Tekijä: Juhani Putkinen

Julkaistu

Venäjän ja venäjämielisten valehtelusta esimerkkejä

Venäläiset ovat mestareita valehtelussa. Alhaalta valehdellaan ylöspäin ja johto valehtelee alaspäin – puhumattakaan samalla tasolla tapahtuvasta valehtelusta. Venäjä valtiona harjoittaa koko ajan laajamittaista valehtelukampanjaa demokraattisia valtioita vastaan. Venäjä ei voi sietää demokraattisia valtioita, vaan pääsääntöisesti hyökkää jo demokratiaan pyrkivienkin valtioiden ja kansojen kimppuun.

Molotov Talvisodasta

Otetaanpa esimerkiksi Venäjän ulkoministerin Vjatseslav Molotovin selostus Neuvostoliiton Korkeimman Neuvoston VI sessiassa 29.3.1940. Siellä on aivan absurdi kuvaus Mannerheimlinjasta (Talvisodassa) ja kuinka länsimaat auttoivat muka Suomea aivan valtavin materiaalitoimituksin sodassa. Otan kuitenkin vain lyhyen katkelman: ”Sota Suomessa vaati niin meiltä kuin suomalaisiltakin suuria uhreja. Yleisesikuntamme laskujen mukaan on kaatuneiden ja haavoihinsa kuolleiden luku meidän puolellamme 48 745, siis hieman alle 49 000 henkilöä ja haavoittuneiden luku on 158 863 henkilöä. Suomalaisten puolelta tehdään yrityksiä heidän uhriensa vähentämiseksi, mutta suomalaiset uhrit ovat huomattavasti suuremmat kuin meidän. Yleisesikuntamme varovaisimpien laskelmien mukaan suomalaisilla on kaatuneitten luku ainakin 60 tuhatta, ottamatta lukuun haavoihinsa kuolleita, ja haavoittuneiden luku on ainakin 250 000. Pitäen lähtökohtana sitä, että Suomen armeijan lukumäärä on ollut ainakin 600 tuhatta miestä, on todettava, että Suomen armeija menetti kuolleina ja haavoittuneina yli puolet miesluvustaan. Sellaiset ovat tosiasiat.”[i]

Näin siis Molotov vuonna 1940. Verrataanpas lukuja suomalaisessa historiankirjoituksessa (mainintana ”uusimpien venäläisten tilastojen mukaan”): ”Neuvostoliiton miestappiot 1939-40: Kaatuneita ja vankeja 84 994, haavoittuneita ja vammautuneita 186 584, sairastuneita 51 892, paleltuneita 9 614, yhteensä 333 084. … Venäjän sota-arkiston aakkosellisessa tappioluettelossa on kaatuneita, kadonneita ja haavoihinsa kuolleita nimettyinä 131 476. … Suomalaisten miestappiot 1939-40: Kaatuneita 21 396, Lopullisesti kadonneita 1 434, haavoittuneita 43 557, yhteensä noin 66 400.”[ii]

Marsalkka Mannerheim mainitsi päiväkäskyssään 13.3.1940 vihollisen tappioiksi pelkästään kaatuneina n. 200 000 miestä. Kuinka ollakaan marskimme ei myönnä meillä olleen aseissa yli 600 000 miestä, vaan arvelee kenttä-armeijassamme olleen maksimissaan hieman yli 200 000 miestä.[iii]

Kun vielä otetaan huomioon Hrutshevin väite Venäjän kärsimistä miljoonan miehen tappioista Talvisodassa, niin näistä voi sitten jokainen yrittää löytää mieleisiään lukuja. Itse en ole erityisen taipuvainen uskomaan Venäjän johdon antamia lukuja, varsinkaan kun muistan millaista valehtelua on ollut mm. sukellusvene Kurskin upotessa, Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden tapahtuessa ja vaikkapa Tshetshenian sodan tappioita puolin ja toisin julkaistaessa.

Saksan ja Venäjän sota

Yksi valehtelun alalaji on vaieta tietyistä asioista. Venäjällä tätä vaikenemista harrastetaan yhä pitämällä valtava määrä dokumentteja salaisina – niihin ei päästetä tutustumaan. Lainaan tähän kohtaan Viktor Suvorovin kirjasta Enesesetapp (Itsemurha), Moskovskii Komsolo-metsissa 27.10.1994 kirjoitetun lauseen: ”Neuvostoliiton historia (todellinen historia) muodostuu vain salaisuuksista. Ne salaisuudet ovat pääasiallisesti epämiellyttäviä.”[iv]

Jatketaan tästä kirjasta Enesesetapp. Saksa julisti Venäjälle virallisesti sodan 22.6.1941. Sodanjulistusnootin antoi Moskovassa Saksan suurlähettiläs von der Schulenburg Venäjän ulkoministeri Molotoville ja Berliinissä Saksan ulkoministeri von Ribbentrop Venäjän suurlähettiläs Dekanozoville. Nootin liitteenä oli Saksan tiedustelun keräämät tiedot Venäjän joukkojen keskityksistä Saksaa vastaan. Saksan perusteluna sodanjulistukselleen ja hyökkäykselleen oli nimenomaan Venäjän valmistautuminen aggressioon Saksaa vastaan.

Miksi sitten otin tämän asian esille? No siksi, että Venäjä valehteli, ettei sodanjulistusta oltu tehty – se oli Nürnbergin oikeudenkäynnissä yksi syyte Saksaa ja saksalaisia vastaan, siten perusteena saksalaisten tuomitsemiseen (esimerkiksi Ribbentrop hirtettäväksi).

Lainaus marsalkka Zhukovin muistelmista: ”V. Molotov astui nopeasti huoneeseen sanoen: »Saksan hallitus kuulutti meille sodan» J. Stalin vaipui tuolille ja jäi syviin mietteisiin.” (G.Zhukov, sivu 248)

Sitten venäläinen sanomalehti Izvestia 24.6.1941 Molotovin radiopuheesta joitakin tunteja Saksan hyökkäyksen alettua: ”Saksan hallitus päätti ryhtyä sotaan Neuvostoliittoa vastaan koska puna-armeijan joukkoja oli keskitetty Saksan itärajalle.” Molotov ei kiistänyt näitä joukkojen keskityksiä. Eli sodan alussa venäläiset eivät ymmärtäneet salata sitä, että Saksa julisti virallisesti sodan Venäjälle käyttäen perusteena Venäjän valtavia joukkojen keskityksiä Saksan rajalle – eikä nämä joukot suinkaan valmistautuneet puolustukseen vaan hyökkäykseen. Jälkeenpäin Venäjä kuitenkin valehteli, ettei mitään sodanjulistusta koskaan ollutkaan. Lainaan vielä kenraalisotamarsalkka Wilhelm Keitelin kuulustelupöytäkirjaa (17.6.1945): ”Neuvostoliittoon hyökättiin, jotta voitaisiin torjua Venäjän hyökkäys Saksan kimppuun. — Selvä se, että torjuntamenetelmänä otimme käyttöön tehokkaimman välineen – ennakoida Venäjän hyökkäystä ja murskata odottamattomalla iskulla sen asevoimat. Vuoden 1941 kesään mennessä minulle oli syntynyt varma vakaumus, että Venäjän joukkojen valtavat keskitykset ja sitä seuraava hyökkäys Saksaa vastaan voi asettaa meidät strategisesti ja taloudellisesti äärimmäisen kriittiseen tilanteeseen. Erityisesti olivat uhattuina kaksi idässä olevaa sivustakeskusta – Itä-Preussi ja Ylä-Sleesia. Jo ensimmäisinä viikkoina Venäjän hyökkäyksen jälkeen Saksa olisi joutunut äärimmäisen epäsuotuiseen tilanteeseen. Meidän hyökkäyksemme oli seurausta tästä välittömästä uhasta.” Tämä valehtelu Venäjän taholta oli, jotta Venäjä peittäisi oman rikollisen aikomuksensa valloittaa koko Eurooppa (aluksi).[v] Tämä oli tyypillistä käytöstä Venäjältä ja venäläisiltä.

 

Stalin tappioista 6.11.1941

Venäjän valtionpäämies Stalin, eli Venäjä, väitti julkisessa puheessaan 6.11.1941 seuraavaa: ”Neljässä kuukaudessa [22.6.-22.10.1941 – jp] sotaa me olemme menettäneet 350 000 kuolleina, 378 000 kadonneina ja 1 078 000 miestä haavoittuneina. Samalla aikavälillä vihollinen on menettänyt yli 4 500 000 kaatuneina haavoittuneina ja vankeina.”[vi] Stalin jatkoi väitteellä, että Saksan henkilöresurssit olivat siten loppumassa, päinvastoin kuin Venäjän resurssit.

Tarkastellaanpa ensin väitettä Venäjän omista tappioista. Saksa oli ottanut puna-armeijalaisia sotavangeiksi (POW) seuraavasti – kyseiseen päivämäärään mennessä:

  • – 7.1941 600 738;
  • – 7.1941 813 830;
  • – 8.1941 1 412 410;
  • – 9.1941 1 950 652.[vii]

Stalin ilmoitti Venäjän kadonneiksi (sisältää POW) 378 000, eli valehteli Venäjän kadonneiden määrän tämän mukaan noin viisi kertaa todellista lukua pienemmiksi.

Toisen lähteen mukaan puna-armeijan tappiot 30.9.1941 mennessä olivat 15 500 hyökkäysvaunua, 66 900 tykkiä ja kranaatinheitintä. sekä 3,8 miljoonaa käsiasetta [kivääriä, pistoolia, pikakivääriä – jp].[viii] Näistäkin luvuista voi tehdä johtopäätöksiä Venäjän todellisista tappioista.

Entäpä sitten Saksan tappiot?

Ensinnäkin Saksa aloitti ennakoivan iskunsa itään 22.6.1941 3 500 000 miehellä, eikä itärintamalle tuotu merkittäviä vahvistuksia Stalinin puheeseen mennessä. Siten Saksalaisten sotilaiden määrä idässä olisi mennyt miinuksen puolelle, jos Stalinin väite 4 500 000 pitäisi paikkansa – mutta kumma kyllä Saksa eteni edelleen nopeasti Venäjän alueella aiheuttaen Venäjälle lisää erittäin raskaita tappioita.

31.8.1941 mennessä Saksan tappiot olivat 74 371 kaatunutta (KIA) ja 1412 hyökkäysvaunua.[ix] Syyskuussa 28 499 KIA ja lokakuussa 23 837 KIA.[x] Saksan kadonneet (MIA) koko vuonna 1941 oli kaikkiaan 34 547 miestä.[xi] Muuten vuonna 1941 Saksa otti 3 906 995 sotavankia puna-armeijasta.[xii]

Niin, että taisipa Venäjä ”pikkuisen” valehdella niiden Saksankin tappioiden suhteen – karkeasti 10-kertaisiksi todelliseen määrään nähden.

Partisaanien hyökkäykset Suomeen

Venäjä ja venäläiset ”partisaanit” valehtelevat hyökänneensä Suomessa vain sotilaskohteisiin – todellisuudessa hyökkäsivät suojattomiin siviilikyliin murhaten siviilejä (naisia, lapsia ja vanhuksia).

Piiloniemi

»Kertomuksen mukaan varuskuntaan hyökkäsi 30-miehinen joukkue, jota johtivat N. I. Kovalov ja I. I. Buzinin. Partisaanit ovat kuvanneet Kuprijanovin mukaan paikkaa yksinäiseksi paikaksi, yhden talon (kasarmin) varuskunnaksi, jonka talon äärellä olisi ollut useita muita rakennuksia. ”Talosta alkoi ammunta, kun partisaanit lähestyivät sitä. Taistelu jatkui. Partisaanit heittivät kranaatteja ikkunoihin. Oli kova meteli. Lopulta 47 suomalaista sotilasta kaatui. Partisaanijoukkue tuhosi lisäksi 32 polkupyörää, radioaseman, neljä varastoa ammusvarastoineen ja muita rakennuksia. Joukkue sai saaliiksi ruokaa, jota se kipeästi tarvitsi.”

Suomalainen kertomus tapahtumasta on erilainen. Partisaanit hyökkäsivät 4.8. Piiloniemessä yksinäiseen taloon, jossa oli töissä neljä kiväärein aseistautunutta miestä. He ampuivat pihalle tunkeutuneita partisaaneja ja pääsivät siten pakenemaan metsään ilman vahinkoja. Partisaanit heittivät talon sisälle kranaatteja ja sytyttivät ulkorakennukset tuleen.»[xiii]

Lokka

»Osaston komentaja sähkötti 16. päivänä heinäkuuta hyökkäyksestä Belomorskiin [partisaanien päämajaan – jp]: ”Lokan varuskunnan tuhoamisessa on tapettu suomalaisia upseereja, sotilaita ja palvelusväkeä 131 henkeä, koulutettuja koiria 5, lehmiä 35, hevosia 6, poltettu asuintaloja 24, sotilaiden kasarmeja 2, esikuntarakennuksia 2, tavaravarastoja 2, postitoimistoja 2, suksivarastoja 2, joissa yli 200 suksiparia ja 30 ahkiota, aittoja ja muita talousrakennuksia 4, polkupyöriä 11, vakinaisia radioasemia 1, räjäytetty siltoja joen yli 1. Saatu sotasaaliiksi postia, kirjeenvaihtoa, rahaa 5100 markkaa ja monia muita esineitä. Taistelu kesti 1 tunnin ja 20 minuuttia. Meidän tappiomme: kuolleita 5 henkilöä, haavoittuneita 8, heistä 6 henkilöä pahasti. Hajotettu kivääri, pistooli Mauser, 2 RPD-konekiväärin lipasta”.

Sähkeen alkuperäinen, salakielinen kappale on Karjalan tasavallan arkistossa.»[xiv]

»Lokassa kaatui kymmenen partisaania, heistä kaksi haavoittunutta toisten partisaanien luodeista.»[xv]

»Lokassa ei ollut varuskuntaa, siellä oli vain tavallinen suomalainen siviilikylä, jossa partisaanien hyökkäyksessä kuoli 21 siviili-ihmistä – lapsia, naisia ja miehiä, eikä yhtään sotilasta.»[xvi]

»Partisaaneja vastaan taisteli kaksi miestä, toinen heistä heikosti.»[xvii]

Seitajärvi

»Hyökkäyksessä, joka tapahtui aamuyöllä 7.7.1944, kuoli neljätoista kylän siviiliasukasta ja kaksi vartioryhmän sotilasta. Lisäksi partisaanit vangitsivat kolme siviiliä ja kaksi sotilasta.»[xviii]

»Eemelin synnyinperhe menetti partisaaneille molemmat vanhemmat ja viisi tytärtä. Äiti ja tyttäret surmattiin ja isä vangittiin. Yksi tyttäristä, kahdeksanvuotias Mirja, löydettiin ruumiskasasta elävänä, kahdesti pistimellä lävistettynä.»[xix]

»Seitajärven hyökkäystä varten partisaaniosastot Poljarnik ja Bolsevik muodostivat yhteisen hyökkäysyksikön, johon kuului 48 miestä ja naista. Suurin osa partisaaneista jäi kylän lähistöllä metsään ”hävitystehtäviä varten”. Partisaanien jättämien tietojen mukaan Seitajärvellä oli vahva varuskunta.»[xx] Todellisuudessa jälleen suojaton siviilikylä.

»”Minä kerron tämän asian”, Valentin aloittaa. ”Meillä oli kolme vankia, kun pakenimme suomalaisia. Kun olimme jo lähellä rajaa ja kulkeneet yli kolme päivää, esikunnasta tuli määräys luopua vangeista. Kukaan meistä ei olisi halunnut ampua heitä, mutta muuta ei kuulemma voitu tehdä. Meillä oli vankina sisarukset, tyttö ja poika ja suomalainen sotilas. Olimme sopineet, että emme ammu sisaruksia toistensa nähden. Poika vietiin kauemmaksi, ja sen jälkeen olin näyttävinäni tytölle jotakin metsässä ja kun tyttö katsoi metsään, ammuin hänen takaraivoonsa kaksi laukausta.»”[xxi]

»Partisaanit sitoivat uhriensa silmät vaatekappaleilla, jotka olivat saaneet ryöstösaaliina kylän taloista. Useimmat uhreista olivat makuulla kasvot alaspäin, kun heidät ammuttiin. Vain Mirja säästyi: ”Istuin äidin sylissä ja näin siteeni reunan alta, kuinka eteemme tullut mies ampui äitiä, eikä äiti pitänyt minusta kiinni enää sen jälkeen. Näin, kuinka kaksi vuotta minua nuorempaa [6-vuotias – jp] Katria pistettiin puukolla. Sitten joku ampui minua niskaan ja kaaduin maahan. Luulin olevani kuollut ja odotin, milloin kuolema on erilaista kuin elämä. Koska erilaisuutta ei tullutkaan, tiesin olevani elossa, mutta tekeydyin kuolleeksi. En tuntenut kipua. Huolestuin siitä, että side ei peittänyt riittävästi silmiäni, joten yritin huomaamattomasti korjata siteen paikkaa. Partisaaneista joku huomasi käteni liikkeen, nosti minut jalasta ilmaan ja lävisti pistimellä. Tunsin pistimen lävistyksen oikeassa rinnassani ja odotin taas kuolemaa, mutta olin yhä elossa ja ääntä päästämättä näyttelin kuollutta. Partisaani työnsi pistimensä kuitenkin vielä toisen kerran rintani läpi, heitti minut maahan ja potki päälleni sammaleita. En itkenyt enkä liikkunut. Kaikki partisaanit lähtivät.”»[xxii]

»Ollilan perheen pakolaiset juoksivat ja kävelivät Värriölle, puolentoista tunnin aikana, ja äiti Marja sai tehdyksi hälytyksen sotilaiden puhelinvartioon, josta tieto meni Osasto Saun tukikohtaan kello 5.30. —

Jälkikoirien avulla sotilaat pääsivät partisaanien jäljille. He kohtasivat ensin sadanviidenkymmenen partisaanin leirijäännökset ja sen jälkeen suon, jossa oli kuoliaana hevonen. Jälkiä edetessään sotilailla oli pelko siitä, että he kohtaisivat kuolleita kyläläisiä. Paavonmaan murhapaikalle tullessaan heidän oli vaikea käsittää tapahtunutta. He näkivät välittömästi, että uhrit oli tapettu teloitusrituaalien mukaan. Melkein kaikki ruumiit olivat joko kokonaan tai osittain alastomina. Sotilaat varmistivat jokaisen uhrin tilan. Mirjassakaan ei näkynyt aluksi elonmerkkejä, mutta kun hänen silmäluomiaan raotettiin, huomattiin hänen pupillinsa reagoivan. Varovaisella lämmittelyllä ja puhuttelulla sotilaat saivat hänen luottamuksensa, ja Mirja uskalsi elää näkyvästi. Pian hän jo kertoi ensimmäiset tietonsa tapahtumista.

Radiolla tilattiin saksalainen lentokone, joka vei Mirjan Sallan Alakurtille saksalaiseen kenttäsairaalaan.»[xxiii]

Pätkä STT:n uutisesta: ”Sotilaamme tapasivat erämaasta noin 6 km:n päästä puheena olevasta kylästä erään pikkutytön haavoittuneena sekä yhden sotilaan ja 7 siviilihenkilöä surmattuina, Heidät oli surmattu takaapäin ampumalla tai teräasein pistämällä. Partisaaniosaston takaa-ajo jatkuu.”[xxiv]

»Maaherra Hillilä pyysi yhteysesikunta Roin esityksestä tutkijaryhmän tekemään oikeuslääketieteelliset ruumiinavaukset Seitajärven uhreille. Ryhmään kutsuttiin Haaparannasta ruotsalainen lääkäri Richard Lindgren. — Pöytäkirjan laati nimismies Esko Enojärvi. —

Uhrit oli ammuttu joko päähän, niskaan tai kaulaan. Tytöistä viisivuotias Valma oli surmattu lyömällä veitsellä niskaan ja puolivuotias Ritva lyömällä tylpällä esineellä päähän. Viisitoistavuotiasta Marttaa oli sekä ammuttu kaulaan että puukotettu rintaan. Aino-äitiä oli ammuttu kaulaan ja hänen kallonsa oli murskattu. Tyyne, joka sai surmansa jo hyökkäyksen yhteydessä, oli kuollut päähän osuneeseen räjähtävään luotiin.

Tutkimuksessa ei voitu saada selville, oliko uhrit raiskattu. Ruumiit oli valitettavasti pesty ennen tutkimuksia, ja teloituksesta oli kulunut jo yhdeksän päivää. Eräät jäljet vain viittasivat raiskauksiin. — Väkivallan monet merkit viittaavat myös kiduttamiseen tai kuolleen lapsen ruumiin häpäisemiseen. — Ruumiiden pesijät ovat olleet varmoja siitä, että uhrit oli raiskattu.»[xxv]

Valehtelu

Olisikohan Venäjä ja venäläiset, sekä Venäjän hännystelijät ns. patologisia valehtelijoita? Olisikohan valehtelu geeneissä?

—–

[i] Antero Kautto, Stalinin istunnot Suomen ja Baltian kohtalo Neuvostoliiton asiakirjoissa 1939-40, 1982, sivu 31

[ii] Suomi 85 (Ohto Manninen) Itsenäisyyden puolustajat Rintamalla, 2002, sivu 112

[iii] G. Mannerheim, Muistelmat toinen osa, 1952, sivut 232-233

[iv] Viktor Suvorov, Enesetapp, 2001, sivu 34

[v] Viktor Suvorov, Enesetapp, 2001, sivut 269-276

[vi] John Mosier, Deathride, 2010, sivut 343-344

[vii] John Mosier, Deathride, 2010, sivu 139

[viii] Mark Solonin, Katastroofi anatoomia, 2009, sivu 255

[ix] John Mosier, Deathride, 2010, sivu 138

[x] John Mosier, Deathride, 2010, sivu 167

[xi] John Mosier, Deathride, 2010, sivu 168

[xii] John Mosier, Deathride, 2010, sivu 167

[xiii] Veikko Erkkilä, Vaiettu sota, 1998, sivut 181-182

[xiv] Veikko Erkkilä, Vaiettu sota, 1998, sivu 199

[xv] Veikko Erkkilä, Vaiettu sota, 1998, sivu 201

[xvi] Veikko Erkkilä, Vaiettu sota, 1998, sivu 206

[xvii] Veikko Erkkilä, Vaiettu sota, 1998, sivu 207

[xviii] Veikko Erkkilä, Vaiettu sota, 1998, sivu 25

[xix] Veikko Erkkilä, Vaiettu sota, 1998, sivut 25-26

[xx] Veikko Erkkilä, Vaiettu sota, 1998, sivu 104

[xxi] Veikko Erkkilä, Vaiettu sota, 1998, sivu 106

[xxii] Veikko Erkkilä, Vaiettu sota, 1998, sivu 124

[xxiii] Veikko Erkkilä, Vaiettu sota, 1998, sivut 128-129

[xxiv] Veikko Erkkilä, Vaiettu sota, 1998, sivu 130

[xxv] Veikko Erkkilä, Vaiettu sota, 1998, sivu 131

Julkaistu

Ilmakylmäpumppu on hyvä keksintö – ja hankinta

Ennen ilmakylmäpumpun hankintaa ei olisi tullut mieleenkään tehdä lämpimänä kesäpäivänä Karjalanpaistia, vaikka se onkin herkullista – uuni olisi lämmittänyt kämppää sietämättömästi.

Nyt kun on ilmakylmäpumppu, niin tekaisin herkullisen Karjalanpaistin ja pistelin juuri napaani ensimmäisen annoksen – ja pumppu pitää huoneenlämpötilan miellyttävänä uunista huolimatta.

Se ilmakylmäpumppu poistaa myös liiallista kosteutta ilmasta, joka sekin lisää asumismukavuutta.

Tein jokunen vuosi sitten pumpun ulkoyksikölle kunnollisen pedin rakennuksen pohjoispuolelle. Valoin betonilaatan syvälle maanpinnan alle ja laatan päälle laitoin sitä oleellisesti suuremman Finnfoamin, jonka päälle osittain karkeaa kalliomursketta ja ulommas normaali nurmikko. Nyt ulkoyksikköä ei pääse routa kallistelemaan, vaikka kuinka mieli tekisi.

Julkaistu

Onko jätteiden kierrätyksessä mitään mieltä?

En ole alan asiantuntija, mutta sallittaneen silti pohdiskella.

Ongelmajätteet eivät tietenkään saa joutua luontoon tai edes kaatopaikoille. Jäteöljyt, akut, loisteputket, jne. on kerättävä ja hävitettävä asianmukaisesti.

Paperinkeräys ja pahvinkeräys saattaa olla järkevää, sillä niitä tulee runsaasti ja niitä voidaan käyttää raaka-aineena.

Biojätteen  kerääminen kotitalouksilta tuntuu typerältä. Hyvin pieniä määriä noudetaan suurella jäteautolla ja ajetaan ties minne saakka.

Metallinkeräys saattaa olla järkevää, mutta jos se on lähinnä kaljatölkkejä, niin niidenkin rahtaaminen erikseen herättää ajatuksia.

Elektroniikkaromut voi viedä kauppaan samalla kun ostaa uutta krääsää.

Lasinkeräystä ei ole yleensä järjestetty kotitalouksilta erikseen vaan lasitavarat pitäisi viitsiä viedä jonnekin kauemmaksi. En tiedä onko se järkevää.

Muovit? Erilaisia muoveja pitäisi erikseen lajitella sinne sun tänne, eikä niillekään ole yleensä erikseen jäteastioita kotitalouksien käytettävissä – ainakaan tavallisissa jätekatoksissa.

Onkohan siinä jätteiden lajittelussa hirveästi järkeä?

Julkaistu

Miksi valtiot auttavat toisiaan – jopa liittoutuvat?

Pohjimmiltaan syy siihen että joku valtio auttaa toista valtiota on siinä, että valtio toivoo sitten toisten auttavan mahdollisesti tulevaisuudessa hätään joutunutta valtiota.

Esimerkiksi Suomen kannattaa auttaa toista EUn jäsenmaata, joka joutuu Venäjän hyökkäyksen kohteeksi, jotta mahdollisesti sitten jotkut toiset EU-maat auttavat Suomea kun Venäjä taas hyökkää Suomen kimppuun.

Mitään takeita siitä, että toiset tulevat apuun ei tietenkään ole, mutta ainahan voi toivoa vastavuoroisuutta.

Tässä tullaankin liittosopimukseen. Demokraattisten maiden puolustusliiton NATO jäsenmaat ovat sitoutuneet auttamaan toista hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata. Siis Venäjän hyökkäys yhden NATOn jäsenmaan (esimerkiksi Viro) kimppuun tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia NATOn jäsenmaita vastaan ja kaikki NATOn jäsenmaat ovat velvoitettuja auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata.

Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.

Julkaistu

Suomen tuulivoima tuottaa tasaisesti teholla 14 MW?

Yleensä tuulivoiman tuotanto heiluu ihan mahdottomasti ajan funktiona.

Nyt Fingridin reaaliaikainen näyttö on tuulivoiman osalta jämähtänyt lukemaan 14 MW. Kulutus elää (noin 8400 MW), vesivoiman tuotanto elää (noin 2000 MW), tuonti elää (noin 1900 MW). Keksikö joku, ettei päästetä lukemaa menemään alle 14 MW, vaan se on arvion minimi?

Kesken tämän avauksen kirjoittamisen tuulivoiman tuotanto kuitenkin pomppasi 17 MWiin.

Kun Suomeen on rakennettu tuulivoimaa veronmaksajien kiusaksi yli 2000 MW, niin 14 MW tarkoittaa tuulivoiman ”hyötysuhteeksi” alle 0,7%.

Niin, ydinvoimalamme tuottavat teholla 2722 MW.

Julkaistu

Ilmasto on selvästi lämmennyt?

Kävin kaupassa ja huomasin että Varkauden Prisman edessä oli mansikanmyyjärouvalla pipo päässä, ettei paleltuisi – 20.7.2017.

Ihmisillä oli yleensäkin pitkät lämpimät vaatteet päällä ja katsoivat minua kuin hullua kun olin shortseissa ja t-paidassa. No pyöräily pitää lämpimänä viileämmälläkin kelillä.

Kello oli noin 10 ja lämpötila oli noin 12 astetta. Nyt näkyy olevan noin 12,5 astetta.

Toukokuu oli selvästi normaalia kylmempi. Muistelen lukeneeni, että kesäkuu oli kylmin 30 vuoteen. Heinäkuussa ei ole tainnut olla yhtään hellepäivää.

Eikös se vaikuta ihan siltä, että ilmasto on lämmennyt?

Julkaistu

Venäjä valmistautui hyökkäämään Suomeen

Tiedämme toki ennestäänkin, että Venäjä yritti valloittaa koko Suomen Talvisodassa, mutta epäonnistui yrityksessään. Tiedämme senkin, että Venäjä valmistautui Välirauhan aikana hyökkäämään uudelleen Suomeen.

Tässä artikkelissa tuodaan esille kuitenkin eräitä mielenkiintoisia yksityiskohtia   Venäjän välittömistä hyökkäysvalmisteluista juuri ennen Jatkosodan puhkeamista ja Jatkosodan alkamisen yhteydessä.

Tiedämme senkin, että Venäjä olisi hyökännyt länteen maailmanhistorian suurimmin joukoin heinäkuussa 1941, ellei Saksa olisi tehnyt ennakoivaa iskua itään 22.6.1941. Tässä artikkelissa esille tuotujen tietojen perusteella joudumme kuitenkin kysymään olisiko Venäjä tehnyt Suomen kimppuun massiivisen maahyökkäyksen jo ennen heinäkuuta 1941. Muistakaamme taustaksi vielä, että Venäjä hyökkäsi Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05, aloittaen Jatkosodan. Saksan hyökkäys kuitenkin sekoitti Venäjän kortit perusteellisesti – jopa Pohjoisrintaman komentaja vietiin kidutettavaksi.

Pohjoisrintama perustettiin

Venäjän käytäntö oli, että rauhan aikana sillä ei ole rintamia (armeijaryhmiä), vaan ne muodostetaan välittömästi ennen Venäjän hyökkäystä ja lakkautetaan heti sodan päätyttyä.

Ohessa joitakin esimerkkejä tästä käytännöstä:

  1. 11.9.1939 Venäjä perusti Valkovenäjän rintaman ja Ukrainan rintaman. 17.9. Venäjä hyökkäsi Puolaan Saksan liittolaisena. Puolan kukistuttua nämä rintamat lakkautettiin 14.11.1939 Venäjän puolustusministerin päiväkäskyllä nro. 0177.[i]
  2. 9.6.1940 Venäjä perusti Etelärintaman. 29.6.1940 kello 14 Etelärintaman joukot miehittivät Romanian Bessarabian ja Pohjois-Bukovinan (se taas soitti hälytyskelloja Berliinissä). 10.7.1940 rintama lakkautettiin, kun Romania ei pistänytkään hanttiin.[ii]
  3. Talvisodan aikainen Suomea vastaan sotinut Luoteisrintama lakkautettiin 26.3.1940 Venäjän puolustusministerin päiväkäskyllä nro. 0013 (Talvisota päättyi 13.3.1940). Venäjän puolustusministeri käski 19.6.1941 Luoteisrintaman, Etelärintaman ja Lounaisrintaman esikuntien siirtyä taistelukomentopaikkoihin 22.-23.6.1941 kuluessa. Ne komentopaikat oli perustettu puolustusministerin 27.5.1941 antaman käskyn perusteella.[iii] Komentopaikat sijaitsivat Panevezhisessa, Obus-Lenassa ja Tarnopolissa.

21.6.1941 Venäjän kommunistisen puolueen keskuskomitean poliitbyroon istunnossa annettiin toveri Meretskoville Pohjoisrintaman komentajan tehtävä. Samalla toveri Kuznetsov määrättiin Pohjoisrintaman Sotaneuvoston jäseneksi. Pohjoisrintaman perustamispäivämäärä ja dokumentin numero ei ole tiedossa.[iv] Edelleen salainen.

Eli Suomea vastaan käytävää uutta hyökkäyssotaa varten perustettiin ihan uusi ennestään tuntematon rintama. Luoteisrintamanhan piti hyökätä Saksan Itä-Preussiin, joten erillisen rintaman perustaminen Suomen suunnalle oli aivan loogista. Tässä olisi tutkijoille penkomista.

Saksan ennakoiva hyökkäys 22.6.1941 kuitenkin sotki Venäjän suunnitelmat perusteellisesti, mm. armeijakenraali Kirill Meretskov pidätettiin 23.6.1941 ja vietiin kidutettavaksi.[v]

Meretskovin pidättäminen saattoi liittyä siihen, että hänen ja Pavlovin välillä käydyssä keskustelussa he olivat Pavlovin tunnustuksen mukaan todenneet, että jos Saksa hyökkää Venäjälle ja voittaa Venäjän, niin mikään ei muutu huonommaksi.[vi]

Venäjän rintamien ja armeijoiden komentajia järjesteltiin uudelleen kovalla kädellä kun Venäjän aikoma imperialistinen hyökkäyssota länteen vaihtuikin yllättäen puolustussodaksi.

Jatkosodan hyökkäyssuunnitelma

Venäjän puolustusministeri Timoshenko ja Meretskov allekirjoittivat 18.9.1940 dokumentin nro. 103203, joka oli de facto hyökkäyssuunnitelma Suomeen.

Suunnitelmassa käskettiin mm. tunkeutua Keski-Suomeen, tuhota siellä Suomen armeijan pääjoukot, sekä miehittää koko Keski-Suomi… Samanaikaisella pääiskulla Rovaniemen-Kemin suuntaan katkaista Suomi kahtia ja eristää Suomi Ruotsista ja Norjasta.[vii]

Joukkojen keskityksestä

Suunnitelmassa oli iskut Savonlinna-Mikkeli ja Lappeenranta-Heinola.

Mielenkiintoista on, että sitä vanhaa suunnitelmaa vastaavasti Venäjä keskitti parhaimpia läpimurtojoukkojaan Suomea vastaan. Siis ei mitään toissijaisia puolustusjoukkoja Suomen hyökkäyksen varalta, vaan nimenomaan parhaita panssarijoukkojaan.

Kesäkuussa 1941 Imatraa vastaan oli keskitetty 10.Mekanisoitu Armeijakunta.[viii]

Suomen katkaisua varten taas Alakurttiin keskitettiin 1.Panssaridivisioona. Puretiin kuljetuksesta juuri Jatkosodan alkaessa.[ix] Lähti 17.6.1941 Pihkovasta ja saapui 22.6.1941 aamulla Alakurttiin 60 km Suomen rajasta.[x]

Jotta Venäjän hyökkäysaikomus Suomeen ei paljastuisi, niin se täysivahvuinen eliittidivisioona 1.PsD siirrettiin Alakurttiin viime hetkellä ennen Venäjän aiottua hyökkäystä Suomeen.[xi]

Aivan samoin Svetogorskin alueelle ei suinkaan viety 10.MekAK:aa hyvissä ajoin ennen sotaa, vaan se kaahasi alueelle Jatkosodan alkaessa. Yleinen sotatilanne olisi Venäjän kannalta tietenkin edellyttänyt, että se armeijakunta olisi kaahannut päinvastaiseen suuntaan torjumaan Saksan hyökkäystä, mutta kun muistamme, että Stalin oli täysin varma siitä, että Saksa EI hyökkää Venäjälle ja otamme huomioon, ettei armeijakunta noin vaan törmää matkaan, vaan liikkuu aiemmin huolella tehdyn suunnitelman mukaisesti kunnes muuta käsketään, niin asiassa ei ole mitään epäselvää. Käsky oli hyökätä Suomeen, joten mm. 10.MekAK kaahasi Suomen ja Svetogorskin suuntaan ja vasta paljon myöhemmin kun tuli ilmi, että Saksa hyökkäsi ja tuhosi armeijatolkulla venäläisiä joukkoja, niin Suomen rintamalta alettiin vetämään joukkoja paikkaamaan aukkoja muualla.

Jännä huomata, että 10.MekAKn panssaridivisioonat saapuivat Viipurin hujakoille vasta 24.6. illalla.[xii] Jos venäläiset olisivat toimineet operatiivisesti, niin ne olisi pysäytetty ja käännetty ympäri paljon aikaisemmin.

Mainittakoon samalla, että venäläiseen mekanisoituun armeijakuntaan kuului mm. kaksi panssaridivisioonaa ja yksi moottoroitu divisioona. 10.MekAK:ssa ne olivat 21.PsD, 24.PsD ja 198.MtD. Hyökkäysvaunuvahvuudesta on erilaisia tietoja alkaen 469 ja lopettaen 818.[xiii] Oletan, että noin 561 ei ole kaukana totuudesta taisteluiden alkaessa. Osa jätettiin nimittäin epäkuntoisina lähtöpaikkaan ja osa hajosi matkalla.

1.MekAK:lla sen sijaan oli 22.6.1941 1039 hyökkäysvaunua. Sen armeijakunnan divisioonat olivat 1.PsD, 3.PsD ja 163.Mt.D. Sekin porhalsi Pihkovasta Suomen suuntaan sodan alussa, joten Saksan sotilastiedustelu oli ihmeissään mihin se oikein katosi.[xiv] Saksalaisille ei yksinkertaisesti tullut mieleen, että se oli lähetetty hyökkäämään Suomeen, eli päinvastaiseen suuntaan kuin saksalaiset luulivat.

Direktiivi

25.11.1940 Venäjän puolustusministeri antoi Leningradin sotilaspiirille direktiivin, jonka mukaan piti aloittaa valmistelut hyökkäykseksi Suomeen.

Tehtävänä mm. murskata Suomen sotaväki, valloittaa sen alue, ennättää Pohjanlahden rannikolle 45 päivässä, valloittaa Helsinki 25 päivässä.

Operaatiosuunnitelmat piti saada valmiiksi 15.2.1941 mennessä.[xv]

Venäjän propaganda

Venäjän lehdistö kävi propagandakampanjaa Suomea vastaan vanhentuneen suunnitelman mukaisesti perustellen hyökkäystä Suomeen, vaikka tilanne oli Saksan ennakoivan iskun vuoksi täydellisesti muuttunut. Sekin jatkoi kuin höyryjyrä eteenpäin kun kukaan ei hoksinut käskeä lopettamaan saatikka muuttamaan suuntaa. Mark Solonin antaa esimerkkejä.[xvi]

Lopullinen hyökkäyskäsky

Eli hyökkäystä Suomeen perusteleva propagandakampanja oli suunnitelmien mukaisesti käynnissä, joukkoja oli keskitetty Suomea vastaan ja keskitettiin edelleen suunnitelmien mukaisesti.

Myös sodan alun lentohyökkäyksiä Suomea vastaan tehtiin vanhojen suunnitelmien mukaisesti[xvii] – niissä oli valmiiksi nimetty kohteet, joihin tuli hyökätä – vaan yleisessä sekaannuksessa (mm. Meretskov oli kidutettavana) puuttui lopullinen hyökkäyskäsky maahyökkäyksen käynnistämiseksi Suomea vastaan.

Vasta keskiyöllä vasten 2.7.1941 21.PsD sai käskyn: mm. klo 6.00 ylittää raja Enson alueella, räjäyttää Imatran asema, vallata linja Jaakkola-Imatra ja pitää se hallussa jalkaväen saapumiseen saakka.[xviii] Suuren hurraan kanssa Suomen valloittaminen muuttuikin räpeltämiseksi. Ylin johto huomasi, että joukkoja tarvitaan Suomen valloittamisen sijaan paikkaamaan aukkoja Saksan vastaisilla rintamilla. Keskijohto puuttui – vasta 10.7. määrättiin ylijohdon uusi edustaja Luoteisrintamalle.[xix]

No, nyt panssaridivisioonalla oli käsky ylittää Suomen raja. Panssaridivisioonan ”tiedusteluryhmä” ei kuitenkaan täyttänyt tehtäväänsä muuten kuin vain totesi, että vastassa on vain vähäisiä suomalaisjoukkoja.[xx]

Niinpä 2.7.1941kello 23.30 21.PsD esikuntaan saapui 23.AE:sta kenraalimajuri Lavrinovitsh uudistaen hyökkäyskäskyn. Käskettiin valloittaa Imatran ja Imalanjärvi-Saimaa välinen kannas. Panssaridivisioonan hyökkäystä piti tukea 115.D:n tykistöllä.[xxi]

Soloninin kirjasta löytyy suora lainaus 21.PsD sotapäiväkirjasta, jossa kuvataan miten siinä hyökkäyksessä oikein kävi.[xxii] No, huonostihan siinä kävi. Lopulta 4.7.1941 klo 2.25 10.MekAK:sta saapui eversti Zajev antaen käskyn vetää 21.PsD taistelusta. Siihen se Suomen valloitusyritys sitten loppuikin sillä kertaa.[xxiii]

4.7.1941 Venäjän yleisesikunta antoi käskyn ottaa 10.MekAK pois 23.A:lta ja viedä se etelään tappelemaan saksalaisia vastaan.[xxiv] Jo 29.6.1941 yleisesikunnan päällikkö Zhukov oli käskenyt ottaa 1.MekAK:n pois Pohjoisrintamalta ja antaa se Luoteisrintaman komentajan käyttöön.[xxv]

Kartat

Taas törmätään samaan mielenkiintoiseen seikkaan, että Venäjän Pohjoisrintamallakaan EI ollut topografisia karttoja omalta alueeltaan – eivät valmistautuneet puolustamaan omaa aluettaan. Suomen alueelta sen sijaan oli topografiset kartat, kun tarkoitus oli hyökätä Suomeen. Solonin tuo esimerkin, ettei ollut topografisia karttoja edes Käkisalmen alueelta kun olivat joutuneet peräytymään Suomen vastahyökkäyksen alta kymmeniä kilometrejä.[xxvi]

Suomen vastahyökkäys

Solonin tuo aivan oikein kirjassaan esiin tosiasian, että Suomi ei suinkaan halunnut Jatkosotaa. Hän esittää myös teorian, että JOS Venäjä olisi palauttanut Suomelta Talvisodan avulla ryöstämänsä alueet takaisin Suomelle, niin Venäjälle olisi ollut suurta hyötyä Suomen neutraliteetista. Venäjä olisi saanut Suomen suunnalta joukkoja Saksaa vastaan. Mutta kun Venäjä taas hyökkäsi Suomen kimppuun, niin venäläiset kärsivät jälleen valtavia tappioita aivan turhassa sodassa Suomea vastaan.[xxvii]

Jatkosota

Etusivulle

[i]     Mark Solonin, 22.Juuni, 2009, sivu 8

[ii]    Mark Solonin, 22.Juuni, 2009, sivu 8

[iii]   Mark Solonin, 22.Juuni, 2009, sivu 8

[iv]   Mark Solonin, 22.Juuni, 2009, sivu 10

[v]    Mark Solonin, 22.Juuni, 2009, sivu 25

[vi]   Mark Solonin, 22.Juuni, 2009, sivu 70

[vii]  Mark Solonin, 22.Juuni, 2009, sivu 24

[viii] Mark Solonin, 22.Juuni, 2009, sivu 24

[ix]    Mark Solonin, 22.Juuni, 2009, sivu 24

[x]     Mark Solonin, 22.Juuni, 2009, sivu 11

[xi]    Mark Solonin, 22.Juuni, 2009, sivu 23

[xii]   Mark Solonin, 22.Juuni, 2009, sivu 18

[xiii]  Mark Solonin, 22.Juuni, 2009, sivu 16

[xiv] Mark Solonin, 22.Juuni, 2009, sivu 17

[xv]  Mark Solonin, 22.Juuni, 2009, sivu 24

[xvi] Mark Solonin, 22.Juuni, 2009, sivu 22

[xvii] Mark Solonin, 22.Juuni, 2009, sivu 25

[xviii] Mark Solonin, 22.Juuni, 2009, sivu 26

[xix]  Mark Solonin, 22.Juuni, 2009, sivu 25

[xx]   Mark Solonin, 22.Juuni, 2009, sivu 27

[xxi]  Mark Solonin, 22.Juuni, 2009, sivu 27

[xxii] Mark Solonin, 22.Juuni, 2009, sivu 27

[xxiii] Mark Solonin, 22.Juuni, 2009, sivut 27-28

[xxiv] Mark Solonin, 22.Juuni, 2009, sivu 28

[xxv] Mark Solonin, 22.Juuni, 2009, sivu 29

[xxvi] Mark Solonin, 22.Juuni, 2009, sivu 28

[xxvii] Mark Solonin, 22.Juuni, 2009, sivut 29-33

Julkaistu

Kuka tykkää Halva:sta?

Viron taistelumuonapakkauksissa on usein paketti Halvaa.

Maistoin joskus hyvin kauan sitten, enkä pitänyt juuri sellaisesta mitä silloin oli pakkauksessa. Sen jälkeen niitä on sitten kertynyt kaappiin, jos kaveritkaan eivät ole halunneet.

Muutama päivä sitten avasin kokeeksi yhden, jossa parasta ennen päivämäärä oli umpeutunut vuonna 2014. Yllätys, yllätys, sehän olikin ihan maittavaa. Seassa oli jotakin kuivattuja hedelmiä.

Halvassa on suuri energiasisältö tilavuuteen ja painoon nähden. Kaitpa se on syynä, että niitä on taistelumuonapakkauksissa. Kun tuo yksi jo vanhaksi mennyt oli syötävää, niin kaitpa pitää sitten kokeilla jatkossakin.

Julkaistu

Mikä on mielipide ja mikä on valhe?

Jos joku kertoo vaikkapa tykkäävänsä kaurapuurosta, se on mielipide. Jos kertoo, ettei voi sietää urkumusiikkia, niin sekin on mielipide.

Jos joku kertoo vihaavansa kommunismia, kun kommunismin uhreja on enemmän kuin 100 000 000 ja antaa lähteet, mistä se tieto uhreista on peräisin, niin onko kyseessä mielipide vaiko kenties vihapuhe?

Jos joku väittää, että Suomi oli Jatkosodan aloittaja, hyökkääjä – niin minun mielestäni kyseessä ei ole mielipide, vaan Suomea vahingoittava valhe. Kyseessä on historiatiede – historiatieteessä esitetään asioita tapahtuneina tosiasioina. Ei tieteessä ole mielipiteillä mitään merkitystä. Kerrotaan tapahtuma, päivämäärä, kelloaika ja annetaan tarkat lähdeviitteet luotettaviin lähteisiin. Ei historiatieteessä ole sijaa luuloille, mielipiteille ja kaikkein vähiten valheille.

Julkaistu

Venäjä ryssi Georgian sodan 2008

Venäjä hyökkäsi Georgiaan vuonna 2008 yrittäen orjuuttaa jälleen itselleen länsiorientoituneen Georgian.

Ammutaan ja piestään omia

08.08.08 hieman yli kello 10 osseetit [eli Venäjän palkkasotilaat – jp] tiedottivat ampuneensa alas Tshinvalia pommittaneen Georgian lentokoneen. He jopa pistivät Youtubeen videon, miten Georgian lentokone ammuttiin alas, lentäjä hyppäsi käyttäen heittoistuinta, otettiin kiinni ja piestiin puolikuoliaaksi. Kohta video kuitenkin poistettiin sillä selvisi, että kyseessä olikin Venäjän lentäjä eversti Oleg Terebunsk, joka vaivoin pääsi hengissä osseettien kynsistä.[i]

Suurimittakaavainen kartta, jossa näkyvät Rokin tunneli Kaukasusvuorten lävitse Venäjältä Georgiaan, Java, Tshinvali, Gori, Kaspi ja Tbilisi. Huomatkaa, että Rokin tunnelin kohdalla Venäjän ja Georgian toisistaan erottava Kaukasusvuoristo on 2995 m korkea.[ii]

Täydellinen kaaos

09.08.08 aamulla Venäjän 58.Armeijan pääjoukotkin saapuivat ns. Etelä-Ossetiaan [oikeasti Georgian maakuntaan Shida Kartli, jonka pääkaupunki on Gori – jp] Rokin tunnelin kautta. Joukkojen kolonna oli noin 60 km pitkä. Vallitsi suunnaton sekasorto. Toistuvista sotaharjoituksista riippumatta kaikki ajoneuvot eivät olleet ajokunnossa ja yksinkertaisesti pysähtyivät. Kapeille teille muodostui ruuhkia. Eteneminen tapahtui hyvin hitaasti. Kaksi siihen sekasortoon sattunutta venäläistä toimittajaa muistelee, että tilanne oli enemmän kuin kaaos. Java muistutti suurta sotilastukikohtaa, joka kuhisi kuin muurahaispesä. Jokaiselle joka astui lähelle pistettiin kyselemättä kalashnikov kouraan ja taskut täyteen patruunoita. Toimittaja Aleksander Kots muistelee, että monet sotilasleirin ympärillä pyörineet miehet olivat sen näköisiä, että hän ei olisi uskaltanut näille antaa asetta missään tapauksessa.

Toimittajat lähtivät Javasta eteenpäin Tshinvalin suuntaan ja huomasivat muutaman kilometrin etäisyydellä Tshinvalista taisteluosaston, jota johti 58.A komentaja kenraali Anatoli Hruljov. Taisteluosastoon kuului 3500 miestä, joita tuki 40 panssarivaunua ja telatykkiä.

Hruljov oli lähettänyt Tshinvalin suuntaan osseettien yksikön [venäläisten upseerien johdolla – jp], mutta ne tulivat verissä päin takaisin. Samaan aikaan kun toimittajat saapuivat paikalle rynnäkkökone pommitti kolonnaa. Kun pommitusisku loppui ja toimittajat kopistelivat vaatteitaan puhtaaksi he kysyivät sotilailta sattuuko sellaista usein. Sotilaat vastasivat, että tänään toisen kerran ja puivat nyrkkiä ylöspäin. Poistuvan koneen jälkeen ammuttiin myös pari ilmatorjuntaohjusta, mutta tuloksetta. Kyseessä oli venäläinen kone.

Seuraavaksi Georgian tykistö avasi tulen kolonnaan ja toimittajat näkivät kolmella laukauksella kolme osumaa. Paloivat panssaroitu miehistönkuljetusajoneuvo ja kaksi kuorma-autoa. Sotilaat juoksivat ympäriinsä kuin päättömät kanat ja huusivat, että yhdessä palavista autoista on ammuksia. Toimittajat ennättivät juuri ja juuri suojaan panssariajoneuvon taakse kun lasti räjähti ja ilma oli täynnä kranaatinsirpaleita.

Kun toimittajat kysyivät sotilailta, että miksi nämä ovat sellaisessa tulessa keskellä tietä, niin he saivat klassisen vastauksen, ettei ole annettu muuta käskyä.

Paikalle saapui itse 58.A komentaja vihaisena kuin piru itse. Hän oli radiosta kuullut, että Tshinvali oli vapautettu Venäjän laskuvarjojoukkojen toimesta ja ihmetteli, että jos se kerran on vapautettu niin miksi sieltä ammutaan heitä niin voimakkaasti.  Komentajan viestiyhteydet eivät toimineet. Georgian tykistö antoi seuraavan iskun, eikä toimittajat uskaltaneet nostaa päätään panssariajoneuvon alta. Sitten Kotsia koputettiin olalle, kenraali halusi lainata toimittajan matkapuhelinta. Kots ojensi matkapuhelimensa Hruljoville. Hruljov soitti raketinheitinpatteristolleen ja antoi käskyn, voimakkaimpia venäläisiä kirouksia tehosteena käyttäen, pyyhkiä Khetagurovon kylä maan päältä. Pian Grad-raketit ulvoivat miesten päiden ylitse Khetagurovon suuntaan. Georgian tykistöä se ei näyttänyt häiritsevän.[iii]

Eteenpäin

Kenraali Hruljovin tiedustelu oli saanut selville, että heidän läheltään lähtee pieni tie halki metsän suuremmalle tielle, joka menee suoraan Tshinvaliin ”rauhanturvaajien” [lainausmerkit – jp] tukikohtaan. Tiellä ei näkynyt georgialaisia joukkoja ja tie tukikohtaan näytti olevan vapaa.

Hruljov ei miettinyt pitkään, vaan antoi käskyn muodostaa kahdesta 135.rykmentin komppaniasta taisteluosasto, joka koostui 30 jalkaväen taisteluajoneuvosta teloin ja tykein (BMP), kahdesta panssarivaunusta, muutamista panssariajoneuvoista ja pienemmistä ajoneuvoista – tankata ne ja eteenpäin. Toimittaja Kots katsoi alkanutta sekaannusta ja pudisteli päätään. Ei ollut tarpeeksi tankkauskalustoa, joku oli unohtanut ottaa mukaan osan panssareiden ammuksista.

Aleksander Kots onnistui pääsemään Hruljovin autoon toisten toimittajien kanssa – siksi siitä retkestä on säilynyt runsaasti kuvia.

Georgian II prikaatin panssaripataljoonan komentaja everstiluutnantti Leri Gelkhauri katsoi hämmästyneenä kolonnan tuloa – se oli täysin suojaton. Se tuli ilman ilmatukea ja oli siksi herkullinen maali. II prikaatin tiedustelijat päästivät pari ensimmäistä panssarivaunua lävitse ja sitten avasivat tulen lyhyeltä etäisyydeltä kolonnaan.

Aleksander Kots muistelee, että kun heitä alettiin ampua niin hän ei aluksi ymmärtänyt mitä tapahtuu. Kots näki ”NATOn” [lainausmerkit – jp] asepuvuissa mustaksi värjätyin kasvoin georgialaisia ja karjaisi ”Georgialaisia” sekä hyppäsi ulos autosta. Samalla kajahtivat ensimmäiset laukaukset. Sitten räjähti heidän edessään panssaroitu kuljetusajoneuvo (BTR), ja heti toinen. – –

Kots haavoittui ja näki kenraali Hruljovin juoksevan henkensä edestä yrittäen päästä kauempana olevan BTRn luokse. Samalla se räjähti. Sen koommin Kots ei nähnyt kenraalia. – –

Parin kilometrin etäisyydellä olevaan kokoontumispaikkaan pääsi parikymmentä minuuttia sitten lähteneestä ylpeästä kolonnasta alle 10 ajoneuvoa. Haavoittunut kenraali Hruljov oli jo evakuoitu. Sitten saapuivat Georgian panssarivaunut. Ne olivat välillä löytäneet kolonnan alkupään panssarit ja tuhonneet ne. Nyt Kots näki kuinka yksi BTR hajosi panssarivaunun osumasta kuin pahvilaatikko ja sitten toinen. Kun pakenevan kolonnan jäännökset ennättivät paikkaan mistä kolonna lähti liikkeelle niin paria ehjäksi jäänyttä ajoneuvoa vastaanotti 58.Armeijan esikuntapäällikkö, joka hakkasi nyrkillään maata karjuen: ”Miksi, miksi – minähän sanoin.”

Hruljov jäi eloon, vietiin sairaalaan, parani, ei saanut kunniamerkkejä, erotettiin.[iv]

Seuraava kolonna

Noin kello 17 (edelleen 09.08.08) Georgian III prikaatin 32.pataljoonan komentaja everstiluutnantti David Shvelidze havaitsi Tshinvalia lähestyvän Venäjän kolonnan ja lähetti sen koordinaatit tykistölle. Kolonna oli kasattu 70., 503. ja 593.rykmentin osista panssarivaunujen ja tykistön tukemana. Georgian tykistöprikaati avasi tulen ja kun koordinaatit olivat tarkat, niin georgialaisten tuli oli tappavaa. Esimerkiksi 693.rykmentin telahaupitsin komentaja majuri Tarassov sai surmansa. Georgialaisten ilmoituksen mukaan he tuhosivat 12 panssarivaunua kolonnan 17 vaunusta. Venäjä myönsi 7 vaunua. Läpimurtoyritys epäonnistui.[v]

Kartta Tshinvalin ja Gorin väliseltä alueelta. Tekstissä mainittuja paikkakuntia on alleviivattu toimestani.[vi]

Taas varomattomasti väijytykseen

Tshinvalin eteläpuolella 11.08.08.

Venäjän kolonnat liikkuivat eteenpäin aivan kuten ne eivät olisi oppineet mitään aiemmista väijytyksistä. Ilmavoimat kyllä pommittivat kolonnien edessä olevat pienet metsiköt vihollisien varalta, mutta tiedustelua ei ollut edessä. Liakhvijoen itäpuolelta liikkeelle lähteneessä kolonnassa oli 76.Laskuvarjojääkäridivisioonan 234.rykmentti ja 42.moottoroidun divisioonan 70.rykmentti. Liakhvijoen länsipuolella liikkuvaa kolonnaa johti 693.rykmentti. Sen tukena oli noin 300 laskuvarjojääkäriä Pihkovan divisioonasta [76.LjD – jp]. Länsipuolisessa kolonnassa oli tulivoimana 19 jalkaväen taisteluajoneuvoa (BMP), neljä telahaupitsia, ja ilmatorjuntapanssariajoneuvoja. Kolonna valloitti ensiksi Khetagurovon kylän, joka oli viime päivinä monta kertaa vaihtanut omistajaa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Khetagurovosta piti jatkaa Avneviin, mutta siitä luovuttiin peläten väijytystä. Sitten eksyttiin ja huomattiin joudutun Kvemo-Khvitin kylään Georgian puolelle demarkaatiolinjaa.

Sinnekin ajettiin sisään rohkeasti ilman tiedustelua tai edessä liikkuvaa varmistusta. Ensimmäisenä panssarivaunut, sitten hieman jalkaväkeä, seuraavaksi panssariajoneuvoja ja taas jalkaväkeä.

Kolonnan kärki ei ennättänyt kylän loppuun, eikä kolonnan loppu kylän alkuun [kylät ovat pitkiä nauhamaisia tien kahta puolen – jp] kun huomattiin kylän hallintorakennuksen lipputangossa liehuvan Georgian lipun. Samalla leimahti ja kuuluivat ensimmäiset laukaukset. Kolonnan keskeltä tuhottiin yksi T-72 panssarivaunu (numero 321) ja kaksi kuljetuspanssariajoneuvoa (BTR). Alkoi taas kunnollinen sekaannus. Haavoittuneet huusivat, yritettiin sammuttaa palavia sotilaita, ilmassa levisi palavan ihmislihan imelä haju.

Vastassa oli Georgian II prikaatin sotilaat, jotka olivat valmistaneet hyvät asemat panssarintorjunta-aseilleen ja antoivat nyt viholliselle tulta munille. Seuraavaksi kolonnaan iski tarkka kenttätykistön tuli. Venäjän kolonnan alkupää pakeni kylästä levittäen huhua, että koko kolonna on tuhottu. Kolonnan loppupää kääntyi takaisin ja yritti paeta takaisin pohjoiseen. Kylään jäänet sotilaat joutuivat murhaavaan tuleen.

Sotareportteri Arkadi Babtshenko muistelee, että sellaisessa keskityksessä hän ei ole vielä koskaan ollut. He eivät ensin ymmärtäneet mistä heitä tulitetaan, onko kyseessä panssarivaunut vaiko tykistö. Kranaatit tuntuivat tippuvan suoraan päähän. Babtshenkokin haavoittui ja ajatteli kaikkien reissujen tulleen tehdyksi.[vii]

Venäläiset ampuvat taas venäläisiä

Edelleen päivämäärä on 11.08.08 ja ollaan Tshinvalin ja Gorin välimaastossa.

Venäjän ilmavoimat hidastivat venäläisen kolonnan liikkumista enemmän kuin georgialaiset. Se hyökkäsi kolonnan kimppuun monta kertaa hävittäen useita ajoneuvoja. Kolonnasta taas ammuttiin koneita ilmatorjuntaraketeilla luullen niitä georgialaisiksi.

Pihkovan laskuvarjojääkäridivisioonan luutnantti Aleksei Putotshkin istui oman taisteluajoneuvonsa panssarilla ajatukset juuri syntyneessä pojassaan kun jostakin ilmestyi kaksi Su-24 rynnäkkökonetta ja peittivät sen raketeilla. Putotshkin hyppäsi panssarilta alas ja suojautui ajoneuvon alle. Kaikki eivät olleet niin nopeita. Jalkaväen taisteluajoneuvo (BMP) numero 248 sai osuman ja syttyi palamaan. Savu, huudot, palavat sotilaat. Putotshkin juoksi palavan ajoneuvon luokse ja auttoi kantamaan sieltä haavoittuneita sotilaita. Georgialainen tarkka-ampuja katseli kiikaritähtäimen lävitse tapahtumia tiellä. Tähtäin pysähtyi nuoren luutnantin kohdalla ja snaiper puristi liipasinta: ”Tervetuloa Georgiaan”, hän ajatteli.

Siihen mennessä luutnantti Tarassovski oli ampunut hyökkääjiä kohti kymmenkunta ilmatorjuntaohjusta. Yksi koneista sai osuman ja lentäjä hyppäsi heittoistuimella. Toinenkin kone sai osuman. Kyseessä eivät olleet Georgian rynnäkkökoneet, vaan Lipetskissä tukikohtaa pitävän 968.lentorykmentin venäläiset koneet. Vähemmän kuin tunnin kuluttua kolonnaa vastaan hyökättiin jälleen. Sillä kertaa kyseessä olivat Krasnodarin rynnäkkölentorykmentin Su-25 koneet. Yksi säiliöauto sai osuman ja monta miestä haavoittui. Sotilaat ampuivat taas ilmatorjuntaohjuksia ja yhden hyökkääjän moottori syttyi palamaan niin, että se juuri ja juuri pääsi tukikohtaansa.

Venäjän kolonnassa sotilaat riemuitsivat jälleen ”georgialaisista” saavutetusta voitosta – vasta jälkikäteen selvisi heidän ampuneen omia koneita.[viii]

No, oli siellä ilmassa välillä vihollisiakin

Noin kello 17.00 kolonneja vastaan hyökkäsi Pkhvenisin ja Dzeveran välisellä alueella kuusi Georgian taisteluhelikopteria, jotka olivat nousseet ilmaan Kaspin läheltä ja tuhosivat vähintään kaksi venäläistä ajoneuvoa. Venäläiset ampuivat taas ilmatorjuntaohjuksia, mutta kopterit palasivat tukikohtiinsa takaisin ilman tappioita.[ix]

Yllä on kerrottu vain joitakin esimerkkejä

Sodissa sattuu omien ampumista, ei se ole vain ryssien ryssimistä.

Oikeastaan informaatiosodassa Venäjä ryssi vieläkin pahemmin.

Heti sodan alussa Venäjä valehteli Tshinvalin siviilitappiot aivan perusteellisesti oikeuttaakseen hyökkäyksensä Georgiaan. Venäjä väitti Georgian tulituksessa kuolleen 2000 siviiliä – jälkeenpäin kuolleiksi todettiin 133 (Venäjän antama tieto) ja siinä joukossa oli myös taistelijoita.[x] Valehtelu ei lisännyt Venäjän uskottavuutta.

Amerikkalainen kouluttaja

Vieläkin 11.08.08.

Venäjä ei ymmärtänyt, ettei valehtelu kannata ja jatkoi käsittämätöntä valehteluaan.

Venäjä jatkoi entiseen tapaan kertoen kauhujuttuja osseettien kansanmurhasta ja levitti digitaalisesti väärennettyjä videoita miten Georgian lentokoneet pommittavat rauhallisia siviilejä. Lehdistölle esiteltiin suurena uutisena kuinka Tshinvalin läheltä oli löydetty USAn passi, joka oli annettu Michael Lee Whitelle. Venäjä kuulutti Whiten amerikkalaiseksi kouluttajaksi, joka oli auttanut georgialaisia valmistelemaan hyökkäystä ”Etelä-Ossetiaan” [lainausmerkit – jp]. Putin julisti julkisuuteen, että amerikkalaiset on nyt menneet pidemmälle kuin kylmän sodan aikana. Valitettavasti White löytyi nopeasti ja paljastui tavalliseksi englanninkielen opettajaksi, joka oli jo ennen sotaa ollut Kiinassa. Passi oli varastettu häneltä vuonna 2005, eikä hän ollut koskaan käynyt Georgiassa. Venäjästä tuli yleinen naurunaihe ja sillä ei ollut tehtävissä muuta kuin soittaa vanhaa levyä lännen kykenemättömyydestä ymmärtää Venäjää.[xi]

Kontrasti Georgia-Venäjä oli valtavan suuri, sillä Georgia pysyi tiukasti totuudessa päästäen toimittajat minne nämä halusivat mennä – Venäjä taas ei päästänyt puolueettomia toimittajia lainkaan hallitsemilleen alueille.

Pyrrhoksen voitto

Venäjä yrittää näyttää voittaneensa Georgian sodan, vaikka todellisuudessa suuresta ylivoimasta huolimatta Venäjä ei kyennyt kaatamaan Georgian presidentti Saakashvilia eikä kääntämään Georgiaa läntiseltä kurssilta.

Päinvastoin nyt lännessä nähtiin Venäjän sotilaallinen uhka myös Baltian maille ja Puolalle, sekä tehtiin niille yksityiskohtaiset puolustussuunnitelmat.

Georgia

Etusivulle

[i] Mart Laar, Impeeriumi vastulöök, 2014, sivut 70-71

[ii] Legi Ltd, Georgia Road Map

[iii] Mart Laar, Impeeriumi vastulöök, 2014, sivut 80-82

[iv] Mart Laar, Impeeriumi vastulöök, 2014, sivut 83-87

[v] Mart Laar, Impeeriumi vastulöök, 2014, sivu 88

[vi] Legi Ltd, South Ossetia

[vii] Mart Laar, Impeeriumi vastulöök, 2014, sivut 105-106

[viii] Mart Laar, Impeeriumi vastulöök, 2014, sivut 108-109

[ix] Mart Laar, Impeeriumi vastulöök, 2014, sivu 109

[x] Mart Laar, Impeeriumi vastulöök, 2014, sivu 62

[xi] Mart Laar, Impeeriumi vastulöök, 2014, sivu 113