Sunnuntain keventävä: hei me lennetään!

Pahoittelut, en viittaa tällä kertaa loistavaan klassikkokomediaan, vaan pohdiskeluun Trumpin uudesta teknologiamyönteisyydestä. Heitetääs hetkeksi läskiksi, koska kaiken ei tarvitse olla niin vakavaa.

Kiiltävät kaupungit, lentävät autot

Lyhyesti kyse on siitä, että ex-presidentti, nyk-presidenttiehdokas Trump, jota näissäkin blogeissa syvästi rakastetaan, on tehnyt uuden vaalivideon. Tässä hän ylistää amerikkalaista halua vastata haasteisiin ja rakentaa uutta. Hän ehdottaa että pitäisi rakentaa aivan uusia kaupunkeja, uusimmalla teknologialla, mukavilla kodeilla ja niin edelleen. Kaupungeissa liikuttaisiin lentävillä autoilla, jotka amerikkalaisten pitää saada tuotteina toimivaksi ennen kiinalaisia.

Muinoin, erään lapsuudentuttavan isä oli kovasti hurahtanut jenkkiautoihin. Shokki semmoisen kyydissä olemiseen oli toki pienempi kun olin jenkkilässä moisissa istunut jo monet kerrat. Oli se silti aina jotain uniikkia kun ulkona oli -20C ja alla auto, jonka valmistaja ei edes tiedä mitä pakkasasteet olivat. Se oli Suomen talvessa melkein yhtä huono kuin italialainen auto, ja se on paljon sanottu.

Mutta kelatkaamme nyt tekno-trumpismin aikakauteen (en keksinyt itse!) ja lentäviin autoihin. Naapurisi Pirkko-Matti Nieminen-Wallenberg hullaantuu aiheesta ja tuottaa itselleen lentävän auton, ihan aito Dodge. Vai Chrysler? Vai Oldsmobile? Ihan sama, kunhan on ehtaa amerikkaa ja kiiltävää kromia.

Sitten tulee tammikuu, pakkasta niin paljon että hengitys jäätyy ilmaan ja lapin äijäkin pistää t-paidan päälle. Ja Pirkko-Matti meinaa lähteä hallituksen kokoukseen lentävällä Lincolnillaan. Ja…

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Miksi Pirkko-Matin lentoonlähtö epäonnistuu? Huono auraus? Havuja perkele? Kesälaadun dieseliä? En tiedä. Ehkä sinä, arvon kanssablogisti, osaat vastata tähän. Jaa viisautesi!

5 vastausta artikkeliin “Sunnuntain keventävä: hei me lennetään!”

  1. Dodge oli minullakin ja sitä ei saanut käymään kuumana joten hinurin lavalla aika usein. Juu vikaa haettiin ja haettiin, mutta se lähti käymään kun heivattiin hinurin lavalta. Katsoivat minua kysyvästi. Suostuivat sitten laittamaan tiedonkerääjän ja vika löytyi: Polttoainepumppu oli pihi ja se vaihtamalla homma lähti pelittämään ja sitten lähti auto vaihtoon…

  2. Älkäähän nyt, kyllä Jeep Cherokeella mentiin, vaikka perse edellä puuhun. Ainoa ongelma oli ajo automaatilla takavedolla talvella, jolloin oli pakko käyttää 4-vetoa tai lukkoperää.
    Bensaa ei mennyt kuin 20 ltr /100 talven selässä kaupungilla. Pitkässä ajossa jopa vain 8 ltr / 100 km.
    Kone ja vaihdeloota kestävät vaikka 1 milj. km, sähköt palaa ja pellit lahoaa alta. Amerikkassa tehty oli oikea auto, ei enää. Jeep oli.
    Kyllä Jeepin vetokoukussa oli Bemarit ja Volvot jne. venetrailereineen.

  3. ”Muinoin, erään lapsuudentuttavan isä oli kovasti hurahtanut jenkkiautoihin. Shokki semmoisen kyydissä olemiseen oli toki pienempi kun olin jenkkilässä moisissa istunut jo monet kerrat…”

    — Juu, tässäpä tätä ah-niin-ihanaa villiä länkkärilänttä 2020-luvulla kun pohjavedet on imaistu ja käytetty suurkarjatilojen tehotuotannon maksimoimiseen, kaupungit rakennettu metropoleiksi sekä maaseutu valjastettu narkomaanisen maalaisväestön rappiolle:

    https://youtu.be/o9iQ8lIfyEs
    / Lady Gaga – John Wayne

    Itse kyllä olen sitä mieltä, että olisi hiljalleen jo aika lopetella lännen ihannointi ja suunnata katse itään, jossa kaikkea kulttuuria ei pilata aivan totaalisesti.

    1. Tuo lienee se syy, miksi Trumpia ollaan äänestetty, ja jos itse asuisin tuolla länsimaisen liberalismin kehdossa, äänestäsin Trumpia itsekin.

      1. Kerrataan nyt vielä selvyyden vuoksi:

        ”Valkoinen roskaväki (myös valkoroska, engl. white trash, lyh. WT) on halventava nimitys valkoihoisista ihmisistä, jotka kuuluvat alempaan yhteiskuntaluokkaan. Nimitystä käytetään muun muassa ihmisistä, joiden epäillään olevan esimerkiksi vähän koulutettuja, köyhiä, rikollisia tai asuvan puutteellisissa elinoloissa. Nimitys on yleinen Yhdysvalloissa.”

        Toinen jo aiempi nimitys amerikkalaisen villin lännen valkoroskasta:

        ”Hoosier /ˈhuːʒər/ is the official demonym for the people of the U.S. state of Indiana. The origin of the term remains a matter of debate, but ”Hoosier” was in general use by the 1840s, having been popularized by Richmond resident John Finley’s 1833 poem ”The Hoosier’s Nest”. Indiana adopted the nickname ”The Hoosier State” more than 150 years ago. – –

        The word ”hoosier” has long been used in Greater St. Louis as a pejorative for an unintelligent or uncultured person.”

        (Wikipedia)

        Tätä kehitystä Trumpilaiset koettavat kääntää enties epätoivoisesti sellaiseksi, jossa aivan kaikkia arvoja ei sentään ole vedetty viemäreistä alas.

Vastaa käyttäjälle Heikki Karjalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *