalinnat tietävät Lindtmanille ” leppoisaa” puheenjohtajajkautta 😂
Vihreissä vaikuttaa olevan tällä hetkellä tai oikeastaan tälläkin hetkellä niin sekalaista jengiä, että en jaksa uskoa heidän suureen nousuun.
Kovin on ”vihreitä”
Vihreiden uusi puheenjohtaja Sofia Virta on suuri arvoitus ainakin minulle, Harjanne niiden olisi pitänyt oman etunsa vuoksi valita.
Olisi ollut niin hyvä hattuilla Harjanteen ilmastonpilaamisinnosta. Melkoperäinen lentomatkustelija on hän.
Matti, niinhän hän on.
Mutta minun linjani on ollut ja on vastakin optimismi. Ensisijaisesti toivon parasta.
Minä toivon että vihreät luopuisivat liiasta vasemmistolaisuudesta, keskittyisivät enemmän vihreyteen ottaen oppia Linkolasta soveltuvin osin. Virran toivon kuoriutuvan ja kehittyvän tällaisen vihreyden veturiksi, Hyrkkö taas on entisen Ohisalon kalpea kopio
Vihreiltä on ihan turha odottaa mitään hyvää milloinkaan.
Vihreiksi naamioituneita punaisia, jotka yrittävät tehdä Suomelle mahdollisimman paljon vahinkoa.
Joku vihreä on joskus vahingossa sanonut jotakin järkevän kuuloista, mutta sitten myöhemmin se sama vihreä on jo sanonut jotakin aivan idioottimaista.
Tässä on hyvä esimerkki siitä mitä ”hyvää” vihreät ja punaiset saavat aikaan ollessaan hallitusvastussa Suomessa:
https://www.verkkouutiset.fi/a/miten-ihmeessa-meilla-voi-olla-tallaiseen-varaa/
Vihreiden historiassa on paljon kritisoitavaa, tulisi paksu kirja. Juhani ei ole väärässä.
Mutta tässä kohtaa pohdin tulevaa. Matilla on ihan hyvä kulma siihen.
Monomania on vihreitten tunnusmerkki. Maahanmuuton maksimointia mihin hintaan tahansa teloituskulttuurien maista, joissa ei vihreän naisen henki kauaa pihisisi.
Hiilidioksidimonomania on ääliömäistä. Suo-ojien tukkiminen muuttaa hiilidioksipäästöt metaanipäästöiksi. Turve on ongelmajäte joka pitäisi hävittää. Suot ovat paikkoja, missä ilmasta otettu hiilidioksidi muuttuu metasniksi. Soiden hävittämisestä pitäisi EU:n maksaa roiman puoleisesti.
Voi olla, että vihreät saavat rahaa maan ulkopuolisilta tahoilta (ei humanoideilta kuitenkaan)
————
Säätieteilijät ovat ihmetelleet napa-alueilla troposfäärin yläpuolella olevan stratosfäärin lämpenemistä, joka hajoittaa lämmöllään kylmää napapyörrettä, joka sinkoilee sitten haarokkeitaan kiusaksemme. Napojen suuntaan menee lämmintä korvausilmaa sulattamaan jäitä.
Stratosfääriin paistaa aurinko kesät talvet ja lämmittää siellä olevia molekyylejä.
Lämpenemisestä päättelisin, että molekyylit ovat lisääntyneet.
Troposfäärin ja stratosfäärin välissä on ”kuori” tropopaussi, joka vähentää molekyylien nousua stratosfääriin. Mutta aiemmin väitettiin, että freonit voisivat läpäistä tropopaussin. Joten miksi lentokoneen päästöt, COx ja H2O -molekyylit eivät sitä läpäisi.
Rakettipolttoaineet koostuvat nestemäisestä vedystä, hapesta ja petrolista. Näistä syntyy H2O ja COx -päästöjä, jotka ajan mittaan kasaantuvat alemman tropopaussin ja ylemmän stratopaussin väliin.
Uskoisin tiedemiesten tietävän, että kasvihuokaasujen lisääntyminen stratosfäärissä on ilmaston lämpenemisen tärkein syy, mutta vaikenevat pelätessään, että väki kapinoisi avaruustoimia ja perinteistä lentoliikennettä vastaan.
Vihreät menestyisivät, jos sillä olisi oikea vihreä aate ja kunnon johtaja, kuten Ville Niinistö tai näkijä Heidi Hautala.
Nyt se hautautuu kaikenmaailman sukankutojien ja äärifeministien vietäväksi.
Sofia Virta on sekava sähläri, puhuja, joka ei ole johtaja.
Sohvilla voi olla aluksi vähän esiintymisjännitystä, mikä ilmenee äänen käytössä. Mutta on tuonut julki hyviä periaatteita, joka mahdollistaa yhteistoiminnan hallituksen kanssa. Opposition tehtävä ei ole kaiken vastustaminen vaan kaiken arvioiminen ja se saattaa Sohvilta onnistua.
En usko, että harmaata ankeaa vässyköintiä ja insinöörejä sekä ekonomisteja tuottavassa Suomessa ihan kauheasti ehkä olisikaan valovoimaisen intohimoisia muunlajisuuden ylistäjiä tai että Suomi sellaisia edes kykenisi tuottamaan. Mennään kohti muovia ja synteettisen ihmiskeskeistä koukeroisen feminististä teoretisointia, jossa somepyllyjään twerkkaavat edustanevat muunlajisuuden puolesta kovimmin viestiviä, tosin varmaan tahattomasti.
Toki on Riikka the viherjuomamainos, jonka some on taktisesti ”ei-poliittinen” instagramin kliseisimmän pintavaahdon kuvastoon oman murto-osansa tuosta stereotyyppisestä ”jaan vain elämääni” trendistä kaavan mukaan tuottava. Hänkään ei erottaudu vihreyden eikä feminismin, vaan kovaan huutavan fasisminsa kautta.
Mutta hänen etunsa viherjuomamainoksena lienee se väistämätön realiteetti, että vaikka suurin osa meistä ihmisistä tykkää ajatella niin, etteivät mainokset nyt meihin vaikuta, niin tosiasia on, ettei mainoksia eikä mainos-akkoja olisi, jos mainoksilla ei olisi vaikuttavuutta ja tehoa.
Ulkonäön perusteella varmaan myös Purra edennyt hyvin äijäpuolueessa hämähäkinseittisiä äärioikeistolaisia villasukka-akateemikkoja lirkutellen-kiihotellen, sopivan nihilistisellä teoretisoinnilla, joka ei hämähäkiseittisiä introvertteja akateemisia fasisteja säikytä, vaan hivelee ja lämmittää heidän jääkylmiä egojaan.
Ei ole sattumaa, että jokaisen puolueen johdossa on nainen. Kuitenkin samalla naisena jos meinaat tässä maailmassa saada ihan oikeasti jalkaa ovenrakoon, on taktisesti mietittävä, mihin omat rahkeet ja oma persoona sopisi, jos haluaa saada fanitusta muutenkin kuin pyllyjen ja seksin mainostamisella. Ihmisten somet vilisevät sekalaista ärsykettä, jossa voimallinen massasta erottautuminen lienee ainoa tehokas tapa kilpailla sopesilppua ja ihmisen tuottamaa loputonta informaatiosilppua ja someroskaa vastaan, jota on valtavasti ja valtavasti ja valtavasti lisää. Tätä on länsimainen teknologian ylistys tuottanut, roskaa ja pikatahtiin vanhenevaa uutisroskaa ja informaatiosilppua, joka pursuaa kaikkien silmistä ja korvista niin, ettei kukaan jaksa edes lukea mitä kenelläkään on oikeasti sanottavanaan.
Siksi täytyy kyetä erottautumaan ja viestimään vaikuttavasti, tunteisiin ja muistiin jäävällä, omaleimaisella tavalla.
Riikka Purran kaltaiset naiset ovat löytäneet oman rakosensa miehiä hyödyntäen, koska todennäköisesti ei pärjää Marinin tavoin naisten kanssa, joilta ehkä ei saa niin hyväksyntää. Annan silti hänen ajamallekin vihreyden mainostamiselle pisteen siitä, että sekin on omanlaisensa uhraus ja saavutus naisena kyetä miellyttämään ja raivaamaan oma polku kaikkein jääkylmimpien, hämähäkinseittisten, tunnetasolla puolikuolleiden akateemisten miessukupuolisten fasistien joukossa.
Se vaatii aivan omaleimaista nihilismiä sekä padottua vihaa, jota jääkylmien äärioikeistolaisten akateemisten miesten parissa pystyy hyödyntämään rakentamalla ihmissuhteita sekä oma urapolku sellaiseen pakastimen ovenrakoseen, jossa saadaan koko pakastimen täydeltä jääkylmää fasismia avattua Suomalaisten vitsaukseksi tavalla, jonka Purra pehmentää houkuttelevaksi muka-feministisellä teoretisoinnillaan sekä hyväksyntää herättävällä kaavan mukaisella vihreydellä sun muulla oikeamielisyydellä ja hyvä-ihmisyydellä.
Jos sanotaan kylmän rehellisesti, niin Sofia Virta taitaa hahmona kuitenkin olla melko mitäänsanomaton tusinablondi, joka ei erottaudu millään lailla massasta.
Tässä ajassa kovaa huutavien fasistien ja somerokkistarojen rinnalle sitä kaipaisi puolueen johtoon ihan oikeasti massasta erottautuvan, läpeensä eläinrakkaan, pelkkää herkkyyttä ja hempeyttä ulospäin säteilevän, eläinten kanssa hullun lailla bondaavan intohimoisen optimistisen muunlajisuuden palvojan, joka vaan omalla energiallaan ihmetyttäisi ihmiset ja tempaisi mukaan muunlajisten ylistämiseen.
Ei karseita rääkkäysvideoita eikä ihmiskeskeistä tekopyhää teoretisointia, vaan sädehtivää vihreyttä, jossa ihminen löytää maailmassa olemiseen jonkinlaisen uuden rakkauden ja intohimon toisen intohimon kautta, sen tarttuessa itseen.
Sofia Virran energiassa mikään ei tartu eikä vedä puoleensa, mikä on valitettava puute hänen asemassaan jonkin tärkeän asian edistäjänä.
Muilla puolueilla on nuorisojärjestöt, Vihreät taasen on nuorisojärjestö, jolla on puolue, näin sanoi eräs entinen vihreä ja oikeassahan hän taitoi olla.
Arvelen, että osa vihreiden ongelmasta ja toisaalta persujen suosiosta voisi selittyä myös sillä, etteivät akateemiset teoreettiset perusteet myöskään puhuttele saati aukene duunari- ja somekansalle, joka tarvitsee omaan ymmärryksen tasoon istuvan valmiiksi pureskellun ja räätälöidyn tietopaketin, joka sekään ei kiinnosta, ellei joku riittävän voimallinen vaikuttaja toimi viestiin käsiksi pääsemisen kannustimena. Eli on varmaan monta kerrosta tai monikerroksinen lista tekijöitä, joiden täytyy toteutua jotta palaset loksahtavat sillä lailla paikalleen, että vihreästä puolueesta voisi tulla vetovoimaisen dynaaminen ilmiö, johon on mielekästä hypätä vähällä vaivalla mukaan.
Ja vanhuksia ei kiinnosta vihreys, uudet asiat tai feminismi, koska hekään eivät vaivaudu kiinnostumaan muusta kuin siitä, mihin omassa arjessa ovat rutinoituneet. Näin syntyy kohtaamattomuuden problematiikkaa, jossa eri osapuolet syyttävät toisiaan täsmälleen samoista ongelmista, joita heillä itselläänkin on.