Ryssä on ryssä vaikka voissa paistais

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006484515.html

”Venäjä avasi virallisen rikostutkinnan suomalaisten tekemäksi väitetystä kansanmurhasta Karjalassa”

”Torstaina se listasi tiedotteessaan myös, että suomalaiset olisivat lisäksi surmanneet 7 000 sotavankia ”hautaamalla elävältä, kaasukammioissa ja ampumalla”. Väitteet elävältä hautaamisesta ja kaasukammioista ovat aivan uusia, eikä niitä ole aiemmin kuultu. Tutkintakomitea ei tiedotteessaan perustellut, mihin väitteet perustuvat.”

Putinin roistosakki keksii uusia valheita sisäpolitiikan takia.

Tosiasioista ja totuudesta ei ole tietoakaan tässä rikollisten puuhastelussa.

Onko purkuhysteria yllättämässä – aiotaanko valmiuslaki kuopata ennen aikojaan?

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006483615.html

”Korona­rajoituksien purkamisesta on jo kokemusta maailmalta – Hokkaidon saarella normaali­olot eivät kestäneet edes kuukautta”

”Maaliskuun puoliväliin mennessä tapausten määrä Hokkaidossa oli laskenut yhteen tai kahteen päivässä. Hätätila julistettiin päättyneeksi 19. maaliskuuta, ja koulut avattiin uudelleen huhtikuun alussa.
Normaalioloja ei kuitenkaan kestänyt kuin 26 päivää. Hokkaidoon on asetettu viruksen takia uudelleen hätätila, ja koulut on jälleen suljettu. Kuluneen viikon aikana saarella todettiin 135 uutta tartuntaa.”

Suomessa selitellään, että epidemia alkaisi olla taittunut ja elämää voisi helpottaa vähentämällä rajoituksia.

Myös vinkkejä siitä, että valmiuslain voimassaolo oltaisiin piakkoin kumoamassa, on jo esiintynyt.

Jotenkin alkaa huolestuttaa, että poliittisen  edun nimissä ollaan suunnittelemassa ennenaikaisia toimia ja hätäisiä hölläyksiä.

Kokemukset muualta maailmalta ovat osoittaneet, että pienen sairastumistaantumisen jälkeen seuraa todennäköisemmin uusi aalto, mikäli aletaan lepsuilemaan suojatoimissa.

Ei voi kuin toivoa, että hallitus pysyy järjissään eikä hötkyile.

Tasapuolista rakentamista

https://www.aamulehti.fi/a/2fa33d85-cb07-416a-a11d-b2cfb16c091a?c=1522737894164

”Helmikuun 20. päivänä vietettiin Rusthollin juhlakeskuksen viimeiset häät. Rustholli on tamperelaisten hyvin tuntema juhlapaikka Tasanteen järvimaisemissa Näsijärven rannalla.

Huonokuntoinen juhlatila aiotaan purkaa, ja sen tilalle aiotaan rakentaa asuinrakennuksia.”

Siinä läheisyydessä rakennetaan kerrostaloa muutaman metrin päähän rannasta.

Omakotitaloa pysyvään asumiseen et saa rakentaa 200m lähemmäksi rantaa.

Miten tällaisia kerrostaloja saa rakentaa aivan rantaan?

Missä on  se poliitikkojen  monesti vaatima tasapuolisuus kaupunkilaisia kohtaan?

Vaikuttaa aika tekopyhältä

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006482375.html

”Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) toivoo yksityisen sektorin ja elinkeinoelämän osallistuvan Suomen suojavarustehankintoihin julkisten toimijoiden rinnalla.

”Heillä on kanavia maailmalle ja he pystyvät näitä tuotteita hankkimaan. Sekin on tärkeää, että näitä suojatarvikkeita voitaisiin tuoda yksityisten toimijoiden toimesta maahan ilman että olisi tilauksia Huoltovarmuuskeskukselta tai sairaanhoitopiireiltä”, Pekonen sanoo.”

Pekosen alainen HVK haistatti yksityisillä yrityksillä ja tilasi huijareilta, joista toinen ei koskaan toimittanut mitään ja n. kolmanneksen tilauksesta kaikkiaan toimittanut suden ja sekundan kauppias pidätettiin tänään.

Vaikuttaa todella tekopyhältä vaatia nyt yksityisiä yrityksiä auttamaan, kun itse on munittu.

Selvää pakkohoitoainesta – hulluus alkaa yleensä korvien välistä

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006482345.html

”Ruotsalais­poliitikko matkusti Tukholmaan saadakseen korona­viruksen – ei saanut tavata potilaita, nuoli liuku­portaiden kaidetta”

”Kotiin palattuaan Persson joutui ongelmiin yritettyään osallistua puoluetoveriensa kanssa kunnan budjettia käsittelevään tapaamiseen. Reissusta kuullut kunnanhallituksen puheenjohtaja pyysi häntä pysymään poissa kokouksesta. Päätöksestä suivaantunut Persson on tehnyt asiasta valituksen Ruotsin oikeusasiamiehelle.”

Täytyy olla päästään vähintään hieman laho, jos tällaista tekee.

Mukana oli myös naislääkäri, joka myös halusi tartunnan.

Olisi ollut aivan oikein, jos kumpikin olisi sairastunut kunnolla.

Muutaman vuoden hoito suljetulla osastolla voisi olla aiheellista.

Saatiin, mitä tilattiin – sutta ja sekundaa silti tuli

https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/bb33401e-d730-4af7-9d3b-2b17a217d872

”Business Finland antoi 100 000 euroa koronatukea miljoonatulosta tekevälle konsulttiyhtiölle – on itse sen asiakas: ”Luottamuksellista””

”Milttonin vuoden 2018 liikevaihto oli 30,6 miljoonaa euroa (+32 %) ja liikevoitto 4,1 miljoonaa euroa. Mihin Miltton tarvitsee 100 000 euron koronarahoitusta?”

Sulle, mulle, kaverille ja businesskumppanille sekä pöytälaatikkofirmoille jaellaan rahaa pilvin pimein.

Taitaisi olla aika vaihtaa Business Finlandin johto ja konsultit pikaisesti ja käsitellä päätökset uudelleen.

Olisiko jälleen tehty 0-tutkimusta – etukäteistavoittein?

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006480555.html

”Tuulivoimaloiden infraäänestä ei löytynyt terveysvaikutuksia – tutkijoiden mukaan oireet johtuvat jostain muusta

Infraääni ei vaikuttanut siihen, kokivatko kuuntelukokeeseen osallistujat tuulivoimaloiden äänen häiritsevinä.”

”Tuulivoimalan lähellä asuu paljon ihmisiä, jotka kertovat oireista

Ne kuuntelukokeisiin osallistuneet, jotka ilmoittivat saavansa oireita tai sairaudentunnetta tuulivoimaloiden infraäänestä, eivät olleet muita herkempiä havaitsemaan tuulivoimaloiden infraääniä, eivätkä he kokeneet infraääntä häiritsevämmäksi kuin muut osallistujat.Tuulivoimaloiden infraäänestä ei löytynyt terveysvaikutuksia – tutkijoiden mukaan oireet johtuvat jostain muusta.”

Ei tarvitse olla alan asiantuntija tietääkseen, että infraääni on selainen, mitä ihmiskorva ei kykene kuulemaan.

Kuuntelukokeella ei siten ollut minkäänlaista tieteellistä perustaa.

Tuulimyllyjen infraääntä on myös verrattu pesukoneen aikaansaamiin ääniin.

Olennainen ero on kuitenkin siinä, että pesukoneen ääni on lyhytaikaista ja satunnaista, kun myllyjen ääni on jatkuvaa lähes 24/7.

Infraäänten vaikutukset tulevat pitäaikaisessa vaikutuksessa, mikä on erilaisissa tutkimuksissa todettu.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/erkkisaarinen/261244-kv-tutkimustulokset-infraaanet-vakava-terveysriski/

Seuraavassa käännös saksalaisesta artikkelista.

https://www.ossitiihonen.com/tag/tuulivoiman-haitat/

Se ei ole ainoa oikea totuus, vaan erään henkilön näkemys.

Silti siinä on paljon totuutta mm. siitä, ettei infraäänten vaikutusta eri tavoin ole mitenkään selvitetty perusteellisesti eikä siitä näköjään edes tämän aiheena olevat ”tutkimuksen” tekijöillä ole selvää tietoa.

Putina johtaa suurta operaatiota peittämään oman maan ongelmia

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/36b21b76-60d5-466b-9494-3c8563543e03

”Venäjän federaation tutkintakomitea käynnistää selvityksen siviilien tappamisesta Karjalassa jatkosodan aikana. Suoraan presidentti Vladimir Putinin alaisuudessa toimiva komitea ilmoittaa asiasta verkkosivuillaan.

Tutkinta koskee vuosia 1941–1945 ja perustuu Venäjän rikoslakiin. Selvityksessä tullaan hyödyntämään uutta arkistomateriaalia, jota Venäjän turvallisuuspalvelu FSB julkaisi viime viikolla.”

Neukkulan talous vapisee öljytulojen romahtaessa ja kapinahenki kasvaa toveri-Putinan eläke uudistuksen takia.

Korona on levinnyt kuin kulovalkea ja Putina syyttää muita, kuten muutkin narsistit.

Ei yllätä toverin jatkuva puuhastelu oman naaman pesemiseen, koska kyse ei ole totuudesta, vaan sisäpolitiikasta ja ulkoisen vihollisen etsimisestä maan omien ongelmien peittämiseksi.

Ei ääliöiden päätä järki paljon pakota.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/korona-aika-tukkii-viemarit-myos-suomessa-itse-viemarietikettihan-on-hyvin-yksinkertainen/ed624b41-cfd4-4c99-aae3-2eb2acfb1095?ref=iltalehti:9901&utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=almainternal&utm_campaign=kiintea_kauppalehti_ohjausboksi&utm_content=ohjausboksi&_ga=2.98300572.2075626706.1587289886-327884419.1587289886

”HSY:n viemäreihin on viime viikkoina päätynyt ennätysmäärä hygieniatuotteita ja muuta sinne kuulumatonta jätettä. Desinfioivien puhdistusliinojen, nenäliinojen ja kosteuspyyhkeiden muuttunut kulutus on näkynyt pääkaupunkiseudun jätevedenpumppaamoilla maaliskuun alusta alkaen.

”Ero normaalitilanteeseen on huomattava. Pahin viikko tähän mennessä oli viikko 14 kuun vaihteessa, silloin pumpputukoksia avattiin 14 kpl. Tälläkin viikolla tukoksia oli avattu jo viisi keskiviikkoaamupäivään mennessä”, kertoo yksikön päällikkö Petteri Jokinen tiedotteessa.”

Miten on mahdollista, ettei näin yksinkertainen asia mene perille?

Asiasta on puhuttu aina silloin tällöin ja kerrottu, mitä vessan pönttöön saa laittaa, mutta joitakin eivät mitkään säännöt koske.