Hyvää yötä ja joulua

Romantiikan ajalla suositun, yöllistä tunnelmaa jäljittelevä nokturno (ranskan yöllistä tarkoittavasta sanasta) on eräs klassisen musiikin sävellystyyppi. Nyt on kyseessä kuitenkin jazz-nokturno, Harlem Nocturne. Säveltäjä: Earle Hagen, esittäjänä Broadway, allekirjoittanut solistina.

Tämän myötä toivotan rauhallista joulutunnelmaa kaikillen, itse kullekin säädylle!

Trumpin muuri

Trumpin vaalilupaus, muuri Meksikon rajalla, on lähellä toteutumista. USA kongressin edustajainhuone on juuri myöntänyt 5,7 miljardin dollarin rahoituksen. Vielä tosin tarvitaan senaatin hyväksyntä. siellä on kylläkin republikaaneilla niukka enemmistö.

Minkä aamu toi, sen ilta vei

Sininen tulevaisuus ja kansalaispuolue tiedottivat sunnuntaiaamuna [16.12.] yhteisestä vaaliliitosta kevään eduskuntavaaleissa Kaakkois-Suomen vaalipiirissä. Iltapäivällä sinisten 1. varapuheenjohtaja, työministeri Jari Lindström ilmoittikin lähettämässään sähköpostiviestissä, ettei vaaliliittoon lähdetä.

— Puoluehallitus päätti, keskustelun jälkeen, että puolue ei lähde vaaliliittoon Kaakkois-Suomessa kansalaispuolueen kanssa. Lopullisen päätöksen asiassa tekee tämän tehdyn sopimuksenkin mukaisesti Sinisen Tulevaisuuden puoluehallitus ja sitä mandaattia se on nyt käyttänyt.

Vaaliliiton perumisen syistä Lindström oli vähäsanainen.

Kouvolan Sanomat

 

Trumpin Venäjän yhteydet

Usa:n liittovaltio on käyttänyt 40 miljoonaa dollaria ja kaksi vuotta kuulustellessaan kaikkia mahdollisia asian liittyneitä.  Ja tässä lopputulos:

Trump tutkinta

Muutama Trumpin avustaja on jäänyt kiinni joko kuulustelussa valehtelusta tai joistakin talousrikoksista, jotka ovat tapahtuneet ennen Trumpin kampanjan aloitusta. Trumpin itsensä kohdalta ei ole löytynyt mitään kytköksiä Venäjään. Ei ainakaan mitään, mitä voitaisiin tulkita lainvastaiseksi toiminnaksi.

En ole suuri Trumpin ihailija, mutta en myöskään voi hyväksyä niitä keinoja, joita demokraatit ovat käyttäneet Hillaryn kirvelevän tappion jälkeen.
Jatka lukemista ”Trumpin Venäjän yhteydet”

Kaksi terroriteon yritystä?

Kaksi itsemurhaiskun yritystä samanaikaisesti. Selvästikin ennalta suunniteltua. Molemmat olivat kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita.

Syyrialaispoika ja Tijuana, ”a photo opportunity”

syyrialaispoika

Kaikkihan muistamme traagisen kuvan hukkuneesta 3-vuotiaasta syyrialaispojasta ajautuneena Turkin rannikolle. Itse asiassa hänet aseteltiin sopivaan asentoon valokuvausta varten, kuten oheiset kuvat todistavat.

https://www.ksml.fi/ulkomaat/Hukkuneen-syyrialaispojan-perhe-pyrki-Kanad…

Turkkilaispoliisi kantoi kolmevuotiaan Aylan Kurdin elotonta ruumista Bodrumin rannalla Turkissa.
Kuva: Dogan / AFP

Jatka lukemista ”Syyrialaispoika ja Tijuana, ”a photo opportunity””

Pitkä ilta ja yö

Jos aikoo seurata USA:n vaalien live-lähetyksiä.

Ekat äänestäjät obvat antaneet äänensä ja heitä haastatellaan aamiaisravintoloiden pöydissä. Ekat äänestystulokset kai klo 5 Suomen aikaa.