Nykyään ei saisi valittaa – mikä sitten on valitusta?

 

Katsoin erään ohjelman jossa vieraana oli sanoittajaguru Junnu Vainion poika Ilkka Vainio. Poika oli tehnyt laulun Paperihattu jossa kerrotaan kuinka köyhää sodan jälkeen oli, että hatutkin tehtiin paperista. Sanoi Ilkka vielä juontajalle, ettei meidän pitäisi valittaa, sillä meillä on asiat todella hyvin.

 

Törmään tuohon samaan ajatukseen jatkuvasti. Köyhä ei saa valittaa koska Afrikassa nähdään nälkää. Suomalaisen asunnottoman on turha valittaa kun tsunami ja tulivuorenpurkaukset ovat pyyhkäisseet eri puolilla maailma kodit tuusannuuskaksi.

 

Mitä valitat muutaman päivän sähkökatkoista kun metsäpalot Kaliforniassa poltti talot ja irtaimistot tuhansilta ihmisiltä. Kuolonuhreiltakaan ei vältytty. Mitä valitat sinä kaupan kassa pientä palkkaasi, kun Aasian hikipajoissa tehdään yötä päivää töitä orjatöinä.

 

Äläkä sinä valita särkyjäsi kun on paljon neliraajahalvauksissa eläviä ihmisiä. Mitä ovat fibromyalgian vaivat verrattuna monta syöpäleikkausta käyneen rinnalla? Ennen sentään kärsittiin ilman rutinoita hammassäryistä ja itse kiskottiin kipeä hammas suusta. Nyt valitetaan kun muutaman päivän joutuu odottamaan hammaslääkäriin pääsyä ja on sentään buranat ynnä muut kipulääkkeet.

 

On ovelaa vallassa olevilta vaientaa epäkohtiin puuttuminen tai ihmisten paha olo sillä, että toisilla on asiat vielä huonommin. Varsinkin kun puhutaan yhteiskunnallisista puutteista ja epäkohdista. On eri asia jos ihmiset itse saavat lohtua vaivoihinsa toteamalla, että sentään ollaan hengissä ja rauhan oloissa. Yhteiskunnallisen valtavirran viesti siitä kuinka me lopulta elämme hyvinvoivassa, tasa-arvoisessa ja demokraattisessa maassa, on piiloviesti pysyä vaiti virheellisestä, epätasa-arvoisesta talouspolitiikasta jota oikeistolainen arvo – ja aatemaailma väistämättä tuottaa.

 

Jos me olemme syntyneet pohjolaan jossa säästytään maanjäristyksiltä, saamme elää, ainakin toistaiseksi suhtkoht turvallisissa oloissa, ei se tarkoita sitä, että pitäisi jäädä niin sanotusti ”laakereilla lepäämään”. Yhteiskunnan toimintojen arvostelu, kritiikki, epäkohtien esiin nostamiset eivät ole valituksia. Kehitys pysähtyy kuin seinään jos emme ole valppaina, puutu ja arvostele havaitsemiamme puutteita, vääryyksiä tai muita ”päin mäntyä” menemisiä.

 

Ihmiset ovat myös yksilöitä kipuineen ja vaivoineen, niin henkisiltä kuin fyysisiltä ominaisuuksiltaan. Jotkut ”purevat hammasta”, toiset taas leimataan iänikuisiksi valittajiksi, rutisijoiksi joille ei mikään kelpaa. Kovin helposti heitämme ”leimakirveen”, jossa jopa yhteisö on lähes yksimielinen miten ”sille nyt ei mikään kelpaa” ja ”ainahan se valittaa kaikesta”.

 

Olemmeko koskaan ajatelleet, että ehkä tämä yhteisön leimaama henkilö on vailla kuuntelijaa, hänellä on paha olo? Juttelemalla, kuuntelemalla ihmisen vaivoja ja elämän vaikeuksia joita on kokenut, voimme helpottaa hänen pahaa oloaan.

 

Emme saa päästää itseämme ja yhteiskuntaa helpolla sillä, että menemme sen selän taakse kuinka toisilla ja muilla yhteiskunnilla asiat ovat vielä huonommalla tolalla. Pitää oppia kulkemaan yhdessä myönteisten ja kielteisten asioiden keskellä. Ottaa hyvää sieltä ja korjata huonoa täältä.

 

Olen itse ”syyllistynyt” ilmastonmuutoskeskustelussa vetoamalla kuinka lentäminen tuottaa saasteita monin verroin enemmän kuin ns. tavallisten ihmisten saunan lämmitys jne. Onko se Kiinan, USA: n Intian selän taakse menemistä kun kerron miten he ovat maapallomme pilaajia. Vai onko se vain keskustelun avaus siitä tarvitseeko meidän täällä pohjolassa tehdä mitään ja jos tehdään, niin onko se hyödytöntä. Koskaan en ole kiistänyt ilmastonmuutosta, mutta se on hyvä esimerkki miten tässäkin asiassa ihmisten täytyy olla valppaina, koska sen varjolla taas saatetaan meitä kansalaisia ”kusettaa”, kaataa meidän kontolle ilman pilaaminen, kurjistamalla, leikkaamalla ja kaikilla muilla keinoilla ja itse eletään kuin siat pellossa piittaamatta pätkääkään ilmastosta – pääasia on talouskasvun kasvattaminen.

 

  1. Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja kirjat ovat olleet jättimenestyksiä. Pitäisikö kirjoittaa kirja: Valittajan päiväkirja, niin josko valituksetkin koettaisiin myönteisinä asioinaJ)

 

 

Suomea mitataan ekonomistien silmin

 

 

Päivästä toiseen eri pankkien ja järjestöjen ekonomistit käyvät medioissa kertomassa kuinka meillä menee. Onko talouskasvua, jatkuuko se seuraavina vuosina ja millä luvuilla. Ihmisiltä kysellään luottavatko he talouteen ja sitä kautta tulevaisuuteen. Raha on suomalaisen hyvinvoinnin mittari – eivät ihmiset, asukkaat.

 

Ekonomit kertovat meille, kuinka vanhukset ja eläkeläiset syövät meidän varallisuutta. Samoin työttömät, vaikeuksiin joutuneet, toimeentulo – ja muihin erilaisiin turviin hakeutuneet ovat syypäitä valtion velan kasvuun, vaikka eivät suoraan sanokaan. Nämä ekonomit ovat rahavallan juoksupoikia jotka otsat rypyssä ovat huolissaan pörssikursseista.

 

Totta kai nämä ekonomit pohtivat kameroiden edessä miten vanhuksista kyetään pitämään huolta tai miten työllisyysastetta saadaan nostettua. Keinoja he esittävät kansan kukkarolle menemällä, mutta niin hienovaraisesti ja monin eri sanankääntein, ettemme me ns, tavalliset ihmiset ymmärrä hölkäsen pöläystä mistä he puhuvat. Kalvamaan jää kuitenkin epäilys, että ylivarojen tässä on elelty ja siksi kansan karttuisaan käteen on tartuttava tai hukka meidät perii.

 

Tikkua ristiin nämä porvariston ja omistavan luokan edunvalvojaekonomistit eivät laita sen eteen, että alettaisiin ottaa eri keinoin heiltä jotka rypevät miljardeissa ja joilla on työ ja tuska piilotella varallisuuksiaan verottajan ulottumattomiin.

 

Päinvastoin, nämä ekonomistit jotka illasta toiseen lukevat meille madonlukuja talouden uhkakuvista, tekevät hartiavoimin töitä sen eteen, ettei heidän edustamiltaan tahoilta ulosmitata kuin murusia yhteiskunnan pyörittämiseen.

 

Jos suurpääomat ja heidän sylikoiransa ekonomit olisivat aidosti huolissaan eläkevarojemme riittävyydestä, vanhusten huonoista hoidoista jne., tekisivät he kaikkensa asioiden korjaamisen eteen, mutta mitä vielä? Asioihin pitää saada korjaus, kunhan ei heidän kukkaroihin kajota.

 

Lisää verohelpotuksia haluavat, kaikenlaisia uusia tukia, orjatöiden lisäämistä, tuomalla maahan työntekijöitä joita voi surutta riistää ja asettaa vastakkain suomalainen työläinen ja halvalla tekevä ulkomaalainen.

 

Kun valtio jättää vuodesta toiseen ulosmittaamatta suurpääomilta kymmeniä miljardeja euroja valtion kassaan, niin on aivan turha tulla Nordean ja muiden pankkien ekonomistien tulla lässyttään meille valtion talouden uhkakuvista ja siitä kuinka kansalaisten vyötä on taas kiristettävä.

 

Siinä vaiheessa kun näitä yhteiskunnan (meidän) siivellä eläviä hyysätään, eikä heidän tarvitse osallistua yhteiskuntavastuuseen, niin turha on oikeiston tulla ruikuttamaan työläisten ja heikoimmassa asemassa olevien elävän yli varojen.

 

 

Pilvenreunalla

 

 

Usein kuulee omaisten sanovan, muistellessaan poisnukkuneita, kuinka sieltä hän ”katselee meitä pilvenreunalta”, tai ”terveisiä sinne pilvenreunalle”. On hienoa omaisten lohduttautua ajatuksella omaisen olevan ”siellä jossain” ja seuraavan tänne jääneiden elämää.

 

Oletteko koskaan ajatelleet mitä siitä oikeasti seuraisi? Otetaanpa muutama esimerkki. Moniko teistä on rakastellut isän tai äidin silmien alla? Aika harva on tainnut tuollaisen kokemuksen omata. Miettikääs sitä kun seuraavan kerran rakastelette – sieltä se äiti katselee kun kumppanin kanssa alamme namutella.

 

Entä olisiko vaivaannuttavaa jos pois nukkunut puoliso katselisi lemmentouhuja uuden rakkaanne kanssa? Tai anoppi, appiukko, mummo ja vaari tiirailisivat silmä kovana mitä kenenkin makuuhuoneissa tapahtuu?

 

Ei auta vaikka vedätte verhot kiinni, suljette ovet, menette kaksinkertaisen peiton alle tai varmaan piiloon, kuten olette tottuneet lapsilta menemään – ei auta, pilven reunalta seurataan teidän intiimejä puuhianne. Menivätkö halut, kysyn vaan?

 

Ja mitä muut pikkukoiruudet ja ilkeilyt joita tulee harrastettua? Katsokaa vaan sinne ylös, sieltä sitä sormea heristellään, so, so poika, koitappa nyt olla kunnolla. Mieti seuraavan kerran kun haet muina miehinä naapurin metsästä joulukuusen. Vaikka yöllä kävisit kirves kourassa kaatamassa puun, niin tiedä se, siellä sinua tarkkailee se entinen naapurin veemäinen ukkeli.

 

No, miten uusi tietosuoja asettuu pilvenreunalla katseleviin? Et niin salassa keksi käyttäjätunnusta ja salasanaa, etteikö koko laaja poppoo siellä pilvenreunalla laittaisi ylös tietoja ja näin kävisi tiirailemassa tilitietojamme. Turhaa on pitää sosiaaliturvatunnusta lukkojen takana, ulkoa osaavat nuo pilvenreunalaiset. Ajankulukseen sitten tietokilpailuja järjestävät, kenen tunnus kulloinkin on kyseessä. Voittajat pääsevät ilmaiseksi kuuntelemaan joka sunnuntain harppukonserttia.

 

Voi olla monella aika kuumat ja hävettävät ajat edessä, kun koittaa hetki itse siirtyä pilvenreunalle. Voipi olla, että moni joutuu aikamoiseen tenttiin, isän, äidin, sukulaisten ja naapureiden taholta. Taitaa poskia kuumottaa kun selvität äidille miksi tulit irstailleeksi ja viettäneeksi paheellista elämää, isän ja äidin perintösängyssä? Kyllä me se kaikki nähtiin ja kauhisteltiin, ettei meidän nuoruudessa vaan noita kaikkia temppuja tehty ja vielä muka nauttiakin siitä. On maailma mallillaan.

 

Niin että hyvää päivänjatkoa vaan sinne jonnekin, kyllä me muistamme teidät, ainakin nyt kun asia tuli näin selvästi tuotua ilmi. Täytyy vaan toivoa kirkkaita säitä ja pilvet ovat kauas karanneet, jos sitten pilvettömän taivaan aikana voisi pikkuisen muhinoida ja äkkiä hivauttaa, ilman pelkoa tiirailijoista.

 

 

 

 

Sylillinen puita

 

 

Syli täynnä puita

koivua, mäntyä

kuusta ja haapaa

luonnon kiertokulussa

matkan päänsä kohdanneet

puuvanhukset

antaneet tilaa

uusille

nuorille vesoille

nyt liiteristä hellästi kantaen sylissäni

tekevät viimeisen palveluksen

ystävälleen

ikitoveri hirsitalolle

jakamalla sulassa sovussa

uunin pesässä lämpöä

matalaan majaani

 

 

Uudenvuoden ilotulitukset ja ilmastonmuutos

 

 

Taas on se aika käsillä kun maailman kaupungit kilvoittelevat siitä kenellä on mahtavimmat ilotulitukset. Juuri ne samat tahot kilvoittelevat, jotka ilmastonmuutoksen taakan sysäävät meidän tavallisten ihmisten syyksi.

 

Markkinavoimat mainostavat ja myyvät rakettejaan ja ilotulitteita, jotta miljardit ihmiset ympäri maailmaa ampuisivat niitä taivaan täydeltä. Mutta mitä sitten, eihän niistä leviä pienhiukkasia ja muita saasteita, eihän??

 

On niin hyväksyttävää vuoden vaihtumisia juhlia ampumalla rahaa taivaan tuuliin miljoonien edestä, eihän silloin pidä pilata ilon juhlaa, pohtimalla ilmastolle ja koko luomakunnalle aiheutuvia haittoja! Juhlitaan kun on juhlan aika ja kaadetaan taas arkena ilmastontuhoaminen maaseudulla vanhoilla autoilla autoilevien köyhien kontolle.

 

Kyllä köyhillä on aikaa potea huonoa omaatuntoa luonnon puolesta, jotain tekemistä heillekin täytyy keksiä. Kerran eivät mene töihin ja hanki saasteettomia autoja, niin syystäkin saavat kantaa taakkaa luonnon pilaamisesta.

 

Lehmän maitoa kyllä litkitään päivittäin litra tolkulla, eikä ajatella siirtyä kauramaitoon. Joo ja kyllä sitten haukutaan meitä jotka muutamia kertoja vuodessa ammuskellaan ihmisten iloksi raketteja.

 

Ja siitäkin tehdään numero jos nyt lennetään toiselle puolen maapalloa ihailemaan suurkaupungin mahtavaa vuodenvaihtumisjuhlaa, kun itse lämmitetään kuitenkin uudenvuoden aattona ilmastoa pilaavaa saunaa. Eikö niitä yhtään hävetä?

 

Eivätkö nämä ajattelemattomat saunojat välitä yhtään lapsiensa tulevaisuudesta, maapallon pelastamisesta, kehtaavatkin mokomat arvostella meitä jotka sentään olemme sisäistäneet ilmastonmuutoksen huolen?

 

Miten ihanaa onkaan ottaa vastaan uusi vuosi, maha täynnä nyhtökauraa, höystettynä kauramaidolla, katsella upeaa ilotulituksen räiskettä ja olla kiitollinen kuinka syömällä on voinut estää mannerjäätikön sulamisen.

 

Ja turha on viisastella rakettien vaarallisuudesta. Lapset saivat kalliit silmä – ja hengityssuojaimet, että turha tulla mussuttamaan, ettemme ajattele omia ja maailman lapsia.

 

Ps. Vielä kun saisi joka kaupunkiin hävittäjäkoneiden ylilennon juhlistamaan uutta vuotta ja jääkarhujen pelastamista, niin se se olisi jotain – kyllä ilmaston suojelemista kannattaa juhlia.

 

 

 

Jouluaattona Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden haudalla

 

 

He antoivat elämään valmistautuneet nuoret henkensä

minkä vuoksi

eivät paljoa halunneet, vaatineet

ikuisen kärsimyksen sijaan

pääsyä pois kurjuudesta

nälkiintyneille lapsilleen

leipää syödäkseen

inhimillistä elämää

ihmisarvoa perheilleen

työläistovereilleen

rakentaa nuorta maatamme

tasavertaisina, oikeudenmukaisesti kohdellen

yhteiskunnallisesta asemasta huolimatta

 

Miksi heille ei voinut suoda nousua murheen alhosta

miksi ahneuden, ihmisten hyväksikäytön

alistamisen, ihmisparkojen nöyryyttämisten myötä

annettiin kärsimyksen maljan läikkyä yli

eivät he paljoa pyytäneet

heidän henkensä piti silti häpäistä

kidutuksin, rääkäten, nälkään näännyttämisin

kuka minnekin soramonttuihin

keskitysleirien joukkohautoihin

vailla ihmisyyttä sulloen

 

Näitä mietin jouluaattona

sata vuotta myöhemmin

hiljaisena, mykistyneenä

punainen kynttilä kädessä

laskien sen nöyränä toverien haudalla

eivät he paljoa vaatineet

silti joutuivat henkensä antamaan

vuodan kyyneleen heidän muistolleen

raskas taakkanne on syvällä sydämissämme

sytytitte liekin paremmasta huomisesta

sitä liekkiä vaalimme

sitä pidämme yllä

 

Hannu Tiainen

Nuoren miehen joulu

 

 

 

 

Tässä perinteinen joulutarina joka julkaistiin paikallisessa joulun aikaan ilmestyvässä kotiseutulehdessä.

 

Nuoren miehen joulu

 

Nuori mies katselee vuokraamansa vinttihuoneen ikkunasta kadun toiselle puolen. Tuttu naapurin mies irrottaa jostain hankittua joulukuusta auton tavaratelineestä. On joulun aatonaatto. Poistuu sitten ikkunasta sängylle loikoilemaan hajanaisin miettein. Joulu on humpuukia, on aika päästää eroon perinteistä, uskonnollisuudesta ja kaikesta markkinahumusta. Siksi mies on päättänyt viettää joulunajan yksin nuhjuisessa pienessä huoneessaan, aivan kuin tavallisen askeettisen viikonlopun, muutama hernekeittopurkki pöydällä, kirjat ja radio seuranaan.

 

Ajatukset joulusta eivät jätä rauhaan, saaden miehen levottomaksi. Äiti, veljet ja siskot ovat jo maalla, tuttuakin tutumpaa jouluviettoa valmistelemassa. Hermostuneena avaa radion, mielen rauhoittamiseksi, pinnalle nousevan ikävän torjumiseksi. On torkahtamaisillaan, kun kuuluttaja kertoo alkavan perinteisen ohjelman: Joululahjavalvojaiset. Jostain syystä hän ei sulje radiota.

 

Kohta alkaa soida Jussi Björlingin laulama Jouluyö. Laulun myötä mieli herkistyy, viiltävä kaipuu siivittää aatokset lapsuuden, nuoruuden jouluihin. Kuusenhakureissut, koristelut, kaikki yhteiset joulunvalmistelut, kinkun ja lipeäkalan tuoksu ja vihdoin kauan odotettu jouluaatto, tulvahtavat elävänä syvälle sielun syövereihin.

 

Yhä valvoen, kellon käydessä puoltayötä, joulu ei vaan jätä miestä rauhaan. Yö on ehtinyt aaton puolelle, mies nousee ylös, katsoo ikkunasta tähtitaivaalle ja tekee äkkiä ratkaisun. Pukee päällensä ja pakkaa laukkuun muutamia vaatteita, rientää kiristyvään pakkasyöhön. Saa kylmästä kärsivän auton vaivoin käyntiin, hurauttaa maantielle suuntana rakas lapsuudenkoti.

 

Kilometrit taittuvat kylien ja kotien nukkuessa, eläimet menneet kuka minnekin nauttimaan joulun rauhasta. Talvinen maisema puiden lumivaippoineen pitää mielen virkeänä, saa hyvälle tuulelle matkan taittuessa kohti kotikontuja. Kello alkaa lähetä aamu viittä kun vihdoin avautuu tuttu kotitie.

 

Keittiöstä hohtaa valo, mies ajaa pihaan, sammuttaa auton, ikkunassa verho heilahtaa. Ulko-ovi on auki, koputtaa eteiseen oveen ja astuu sisään. Äiti pöydän edessä, jauhoinen essu päällään, piiraskaulin kädessä katsoo ovelle, hymy huulillaan. Poika on sittenkin tullut joulunviettoon. Ovensuusta kuuluu, ääni väristen: Hyvää joulua, äiti.

 

Hannu Tiainen

 

20.12 2018

 

Joulupukki ja Venäjän hybridisota

 

 

Kertovat Venäjän käyvän laajalla rintamalla hybridisodankäyntiä. Mikäli uskomme valtamediaamme, muut maat lähinnä harrastavat, Venäjä toimii tehokkaan ammattimaisesti. Jos joillekin on hämärän peitossa mitä hybridisota tarkoittaa, on se samaa mitä Korvatunturilta lähtöisin oleva Joulupukkimme on tehnyt koko pitkän ikänsä – urkkinut, kytännyt, vakoillut, vaikuttanut, salakuunnellut, tosin vanhanaikaisin menetelmin.

 

Entä jos paha Putin ja valtionsa Venäjä onkin saanut kiedottua joulupukin sormensa ympäri ja tehnyt sopimuksen hänen kanssaan? Joulupukilla ja hänen tontuillaan kun on käytössään meidän joka ikisen kaikki tiedot. Ajatelkaa jos nuo tiedot joutuvat pahan Putinin käsiin? Kuka on ollut kiltti, kuka tuhma, kuka on puhunut pahaa kenestäkin ja vaikka mitä.

 

Suojelupoliisilla on kuulemma tarkkaa tietoa, että venäläisittäin mongertanut, ihan selvästi Putinin oloinen mies olisi hiippaillut Korvatunturilla ja olipa joulupukin ovella vaihdettu lämpimiä poskisuudelmia. On lähes sataprosenttisen varmaa kuinka Korvatunturilla on otettu uusi aimo askel hybridisodankäynnissä, kun joulupukki, hänen tieto taito ovat uhkaamassa länsimaista sivilisaatiota yhdessä Venäjän kanssa.

 

Mitä on tehtävä? Tätä pohditaan niin maamme ylimmässä sotilasjohdossa kuin Naton päämajassa. Venäjän, Putinin ja Joulupukin liittouma uhkaa maailmanrauhaa. Ilta-Sanomien kirjeenvaihtaja, Venäjän syöjä Arja Paananen on varma, sellaiset huhut ovat liikkeellä, kuinka on päivien kysymys kun Venäjä tekee jonkinlaisen siirron.

 

Onko jo myöhäistä vai voidaanko vielä vaikuttaa rauhan säilymiseen? Mitä merkitsee jos syksyllä tonttujen onkimat tiedot ja salaisuudet ovat ilkeän ja pahan Putinin pöydällä? Entä jos Joulupukki ja Putin eivät ole lopullisesti päässeet sopimukseen? Onko siis varauduttava jo tulevaisuuteen?

 

Kansalaiset, kaiken varalta, vetäkää verhot ikkunoiden eteen. Asentakaa kameroita pihat ja kotitiet täyteen. Jos näette punapukuisen, epämääräisen hahmon liikkuvan, ilmoittakaa välittömästi suoraan pääesikuntaan ja puolustusministeri Jussi Niinistölle havainnoistanne. Sitä hetkeä tiedetään Jussi Niinistön odottavan kuin kuuta taivaalta, että päästään tositoimiin.

 

Ja herranen aikaa, älkää missään nimessä avatko ovea, vaikka eteisestä kuuluisi kolinaa ja lapset kuorossa huutaisivat, nyt se Putin, eiku Pukki tulee. Pukin kontissa on taatusti välineitä hybridisodankäyntiin ja jouduttu sotaoikeuteen jos niitä kodeistanne löydetään.

 

Jos epäilette minun kirjoittavan palturia, niin katsokaa YLE: n uutisia, kyllä siellä kaivetaan totuus pahasta Putinista ja ilkeästä naapurista Venäjästä. Jos ette vieläkään usko, niin rientäkää kioskille ja ostakaa Ilta-Sanomat, Arja Paananen ainakin tietää totuuden, uskokaa pois tai sitten ette usko.

 

 

 

 

Uupunut mies – on aika levätä

 

 

Purin yöllä kieleeni. Ilmeisesti narskutan nukkuessa hampaitani. Öinen hampaiden kiristely kertoo stressistä. Herätessäni hikoilin voimakkaasti vaikka sisällä oli suhteellisen viileää. Tunsin kuolevani, mittasin verenpaineen – oli ”pilvissä”. Tiesin, paniikkihäiriöt vuosien jälkeen olivat palanneet.

 

Olen käynyt viime kuukaudet ”kierroksilla”, itse asiassa jo pidemmän aikaa. Olen tunnollinen, jotkut sanovat, liian tunnollinen. Minkä tehtävän otankaan, mihin tehtävään ryhdyn, pyrin tekemään kaiken ns. täysillä, ”puolia valoja” en tunne.

 

Ikä asettaa rajoitteita, fyysisiä sekä henkisiä. Terveys ei ole kuin nuorella iällä oli, iän myötä uuden oppiminen vaatii kovia ponnistuksia. Kunnallispolitiikka, uusi kokemus, uusi maailma – uutena valtuutettuna, uudessa valtuustoryhmässä, jossa yhdelläkään ei kokemusta kunnallispoliittisesta työstä.

 

Puolessatoista vuodessa kymmenkunta täynnä olevaa mappia hyllyssäni, kertoo ”savotasta” mikä on täytynyt opetella ”kantapään” kautta. Lukuja lukujen perään, tekstejä tekstien perään, yrittäen omaksua, ymmärtää ja sisäistää lukemansa. Erottaa oleellinen, epäolennaisesta, välillä tuntien pään halkeavan kiukkua puhkuen, epätoivo valtaamassa mielen. Satojen tuntien puheluita, kirjoittamisia, asioiden setvimisiä, antoisaakin, tätä olen tehnyt kiihkolla, tätä olen halunnut.

 

Taakkaani kunnallispolitiikassa ovat helpottaneet oma ryhmäni, sekä muutamat eri puolueiden valtuustotoverit, luottohenkilöt joihin olen hädän hetkellä turvautunut, kun seinä on näyttänyt tulevan vastaan.

 

Sisälläni on tunne epäonnistumisesta joka kalvaa mieltäni, joka ahdistaa kovasti. Ei lohduta tieto, ettei yksi, kaksi tai kolme voi ihmeitä tehdä, ei lohduta tieto tehneesi parhaasi. Loppuvuonna koin pettyneeni itseeni, en jaksanut olla terävimmilläni juuri silloin kuin olisi kaikkein eniten tarvittu. Väsymys ja uupumus iskivät, sai mielen surulliseksi, masentuneeksi.

 

Ironista tässä kaikessa on, että olen mukana myös kolmannen sektorin työssä mielenterveysyhdistyksen parissa, joka vähäisin resurssein, byrokratian takia on imenyt voimat, saanut raavaan miehen lähes itkun partaalle. Mielenterveystyössä mieli järkkyy, naurattaisi jos ei olisi vakavasta asiasta kyse.

 

Kun tähän lisään oman puolueeni (SKP) surullisen tilan, pettymyksen toisensa perään jota olen joutunut kokemaan, niin hartioiden leveys kantaa taakkaa alkaa loppua.

 

Ystävät rakkaat, jotka olette minut tehtäviin valinneet, ette ole minun taakkani, haluan olla teidän tuki ja turvanne, olkapäänne kun yhteiskunta potkii. Vuodatukseni on itselleni ja niille joilla myös tahtoo voimat loppua, usko loppua omaan tekemiseen.

 

Niin imelältä kuin tuntuukin, en ilman rakastani, elämäni suurinta rakkautta Mirjamia olisi jaksanut, aikaa sitten olisin uupunut kuormani alle, kuorman jonka itse olen valinnut.

Nyt kerään voimia, parannan fyysisiä ja henkisiä vaivojani viettämällä aikaani yhteisten kissojemme kera ja tehdä mukavia asioita oman rakkaani kanssa, nukahtaa toisen turvalliseen kainaloon. Eiköhän se tästä uusi vuosi aukene uusin voimin, uusin opein, opein johon kuuluu myös sanat, EI, NYT EI JAKSA.

 

Ajatuksia auton ratissa

 

 

pimeässä autossa

illasta toiseen

pitkistä lyhkäisille

lyhyiltä pitkille

kirota myöhässä vaihtavia vastaantulijoita

kirota väärin suunnattuja valoja

vaistomaisesti vaihtaen

sokaistunein silmin

pitkistä lyhkäisille

lyhyistä pitkille

pitkistä lyhyille

keskisormella vipua vääntäen

ees taas

ees taas

murehtia ajaessa tätä

nykyajan talvi-iltojen

yksitoikkoista elämää

niin kuin ei parempaa tekemistä oisi

vaikka kirveenvartta

kirveen silmään veistää voisi

pitkin öitä

kiroten herroja

muristen hiljaa

katsellen tuotostaan

huokaisten

kyllä olis kirveellä töitä