Huomatkaa hieno suomen sana ’pälkä’.
Pepe pääsi pälkähästä, kun vapaaehtoisjärjestön pelastuslaiva poimi hänet Välimerestä viime hetkellä.
Jatka lukemista ”Rikas suomenkieli”

Sopivan mansellismielinen blogialusta
Huomatkaa hieno suomen sana ’pälkä’.
Pepe pääsi pälkähästä, kun vapaaehtoisjärjestön pelastuslaiva poimi hänet Välimerestä viime hetkellä.
Jatka lukemista ”Rikas suomenkieli”
Sähköisen viestinnän tietosuojalaki
5 § Vaitiolovelvollisuus ja hyväksikäyttökielto
”Se, joka on ottanut vastaan tai muutoin saanut tiedon luottamuksellisesta viestistä tai tunnistamistiedosta, jota ei ole hänelle tarkoitettu, ei saa ilman viestinnän osapuolen suostumusta ilmaista tai käyttää hyväksi viestin sisältöä, tunnistamistietoa tai tietoa viestin olemassaolosta, ellei laissa toisin säädetä.”
Kuka eduskunnassa on rikkonut lakia?
Kohu sai maanantaina lisää kierroksia, kun keskustan sisäiseksi tarkoitetut viestit Sipilän ”kiukuttelusta” levisivät kaikkiin eduskuntaryhmiin ja sieltä julkisuuteen.
Kuva liittyy Tietoviikon minusta 1987 tekemään haastatteluun aiheesta

Kummallisen vähälle huomiolle on jäänyt yhdenvertaisuusvaltuutetun julkistama tieto Sebastian Tynkkysestä aloitettavasta poliisitutkinnasta, jonka mahdollisti Aalto-yliopiston tutkijoiden kehittämä vihapuhealgoritmi (kansanomaisesti vihapuhekone). Vaikka kone on vielä kehittelyvaiheessa ja esim. yllättäen portugalin kieli tuottaa turhia positiivisia osumia, on kuitenkin Tynkkysen koko kuntavaalikampanjan tunnistaminen rasistiseksi todella vakuuttava näyttö vihapuhekoneen mahdollisuuksista.
Joitakin saattaa häiritä tässä Suomen lainsäädännön kehittymättömyys, koska käsitettä vihapuhe ei vieläkään ole laintasoisesti määritelty. Onneksi yhdenvetaisuusvaltuutettu tai poliisin vihapuheiskuryhmä, eivätkä muutkaan tällä alueella toimijat anna sen häiritä yhteiskunnallisesti tärkeätä työtään.
Lähde: Vihapuhekone, tämän vuosikymmenen ehkä huomattavin tietotekninen innovaatio — ReijoManssila
Ei kun putkiremontista.
uudet putket pinta-asennuksena. Koteloidaan tai alaslaskettujen kattojen sisään missä mahdollista.
Alkup. sanontahan on ”ottaa olkinen ohraleipä”. En näe mitään negatiivista pelkässä ohraleivässä
Taasko tässä näin käy!? Näin parahtelevat kepulaiset lukiessaan Ylen uutta gallupia. Kepulle käy kokoomuksen kanssa aina huonosti, hallituskumppani menee menojaan. Mutta nyt kokoomuksen kaula kepuun on liian suuri – se tietää ongelmia, arvioi politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.
Jatka lukemista ”Kepulla ottaa nyt ohraleipä – kaula kokoomukseen liian suuri – Ilta-S.”
Onko Risikolla ja Nergillä mennyt ilmansuunnat sekaisin? Itärajan yli tuli vain murto-osa siitä, mitä lappasi Tornionjoen yli!
Vahvistetaan itärajan valvontaa sekä rajatarkastuksia ja poliisin näkyvyyttä sekä toimintavalmiutta varmistamalla poliisimiesten riittävä vahvuus.
Pomoni Ken Olsen tykkäsi suomalaisista, vaikka ne olivatkin kovia kommunisteja:
Kohu ei tunnu laantuvan. Nyt on aiheesta kirjoitettu myös Wikipedia-artikkeli ja suomeksi.
Mutta miten luotettavia ovat lähteet (tai niitten puuttuminen)? Edelleen käytetään ilmaisuja ”suurella varmuudella” ja ”kohtalaisella varmuudella”.
Yhdysvallat syytti Venäjän valtiota Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentivaaleihin kohdistuneesta vaikuttamiskampanjasta, jonka presidentti Vladimir Putin henkilökohtaisesti määräsi.Yhdysvaltain tiedusteluvirastoista CIA ja FBI arvioivat ”suurella varmuudella”, sekä NSA ”kohtalaisella varmuudella”, että Putin ja Venäjän hallinto pyrkivät auttamaan presidentiksi valitun Donald Trumpin valinnan mahdollisuuksia silloin, kun se oli mahdollista saattamalla ulkoministeri Clintonia huonoon valoon ja rinnastamalla häntä julkisesti epäsuotuistasti suhteessa Trumpiin.[1] [2]
Jatka lukemista ”Venäjän sekaantuminen USAn pressanvaaleihin”
Oululainen Pekka Hetta kyseli Naamakirjan viidessä ryhmässä ehdokkaiden paremmuutta. Tässä epätieteellisen tutkimuksen tulokset ja ehdokkaiden kuvat merkattuna vastaavasti Facebookista tunnetuilla emojeilla:
Jatka lukemista ”Pressanvaali – suosituimmat ehdokkaat”